11.09.2003

Yleistoimivalta - Hallinnolliset määräykset - Norminantovalta

Valtiovarainministeriön mahdollisuudesta antaa valtioneuvoston yleistoimivaltaa sekä valtiovarainministeriön toimialaa ja tehtäviä koskevien säännösten nojalla hallinnollisia määräyksiä valtion viranomaisten tietohallinnosta

Oikeuskansleri Paavo Nikulan lausunto valtiovarainministeriölle 11.9.2003, dnro 22/20/01

Valtiovarainministeriön lausuntopyynnössä VM 16/09/2001 on viitattu valtiovarainministeriön työryhmämuistioon 13/2001 "Tietohallinnon normiohjauksen ja sitä koskevan lainsäädännön tarve". Ministeriö on pyytänyt oikeuskanslerin lausuntoa siitä, voidaanko perustuslain säännökset huomioon ottaen voimassa olevan lainsäädännön tulkita antavan riittävää oikeusperustaa, joka valtuuttaisi valtiovarainministeriön antamaan kaikkien valtion viranomaisten tietohallintoa koskevia hallinnollisia määräyksiä, vai edellyttääkö asia laissa säädettyä nimenomaista valtuutta.

Lausuntonani totean seuraavaa (asian käsittelyaikaan oikeuskanslerinvirastossa on vaikuttanut mm. valtion tietohallintoasetuksen voimassaolo kuluvan kuukauden alkuun saakka sekä valtioneuvostoa koskevan lainsäädännön kokonaisuudistuksen valmistelu).

Aikaisempi tilanne

Valtion tietohallintoa koskevien hallinnollisten määräysten antamisen oikeudellisena perustana on ollut asetus valtionhallinnon tietohallinnosta (155/1988). Tietohallintoasetuksen 2 §:n 1 momentin mukaan valtiovarainministeriö ohjasi ja yhteensovitti valtionhallinnon tietojenkäsittelyn ja tietohallinnon kehittämistä. Asetuksen 2 §:n 2 momenttiin oli kirjattu kunkin ministeriön kehittämis- ja ohjausvastuu oman hallinnonalansa tietojenkäsittelyssä ja tietohallinnossa. Tietohallintoasetuksen 2 §:n 3 momentissa todettiin tietojenkäsittelyn ja tietohallinnon käytännön kehittämistoimien vastuunjako: niistä vastasi asetuksen mukaan kukin virasto ja laitos itse.

Valtion tietohallintoasetus oli annettu niin sanottuna omaperäisenä asetuksena eli se oli annettu suoraan hallitusmuodon 28 §:ään perustuneen tasavallan presidentin asetuksenantovallan nojalla. Tällainen ei ole enää 1.3.2000 voimaan tulleen perustuslain myötä mahdollista. Nykyisin asetuksen antaminen edellyttää perustuslaissa tai muussa laissa perustuslain 80 §:n mukaisesti säädettyä asetuksenantovaltuutta. Valtion tietohallintoasetus ei näin ollen enää ollut perustuslaissa omaksuttujen lainsäädäntövallan siirtämistä koskevien vaatimusten mukainen. Sen vuoksi asetus on 22 päivänä elokuuta 2003 annetulla ja 1 päivänä syyskuuta 2003 voimaan tulleella tasavallan presidentin asetuksella kumottu.

Lausuntopyynnössä on käsitelty tietohallintoasioita koskevaa valtiovarainministeriön normiohjausmahdollisuutta erityisesti valtioneuvoston ja ministeriön yleistoimivaltaa koskevien perustuslain 65 ja 68 §:ien sekä asetuksen antamista ja lainsäädäntövallan siirtämistä koskevan perustuslain 80 §:n valossa. Käsittelen näitä vaihtoehtoja seuraavassa erikseen.

