26.06.2003

Museovirasto - Muinaismuisto - Kaivaukset

Pelastuskaivausten rahoituksen ja jatkotöiden turvaaminen

Oikeuskansleri on kiinnittänyt Museoviraston huomiota siihen, että suoritettaessa muinaismuistolain 15 §:ssä tarkoitettuja erityisiä toimenpiteitä muinaismuistojen tutkimiseksi tai säilyttämiseksi (pelastuskaivaukset) on huolehdittava, että talousarvio kattaa myös jälkityöt ja siinä mahdollisuuksien mukaan varaudutaan poikkeuksellisiin olosuhteisiin. Työhankkeen suorittajan kanssa tehtyjen sitoumusten noudattamista ja sovitun rahoituksen saamista on valvottava, jotta kaikki muinaisjäännöksen turvaamiseksi tarpeelliset toimet voidaan myös rahoitusedellytysten osalta suorittaa loppuun.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.