Finlex ®

Esitutkinnan aloittaminen - Esitutkinnan joutuisuus - Pakkokeinon käyttäminen

Diaarinumero:	483/1/02
Antopäivä:	15.12.2003
Ratkaisija:	AOK

Esitutkintakynnyksen ylittyminen ja pakkokeinojen käyttäminen epäillyn pahoinpitelyn ja raiskauksen johdosta

1 KANTELU

Kantelija arvosteli kirjoituksessaan poliisilaitoksen menettelyä esitutkinnan toimittamisessa epäiltyä pahoinpitelyä koskevassa asiassa.

Kantelija katsoi, että poliisi oli perusteettomasti aloittanut esitutkinnan toimittamisen pahoinpitelyn lisäksi epäillyn raiskauksen johdosta sekä suorittanut hänelle henkilönkatsastuksen, vaikka kukaan tapahtumapaikalla olleista naisista ei ollut edes väittänyt tulleensa raiskatuksi. Kantelijan mielestä poliisin "kyseenalaisin perustein omaksuma alkuasetelma leimasi koko tutkinnan" ja ettei "poliisi ole toimittanut esitutkintaa tasapuolisesti asianosaisiin nähden". Kantelijan mukaan kuulustelut oli hänen osaltaan tehty muista kuulusteltavista poikkeavalla tavalla eli videoimalla, eikä kuulustelusta tehtyä tallennetta ollut lupauksista huolimatta esitetty tarkastettavaksi. Kantelija katsoi lisäksi, että hänen tekemänsä väärää ilmiantoa koskevan tutkintapyynnön osalta oli aiheettomasti viivytelty esitutkinnan aloittamisessa.

2 TAPAHTUMATIETOJA

Esitutkintapöytäkirjan ilmoitusosan mukaan kantelija oli pahoinpidellyt kahta naista eräässä saaressa. Siinä todetaan edelleen, että poliisin hälytyskeskukseen tuli ilmoitus, että saaressa oli raiskattu nainen. Ilmoituksen oli tehnyt saaressa olleiden naisten ystävä sen jälkeen kun hänelle oli soitettu saaresta. Tapahtumapaikalle lähti neljä poliisimiestä ja kolme merivartijaa, jotka tapasivat saaressa kantelijan ja kolme naista. Paikalle tulleet poliisimiehet ja merivartijat kertoivat heitä esitutkinnassa todistajina kuultaessa, että kaikki naiset olivat heidän tullessa tapahtumapaikalle kiistäneet joutuneensa raiskauksen uhriksi.

Kaksi naisista lähti poliisimiesten mukana poliisiasemalle kuultaviksi asianomistajina ja yksi naisista jäi kantelijan kanssa saareen. Toinen poliisiasemalle tulleista naisista kertoi kuulustelussa, ettei "hänelle ollut tehty mitään seksuaalisia tekoja" saaressa. Myöskään toinen naisista ei ollut kertomansa mukaan tullut raiskatuksi saaressa. Naisten kuulustelut suorittanut vanhempi konstaapeli otti kuulustelujen jälkeen yhteyttä tutkinnanjohtajaksi asiaan määrättyyn rikoskomisarioon, joka antoi määräyksen tavoittaa pahoinpitely- ja raiskausrikoksesta epäilty kantelija esitutkintaan samalle päivälle. Kantelijan saavuttua kuulusteluun rikoskomisario päätti, että kantelijan kuulustelu suoritetaan kuvatallenteelle. Rikoskomisario määräsi myös toimitettavaksi kantelijalle henkilönkatsastuksen.

Kantelija teki pian tapahtuman jälkeen poliisille tutkintapyynnön väärästä ilmiannosta. Kantelija katsoi tutkintapyynnössään, että asianomistajina kuullut naiset olivat tehneet hänestä väärän ilmiannon ja erehdyttäneet ystävänsäkin tekemään poliisille saman ilmoituksen siitä, että (----------).

