13.8.1998

Valtioneuvosto oli 25.9.1997 ympäristöministeriön esittelystä lähettänyt valtiopäiväjärjestyksen 54 b §:ään viitaten eduskunnalle kirjelmän Euroopan yhteisöjen komission 28.5.1997 tekemästä nk. luontodirektiivin 92/43/ETY muutosehdotuksesta. Siinä esitettiin täydennettäväksi direktiivin luontotyyppien ja lajien luettelo ns. boreaalisen vyöhykkeen luontotyypeillä ja lajeilla Suomen ja Ruotsin tekemien täydennysehdotusten mukaisesti. Euroopan yhteisöjen komissio oli antanut direktiiviehdotuksen 28.5.1997 ja valtioneuvosto oli toimittanut sen eduskuntaan vasta 25.9.1997. Asia oli ratkaistu Euroopan unionin neuvostossa 27.10.1997 eli silloin, kun se vielä oli eduskunnan käsiteltävänä.

Käsitellessään 31.10.1997 kysymyksessä olevaa kirjelmää eduskunnan suuri valiokunta oli katsonut, ettei valtioneuvosto tämän tapauksen käsittelyssä ollut noudattanut valtiopäiväjärjestyksen 54 b §:n ja 54 d §:n säännöksiä EU-asioiden toimittamisesta eduskuntakäsittelyyn viipymättä sekä eduskunnan informoimisesta asioiden käsittelyvaiheista unionissa. Valiokunta oli lisäksi katsonut, ettei valtioneuvosto ollut myöskään noudattanut velvollisuuttaan tarvittavin varaumin estää asian ratkaisemista Euroopan unionin neuvostossa ennen kuin eduskunta oli lausunut siitä kantansa. Eduskunta oli päinvastoin asetettu jo tapahtuneiden tosiasiain eteen. Asian johdosta valiokunta kiinnitti toistamiseen valtioneuvoston vakavaa huomiota valtiopäiväjärjestyksen säännöksiin eduskunnan osallistumisesta Euroopan unionissa päätettävien asioiden kansalliseen valmisteluun. Asian vakavuuden vuoksi ja kun tapahtunutta ei valiokunnan käsityksen mukaan voitu pitää Suomen EU-jäsenyyden alkuvaiheen ongelmista johtuvana, valiokunta saattoi asian pöytäkirjanotteella valtioneuvoston oikeuskanslerin tietoon niitä toimenpiteitä varten, joihin se antaa aihetta.

Oikeuskanslerin ratkaisussa todetaan, että asiassa oli kysymys Euroopan yhteisöjen komission tekemän luontodirektiivin täydennysehdotukseen kansallisesta valmistelusta ja eduskunnan mahdollisuudesta osallistua siihen. Luontodirektiivin nimenomaisen säännöksen mukaan täydennys tapahtui siten, että Euroopan unionin neuvosto määräenemmistöllä vahvisti tarpeelliset muutokset direktiivin kysymyksessä oleviin liitteisiin.

Suomi oli jo jäsenyysneuvotteluista lähtien aktiivisesti toiminut ehdotuksessa tarkoitetun täydennyksen aikaansaamiseksi. Hallituksen esityksessä eduskunnalle Suomen liittymisestä Euroopan unioniin oli myös käsitelty luontodirektiivin täydennystä. Esityksessä (HE 135/1994 vp.) todettiin, että direktiivissä määriteltyihin luontotyyppeihin oli Suomen ja Euroopan unionin välisissä liittymisneuvotteluissa hyväksytty lisättäväksi boreaalisen havumetsävyöhykkeen luontotyypit. Edelleen esityksessä todettiin, että Suomen oli yhdessä komission ja mahdollisesti muiden yhteisöön liittyvien havumetsävyöhykkeen valtioiden kanssa valmisteltava direktiivin liitteiden täydentäminen. Asiaa oli sittemmin selvitetty pohjoismaisessa asiantuntijaryhmässä ja valtioneuvoston EU-asioiden valmistelumenettelyssä. EU-ministerivaliokunta oli käsitellyt täydennysehdotuksen 3.5.1996, ja 8.5.1996 ympäristöministeriö oli lähettänyt asiaa koskevan kirjeen komissiolle. Kirje oli johtanut kysymyksessä olevaan komission 28.5.1997 tekemään ehdotukseen, josta ympäristöministeriö oli saanut tiedon 6.6.1997.

