Finlex - Etusivulle
Valtioneuvoston oikeuskansleri

20.3.1995

Valtioneuvoston oikeuskansleri

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin ratkaisuja

Viivyttelystä talousrikosasian syyteharkinnassa

Asiasanat
Syyteharkinnan joutuisuus, Talousrikos, Viivyttely
Tapausvuosi
1995
Antopäivä
Diaarinumero
57/1/94
Ratkaisija
Apulaisoikeuskansleri

Nimismiehen huomiota kiinnitetty syyttäjältä myös talousrikosten syyteharkinnassa edellytettävään joutuisuuteen. Nimismies oli kantelun johdosta antanut oikeuskanslerinvirastolle talousrikosasian syyteharkinta-aikaa koskevan selvityksen siinä vaiheessa, kun juttu oli ollut syyteharkinnassa yli puoli vuotta. Tuolloin hän oli ilmoittanut ratkaisevansa asian yhden vuoden kokonaissyyteharkinta-ajassa. Syyteharkinta jutussa oli kuitenkin kestänyt yli puolitoista vuotta eikä jutun ensimmäinen tuomioistuinkäsittely ollut ollut kuin noin kahden vuoden kuluttua syyteharkinnan alkamisesta. Nimismies ei ollut esittänyt hyväksyttävää syytä syyteharkinnan viipymiselle ja sille, ettei hän ollut ratkaissut asiaa selvityksessään ilmoittamassaan ajassa.

Sivun alkuun