29.04.1998

Säädöstaso - Urheilijoiden eläke - ja tapaturmaturva - Omaisuudensuoja

Urheilijoiden eläke- ja tapaturmaturvan järjestämisen säädöstaso ja järjestämiseen liittyviä oikeusturvakysymyksiä

A urheilijoiden eläke- ja tapaturmaturvan järjestämisestä (275/1998) 1 ja 4 §

Urheilijoiden eläke- ja tapaturmaturvan järjestämisestä

Urheilijoiden pakollista vakuutusta koskevat säännökset sisällytettiin
vuonna 1995 työntekijäin eläkelakiin (395/1961) ja
tapaturmavakuutuslakiin (608/1948). Työntekijäin eläkelain
1 §:n 2 momentin (372/1995) mukaan laki ei koske urheilemista.
Sitä koskeva eläketurva on järjestettävä erikseen vakuutuksella
siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään ottaen huomioon
eri urheilulajit ja urheilijoiden vuositulot. Tapaturmavakuutuslain
2 §:n 3 momentti (374/1995) on vastaavan sisältöinen.
Samassa yhteydessä muutetun yrittäjien eläkelain (468/1969)
1 §:n 4 momentin (373/1995) mukaan laki ei koske urheilemista.

Työntekijäin eläkelain 1 §:n 2 momentin ja tapaturmavakuutuslain
2 §:n 3 momentin nojalla on 12.4.1995 annettu asetus urheilijoiden
eläketurvan ja tapaturmaturvan järjestämisestä
(537/1995).

Sosiaali- ja terveysministeriöstä on esitelty 9.4.1998 annettu
uusi asetus urheilijoiden eläke- ja tapaturmaturvan järjestämisestä
(275/1998). Asetus, jolla on kumottu asetus 537/1995,
tulee voimaan 1.5.1998.

Asetuksen sisällöstä

Urheilijoiden eläke- ja tapaturmaturvan järjestämisestä annetun
asetuksen 1 §:n 1 momentin mukaan, jos urheilijan ja urheiluseuran,
liikuntajärjestön tai muun vastaavan yhteisön välillä
on sovittu, että urheilija saa urheilemisesta veronalaista
palkkiota vuodessa tai pelikaudessa vähintään 56 640
markkaa, seuran tai yhteisön on järjestettävä hänelle vakuutuksella
kohtuullinen turva vanhuuden sekä tapaturmasta johtuvan
vammautumisen ja kuoleman varalta.

Säännös vastaa sisällöltään urheilijoiden eläketurvan ja tapaturmaturvan
järjestämisestä annetun aiemman asetuksen
(537/1995) 1 §:n 1 momenttia.

Asetuksen 1 §:n 2 momentissa on aiempaan asetukseen verrattuna
uusi säännös. Sen mukaan, jos urheilija, jolla ei ole 1 momentissa
tarkoitettua sopimusta, saa urheilemisesta kalenterivuodessa
veronalaista tuloa vähintään 56 640 markkaa, hänen on
järjestettävä vakuutuksella itselleen 1 momentissa tarkoitettu
turva.

Asetuksen 4 §:ään sisältyvät säännökset asetusta koskevien soveltamiserimielisyyksien
ratkaisemisesta. Jos vakuutusturvan
järjestämisestä tai sisällöstä syntyy epäselvyyttä, asianomainen
voi pyytää asiasta urheilun keskusjärjestöjen ja Suomen
Olympiakomitean perustaman urheilun oikeusturvalautakunnan tai
välimiesmenettelyn lausunnon. Jos asia koskee tapaturmavakuutusturvaa,
siitä on pyydettävä ensin Tapaturmavakuutuslaitosten
liiton lausunto.

Esittelymuistiossa on todettu, että viime kädessä vakuutusturvaa
ja sen järjestämistä koskevat erimielisyydet ratkaistaisiin
yleisessä tuomioistuimessa.

Aikaisemmin voimassa olleeseen asetukseen 537/1995 sisältyi
vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva 3 §. Sen mukaan
vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönyt urheiluseura tai
liikuntajärjestö on velvollinen korvaamaan 1 §:ssä tarkoitetun
turvan puuttumisesta aiheutuvan vahingon. - Vastaavaa säännöstä
ei ole voimassa olevassa asetuksessa.

