23.09.1997

Käsittelyajan lyhentäminen - Ruuhkautuminen - Rantakaava-asia

Rantakaava-asioiden käsittelyaikojen lyhentäminen

Rantakaava-asian käsittely ympäristökeskuksessa oli kestänyt verraten pitkään. Syynä tähän näytti olleen, paitsi asian laatu, selvityksen mukaan myös ympäristökeskuksessa syntynyt ruuhka rantakaava-asioita koskevien alistusten käsittelyssä ainakin siitä päätellen, että sekä vuonna 1995 että 1996 ratkaistiin selvästi vähemmän asioita kuin tuli sisään.Asiantila jatkuessaan saattaa johtaa pahenevaan ruuhkautumiseen, mitä tulisi vältää.

Apulaisoikeuskansleri on kiinnittänyt ympäristökeskuksen huomiota käsittelyaikojen lyhentämisen tarpeellisuuteen, jotta saapuvien ja ratkaistujen asioiden suhde tulisi tasapainoon ja jotta vaikeammat ja työläämmätkin asiat saataisiin käsiteltyä joutuisammin.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.