26.03.1993

Kihlakuntien virastotyyppipäätös - Esittely valtioneuvostossa - Yhteistoiminta

Sisäasiainministeriölle annettu lausunto yhteistoimintalain noudattamisesta kihlakuntien virastotyyppipäätöstä tehtäessä

Sisäasiainministeriön tarkoituksena oli esitellä valtioneuvostossa valtion paikallishallinnon kehittämisen perusteista annetun lain (126/92) 4 §:n 1 momentin nojalla annettava valtioneuvoston päätös kihlakuntien virastotyypistä. Päätös koski myös oikeusministeriön hallinnonalaa, koska päätöksessä oli muun ohella kysymys syyttäjäntoimesta ja ulosottotoimesta.

Sisäasiainministeriö ei näin ollen, kun otettiin huomioon valtioneuvoston ohjesäännön 45 §, voinut esitellä asiaa kuulematta sitä ennen oikeusministeriötä. Huomioon oli otettava myös ohjesäännön 44 §. Oikeudellista ehdotonta estettä tehdä päätös kihlakuntien virastotyypistä ja erityisesti myös siitä, missä kihlakunnissa on ns. erilliset virastot, ennen kihlakunnanvirastoasetusta tai paikallishallintouudistukseen liittyvää lainsäädäntöä ei näyttänyt olevan.

Laillisuusvalvonnassa noudatettu käytäntö ja yhteistoimintamenettelyä varten luotu oikeusturvatie huomioon ottaen oikeuskanslerilla ei ollut aihetta ottaa kantaa kantelukirjoituksissa esitettyyn kysymykseen yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetussa laissa (651/88) tarkoitetusta yhteistoiminnasta. Kun otetaan huomioon virastotyyppipäätöksen merkitys paikallishallinnon organisaatiorakenteen ja siten myös oikeushallinnon henkilöstön aseman kannalta, oikeuskansleri on kuitenkin pitänyt selvänä, että oikeusministeriö oli valtion edustajana velvollinen noudattamaan sanotun lain nojalla tehtyä oikeushallinnon henkilöstöä koskevaa yhteistoimintasopimusta.

1. KIRJOITUKSET

Suomen Kaupunginviskaaliyhdistys r.y. ja Suomen Kaupunginvoutien Yhdistys r.y. ovat toimittaneet oikeuskanslerille kirjoitukset, jotka koskevat valtion paikallishallinnon kehittämisen perusteista annetun lain (126/92) 4 §:n 1 momentin nojalla annettavaa valtioneuvoston päätöstä kihlakuntien virastotyypistä.

Ehdotus valtioneuvoston päätökseksi kihlakuntajaosta ja kihlakuntien virastotyypistä oli tarkoitus esitellä sisäasiainministeriöstä valtioneuvoston istunnossa 25.11.1992. Lista kuitenkin poistettiin. Valtioneuvosto on 23.12.1992 tehnyt päätöksen pelkästään kihlakuntajaosta.

1.1. Suomen Kaupunginviskaaliyhdistys r.y. on kirjoituksessaan 24.11.1992 esittänyt, että kihlakuntien virastotyypin valmistelussa ei ollut noudatettu yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain (651/88) säännöksiä.

1.2. Suomen Kaupunginvoutien Yhdistys r.y. on kirjoituksessaan 25.11.1992 todennut, että ehdotetun valtioneuvoston päätöksen seurauksena suurin osa kaupunginvoudinvirastoista tultaisiin myöhemmin lakkauttamaan. Kihlakuntia ja niiden virastoja suunniteltaessa oli sivuutettu yhteistoimintalain säännökset ja 1.3.1990 tehty sopimus yhteistoiminnasta valtionhallintoa ja hallinnonalaa koskevissa henkilöstöasioissa.

Kaupunginvoudinvirastot kuuluivat oikeusministeriön hallinnonalaan. Valtioneuvoston päätös kihlakuntien virastotyypistä olisi ristiriidassa ulosoton alueellista toimivaltaa, kaupunginvoudinvirastoja ja niiden henkilöstön asemaa koskevien laintason säännösten kanssa. Päätös määräisi ennakolta ulosottotointa koskevia järjestelyjä, joihin myöhemmin tarvittiin laintason säännöksiä. Tällainen menettely ei liene mahdollista. Lainmukaista ei ollut sekään, että lainkäyttöä ja oikeushallintoasioita valmisteltiin ja esiteltiin sisäasiainministeriöstä.

