27.01.1994

Ajoneuvorekisteri - Rekisteriotteen katoaminen

Katsastustoimipaikan asiakaspalvelussa annettavat yleisohjeet

Henkilö oli jättänyt katsastustoimipaikkaan totuudenvastaisen ilmoituksen rekisteriotteen katoamisesta ja väärentänyt siihen henkilöauton omistajan allekirjoituksen. Virkailija oli tarkistettuaan ilmoituksen jättäjän henkilöllisyyden merkinnyt hänen henkilötunnuksensa ilmoitusasiakirjaan. Virkailijalle ei ollut syntynyt epäilystä ilmoituksen tekijän rehellisyydestä. Rekisteriotteen saatuaan asianomainen oli toista katsastustoimipaikkaa erehdyttämällä saanut rekisteröityä ajoneuvon itselleen.

Auton oikean omistajan kanteluun annetussa AOK:n ratkaisussa katsottu, että katoamisilmoituksen vastaanottanut virkailija oli henkilötietojen tarkistamistoimenpiteet huomioon ottaen täyttänyt tutkimisvelvollisuutensa. Ratkaisussa on kiinnitetty Ajoneuvohallinnon huomiota siihen, että katsastustoimipaikkojen asiakaspalvelun virkailijoille ei ollut tapahtuman aikoihin annettu riittävän tarkkoja yleisohjeita rekisteriotteiden katoamisilmoitusasioissa noudatettavista menettelytavoista.

A ajoneuvojen rekisteröinnistä

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.