30.7.1999

Asianomistaja oli käräjäoikeudessa itse ajanut syytteitä kahta vastaajaa vastaan lievästä pahoinpitelystä ja solvauksesta. Toisen vastaajan osalta molemmat syytteet ja niihin liittyneet korvausvaatimukset oli hylätty. Toisen vastaajan osalta syyte lievästä pahoinpitelystä oli hylätty, mutta hyväksytty solvauksen osalta. Vastaaja oli kuitenkin jätetty rangaistukseen tuomitsematta. Asianomistajan korvausvaatimukset oli tältäkin osin hylätty. Käräjäoikeus velvoitti asianomistajan korvaamaan kummankin vastaajan oikeudenkäyntikulut. Syyttäjä oli aiemmin päätynyt syyllisyyskysymyksissä samaan lopputulokseen syyttämättäjättämispäätöksissään, joista yksi oli ollut seuraamusluonteinen.

Asianomistajan kantelun johdosta antamassaan päätöksessä apulaisoikeuskansleri arvioi sitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin tulkintakysymystä, oliko asianomistaja hävinnyt oikeudenkäynnin kumpaakin vastaajaa vastaan siten, että hänen tuli korvata näiden oikeudenkäyntikulut. Mainitun säännöksen tulkinnallisuus ja sen soveltajalleen jättämä harkintavalta huomioon ottaen käräjäoikeuden ei katsottu menetelleen asiassa virheellisesti.