9.11.1995

Lyhennysote apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasen päätöksestä 9.11.1995, dnro 8/21/95

"KIRJOITUS

Itä-Suomen hovioikeuden määräämä alioikeuksien tarkastaja, viskaali Terho Turunen on oikeuskanslerille osoittamassaan 5.1.1995 päivätyssä kirjoituksessa kertonut, että virallinen syyttäjä oli esittänyt todisteina Joensuun käräjäoikeudessa murhaa ynnä muuta koskevaa rikosasiaa käsiteltäessä surmatun A:n ja syylliseksi epäillyn B:n vaatteita. Käräjäoikeus oli antanut asiassa tuomion 20.4.1994. Käräjäoikeuskäsittelyn jälkeen poliisin säilytettävinä olleet vaatteet oli kadotettu eikä niitä ollut saatu hovioikeuteen asiaa siellä käsiteltäessä.

Itä-Suomen hovioikeus oli joutunut todisteiden puuttuessa tekemään syyllisyyskysymyksessä indisioihin perustuvan ratkaisun; yhden indisioketjun osalta "toisen käden" tietoihin perustuen. Hovioikeus oli antanut tuomion asiassa 23.12.1994 ja lisäksi saattanut sen alioikeuksien tarkastajan tietoon.

Koska viskaali Turusen mielestä asiassa oli todennäköisiä syitä epäillä jonkun syyllistyneen todisteiden katoamisen yhteydessä virkarikokseen, Turunen on saattanut asian oikeuskanslerin tietoon hänen mahdollisia toimenpiteitään varten.

RATKAISU

Tämän asian olen tutkinut.

Takavarikon kumoamisesta päättää pakkokeinolain (459/87) 4 luvun 14 §:n nojalla pidättämiseen oikeutettu virkamies, jollei takavarikon kumoaminen saman lainkohdan mukaan kuulu tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. Pidättämiseen oikeutettuja virkamiehiä puolestaan ovat pakkokeinolain 1 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan (1258/88) mukaan eräät vähintään komisarion virassa toimivat poliisimiehet sekä 2 kohdan mukaan virallinen syyttäjä.

Laissa ei ole nimenomaisesti määritelty poliisi- ja syyttäjäviranomaisen keskinäisen toimivallan rajaa pakkokeinoista, siis myöskin takavarikosta, päätettäessä. Rajaa on käytännössä pyritty määrittelemään viittaamalla esitutkintalain (449/87) 15 §:n 3 momenttiin, jonka mukaan asianosaisen pyytämistä tutkintatoimenpiteistä päättää esitutkinnan aikana tutkinnanjohtaja. Kun asia on siirretty syyttäjälle, päättää niistä syyttäjä.

Edellä esitetystä seuraa nähdäkseni, että rikosylikomisario A. M:llä on ollut asemansa nojalla lakiin perustuva oikeus päättää takavarikon kumoamisesta puheena olevassa tapauksessa.

Laissa ei ole myöskään säännöksiä siitä, kuinka kauan rikosasiassa todisteina takavarikoidut esineet tulee säilyttää takavarikoituina. Pakkokeinolain 4 luvun 11 §:ssä säädetään ainoastaan, että takavarikko on kumottava niin pian kuin se ei enää ole tarpeen.

Asian luonteesta nähdäkseni johtuu, että ne takavarikoidut esineet, joilla voidaan olettaa olevan merkitystä rikosasian tuomioistuinkäsittelyssä tulee säilyttää takavarikoituina niin kauan, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Toisaalta takavarikon tarkoituksen kanssa ei mielestäni ole ristiriidassa sellainenkaan menettely, että esimerkiksi henkirikoksesta epäillyn vaatteet valokuvataan ja vaatteista otettujen näytteiden perusteella asianomaiset tutkintaviranomaiset antavat lausuntonsa rikoksen tutkimiselle tarpeellisista seikoista, minkä jälkeen takavarikon kumoamiselle ei ole estettä, ellei takavarikon voimassapitämiseen ole muuta erityistä syytä. Valittu menettely edellyttää kuitenkin, että siitä sovitaan virallisen syyttäjän kanssa. Näin menetellessä tulee luonnollisesti huolehtia siitä, että epäilyllä on mahdollisuus pyytää tarpeelliseksi katsomansa lisätutkimukset ennen takavarikon kumoamista. Se, onko kuvattu menettely tarkoituksenmukainen, tulee luonnollisesti harkita jokaisessa yksittäistapauksessa erikseen.

Puheena olevassa asiassa murhasta syylliseksi epäillyn B:n vaatteiden kanssa oli menetelty selvityksistä ilmenevällä tavalla ja niistä ilmenevistä syistä. Katson, ettei tässä tapauksessa B:ltä takavarikoitujen housujen esittämisellä hovioikeuden suullisessa käsittelyssä olisi enää ollut mahdollista saada lisäselvitystä asiaan.

Näin ollen katson, ettei tässä tapauksessa kysymyksessä olevia housuja koskevan takavarikon kumoamisessa ole menetelty virheellisesti.

"