Tarkemmat säännökset kihlakunnanvirastosta tultiin antamaan paikallishallinnon kehittämisen perusteista annetun lain 7 §:n mukaisesti asetuksella. Kun asetus oli vasta valmisteilla, kihlakunnanviraston järjestämistä koskevat yleiset perusteet olivat siten vahvistamatta. Lain 7 §:n mukaan kihlakunnan erillisistä virastoista säädettäisiin erikseen lailla. Erillisistä ulosottovirastoista oli säädettävä ulos-ottolainsäädännössä.

Yhdenmukaisuuden tavoite ulosotossa vaati, että kihlakunnanvirastojen ulosottoyksiköt ja erilliset ulosottovirastot järjestettiin yhdenmukaisin perustein. Kihlakunnan virastotyyppi voitiin valtioneuvoston päätöksellä ratkaista vasta sitten, kun molempia virastotyyppejä yhteisesti koskevat yleiset järjestämisperusteet oli lainsäädännöllä vahvistettu.

Yhdistys on edellä esitettyyn viitaten pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan, oliko kihlakuntien virastotyypistä päättäminen tässä vaiheessa ennenaikaista ja voiko esittely oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluvien asioiden osalta tapahtua sisäasiainministeriöstä.

2. LAUSUNNOT

Yhdistysten kirjoitusten johdosta sisäasiainministeriö on 30.11.1992 antanut lausunnot (DNro 29 ja 30/032/92) ja oikeusministeriö 1.12.1992 lausunnon (DNro 3355-3356/75/92 OM). Oikeusministeriön lausunnon johdosta sisäasiainministeriö on 7.12.1992 antanut lausunnon. Oikeusministeriö puolestaan on sisäasiainministeriön lausuntojen johdosta toimittanut tänne 7.12.1992 päivätyn muistion.

Yhdistykset ovat 7. ja 8.12.1992 antaneet vastineet ministeriöiden lausunnoista.

2.1. Sisäasiainministeriö on lausunnossaan 30.11.1992 muun ohella viitannut valtion paikallishallinnon kehittämisen perusteista annetun lain sisällön ja tulkinnan osalta lakiesityksen eduskuntakäsittelyyn. Virastotyyppiratkaisu ei sisältänyt virastojen perustamisia eikä lakkautuksia. Ratkaisulla ei siten ollut välitöntä vaikutusta henkilöstöön. Sisäasiainministeriö oli kuitenkin noudattanut yhteistoimintalain ja -sopimusten säännöksiä ja määräyksiä. Lausunnossa on tehty lähemmin selkoa henkilöstön osallistumismuodoista.

2.2. Oikeusministeriön lausunnon 1.12.1992 liitteenä olevassa muistiossa on muun ohella viitattu yhteistoimintalain 15 §:n nojalla 1.3.1990 tehtyyn sopimukseen yhteistoiminnasta valtionhallintoa ja hallinnonalaa koskevissa henkilöstöasioissa. Oikeusministeriön hallinnonalalla on lisäksi voimassa sanotun lainkohdan nojalla 20.6.1990 tehty sopimus yhteistoiminnasta oikeusministeriön hallinnonalaa ja oikeushallintoa koskevissa henkilöstöasioissa. Sen mukaan yhteistoiminta-asiat käsitellään oikeushallinnon yhteistyötoimikunnassa. Puheena olevaa virastotyypin valintaa koskevaa asiaa ei ollut voitu käsitellä yhteistyötoimikunnassa, koska siihen ei vielä ollut ollut riittäviä edellytyksiä.

Kysymyksessä olevan lain 4 §:n 1 momentin nojalla tehtävällä valtioneuvoston päätöksellä ei perusteta kihlakunnanvirastoja eikä erillisiä virastoja, vaan niiden perustaminen ja vanhojen virastojen lakkauttaminen edellyttää lainsäädäntötoimenpiteitä. Lisäksi uusien virastojen perustaminen edellyttää niitä koskevien asetusten antamista. Valtioneuvoston päätöksellä voidaan ainoastaan osoittaa ne kihlakunnat,joihin tullaan asianmukaisten säädösten perusteella perustamaan joko kihlakunnanvirasto tai erilliset virastot.

Esittelyjärjestyksen osalta oikeusministeriö on todennut, että kysymyksessä oli ainakin kahta eri hallinnonalaa koskevan päätöksen esittely. Jos syntyisi epätietoisuutta siitä, kumpi ministeriöistä esittelisi asian, valtioneuvosto voisi päättää siitä. Ministeriöiden kesken on lähdetty siitä, että sisäasiainministeriö esittelee asian. Valtioneuvoston ohjesäännön 45 §:n mukaan oikeusministeriötä on kuitenkin kuultava ennen asian ratkaisua, koska asia aiheuttaa muutoksen oikeusministeriöstä esiteltävään lainsäädäntöön.

