Finlex - Etusivulle
Valtioneuvoston oikeuskansleri

10.8.1999

Valtioneuvoston oikeuskansleri

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin ratkaisuja

Avoliittotulkinta ja kuuleminen työmarkkinatukiasiassa

Asiasanat
Avoliitto, Kansaneläkelaitos, Kuuleminen
Tapausvuosi
1999
Antopäivä
Diaarinumero
1192/1/98
Ratkaisija
Apulaisoikeuskansleri

Kansaneläkelaitoksen huomiota on kiinnitetty avoliiton toisen osapuolen kuulemiseen. Apulaisoikeuskansleri on kanteluun antamassaan ratkaisussa todennut saamiensa selvitysten perusteella, ettei Kansaneläkelaitos ollut ylittänyt sille kuuluvaa harkintavaltaa päätyessään työmarkkinatukiasiassa tulkintaan, jonka mukaan tuenhakija asui avioliitonomaisissa olosuhteissa vuokranantajaksi ilmoittamansa henkilön kanssa. Toisaalta ratkaisussa on katsottu, että vuokranantajaksi ilmoitetusta henkilöstä avoliittotulkinnalla oli tullut asianomainen sikäli, kun asiassa oli kysymys hänen tuloistaan ja hänen verotuksestaan. Tästä johtuen hyvän hallintotavan ja hallintomenettelylain mukaista olisi ollut, että sanottua henkilöä olisi asiassa kuultu.

L työmarkkinatuesta 24 § 1 mom
HallintomenettelyL

Sivun alkuun