Perustuslain 65 § ja 68 §

Perustuslain 65 § koskee valtioneuvoston tehtäviä. Valtioneuvoston toimivaltaan kuuluu ensinnäkin perustuslaissa erikseen säädetyt tehtävät. Valtioneuvostolle kuuluu lisäksi muut hallitus- ja hallintoasiat, jotka on säädetty valtioneuvoston tai ministeriön päätettäväksi tai joita ei osoitettu tasavallan presidentin taikka muun viranomaisen toimivaltaan. Hallitus- ja hallintoasioiden kuuluminen valtioneuvoston tehtäviin voi näin ollen perustua lain nimenomaisiin säännöksiin tai laissa säädettyyn viranomaisen yleistoimivaltaan. Perustuslain 65 §:ssä säädetty yleistoimivalta, samoin kuin aikaisemmin hallitusmuodon 40 §:n 1 momentissa (1119/93) ollut yleistoimivalta on määritelty koko valtioneuvostolle kuuluvaksi, jolloin se käsittää sekä yleisistunnon että ministeriöt. Se, ratkaistaanko valtioneuvoston yleistoimivaltaan kuuluva asia valtioneuvoston yleisistunnossa vai asianomaisessa ministeriössä määräytyy valtioneuvoston päätöksentekoa koskevan perustuslain 67 §:n perusteella. Valtioneuvoston yleistoimivallan käyttö on sisältänyt myös mahdollisuuden tietyntyyppisten hallinnollisten määräyksien antoon.

Perustuslain 68 § koskee ministeriöitä ja niiden yleistä toimivallan jakoa valtioneuvostossa. Kukin ministeriö vastaa toimialallaan valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelusta ja hallinnon asianmukaisesta toiminnasta.

Valtioneuvoston ja siihen kuuluvien ministeriöiden toimialoja ja tehtäviä koskeva lainsäädäntö on äskettäin uudistettu. Huhtikuun 1 päivänä 2003 voimaan tulleen valtioneuvostolain (175/2003) 2 §:n mukaan ministeriöiden toimialasta ja asioiden jaosta niiden kesken säädetään lailla tai valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvostolainsäädännön uudistamisen (HE 270/2002 vp) tavoitteena oli, että laintasoisten tehtäväsäännösten ohella ministeriöiden toimialoista säädettäisiin edelleenkin keskitetysti valtioneuvoston ohjesäännössä. Ohjesäännön säännökset olisivat kuitenkin luonteeltaan aikaisempaa yleispiirteisemmät ja ne kuvaisivat ministeriöiden toimialoja lähinnä yleisellä tasolla. Näin vältyttäisiin pitkiltä ja yksityiskohtaisilta ministeriöiden tehtäväluetteloilta valtioneuvoston ohjesäännössä ja usein toistuvilta ohjesäännön tarkistuksilta. Ministeriön järjestysmuodosta ja toiminnan yleisestä järjestämisestä säädetään valtioneuvostolain 7 §:n 2 momentin mukaisesti valtioneuvoston asetuksella.

Huhtikuun 7 päivänä 2003 voimaan tulleen valtioneuvoston ohjesäännön (262/2003) 17 §:n 10 kohdan mukaan valtiovarainministeriön toimialaan kuuluu valtion tietohallinnon, tietojenkäsittelyn ja tietoturvallisuuden yleiset perusteet, hallinnon sähköinen asiointi ja valtioneuvoston yhteinen tietohallinto. Valtiovarainministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (610/2003) 1 §:n 31 kohdan mukaan valtiovarainministeriön tehtäviä ovat valtion tietohallinnon, tietojenkäsittelyn ja tietovarantojen yleinen kehittäminen sekä 32 kohdan mukaan valtionhallinnon tietoturvallisuuden ohjaus ja kehittäminen. Asetuksen 1 §:n 33 kohdassa ministeriön tehtäviksi on säädetty julkisen hallinnon sähköisen asioinnin ohjaus ja edistäminen sekä toiminnallisten ja teknisten ratkaisujen kehittäminen ja yhteensovittaminen.

