Viran täyttämättä jättäminen
- Asiasanat
- Virka, Ilmoituskirje, Työtodistus
- Tapausvuosi
- 2002
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 694/1/00
- Ratkaisija
- Apulaisoikeuskansleri
Apulaisoikeuskansleri katsoi, ettei viranomainen ollut menetellyt lainvastaisesti, kun haettavaksi julistettua virkaa ei ollut täytetty. Saadun selvityksen mukaan viran täyttämättä jättäminen oli viimekädessä johtunut siitä, että viranomaisessa oli toteutettu organisaatiouudistus. Haettavaksi julistetun viran nimikettä ja muodollisia pätevyysvaatimuksia oli organisaatiomuutoksen yhteydessä muutettu.
Viranomainen oli kantelijan pyynnöstä lähettänyt ilmoituksen siitä, ettei virkaa täytetä. Kantelijalle oli ilmoitus jäänyt lähettämättä inhimillisen erehdyksen vuoksi. Kantelijan hoitaman viran virkanimike oli merkitty työtodistukseen virheellisesti, mutta viranomainen oli korjannut antamaansa työtodistusta tältä osin. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti viranomaisen huomiota huolellisuuteen viran täyttämistä koskevien ilmoitusten lähettämisessä ja työtodistuksen antamisessa.