3 RATKAISU

3.1 Esitutkintakynnyksen ylittyminen

Esitutkinnan tarkoituksena on selvityksen hankkiminen tapahtuneeksi epäillystä rikoksesta syyteharkinnan suorittamista ja mahdollisen rikosoikeudenkäynnin valmistelua varten. Esitutkinnassa tutkittavaa tekoa on tarkasteltava sen rikostunnusmerkistön tai niiden rikostunnusmerkistöjen kautta, jonka tai jotka tekokokonaisuus todennäköisesti toteuttaa. Käsitys siitä, minkä rikoksen tunnusmerkistön toteuttamisesta asiassa on kysymys, voi kuitenkin esitutkinnan toimittamisen aikana tarkentua tai jopa muuttua. Esitutkinnassa selvitetään myös, ketkä ovat asianosaisia eli rikoksesta epäiltyjä ja asianomistajia.

Poliisin velvollisuudesta toimittaa esitutkinta säädetään esitutkintalain 2 §:n 1 momentissa, jonka mukaan poliisin on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.

Esitutkinnan toimittaminen ei siten edellytä sitä, että epäillyn rikoksen asianomistaja olisi itse tehnyt ilmoituksen. Myös sivullinen voi ilmoittaa poliisille tapahtuneesta rikoksesta. Kynnystä esitutkinnan aloittamisesta ei voida lain sanamuoto huomioon ottaen asettaa kovin korkealle. Lain esitöiden (HE 1985/14 s.16) mukaan varmuutta tai suurta todennäköisyyttä rikoksen tekemisestä ei vaadita. Se, onko rikos tehty, selviää yleensä vasta tutkinnassa. Rikosta on syytä epäillä, kun asioita huolellisesti harkitseva ihminen havaintojensa perusteella päätyy tällaiseen tulokseen.

Lain käyttämän käsitteen "syytä epäillä" soveltaminen konkreettiseen tapaukseen jättää tutkinnanjohtajalle jonkin verran harkinnanvaraa. Tämä johtuu paitsi käsitteen avoimuudesta ja tulkinnallisesta väljyydestä, myös siitä, että tapausta koskevaa näyttöä (epäilyn perustaa) ei ole mahdollista arvioida ja määrittää täsmällisesti esimerkiksi matemaattisesti. Toki esitutkinnan aloituspäätökselle pitää pystyä esittämään asianmukaiset perusteet. Kuten lainkohta edellyttää, epäilyllä pitää olla syynsä, mikä viittaa siihen, että epäilyn tueksi on olemassa jotakin konkreettista. Pelkkä ylimalkainen epäilys ei voi olla esitutkinnan aloittamisen perusteena. On kuitenkin aiheellista kiinnittää huomiota säännöksen sanamuotoon "poliisin on toimitettava esitutkinta" kun on syytä epäillä rikosta. Vertailun vuoksi totean, että niissä pakkokeinosäännöksissä, joissa näyttöä koskeva toimenpide-edellytys on ilmaistu samalla käsitteellä (syytä epäillä), käytetään verbiä "saadaan" ryhtyä kyseessä olevaan toimenpiteeseen. Mielestäni ensin mainittu verbi - korostaessaan poliisin toimintavelvollisuutta esitutkinnan aloittamiseksi - viittaa siihen, että esitutkinnan aloittamiseksi ei välttämättä edellytetä yhtä vahvaa epäilyä kuin pakkokeinoihin, joiden näyttöedellytys on ilmaistu samalla käsitteellä. Tätä käsitystä tukee myös se, että esitutkinnan aloittaminen sellaisenaan ei ole yksilön oikeusturvan kannalta yhtä ankara toimenpide kuin pakkokeinoihin ryhtyminen; myös näyttötilanne esitutkinnan aloittamista harkittaessa on erilainen.