On oikeudellisesti merkityksellistä, että kummassakin mainituissa perustuslain säännöksessä puhutaan toimialasta ja tehtävistä. Ne ovat oikeudellisesti ja sisällöllisesti eri asioita kuin toimivalta. Valtioneuvoston ohjesäännön kokonaisuudistuksen yhteydessä todettiin, että toimialan ja tehtävien välinen rajanveto on usein vaikeaa ja kysymys on painotuseroista. Yleisesti todettuna ministeriön toimiala tarkoittaa laissa tai asetuksessa rajattuja laajempia yhteiskuntapolitiikan lohkoja ja yhteiskunnallisten asioiden kokonaisuutta, joiden kehittämisestä ja ylläpidosta asianomainen ministeriö vastaa. Ministeriön tehtävät ovat sen toimialaan kuuluvista konkreettisista asiakokonaisuuksista ja asioista huolehtimista. Viranomaisen toimialaa ja tehtäviä koskevat säännökset ensinnäkin asiallisesti rajaavat viranomaisen toimintamahdollisuuksia ja velvollisuuksia. Toisaalta niiden perusteella viranomaiselle syntyy yleinen toimintavelvoite ja vastuu viranomaisen tehtäviksi säädettyjen asioiden hoitamisesta. Olennaista kuitenkin on, että viranomaisen toimialaa ja tehtäviä koskevista, yleensä asetuksentasoista, säännöksistä ei vielä sellaisinaan ilmene sitä, minkätyyppisiin (esimerkiksi ohjaavat toimet yksitäistapauksissa/norminanto) ja kuinka vahvoihin (menettelyohjeet/pakottavat oikeusnormit) toimenpiteisiin viranomaisella on yleensä ja kussakin yksittäistapauksessa erikseen toimintavaltuudet.

Vanhan hallitusmuodon säännöksiä täsmällisempi ja ehdottomampi asetuksen antamista ja lainsäädäntövallan delegointia koskeva perustuslain 80 § merkitsee sitä, että valtioneuvoston yleisistunnon ja ministeriöiden mahdollisuudet oikeussääntöjen antamiseen ovat merkittävästi kaventuneet. Asetuksen antamista ja lainsäädäntövallan siirtämistä koskevasta perustuslain 80 §:stä ilmenee ensinnäkin se, millä tahoilla, lainsäädäntövaltaa käyttävän eduskunnan ohella, on oikeus oikeussääntöjen antamiseen. Toiseksi perustuslain 80 §:stä ilmenee, millä tavalla ja missä rajoissa oikeussääntöjen antaminen tapahtuu. Kääntäen voidaan todeta, että perustuslaissa pääsäännöksi säädetystä poikkeavalla tavalla annettavat ulkopuolisia velvoittavat oikeussäännökset eivät voi yleisesti tulla kyseeseen.

