23.05.1996

Liikeaikalaki - Poikkeuslupa - Päätöksen perusteleminen

Liikeaikalain mukainen poikkeuslupapäätös

Liikeaikalain mukainen poikkeuslupapäätös oli hakemuksen mukainen ja koski ainoastaan hakijaa, joten se oli ollut hallintomenettelylain 24 §:n 2 momentin 1 kohdan perusteella sinänsä mahdollinen. Koska tehty päätös oli poikennut aikaisemmin noudatetusta poikkeuslupakäytännöstä ja sillä oli ollut vaikutusta tulevaan käytäntöön, lausuttu käsitys, että tässä tapauksessa päätöksen perustelemista olisi ollut pidettävä tarpeellisena. Samoin eräässä toisessa ajallisesti pitkässä ja alueellisesti kolmentoista kunnan alueelle ulottuvassa merkittävän laajassa poikkeuslupapäätöksessä. Todettu lisäksi, että nykyään päätöksiä tehtäessä tulee ottaa huomioon 1.8.1995 voimaan tulleen Suomen hallitusmuodon 16 §:n 2 momentissa (969/95) korostettu päätösten perustelemisvelvollisuus.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.