Tutkinnanjohtajana asiassa toiminut rikoskomisario on selvityksessään ja selityksessään perustellut esitutkinnan toimittamisen aloittamista epäillyn pahoinpitelyn johdosta sillä, että ilmoitustietojen mukaan kantelija oli pahoinpidellyt kahta naista. Epäillyn raiskauksen osalta rikoskomisario on viitannut poliisille puhelimitse tulleeseen ilmoitukseen, jonka oli tehnyt henkilö, jolle oli soitettu tapahtumapaikalta. (------------). Molemmat naiset olivat rikoskomisarion mukaan suostuneet mahdollisen raiskauksen merkkien toteamiseen ja tarvittavien näytteiden ottamiseen.

Kantelija ei ole kantelussaan edes väittänyt, ettei poliisilla sinänsä olisi ollut lainmukaisia perusteita esitutkinnan toimittamiseen saaressa sattuneiden tapahtumien johdosta. Kantelijan tänne toimittaman vastineen perusteella ymmärrän hänen jopa katsovan poliisilla olleen perusteet tutkia, "onko saaressa tapahtunut raiskaus". Kantelijan kritiikki esitutkinnan toimittamisen osalta kohdistuu ymmärtääkseni lähinnä siihen, että poliisi on ryhtynyt kuulemaan häntä epäiltynä kyseiseen rikokseen (sekä pakkokeinojen käyttämiseen raiskauksen selvittämiseksi).

Tältä osin totean, että laissa ei ole säännöstä siitä, minkä asteista epäilyä vaaditaan esitutkinnan kohdistamiseksi tiettyyn henkilöön eli käsittelemään tätä rikoksesta epäillyn asemassa muun muassa kuulustelemalla syylliseksi epäiltynä (näin myös eduskunnan perustuslakivaliokunta lausunnossaan 36/2002 vp s.2).

Esitutkintakynnyksen ylittyminen ei edellä ilmenevin tavoin edellytä suurta todennäköisyyttä rikoksen tapahtumisesta. Poliisin hälytyskeskukseen on tässä tapauksessa tullut ilmoitus (------------). Tilanne saaressa on poliisin saamien tietojen perusteella ollut ylipäätään hyvin sekava. Minulla ei ole perusteita katsoa, että tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario olisi ylittänyt harkintavaltansa määrätessään saamiensa tietojen perusteella kantelijan kuultavaksi rikoksesta epäiltynä epäillyn pahoinpitelyn lisäksi myös raiskausepäilyn osalta.

3.2 Oikeus henkilönkatsastuksen toimittamiseen

Pakkokeinolain 5 luvun 9 §:n mukaan henkilöön kohdistuva etsintä voi olla henkilönkatsastus, joka käsittää katsastettavan ruumiin tarkastamisen, verinäytteen ottamisen tai muun ruumiiseen kohdistuvan tutkimuksen.

Pakkokeinolain 5 luvun 10 §:n mukaan henkilöntarkastus saadaan toimittaa takavarikoitavan esineen löytämiseksi tai muutoin sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä, jos on syytä epäillä, että on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta.

Pakkokeinolain 5 luvun 11 §:n mukaan henkilönkatsastus saadaan 10 §:ssä mainitussa tarkoituksessa kohdistaa siihen, jota todennäköisin syin epäillään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta. Henkilönkatsastuksen yhteydessä tehtävästä tutkimuksesta ei saa aiheutua tutkittavalle sanottavaa haittaa.