Uuden perustuslain mukainen asetuksenantovalta perustuu siis laissa säädettyyn valtuutukseen. Aikaisemmin valtioneuvosto antoi hallitusmuodon 40 §:ään perustuneen hallitus- ja hallintoasioita koskeneen yleistoimivaltansa nojalla budjetin määrärahanormeja täydentäviä normipäätöksiä. Perustuslain uudistamisen yhteydessä valtioneuvoston tällaiseen norminantovaltaan ei ollut tarkoitus puuttua (ks. myös PeVM 17/1994 vp). Valtioneuvostolla on siten edelleenkin yleistoimivaltansa nojalla oikeus tietynlaisten oikeussääntöjen antoon. Perustuslain 80 §:n mukaisesta pääsäännöstä poikkeavalle perustuslain 65 §:n mukaiselle valtioneuvoston yleistoimivaltaan perustuvalle oikeussäännösten antamiselle voidaan tässä yhteydessä asettaa muun muassa sellainen rajoite, että se voisi koskea vain asianomaisen viranomaistahon eli tässä tapauksessa valtioneuvoston ja siihen kuuluvien ministeriöiden omaa sisäistä toimintaa ja niiden välistä tehtävien- ja työnjakoa. Tämä asettaa rajoituksia ensinnäkin mahdollisuudelle antaa tietohallintoa koskevia sitovia määräyksiä ministeriöiden alaisille keskusvirastoille, valtion laitoksille ja muulle alaishallinnolle. Valtionhallinnon ulkopuolisille tahoille, kuten kunnallishallinnolle, ei voitaisi valtion viranomaisen yleistoimivaltaa koskevien säännösten perusteella sitovia ohjeita lainkaan antaa. Julkishallinnon laajojen tietojärjestelmien yhteiskäytön tarve sekä tietojärjestelmien sisältämien ja niissä käsiteltävien tietoaineistojen sisältö kuitenkin edellyttää, että muun muassa tietojen oikeellisuutta, luotettavuutta, tietojen käyttöä ja luovuttamista sekä tietoturvaa koskevissa asioissa tulisi kaikkien tietojärjestelmien käyttäjien noudattaa yhtenäisiä ohjeita ja menettelykäytäntöjä. Tähänastinen ohjaus ja yhteisten menettelykäytäntöjen luominen on tapahtunut yhteistoiminnassa kunnallishallinnon asianomaisten yhteistyötahojen kanssa siten, että sisäasiainministeriö on sen toimialaa ja tehtäviä koskevien säännösten sekä valtion tietohallintoasetuksen 2 §:n 2 momentin tehtäväsäännöksen nojalla huolehtinut tietohallinnon yhteistyökysymyksistä kunnallishallinnon kanssa. Jo valtion tietohallintoasetuksen voimassaollessa ja varsinkin nyt sen kumoamisen jälkeen kysymys on ollut molemminpuoliseen yhteistoimintaan perustuvasta ohjeistuksesta ja menettelykäytännöistä, joiden noudattamiseen kumpikin osapuoli on sitoutunut. Perustuslain 121 §:ään kirjattu kunnallisen itsehallinnon periaate huomioon ottaen muunlainen tai pidemmälle vietyjä velvoitteita sisältävä yhteistoiminta tai yksipuolinen määräystenanto edellyttäisi nimenomaista lainsäädäntöä.

Selvää on, että julkisen hallinnon ulkopuolisten tahojen kuten kansalaisten, elinkeinonharjoittajien, valtionapulaitosten ja muiden oikeudellisten yhteisöjen oikeuksiin tai velvollisuuksiin viranomaisen yleistoimivaltaa koskevien säännösten nojalla annetuilla määräyksillä tai velvoittavilla ohjeilla ei voida perustuslain 80 §:n voimaantultua vähimmässäkään määrin puuttua. Kysymys ei ole mielestäni pelkästään konkreettisista oikeuksista ja velvollisuuksista vaan laajemmasta asiasta. Esimerkiksi jonkin kansalaisryhmän tai elinkeinonhaaran oikeudellista asemaa koskevien ja samalla toisaalla asianomaisille viranomaisille velvoitteita asettavien yleisluontoistenkaan määrittelyjen (esimerkiksi mitä on "hyvä tiedonhallintatapa") antaminen ei voi perustua viranomaisen yleistoimivaltaan, vaan sellaiseen tarvitaan nimenomainen toimivaltasäännös. Yleistoimivaltasäännökseen perustuvat määrittelyt voinevat tietohallintoasioissa tulla kyseeseen lähinnä vain sellaisissa atk-laitteistoja, tietojärjestelmiä, tietoliikennettä jne. koskevissa teknistyyppisissä asioissa, joilla ei ole välitöntä vaikutusta niihin tahoihin, joiden tai joita koskevia tietoja automaattisen tietojenkäsittelyn menetelmin käsitellään ja siirretään. Asian arvioiminen voi olla vaikeampaa esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa viranomainen asettaa jonkin myös viranomaistahon ulkopuoliseen käyttöön tarkoitetun tietojärjestelmän käytön edellytykseksi järjestelmän käyttäjäksi hakevalle esimerkiksi merkittäviä teknisiä erityisvaatimuksia. Jos tällaisilla, sinänsä hyväksyttävistä syistä annettavilla, lisävaatimuksilla voisi olla merkittävää taloudellista tai muuta reaalista vaikutusta siihen, ryhtyykö asianomainen tietojärjestelmän käyttäjäksi vai ei, viranomaisen lisävaatimusten antamiselle tulisi olla asianmukainen oikeudellinen perusta.

