21.11.2000

Ulosottomies oli ulosottolain 3 luvun 33 §:ssä mainitun ulosottoselvityksen jälkeen tehnyt rikosilmoituksen ulosottovelallisesta epäillen tämän syyllistyneen rikoslain 39 luvun 1 §:ssä mainittuun velallisen epärehellisyyteen. Tämän jälkeen ulosottomies oli ulosottolain 3 luvun 34 d §:n mukaan velvoittanut velallisen uhkasakon uhalla paljastamaan ulosottoselvityksessä kateissa oleviksi havaittujen rahavarojen sijainnin.

Ulosottovelallinen kanteli ulosottomiehen menettelystä, katsoen, ettei ulosottovelallista uhkasakon uhalla voitu velvoittaa myötävaikuttamaan oman rikosepäilynsä paljastumiseen. Velallinen joutuisi tällöin tosiasiallisesti todistamaan itseään vastaan, mitä oli pidettävä vallitsevien oikeusperiaatteiden vastaisena.

Ratkaisussaan apulaisoikeuskansleri totesi, että esitutkintalain 7 §:stä ilmenevä ja rikosoikeudessa yleisesti hyväksytty periaate, ettei rikoksesta epäilty ole velvollinen myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen ei ilman muuta ulotu muihin oikeusaloihin, kuten ulosotto-oikeuteen. Ulosottomies ei näin ollen ollut menetellyt väärin velvoittaessaan velallisen paljastamaan sellaisia tietoja, joiden johdosta hän mahdollisesti heikentäisi oman asemansa rikoksesta epäiltynä.

Ulosottovelallisen oikeusturvasta apulaisoikeuskansleri totesi lisäksi, että ulosottomiehen asettaman uhkasakon tuomitsee käräjäoikeus, jonka velvollisuutena on viran puolesta tutkia myös uhkasakon asettamisen laillisuus. Kun asianosaista kuullaan oikeudessa ennen uhkasakon tuomitsemista, hänellä on mahdollisuus kiinnittää huomiota niihin seikkoihin, jotka tekevät uhkasakon asettamisen perusteettomaksi.