Lain esitöiden (HE 1985/14 s.16) mukaan laissa käytetty ilmaisu "todennäköisin syin epäilty" tarkoittaa matemaattista ilmaisua käyttäen sitä, että todennäköisyyden tulee olla yli 50-prosenttinen. "Todennäköisin syin" ilmaistu näyttökynnys sijoittuu siten todennäköisyysasteikon ajatellun keskipisteen yläpuolella eräänlaisena alarajaltaan epämääräisenä vyöhykkeenä. Henkilönkatsastuksen käytölle asetettu näyttökynnys on huomattavasti korkeampi kuin esitutkinnan toimittamisen edellytyksenä oleva "on syytä epäillä rikosta" -ilmaisu. Näyttökynnysten erilaisuuden vuoksi siitä seikasta, että poliisilla on asianmukaiset perusteet esitutkinnan käynnistämiseen, ei siten suinkaan suoraan seuraa, että poliisilla olisi oikeus myös henkilönkatsastuksen suorittamiseen. Pakkokeinon käytön edellytyksiä on arvioitava itsenäisesti. Henkilönkatsastus kohdistuu perusoikeutena suojattuun oikeushyvään. Perusoikeussuoja vesittyy, ellei pakkokeinon edellytyksenä olevaa näyttökynnystä oteta vakavasti. "Todennäköisten syiden" käsilläolon arviointiin pätee sama kuin edellä todettiin esitutkintakynnyksen kohdalla: ilmaisu jättää sitä konkreettiseen tapaukseen sovellettaessa jonkin verran harkinnanvaraa.

Tutkinnanjohtajana asiassa toiminut rikoskomisario toteaa selityksessään kantelijalle määrätyn henkilönkatsastuksen osalta, että hänellä oli päätöstä tehdessään käytössä asianomistajien kuulustelukertomukset sekä alustavia tietoja tapahtumapaikalta ja että hänellä oli edellä kerrottujen tietojen perusteella todennäköisiä syitä epäillä kantelijaa pahoinpitelystä. Rikoskomisario toteaa edelleen, että hänellä oli kyseisten tietojen perusteella todennäköisiä syitä epäillä kantelijaa myös raiskausrikoksesta, koska "alustavat tiedot tapahtumista sopivat myös seksuaalisen hyväksikäytön teonkuvaukseen." Rikoskomisario on tältä osin korostanut sitä, ettei hänellä ollut syytä epäillä ilmoituksen saaressa sattuneista tapahtumista tehneen henkilön todistajana esitutkinnassa antaman kertomuksen paikkansapitävyyttä. Rikoskomisario kertoo pitäneensä tärkeänä sitä, että kyseinen henkilö on ollut tapahtumasta täysin sivullinen ja vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Rikoskomisario on lisäksi korostanut sitä, että hänellä on ollut tapahtumapaikalle menneiden poliisimiesten tarkat kertomukset käytössään vasta myöhemmin eli sen jälkeen kun heitä oli kuultu esitutkinnassa. Rikoskomisario olisi mielestään toiminut "virheellisesti ja ammattitaidottomasti, jos tutkinnan tuossa vaiheessa olisin sen hetkisillä tiedoillani jättänyt huomiotta väitteet vakavasta rikoksesta ja laiminlyönyt todisteiden hankkimisen". Kysymys on rikoskomisarion mukaan ollut tutkinnallisesta kokonaisuudesta, jossa oli syytä epäillä sekä pahoinpitelyrikosta että raiskausrikosta. Menettelyn lainmukaisuutta arvioitaessa ei epäiltyjä rikoksia voi rikoskomisarion mukaan erottaa toisistaan.

Sisäasiainministeriön poliisiosasto on siltä pyydetyssä lausunnossa katsonut, että rikoskomisariolla on kantelijaan kohdistuneen kahden pahoinpitelyrikosepäilyn johdosta ollut toimivalta määrätä kantelija pakkokeinolain 5 luvun 11 §:n mukaiseen henkilönkatsastukseen. Poliisiosaston mukaan jälkikäteen voidaan kuitenkin arvostella niitä perusteita, joilla kantelijaan kohdistettiin henkilönkatsastus myös epäillyn raiskauksen johdosta.

Myös omasta puolestani pidän kysymyksenalaisena, onko henkilönkatsastuksen edellytyksenä oleva näyttökynnys tässä tapauksessa ylittynyt. Tämän pidemmälle menevä kannanotto menettelyn oikeudelliseen hyväksyttävyyteen edellyttää näytön arvioinnin perusrakenteen tarkempaa analyysia.

