Finlex - Etusivulle
Valtioneuvoston oikeuskansleri

10.2.1995

Valtioneuvoston oikeuskansleri

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin ratkaisuja

Asiallisiin kirjeisiin vastaaminen

Asiasanat
Hyvä hallintotapa, Kirjeisiin vastaaminen
Tapausvuosi
1995
Antopäivä
Diaarinumero
799/1/93
Ratkaisija
Apulaisoikeuskansleri

Yksityinen henkilö oli osoittanut sisäasiainministeriön osastolle tiedustelukirjeitä, kaksi vuonna 1989 ja neljä vuonna 1992. Selvityksen mukaan tiedustelijalle oli pyritty vastaamaan puhelimitse ja myös paikallisten viranomaisten toimesta. Hyvä hallintotapa edellyttää, että viranomaiselle tulleeseen asialliseen kirjeeseen vastataan. Pääsääntöisesti vastauksenkin tulee olla kirjallinen. Yksinkertaisimpiin tiedusteluihin vastaus voidaan antaa muussakin muodossa, esimerkiksi puhelimitse. Kirjeiden lukumäärä huomioon ottaen olisi ollut asianmukaista, että tiedustelijalle olisi ainakin kerran vastattu kirjallisesti.

Sivun alkuun