Oikeuskanslerin ratkaisussa todettiin edelleen, että hallituksen ja eduskunnan vuorovaikutusta Euroopan unionissa päätettävissä asioissa sääntelevien säännösten tarkoituksena on erityisesti ollut varmistaa, että eduskunta saa mahdollisuuden vaikuttaa Suomea edustavan ministerin toimintaan, kun Euroopan unionin neuvostossa päätetään uusista säädöksistä. Valtiopäiväjärjestyksen 54 b §:ssä asetettu velvoite toimittaa viipymättä eduskunnalle ehdotus Euroopan unionin neuvostossa päätettäväksi säädökseksi on oikeudellinen velvoite, joka valtioneuvoston on otettava huomioon sekä toiminnassaan maan sisäisesti että Euroopan unionin toimielimissä.

Tämän velvoitteen täyttäminen edellyttää, että vastuuministeriö säädösehdotuksen saavuttua välittömästi selvittää, onko ehdotus saatettava eduskunnan käsiteltäväksi. Ministeriön viittaus yleiseen loma-aikaan ei riittänyt perusteeksi asian viipymiselle, koska eduskunta järjestää työskentelynsä itse ja tarvitsee sille perustuslain mukaan kuuluvat tiedot oikeassa ajassa. Ympäristöministeriön olisi näin ollen saatuaan 6.6.1997 tiedon komission luontodirektiivin täydennysehdotuksesta välittömästi tullut selvittää sekä ehdotuksen käsittelyaikataulu Euroopan unionissa että määritellä lopullinen kantansa ehdotuksen suhteesta valtiopäiväjärjestyksen 54 b §:ssä säädettyyn tiedonantovelvollisuuteen ja viipymättä toimia tämän mukaisesti. Tässä yhteydessä ministeriön olisi myöskin tullut ottaa huomioon, että kysymys oli Suomen omasta aloitteesta, joka oli omiaan vaikuttamaan Suomen edustajien toimintaan Euroopan unionin toimielimissä. Ympäristöministeriö ei ollut toiminut tämän velvollisuutensa mukaisesti niin määrätietoisesti kuin olisi ollut mahdollista. Olennaista oli, että direktiivin muutoksen hyväksymisen aikataulua Euroopan unionissa ei ollut saatu selvitettyä.

Laiminlyönnin seurauksena eduskunta oli asetettu tapahtuneiden tosiasioiden eteen, koska Euroopan neuvosto oli tehnyt päätöksen ehdotuksesta sen käsittelyn ollessa vielä kesken Suomen eduskunnassa. Huomioon ottaen, mitä selvityksessä oli kokonaisuudessaan ilmennyt muun muassa asian aikaisemmasta käsittelystä Suomessa sekä tiedonkulusta Euroopan unionin toimielimen ja jäsenvaltioiden välillä, asia ei antanut aihetta muihin toimenpiteisiin kuin että ympäristöministeriön huomiota kiinnitettiin valtiopäiväjärjestyksen 54 b §:ään sisältyvän oikeudellisen velvoitteen tarkkaan ja asianmukaiseen noudattamiseen.

Oikeuskansleri lähetti lisäksi kaikkien ministeriöiden kansliapäälliköille tiedoksi jäljennöksen ratkaisustaan hänen siitä ilmenevän kannanoton saattamiseksi niiden virkamiesten tietoon, joiden tehtäviin ratkaisussa tarkoitettujen asioiden valmistelu kuuluu.