Yleisesti voidaan todeta, että näytön arvioinnissa on kysymys vaadittavaa näyttöä kuvaavan lain käyttämän abstraktin käsitteen - tässä tapauksessa "todennäköisten syiden" - vertaamisesta konkreettisen tapauksen todistusaineiston näyttöarvoon. Kysymyksiä, joihin ratkaisutilanteessa on otettava kantaa, on siten kaksi: Yhtäältä on annettava konkreettisessa soveltamistilanteessa sisältö tulkinnalliselle ja väljälle käsitteelle "todennäköiset syyt" ja pyrittävä täsmentämään sen korkeus. Toisaalta on arvioitava käytettävissä olevan todistusaineiston näyttöarvo eli arvioitava miten vahvaa näyttöä epäilyn tueksi on olemassa. - Käytännön arviointitilanteessa nämä kysymykset luonnollisesti enemmän tai vähemmän sekoittuvat, mutta jälkikäteisarvioinnissa erittely auttaa hahmottamaan, mihin kritiikki perustetaan ja millä sitä perustellaan.

Näyttää siltä, että tässä tapauksessa kriittiseen tarkasteluun on aihetta kummastakin syystä.

Eräistä rikoskomisarion selvityksessään esittämistä ratkaisun perusteluista voisi päätellä, että hän ei ole täysin mieltänyt sitä, miten korkea näyttökynnys "todennäköiset syyt" on. Erityisesti olen pannut merkille, että hän kahdessakin selvityksessään käyttää ilmaisua, että "raiskauksen mahdollisuutta ei voitu sulkea pois". Tällä tavoin ymmärrettynä pakkokeinon näytöllinen edellytys on laskettu varsin matalalle; itse asiassa sen voi tulkita merkitsevän vielä matalampaa epäilyn astetta kuin "syytä epäillä" -kynnys (jos jotain epäilyä ylipäänsä on, ei sen mahdollisuutta hevin samanaikaisesti voitane ajatella suljettavan pois).

Laillisuusvalvonta ei voi ryhtyä arvioimaan aikanaan jotakin päätöstä tehtäessä käytettävissä olleen todistusaineiston näyttöarvoa. Laillisuusvalvonnan on tältä osin mahdollista ottaa kantaa vain siihen, onko arviointi tapahtunut oikeudellisesti moitteettomasti, mikä merkitsee mm. huomion kiinnittämistä siihen, onko todisteiden näyttöarvo arvioitu hyväksyttävien periaatteiden mukaisesti ja onko johtopäätökset todisteina käytetyistä tosiseikoista tehty asianmukaisesti. Näillä varauksilla kiinnitän tämän tapauksen osalta huomiota seuraavanlaisiin seikkoihin: Poliisi oli tässä tapauksessa nopeasti tavoittanut kaikki tapahtumapaikalla ilmoitetun raiskauksen aikana olleet naiset. Kukaan heistä ei ollut asiaa kysyttäessä kertonut joutuneensa tai havainnut kenenkään muunkaan joutuneen raiskauksen uhriksi. Epäilylle raiskaukselle ei siten ollut edes rikoksen uhria rikoskomisarion tehdessä päätöksen henkilönkatsastukseen ryhtymisestä. Käsitykseni mukaan tässä mainitut seikat puhuvat epäilyä vastaan. Ainoa varsinainen konkreettinen näyttö raiskausepäilyn tueksi näkyisi olleen rikoksesta ilmoittaneen henkilön kertomus, mutta on huomattava, että hän ei itse ollut tapahtuma-aikaan paikalla. - Toisaalta otan huomioon senkin, että tilannetta henkilönkatsastuksesta päättämisen aikaan arvioitaessa kokonaisuus on voinut näyttää toisenlaiselta kuin sitä nyt jälkikäteen arvioitaessa. Myös eri henkilöiden kertomusten näyttöarvon arvioimiseen on tuolloin ollut paremmat mahdollisuudet kuin laillisuusvalvojalla tässä vaiheessa.

