28.08.1998

Poliisin virkatehtävät - Poliisin toimivalta

Huomion kiinnittäminen poliisin virkatehtäviin ja toimivaltaan

Liikkuvan poliisin partio oli pysäyttänyt maantiellä erään osakeyhtiön toimitusjohtajan virka-auton ja kysynyt autonkuljettajalta ajokorttia ja rekisteriotetta, minkä jälkeen poliisimies oli todennut, että autosta ei ollut muka maksettu autoveroa. Sen vuoksi poliisi oli vaatinut, että auto ajettaisiin poliisiauton saattamana läheiseen kaupunkiin. Vähän ennen kaupungin keskustaa oli kuitenkin käännytty läheisen kartanon suuntaan. Kartanossa olivat toimitusjohtajan työtoverit olleet vastaanottamassa johtajaansa juhliakseen hänen myöhemmin samalle viikolle sattuvaa 50-vuotispäivää.

Asiassa hankitun selvityksen mukaan johtajan työtoverit olivat ennakolta ottaneet yhteyttä liikkuvan poliisin päivystävään komisarioon ja hänen kanssaan sopineet siitä, että poliisipartio pysäyttäisi johtajan auton jonkin "muodollisen syyn" vuoksi ja veisi tämän sanotulle juhlapaikalle. Autonkuljettaja puolestaan oli ollut tietoinen kyseisestä järjestelystä.

Asian johdosta antamassaan ratkaisussa apulaisoikeuskansleri on todennut, että poliisimiehet olivat muka virkatehtävää suorittaessaan olleet osallisina yksityisen juhlatilaisuuden järjestämiseen. Poliisin toimenpide oli kohdistunut ulkopuoliseen yksityishenkilöön, jolle oli pyritty antamaan sellainen kuva, että asiassa todella olisi ollut kysymys poliisille kuuluvan virkatehtävän suorittamisesta. Poliisille poliisilain mukaan kuuluvaa pakkokeinovaltaa ei saa käyttää muuhun kuin laissa edellytettyyn tarkoitukseen. Poliisilla ei poliisilain perusteella ole myöskään oikeutta antaa virka-apua yksityishenkilöön kohdistuvan sanotun kaltaisen toimenpiteen suorittamiseksi.

Apulaisoikeuskanslerin käsityksen mukaan poliisin menettelyä po. tapauksessa on pidettävä epäasianmukaisena. Sen vuoksi ratkaisussa on liikkuvan poliisin huomiota kiinnitetty poliisin virkatehtäviä ja toimivaltaa koskeviin kannanottohin.

Poliisilaki 1 §
Poliisilaki 2 §
Poliisilaki 40 §

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.