Kaupungin vastuu omistamansa kiinteistöyhtiön terveyshaitoista
- Asiasanat
- Homehaitta, Kunnanhallitus, Terveydensuojelulaki
- Tapausvuosi
- 1995
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 706/1/93,281/1/94
- Ratkaisija
- Apulaisoikeuskanslerin sijainen
Kaupungin toimielinten menettelyä arvosteltu, koska kaupunki ei ollut riittävällä vakavuudella suhtautunut vuokranantajana vuokraamansa kohteen kunnosta huolehtimiseen, erityisesti terveydenhoitolain edellyttämään valvontaan.
Vuokran kohteena olleet rakennukset olivat kärsineet rakennusvirheistä johtuneista haitoista, joista merkittävin oli jatkuva homesienen aiheuttama terveyshaitta asukkaille.
Kantelija oli vuonna 1981 lähettämissään kirjeissä eri viranomaisille, muun muassa kaupunginhallitukselle, luetellut useita rakennustyöhön liittyviä seikkoja, joita hän piti työsuoritusvirheinä. Vuokrataloyhtiön rakennusten hometilanteen seuranta olisi tällöin tullut järjestää.
Kantelijan tekemän uuden ilmoituksen perusteella korjaustyöt olivat käynnistyneet vuonna 1993.