Edellä olevan perusteella totean, että jälkikäteisarvioinnissa voidaan asettaa perustellusti kyseenalaiseksi, onko tässä tapauksessa ollut käsillä lain tarkoittamia "todennäköisiä syitä" raiskausepäilyn tueksi ja onko henkilönkatsastuksen näyttöedellytys näin ollen täyttynyt. Itse pidän käytettävissäni olevan selvityksen perusteella henkilönkatsastukseen ryhtymistä tässä tapauksessa edellä mainitsemillani perusteilla kritiikille alttiina. Arvioitaessa tutkinnanjohtajan menettelyä on kuitenkin otettava huomioon se tilanne, missä hän on joutunut päätöksensä tekemään. Tältä pohjalta kiinnitän huomiota erityisesti seuraavanlaisiin näkökohtiin.

Kun rikoskomisario teki päätöksen henkilönkatsastuksen suorittamisesta myös epäillyn raiskauksen johdosta, ei hänen tiedossaan ilmeisesti ollut kaikkea sitä, mitä asianosaiset olivat saaressa kertoneet paikalle tulleille poliiseille. Rikoskomisario ei saadun selvityksen perusteella tiennyt, että kaikki paikalla olleet naiset olivat tuolloin kiistäneet tulleensa raiskatuksi tai nähneensä kenenkään muun tulleen raiskatuksi. Nainen, jonka on mahdollisesti epäilty tulleen raiskatuksi, ei ole enää esitutkinnassa kuultuna kiistänyt asiaa yhtä ehdottomasti. Siihen, ettei rikoskomisario ole tiennyt kaikkia poliisin tiedossa tuolloin olleita seikkoja päätöksen tehdessään, on saattanut vaikuttaa se, että hän oli tapahtumapäivänä tullut töihin vapaapäivältään vasta noin kello 19.00. Tältä osin voidaan tosin pohtia sitä, onko rikoskomisario tehnyt ratkaisun henkilönkatsastuksesta hätiköiden ja ottamatta riittävästi selvää tuolloin poliisilla käytettävissä olleesta tiedosta. Mutta arvioinnissa on otettava huomioon sekin, että tilanne saaressa oli edellä todetuin tavoin ylipäätään hyvin sekava. Käsitykseni mukaan rikoskomisarion menettelyä arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen hänen selvityksessäänkin viittaamaansa seikkaan, että päätös henkilönkatsastuksesta on epäillyn raiskaustapauksen tutkinnassa tehtävä varsin pikaisesti, jotta sillä ylipäänsä voisi olla tavoiteltava merkitys asian selvittämisen kannalta. Sitäkään näkökohtaa ei voi sivuuttaa, että henkilönkatsastuksella saattaa olla myös epäillyn eduksi oikeusturvavaikutuksia (esim. poissuljenta). Nyt käsiteltävän tapauksen jälkeen on henkilönkatsastuksen näyttökynnystä eräissä tapauksissa lainsäädännöllisesti madallettu, ja perusteina on käytetty mm. juuri nyt esillä olleita selvittämistehokkuuteen ja epäillyn oikeusturvaan liittyviä argumentteja (ks. esim. HE 52/2002 vp s.61, HaVL 38/2002 vp s.10-11 ja LaVM 31/2002 vp s.10). Rikoskomisarion selvityksessään esittämät perusteet menettelylleen ovat käsitykseni mukaan jossakin määrin samanlaisia kuin henkilönkatsastuksen näyttökynnyksen alentamista puoltamaan käytetyt oikeuspoliittiset argumentit.

Kaiken edellä esittämäni perusteella totean, että vaikka jälkikäteen pidänkin kyseenalaisena, oliko henkilönkatsastusta koskeva näyttökynnys "todennäköiset syyt" ylittynyt, katson oikeaksi toimenpiteeksi rikoskomisarion menettelyn osalta vain kiinnittää tämän huomiota tässä päätöksessä henkilönkatsastuksen näyttöedellytyksistä lausumaani.

