25.5.2005

Helsingin rakennuslautakunta oli päätöksellään 22.1.2002 asettanut Helsingin kaupungilta kiinteistön vuokranneelle kiinteistön haltijalle kiinteistöllä olevan puuhuvilan ja piha-alueen kunnostamis- ja siistimisvelvoitteen tehosteeksi 20 000 markan eli 3 363 euron määräisen uhkasakon. Korkein hallinto-oikeus oli päätöksellään 3.7.2003 pysyttänyt uhkasakkopäätöksen, mutta alentanut sen määrän 1 700 euroon.

Ennen armahdusasian esittelyä tasavallan presidentin kanslia oli pyytänyt oikeuskanslerin kantaa siihen, kuuluiko uhkasakosta vapauttamisesta tai sen alentamisesta päättäminen tasavallan presidentin armahdusoikeuden piiriin.

Lausunnossaan oikeuskansleri ilmoitti, että uhkasakko perustui tuomioistuimen lainvoiman saaneeseen päätökseen. Vakiintuneen armahduskäytännön mukaan itsenäinen hallinnollinen seuraamus ei käy armahduksen kohteeksi. Seuraamuksen tulee olla rangaistus tai muu rikosoikeudellinen seuraamus. Rikosoikeudellisten seuraamusten osalta armahdusmahdollisuutta on tulkittu laajasti. Uhkasakko ei ole rikosoikeudellinen rangaistus, vaan se on asianomaisen valvontaviranomaisen asettama taloudellinen tehoste jonkin laissa säädetyn velvoitteen täyttämiseksi. Hallinnollisessa järjestyksessä määrätty seuraamus (muun muassa kurinpidollinen seuraamus) on voitu katsoa armahdusoikeuden piiriin kuuluvaksi muun muassa silloin, kun kyseistä tekoa tai laiminlyöntiä koskeva asia olisi voitu vaihtoehtoisesti käsitellä ja ratkaista rikosoikeudellisessa järjestyksessä. Rakennuksen kunnossapitovelvollisuus on asetettu maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:ssä. Tämän velvollisuuden laiminlyönnistä voidaan tuomita lain 185 §:n nojalla rakentamisrikkomuksesta sakkoon. Tällä perusteella oikeuskansleri katsoi, että kyseisestä uhkasakosta vapauttamista koskenut asia kuului tasavallan presidentin armahdusoikeuden piiriin.

Tasavallan presidentin esittelyssä 27.5.2005 kyseinen armonanomus otettiin huomioon, mutta tasavallan presidentti ei suostunut anomukseen.