17.02.2005

Oikeuskanslerin toimivalta - Ahvenanmaan itsehallinto - Asetuksen kumoaminen

Oikeuskanslerin toimivalta Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövaltaan kuuluvan siirretyn säädösvallan osalta

Ahvenanmaan maakuntahallitus oli kumonnut Ahvenanmaan maakunnan metsästyslain 20 §:n 1 momentin ja 75 §:n perusteella annetun hirvenmetsästysasetuksen 3 §:n. Ahvenanmaan itsehallintolain säännösten perusteella maakunnalle kuuluu metsästystä koskeva lainsäädäntövalta. Kantelukirjoituksen mukaan kumotulla metsästysasetuksen 3 §:llä oli ollut tasapuolisuuden kannalta keskeinen merkitys.

Ahvenanmaan maakuntahallitus on katsonut, että kysymys on maakuntalaissa olevan valtuutuksen nojalla Ahvenanmaan itsehallintolain perusteella maakunnan toimivaltaan kuuluvan lainsäädäntövallan käyttämisestä, johon oikeuskanslerin toimivalta ei ulotu.

Oikeuskansleri on todennut, että asetuksenantovalta voi perustua perustuslaissa tai muussa laissa olevaan valtuutukseen. Perustuslaissa ei ole kuitenkaan asetusten jälkitarkastuksesta säännöksiä. Valtakunnan delegoidun lainsäädännön osalta valvonta toteutuu oikeuskanslerin valtioneuvoston yleisistunnon päätöksenteon valvonnassa. Ahvenanmaan maakunnan itsehallinnollisen erityisaseman vuoksi maakunnan lainsäädäntövaltaan kuuluvan siirretyn säädösvallan osalta vastaavanlaista toimivaltaa ei ole.

Oikeuskansleri on kuitenkin lausunut, että lukuun ottamatta eräitä ruotsin kieltä ja maakunnan ruotsinkielistä kulttuuria suojaavia säännöksiä, Suomen perusoikeussäännökset koskevat myös Ahvenanmaata ja rajoittavat samalla tavalla kuin valtakunnan toimielimiä myös maakunnan oman toimivallan käyttöä. Ottaen huomioon perustuslain perusoikeuksien korostettu ulottuvuus ja perusoikeuksien sitovuus yksilön suojan kannalta suhteessa julkisen vallan käyttöön sekä perustuslaissa oikeuskanslerille säädetty valvontavelvoite, oikeuskansleri ei voinut yhtyä asiassa esitettyyn näkemykseen puuttuvasta toimivallasta. Valvonnassa on kuitenkin kiinnitettävä erityistä huomiota maakunnan itsehallinnolliseen erityisasemaan sekä käytettävissä oleviin oikeusturvakeinoihin.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.