17.11.1999

Yliopisto - Väitöskirja - Työnohjaus

Väitöskirjatyön ohjaajan määrääminen

Kantelukirjoituksessa arvosteltiin yliopiston kanslerin ja humanistisen tiedekunnan menettelyä väitöskirjatyön ohjaajan määräämiseen liittyvien asioiden hoidossa. Kantelijalle oli jäänyt epäselväksi, kuka hänen väitöskirjatyönsä ohjaajana virallisesti toimii.

Apulaisoikeuskansleri totesi päätöksessään yliopiston kanslerin ja humanistisen tiedekunnan sinänsä menetelleen kantelijan väitöskirjatyön ohjausta koskevien kysymysten hoidossa voimassaolevien säännösten ja yliopiston vakiintuneen sisäisen käytännön mukaisesti kantelijan esittämien ongelmien aiheutuessa ensisijaisesti tieteellisistä näkemyseroista. Samalla hän kuitenkin esitti yliopiston harkittavaksi, olisiko opinnäytetöiden ohjaajien vaihdoksien dokumentoinnin kehittämistä tarpeen arvioida.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.