2.5.2005

Kantelijan kirje 14.5.2001 pääministerille liikennevahingossa vaurioituneen auton korvaamisesta oli siirretty Vakuutusvalvontaan ja se oli vastannut kantelijalle 29.8.2001. Kantelijan 12.2.2002 päivätty kirje pääministerille oli jatkoa liikennevahinkoasian selvittelylle, mikä taas ei kuulunut valtioneuvoston kansliaan eikä pääministerin toimivaltaan.

Kantelijan esittämän käsityksen mukaan pääministerin erityisavustajan olisi hallintomenettelylain 8 §:ää noudattaen pitänyt lähettää edelleen toimivaltaiselle viranomaiselle kantelijan valtioneuvoston kansliaan samassa asiassa 12.2.2002 toimittama kirjoitus liiteaineistoineen eikä palauttaa asiakirjoja ilmoituksella, ettei asia kuulunut pääministerin toimivaltaan.

Oikeuskanslerin kannanoton mukaan palautuskirjeen kantelijalle lähettämisen aikana noudatettavana olleen hallintomenettelylain 8 §:stä ilmeni, että asiakirjan siirtovelvollisuus oli viranomaisella vain, jos sen toimivaltaan kuulumaton asiakirja oli sille toimitettu "ilmeisestä erehdyksestä tai tietämättömyydestä". Tätä on perusteltu hallintomenettelylain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä vuonna 1981 mm. näin: "Ei ole hyväksyttävää, että vireillepanija vaikkapa vaivannäköä välttääkseen tai postimaksuja säästääkseen tahallaan toimittaa asiakirjansa väärälle viranomaiselle ja jättää sen huoleksi asiakirjan lähettämisen edelleen toimivaltaiselle viranomaiselle...Tämän vuoksi ehdotetaan säädettäväksi, että viranomaisen on ryhdyttävä selvittämään, mikä viranomainen asiassa on toimivaltainen, vain sillä edellytyksellä, että asiakirja on toimitettu sille erehdyksestä tai tietämättömyydestä." (Hallituksen esitys n:o 88 vuoden 1981 valtiopäivillä, s. 16).

Niin kuin kantelija vastineessaankin 8.12.2003 oli todennut, ensimmäinen kirje siirrettiin Vakuutusvalvontaan, kuten hallintomenettelylaki edellytti, mutta toisesta kirjeestä kantelija lausui, ettei hän ajatellut, että valtioneuvoston kanslia ottaisi kantaa hänen asiaansa käsittelyyn. Tämän käsityksen kantelija oli ilmaissut jo kirjeessään 12.2.2002 pääministerille: "Tämä siirtynee seuraavaksi jollekin asiaa tuntevalle taholle. Pyydän, että saisin asiani asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä käsitellyksi vastauksineen."

Ratkaisussaan oikeuskansleri totesi, että hallintomenettelylain 8 §:n sanamuoto ja hallituksen esityksessä olevat perustelut huomioonottaen tämän säännöksen mukaiset asiakirjan siirtoedellytykset eivät olleet täyttyneet kantelijan kirjeen 12.2.2002 osalta, eikä valtioneuvoston kanslialle näin ollen tullut velvoitetta siirtää tätä kantelijan asiakirjaa.

Sen sijaan oikeuskansleri katsoi olleen tulkinnanvaraista, olisiko valtioneuvoston kanslian tullut ryhtyä muihin toimenpiteisiin kirjeen johdosta ja olisiko ensi kädessä pääministerin erityisavustajan, joka ei ollut esittelijätehtävissä, tullut toimia eri tavalla kuin palauttaa asiakirja omassa nimessään.

Oikeuskansleri viittasi tältä osin ensinnäkin valtioneuvoston kanslian antamaan lausuntoon, jossa oli ilmoitettu kantelijan kirjeen ja laaditun vastauksen, valtioneuvoston kansliassa noudatetun käytännön vastaisesti, jääneen toimittamatta kirjaamoon mahdollisesti tapahtuma-ajankohtana vallinneen, kirjeiden suuresta määrästä johtuneen, ruuhkautuneen työtilanteen vuoksi. Edelleen hän viittasi hallintomenettelylain säätämiseen johtaneeseen hallituksen esitykseen (s. 16): "Vaikka viranomainen toteaisikin, ettei asiakirjaa sen toimivaltaan kuulumattomassa asiassa ole toimitettu sille erehdyksestä tai tietämättömyydestä, olisi sillä tämän säännöksen estämättä kuitenkin mahdollisuus siirtää asia, jos se muutoin haluaisi ryhtyä siirtoon. Tietysti on myös selvää, että väärä viranomainen ei voi kieltäytyä ottamasta asiakirjaa vastaan, jos se nimenomaisesti halutaan jättää tälle viranomaiselle. Asianomaisen menettely on kuitenkin tällöin yleensä tulkittava siten, että hän tahtoo viranomaisen käsittelevän asian, vaikka päätöksenä olisikin asian jättäminen tutkimatta."

Johtopäätöksenään oikeuskansleri esitti tältä osin, että kantelijan kirjeestä pääministerille ja hänen vastineestaan ilmennyt tietoisuus väärästä viranomaisesta oli yhtäältä oikeuttanut viranomaisen palauttamaan asiakirjat kantelijalle. Toisaalta perustuslain 22 §:n sääntö julkisen vallan velvollisuudesta turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen sekä hallintomenettelylain esitöistä asianomaisen tietoisen menettelyn varalta ilmenevä toimintaohje koskien viranomaisen käsittelyvelvoitetta olisivat puoltaneet sellaisen menettelytavan noudattamista, jossa olisi huomioitu perustuslain 21 §:stä ilmenevä oikeus viranomaisen perusteltuun päätökseen, mikä tässä tapauksessa olisi ollut tutkimatta jättäminen. Näin ollen olisi kantelijan oikeusturvan toteutumisen kannalta myös ollut perusteita tulkita kantelijan pääministerille osoittamasta kirjeestä ilmenevä tietoisuus väärästä viranomaisesta ja pyyntö vastauksen antamisesta siten, että hän tahtoi valtioneuvoston kanslian käsittelevän asian, mikä olisi puoltanut asiakirjan kirjaamista valtioneuvoston kanslian diaariin.