3.3 Kuulustelukertomuksen ottaminen kuvatallenteelle ja kertomuksen tarkastaminen

Esitutkintalain 39 §:n 2 momentin mukaan kuulusteltavan kertomus saadaan myös ottaa ääni- tai kuvatallenteeseen. Kuulustellun on saatava tarkastaa tallennettu kertomus siten kun asetuksella tarkemmin säädetään. Säännöksen esitöissä (HE 1985/14 s.37) on korostettu sitä, että otettaessa kuulusteltavan kertomus ääni- tai kuvatallenteeseen "ei voida tinkiä siitä periaatteesta, että kuulusteltavan on saatava tarkastaa kertomuksensa".

Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen 17 §:n mukaan kuulustelukertomus voidaan ottaa kokonaan tai osittain ääni- ja kuvatallenteeseen. Tallentamisesta on ennen sen aloittamista ilmoitettava kuulusteltavalle.

Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen 18 §:n mukaan jos kuulustelukertomus otetaan ääni- ja kuvatallenteeseen, kuulusteltavan on kuulustelun päätyttyä annettava kuunnella äänitys ja tehdä kertomukseensa tarpeelliset korjaukset ja lisäykset. Jos kuulustelukertomus tallennettaan tai kuulusteltavan lausumien perusteella sanellaan tallenteeseen myöhempää kirjoittamista varten, kuulustelukertomus tarkastetaan kuulusteltavan valinnan mukaan 1 momentissa säädetyin tavoin tai kuten kirjoitettu kuulustelukertomus.

Saadun selvityksen perusteella minulla ei ole aihetta epäillä, että poliisi olisi menetellyt säännösten vastaisesti päättäessään ottaa kantelijan kuulustelut kuvatallenteelle. Kuvatallenteiden tarkastamista sääntelevä esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen 18 § on nähdäkseni jossain määrin tulkinnanvarainen poliisille tältä osin kuuluvien velvollisuuksien osalta. Sisäasiainministeriön poliisiosasto on lausunnossaan katsonut, ettei poliisi ole menetellyt asiassa lainvastaisesti tai muutenkaan virheellisesti kun kantelijalle on kuulustelussa ilmoitettu oikeudesta kuulustelun päätyttyä kuunnella äänitys ja tehdä kertomukseensa tarpeelliset korjaukset ja lisäykset. Omasta puolestani katson, että tallenteeseen olisi myöhempien epäselvyyksien välttämiseksi hyvä saada oikeuskirjallisuudessa esitetyin tavoin kuulusteltavan lausuma siitä, onko hänelle on varattu tilaisuus tarkastaa tallenteen sisältö ja siitä, hyväksyykö hän tallenteen sisällön, vaikka säännöksistä ei sinänsä voida poliisille tällaista velvollisuutta johtaa.

3.4 Väitetty viivyttely esitutkinnan toimittamisessa

Esitutkintalain 6 §:n mukaan esitutkinta on toimitettava ilman aiheetonta viivytystä.

Tutkinnanjohtajana väärää ilmiantoa koskevassa asiassa toimineen rikoskomisarion B:n antaman selvityksen mukaan "tutkimisen käynnistyminen on odottanut ns. perusjutun tutkinnan valmistumista, syyteharkinnan tulosta ja tuomioistuimen päätöstä". Käräjäoikeuden annettua tuomion "perusjutussa" 11.4.2002 on tutkinta aloitettu kesäkuussa 2002.

