Syyteoikeuden vanhentuminen
- Asiasanat
- Syyteoikeuden vanhentuminen, Esitutkinnan viivästyminen
- Tapausvuosi
- 2003
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 252/1/02
- Ratkaisija
- Apulaisoikeuskansleri
Kantelija arvosteli Lappeenrannan kihlakunnan poliisilaitoksen menettelyä siitä, että epäiltyä ravintolassa tapahtunutta pahoinpitelyä koskeva asia oli vanhentunut esitutkinnan toimittamisen aikana.
Esitutkinnan toimittaminen oli alkanut 3.2.1999 ja päättynyt 7.2.2002.
Syyttäjä oli syyteharkinnan suorittaessaan katsonut, että kysymyksessä oli ollut ainoastaan lievä pahoinpitely ja vammantuottamus, jotka vanhenevat kahdessa vuodessa tekopäivästä ja että syyteoikeus oli siten vanhentunut ennen kuin asia oli saatettu syyttäjälle syyteharkintaan.
Tutkinnanjohtajana toiminut ylikomisario perusteli tutkinnan pitkää kestoa lähinnä resurssien puutteella.
Apulaisoikeuskansleri totesi päätöksessään esitutkinnan toimittamisen asiassa kestäneen yli kolme vuotta. Vaikka asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen onkin sinänsä hyväksyttävää, on näin pitkä tutkinta-aika epäillyssä pahoinpitelyrikoksessa apulaisoikeuskanslerin mielestä liian pitkä. Epäillystä rikoksesta saatava näyttö perustuu tällaisissa asioissa useimmiten pääasiassa asianosaisten ja tapauksen nähneiden kertomuksiin. Saaduissa selvityksissä ei ole esitetty mitään perustetta sille, että eri henkilöiden kuulustelujen välillä on kulunut varsin pitkä aika. Rikoksesta epäiltyä on kuultu vasta noin 10 kuukauden kuluttua tapahtumasta, toista todistajaa vuoden ja kahdeksan kuukauden kuluttua ja toista todistajaa vasta noin kolmen vuoden kuluttua. Muistikuvat tapahtumista heikkenevät yleensä ajan kulumisen myötä. Kertomusten näyttöarvon kannalta voi siten olla suuri merkitys sillä, koska kuulustelu on toimitettu.
Apulaisoikeuskanslerin mukaan esitutkinnan toimittamisen viipymisen tekee tässä tapauksessa erityisen moitittavaksi se, että tutkittavana ollut rikos on syyttäjän tulkinnan mukaan päässyt esitutkinnan toimittamisen aikana vanhentumaan. Esitutkinnan aikataulua suunniteltaessa tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon myös se vaihtoehto, että epäillyn rikoksen nimike muuttuu lievemmäksi ja vanhentumisaika sitä kautta lyhenee.
Apulaisoikeuskansleri saattoi käsityksensä menettelyn lainvastaisuudesta poliisilaitoksen tietoon.