Ulosottoperusteen puuttuminen
- Asiasanat
- Avustava ulosottomies, Verojen ja maksujen periminen, Ulosottoperuste
- Tapausvuosi
- 1995
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 487/1/95
- Ratkaisija
- Apulaisoikeuskansleri
Avustavalle ulosottomiehelle huomautettu menettelynsä virheellisyydestä, kun hän oli ilman laillista ulosottoperustetta ulosmitannut vastuunalaisen yhtiömiehen veronpalautuksen kommandiittiyhtiön veloista. Kaupunki oli hakenut katumaksun ja vakuutusyhtiö vakuutusmaksujen ulosmittausta kommandiittiyhtiöltä, joka oli myös täytäntöönpanoasiakirjoihin merkitty ainoaksi velalliseksi. Avustava ulosottomies oli puhelimitse tiedustellut ulosmittauksen laajentamista vastuunalaiseen yhtiömieheen. Velkojat olivatkin sitä pyytäneet. Hovioikeus on sittemmin kumonnut ulosmittauksen kyseisten maksujen osalta.
Apulaisoikeuskanslerin päätöksessä on todettu, ettei ulosottomiehen tehtävänä ole tutkia siviilioikeudellisesti vastuukysymyksiä, vaan täytäntöönpanotoimet tulee kohdistaa ainoastaan siihen, jonka lainmukainen ulosottoperuste osoitti vastuuvelvolliseksi. Lisäksi nimismiehen huomiota kiinnitetty hänelle ulosottolaissa asetettuun valvontavelvollisuuteen.
A verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin (368/61) 3 §