Sisäasiainministeriön poliisiosasto on todennut lausunnossaan väärää ilmiantoa koskevien "vastarikosilmoitusten" osalta yleisesti, että väärää ilmiantoa koskevan esitutkinnan aloittamisesta päättäminen saattaa aiheellisesti viivästyä esimerkiksi sillä perusteella, että tutkinnanjohtaja odottaa syyttäjän tai tuomioistuimen ratkaisua ensiksi tutkitun rikosasian osalta. Lausunnon mukaan näistä ratkaisuista pitää kuitenkin olla odotettavissa sellaista lisäselvitystä, jota ilman tutkinnanjohtaja ei voi tehdä päätöstä syytä epäillä kynnyksen ylittymisestä väärää ilmiantoa koskevan rikosilmoituksen osalta. Rikoskomisario B:n tässä tapauksessa tekemän ratkaisun osalta poliisiosasto katsoo, ettei rikoskomisario B ole käyttänyt väärin hänelle tutkinnanjohtajana kuuluvaa harkintavaltaa jäädessään odottamaan syyteharkinnan tulosta ja tuomioistuimen ratkaisua "perusjutun" osalta voidakseen arvioida väärän ilmiannon tunnusmerkistön täyttymistä ja syytä epäillä -kynnyksen ylittymistä. Poliisiosaston käsityksen mukaan rikoskomisario B:llä olisi kuitenkin ollut riittävät tiedot tehdä ratkaisu väärää ilmiantoa koskevan rikosilmoituksen esitutkinnan aloittamisesta tai aloittamatta jättämisestä jo sen jälkeen, kun "perusjuttua" koskeva esitutkintapöytäkirja oli toimitettu syyttäjälle ilman, että kantelijaan oli poliisin toimesta enää kohdistettu raiskausepäilyjä.

Yhdyn osaltani sisäasiainministeriön poliisiosaston lausunnossa vastarikosilmoitusten esitutkinnasta yleensä ja tässä tapauksessa esitettyyn. Vaikka ratkaisun tekeminen esitutkinnan toimittamisesta vastarikosilmoituksen johdosta olisi sinänsä ilmeisesti ollut mahdollista jo perusjuttua koskeneen esitutkinnan päätyttyä, ei tutkinnanjohtajana toimineen rikoskomisario B:n toisenlaista ratkaisua mielestäni voida pitää lainvastaisena.

Yhteenveto

Tutkinnanjohtajana epäiltyä pahoinpitelyä koskeneessa asiassa toiminut rikoskomisario on mielestäni esittänyt asianmukaiset perusteet sille, että asiassa on aloitettu esitutkinnan toimittaminen myös kantelijaan kohdistuneen raiskausepäilyn osalta. Sen sijaan kantelijalle epäillyn raiskauksen vuoksi toimitettavaksi määrätyn henkilönkatsastuksen osalta rikoskomisarion menettely on mielestäni jälkikäteen arvioiden edellä kerrotuin tavoin kritiikille altis.

Kantelijan kuulustelukertomuksen ottamisessa kuvatallenteelle ja kuvatallenteen tarkastamisen osalta ei mielestäni ole menetelty lainvastaisesti. Katson kuitenkin, että tallenteeseen olisi myöhempien epäselvyyksien välttämiseksi ollut hyvä saada kantelijan lausuma siitä, onko hänelle on varattu tilaisuus tarkastaa tallenteen sisältö ja siitä, hyväksyykö hän tallenteen sisällön.

Väärää ilmiantoa koskevassa asiassa tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario B ei mielestäni ole ylittänyt tutkinnanjohtajalle kuuluvaa harkintavaltaa jäädessään odottamaan "perusjutun" syyteharkintaa ja tuomioistuinkäsittelyä ennen ratkaisun tekemistä esitutkinnan aloittamisesta. Koska sisäasiainministeriön poliisiosaston lausunnon mukaan esitutkinnan aloittamista koskeva ratkaisu olisi tutkinnallisesti ollut mahdollista tehdä jo perusjuttua koskeneen esitutkinnan päätyttyä katson, että näin olisi ollut perusteltua menetellä, koska se olisi edistänyt asian joutuisaa käsittelyä.

4 TOIMENPITEET

Kiinnitän rikoskomisarion huomiota edellä kohdassa 3.2 henkilönkatsastuksen käytön edellytyksenä olevasta näyttökynnyksestä lausumaani. Lisäksi saatan rikoskomisario B:n tietoon vastarikosilmoitusten johdosta toimitettavan esitutkinnan osalta kohdassa 3.4 lausumani.