Perustuslain 80 §

Perustuslain 80 §:n mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Perustuslain 80 § merkitsi asetuksen antamista ja lainsäädäntövallan siirtämistä koskevan sääntelyn perusteiden uudistamista kokonaisuudessaan. Yksi uuden perustuslain keskeisiä lähtökohtia on ollut julkisen vallankäytön kansanvaltaisuuden korostaminen. Edustuksellisessa valtiojärjestelmässä lainsäädäntövallan käyttäminen kuuluu lähtökohtaisesti eduskunnalle. Eduskunta voi luovuttaa lainsääntövaltaansa tasavallan presidentille, valtioneuvostolle ja ministeriöille perustuslain 80 §:ssä säädetyissä tapauksissa ja rajoissa. Myös muun viranomaisen mahdollisuus antaa erityisistä syistä oikeussääntöjä edellyttää perustuslain 80 §:n 2 momentin mukaisesti lain valtuutusta.

Kun asetuksia voidaan antaa vain perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla ja koska suoraan perustuslakiin perustuvia asetuksenantovaltuuksia on karsittu, perustuslain 80 §:n mukaisessa asetuksenantovallassa on kysymys pääasiassa muihin lakeihin perustuvasta delegoidusta lainsäädäntövallasta.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettu laki (621/1999) on annettu ennen perustuslain voimaantuloa. Julkisuuslain 18 § koskee hyvää tiedonhallintatapaa. Säännöksen 1 momentin 1 - 5 kohdissa asetetaan asianomaisille viranomaisille tietojen saatavuutta, käytettävyyttä, suojaamista sekä eheyttä ja muita tietojen laatuun vaikuttavia tekijöitä koskeva toimintavelvoite. Samalla lainkohdan 1 - 5 kohtien yksityiskohtaisissa velvoiteluetteloissa tietyllä tavalla määritellään sitä, millaisista asioista hyvä tiedonhallintatapa koostuu.

Myös julkisuuslain 18 §:n 2 momentin asetuksenantovaltuudet ovat ennen perustuslain voimaantuloa annetussa laissa. Perustuslain voimaantultua kysymys on siitä, että viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja hyvästä tiedonhallintatavasta annetun asetuksen (1030/1999) säännösten ala ja sisältö pysyvät lainsäätäjän julkisuuslain 18 §:n 2 momentissa antaman asetuksenantovaltuuden rajoissa.

Julkisuuslain 18 §:n 2 momentissa puhutaan asetuksesta. Ilman lainmuutostakin on selvää, että tässä kohdin tarkoitetaan valtioneuvoston asetusta ja asetuksen mahdolliset muutokset on näin annettava valtioneuvoston asetuksella. Lainkohdan toisessa virkkeessä on säädetty oikeusministeriön mahdollisuudesta antaa tarkempia määräyksiä tuomioistuimen ja syyttäjän diaarista. Nekin annettaisiin, kuten julkisuuslain 18 §:n 2 momentista ilmenee, lainkohdan 1 momentissa säädettyjen hyvää tiedonhallintatapaa koskevien velvoitteiden toteuttamiseksi. Perustuslain 80 §:n valossa asian arvioimisessa on kysymys lähinnä siitä, voitaisiinko tuomioistuimien ja syyttäjäviranomaisten diaaria koskevat tarkemmat säännökset antaa oikeusministeriön asetuksena vai olisiko edellytettävä valtioneuvoston asetusta. Perustuslain valmisteluasiakirjojen (HE 1/1988 vp) mukaan tulee lähtökohtana olla, että valtioneuvoston yleisistunto antaa asetukset laajakantoisista ja periaatteellisesti tärkeistä asioista sekä niistä muista asioista, joiden tärkeys sitä vaatii. Ministeriölle voitaisiin osoittaa asetuksenantovaltaa teknisluonteisemmissa sekä yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisemmissä asioissa. Myös eduskunnan perustuslakivaliokunnan käytännössä on lähdetty siitä, että säädösvaltaa voidaan delegoida ministeriölle lähinnä silloin, kun kyse on selvästi teknisluonteisista ja toimeenpanovaltaan soveltuvista säännöksistä (PeVL 20/1997 vp).