Asetuksen arviointia

Urheilijoiden oikeusturvan kannalta kysymyksessä oleva asetus
on eräiltä osin ongelmallinen. Valtioneuvoston listatarkastuksessa
pidin asiaa kuitenkin sen verran tulkinnanvaraisena, ettei
minulla ollut syytä puuttua asetuksen sisältöön. Asiaan
vaikutti myös se, että asetuksen tarkoituksena on parantaa urheilijoiden
tapaturmaturvan tasoa, mikä olisi jäänyt toteutumatta,
jos asetuksen antamista olisi lykätty.

Pidän kuitenkin asianmukaisena tarkastella vielä perusteellisemmin
urheilijoiden eläke- ja tapaturmaturvan järjestämisen
säädöstasoa sekä asiaan liittyviä oikeusturvakysymyksiä. Tässä
tarkoituksessa esitän seuraavat näkökohdat.

Ensinnäkin, kiinnitän huomiota säädöstasoon asetuksen 1 §:n
2 momentin osalta. Säännöksessä, jollaista ei ole sisältynyt
aikaisempaan asetukseen 537/1995, on yksilöurheilijalle säädetty
vakuuttamisvelvollisuus. Yksilöurheilijan on näin ollen
itse järjestettävä sosiaaliturvansa. Tilanne on toinen sellaisen
urheilijan kohdalla, joka on tehnyt sopimuksen urheiluseuran
tai muun yhteisön kanssa. Asetuksen 1 §:n 1 momentin mukaan
tällaisen urheilijan vakuuttamisvelvollisuus kuuluu seuralle
tai yhteisölle. Sosiaaliturvan järjestäminen tällä tavoin
vastaa siten työntekijäin eläkelaissa ja tapaturmavakuutuslaissa
omaksuttua periaatetta.

Vakiintuneen käytännön mukaan yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien
perusteista on säädettävä laintasoisesti. Viittaan
myös perusoikeusuudistukseen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta
on tuossa yhteydessä (1994 vp - PeVM 25 - HE 309/1993 vp)
korostanut sitä, että perusoikeuksien rajoitusten tulee perustua
eduskunnan säätämään lakiin. Tähän liittyy kielto delegoida
perusoikeuksien rajoittamista koskevaa toimivaltaa lakia
alemmalle säädöstasolle. Näin ollen voidaan kysyä, tekevätkö
työntekijäin eläkelain ja tapaturmavakuutuslain alussa viittaamani
valtuutussäännökset mahdolliseksi velvoittaa asetuksella
yksittäistä urheilijaa vakuuttamaan eläke- ja tapaturmaturvansa.
Puheena olevien lakien mukaiset turvajärjestelmät
perustuvat siihen, että työnantaja huolehtii palveluksessaan
olevien vakuuttamisesta. Tämän voidaan hyvin katsoa vastaavan
asetuksen 1 §:n 1 momentin mukaista järjestelmää, mutta poikkeavan
2 momentin mukaisesta.

Yksilöurheilijalle asetettu velvollisuus vakuutuksen ottamiseen
vaikuttaa urheilijan varallisuuteen. Kysymyksessä olevan
velvollisuuden voidaan siten katsoa liittyvän hallitusmuodon
12 §:ssä säädettyyn omaisuudensuojaan.

Edellä esitetyn perusteella mielestäni tulisi selvittää, olisiko
yksilöurheilijan velvollisuudesta puheena olevan kaltaisen
vakuutuksen ottamiseen säädettävä laintasoisesti.

Toiseksi, kiinnitän huomiota kysymykseen vakuutusturvaa ja sen
järjestämistä koskevien erimielisyyksien ratkaisemiseen, josta
on säädetty asetuksen 4 §:ssä. Totean myös, ettei urheilijan
eläke- ja tapaturmaturvajärjestelmässä ole otettu huomioon urheiluseuran
vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntiä.

Edellä mainitut kysymykset, erityisesti vakuuttamisvelvollisuuden
laiminlyönti, liittyvät oleellisesti urheilijan oikeusturvaan.
Tilannetta verrattuna esimerkiksi työntekijäin eläkelain
oikeusturvajärjestelmään ei kuitenkaan voida pitää tyydyttävänä.
Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi sen vuoksi
vielä harkita toimenpiteitä urheilijan oikeusturvan parantamiseksi
ottaen myös huomioon asianmukaisen säädöstason.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.