Lausuntoasiakirjoista ei tarkemmin ilmene, minkätyyppisiä asioita tuomioistuimien ja syyttäjäviranomaisten diaarista annettavat tarkemmat säännökset koskisivat. Kysymys olisi kuitenkin viranomaistoiminnan perusasiakirjojen sisällön ja käytön hyvän tiedonhallintavan mukaisuudesta ja muusta asianmukaisuudesta. Tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten diaarien tietosisältö on yleensä varsin niukka. Diaarista on yleensä yleisöjulkisena tietona saatavissa vireillä olevaa tai vireillä ollutta asiaa koskevat tunnistetiedot, asianosaistiedot sekä tiedot asian käsittelyn vaiheista ja asian päättämisestä. Käytettävissä olevien tietojen valossa näyttäisi siltä, että asetuksenantomahdollisuus tuomioistuinten ja syyttäjäviranomaisten diaarin tämäntyyppistä tietosisältöä ja tietojen käyttöä koskevista asioista voitaisiin julkisuuslaissa antaa ministeriölle, tässä tapauksessa oikeusministeriölle.

Lailla asetuksenantajalle siirretyn lainsäädäntövallan edelleen siirtämiseen (subdelegointi) on suhtauduttava pidättyväisesti. Julkisuuslain 18 §:n 2 momentin viimeinen virke ei sisällä varsinaista subdelegointia, koska mahdollisuus tarkempien säännösten antamiseen valtioneuvoston päätöksellä perustuu laissa annettuun valtuutukseen vaikkakin kyseisen valtuutuksen käyttämisestä säädettäisiin asetuksella. Valtioneuvoston normipäätösten antaminen on perustuslain myötä korvautunut yleensä valtioneuvoston asetuksina annettavilla säännöksillä. Julkisuuslain 18 §:n 2 momentin viimeinen virke koskee kuitenkin myös valtioneuvostotasolla annettavia ohjeita. Lainkohdassa on lueteltu, millaisia asiakokonaisuuksia alemmanasteinen säännöstäminen ja ohjeistaminen koskisi. Kysymys olisi sellaisista hallinnollisista ja atk-teknisistä toimenpiteistä ja yhtenäisistä menettelyistä, joilla tiedon haltijoina tai sen käsittelijöinä olevia viranomaisia velvoittavalla tavalla turvattaisiin se, että julkisuuslain mukaisten tietojen ja tietojärjestelmien ylläpito ja tietojen luovutus tapahtuisi automaattisessa tietojenkäsittelyssä lainmukaisesti. Siltä osin kuin kysymys olisi koko valtionhallintoa koskevista velvoittavista säännöksistä, lähtökohtana voidaan pitää sitä, että tällaiset säännökset annettaisiin valtioneuvoston asetuksina. Joiltakin osin voi kuitenkin olla kysymys asianomaisen ministeriön toimialaan ja tehtäviin kuuluvien yksityiskohtaisempien tai teknisluontoisempien asioiden tai yhdenmukaisten menettelytapojen säännöstämisestä. Niiltä osin säännökset voitaisiin antaa ministeriöasetuksina. Laista tulisi ilmetä, minkä ministeriön asetuksista olisi kysymys. Asetuksen antavan ministeriön nimeäminen ei näyttäisi olevan kaikilta osin yksiselitteisen selvä, koska lainkohdassa luetelluilla asioilla on liittymäkohtia useamman ministeriön toimialaan (ks. VM:n osalta VNOS 17 § 10 k ja LVM:n osalta VNOS 20 § 5 k). Julkisuuslaki yleisesti ottaen kuuluu puolestaan oikeusministeriön toimialaan.

Perustuslain voimaantulon jälkeen 24.1.2003 annettua lakia sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003) sovelletaan hallintoasian, tuomioistuinasian, syyteasian ja ulosottoasian sähköiseen vireillepanoon, käsittelyyn ja päätöksen tiedoksiantoon, jollei muualla laissa toisin säädetä. Lakia sovelletaan soveltuvin osin myös muussa viranomaistoiminnassa. Kysymys ei ole asianosaisen tai viranomaisen velvollisuudesta hoitaa laissa määritellyt asiat sähköisesti, vaan sähköinen asiointi on hallintoasian ja tuomioistuinasian asianosaiselle tarjottava vaihtoehtoinen tapa hoitaa asian vireillepano ja sen käsittelyvaiheet asian päätökseen saakka. Viranomaisen on tarjottava mahdollisuus sähköiseen asiointiin lain 5 §:ssä säädetyin tavoin viranomaisella olevien teknisten, taloudellisten ja muiden valmiuksien rajoissa. Jos se tarjoaa sähköisiä asiointipalveluita, viranomaisen tiedonsiirtomenetelmien tulee olla lain 6 §:n vähimmäisvaatimuksien mukaisia.

Kun otetaan huomioon sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain soveltamisalan väljyys, sähköisten asiointipalvelujen järjestämisvelvollisuuden riippuminen viranomaisen toimintaedellytyksistä (5 §) ja uuden asiointitavan asiakaskohtainen valinnaisuus, voidaan pitää asianmukaisena sitä, että sähköisen asioinnin yhteentoimivuuden ja tietoturvallisuuden varmistamisesta sekä sähköisten asiointipalvelujen järjestämisestä annetaan lain 22 §:n mukaisesti tarkennuksia valtiovarainministeriön ohjeiden ja suositusten tasolla eikä sitovia määräyksiä sisältävinä asetuksina. Hallinnon sähköinen asiointi kuuluu valtioneuvoston ohjesäännön 17 §:n 10 kohdan mukaan valtiovarainministeriön toimialaan.

Yhteenveto

Edellä olevaan viitaten lausuntoni yhteenvetona totean seuraavaa:

1) Valtioneuvoston yleistoimivaltaa sekä valtiovarainministeriön toimialaa ja tehtäviä koskevien säännösten perusteella voidaan antaa tietohallintoa koskevia ohjeita lähinnä vain valtioneuvostoa itseään ja siihen kuuluvia ministeriöitä koskevissa yhteisissä tietohallintoasioissa. Niillä ei voida asettaa velvoitteita valtioneuvoston ulkopuolisille tahoille.

2) Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 18 § ja osaltaan myös sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 22 § sisältävät oikeudellisen perustan valtioneuvoston tai ministeriön asetuksen sekä ministeriön ohjeiden antamiselle lainkohdissa mainituissa hyvää tiedonhallintatapaa ja tietoturvallisuutta koskevissa asioissa. Julkisuuslain 18 §:n 2 momentin nojalla mahdollisesti annettavien säännösten, määräysten tai ohjeiden yhteydessä olisi ennen perustuslain 80 §:ää säädetyn julkisuuslain 18 §:n 2 momentin mahdolliset muutostarpeet syytä käydä läpi.

3) Lausuntopyynnön käsittelyn yhteydessä ei ole tullut esiin sellaisia perusteita, joiden vuoksi julkishallinnon tai valtionhallinnon tietohallintoasioita koskevan lain säätämistä olisi pidettävä, asianomaisten erityislakien sisältämät asetuksenanto- ja ohjausvaltuudet huomioon ottaen, välttämättömänä.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.