Oikeusministeriö on vielä katsonut, että valtioneuvoston päätös virastotyypin valinnasta ja kihlakunnanviraston hallintoasetuksen määrittelemä hallintorakenne muodostivat kokonaisuuden, josta tulisi päättää samalla kertaa. Ne yhdessä muodostivat sellaisen kokonaisuuden, joka määritteli henkilöstön aseman. Koska henkilöstöä oli yhteistoimintalain mukaisesti kuultava myös hallintoasetusta valmisteltaessa, tulisi virastotyypin valintaa koskeva kuuleminen ajoittaa samaan yhteyteen.

2.3. Sisäasiainministeriö on oikeusministeriön esittämän johdosta lausunnossaan 7.12.1992 todennut, ettei mikään oikeudellinen syy vaatinut virastotyyppiä koskevan valtioneuvoston päätöksen tekemistä samanaikaisesti kihlakunnanviraston hallintoasetuksen antamisen kanssa.

3. LISÄKIRJOITUS

Suomen Kaupunginvoutien Yhdistys r.y. on 20.1.1993 päivätyssä lisäkirjoituksessa pääasiallisesti toistanut aikaisemmin esittämänsä.

4. LAUSUNNOT

Lisäkirjoituksen johdosta sisäasiainministeriö on 10.2.1993 antanut lausunnon (Dnro 30/032/92) ja oikeusministeriö 8.2.1993 lausunnon (Dnro 3356/75/92 OM). Valojäljennökset lausunnoista ovat ohessa.

4.1. Sisäasiainministeriö on lausunnossaan muun ohella esittänyt, että valtion paikallishallinnon kehittämisen perusteista annettu laki oli organisaatiolaki, joka ei koskenut viranomaisten tehtäviä eikä toimivaltaa. Niistä päätettiin asianomaisten ministeriöiden valmistelemissa ja esittelemissä säädöksissä. Ministeriö on korostanut sitä, että paikallishallintouudistuksen valmistelussa oli toimittu yhteistoimintalain ja - sopimuksen säännösten ja määräysten mukaisesti. Sisäasiainministeriö oli vielä 25.1.1993 järjestänyt kuulemis- ja neuvottelutilaisuuden kihlakuntien virastotyyppiasiasta kaikille asianomaisille sisäasiainhallinnon ja oikeushallinnon henkilöstöjärjestöille. Keskustelun pohjana oli tällöin kaikille järjestöille etukäteen toimitettu kihlakuntien virastotyyppiä koskeva valtioneuvoston päätösluonnos ja esittelymuistioluonnos.

4.2. Oikeusministeriö on lausunnossaan ilmoittanut, että ministeriössä oli tammikuussa 1993 käynnistetty lainvalmistelu, joka koski paikallista syyttäjäviranomaista ja paikallista ulosottoviranomaista säätelevien lakien muuttamista paikallishallinnon uudistamisen yhteydessä. Tehtävään asetettujen työryhmien määräaika päättyy 30.6.1993.

5. RATKAISU

Tämän asian olen tutkinut.

5.1.Säännöksistä.

Valtion paikallishallinnon kehittämisen perusteista annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan kihlakunnassa on joko kihlakunnanvirasto tai erillisiä virastoja sen mukaan kuin valtioneuvosto päättää. Erilliset virastot voidaan perustaa sellaisiin kihlakuntiin,joihin kuuluvassa suuressa kaupungissa on erilliset virastot lain tullessa voimaan, sekä erityisestä syystä myös muihin niihin rinnastettaviin kihlakuntiin.Lain 4 §:n 2 momentin mukaan kihlakunnanvirastossa on toiminnallisesti mahdollisimman itsenäistä päätösvaltaa käyttävät poliisi-, syyttäjä- ja ulosottoyksikkö sekä tarvittavat muut yksiköt. Kihlakunnan erilliset virastot hoitavat vastaavia tehtäväalueita.

Lain 6 §:n 1 momentin mukaan kihlakunnanvirasto on lääninhallituksen ja sisäasiainministeriön alainen ja erilliset virastot ovat asianomaisen ministeriön alaisia, jollei toisin ole säädetty. Lain 6 § :n 2 momentin mukaan kihlakunnanviraston yksiköt ja kihlakunnan erilliset virastot ovat toiminnallisesti asianomaisen ministeriön ja, milloin niin on säädetty, muun viranomaisen alaisia. Lain 7 §:stä ilmenee, että tarkemmat säännökset kihlakunnanvirastosta annetaan tarvittaessa asetuksella. Kihlakunnan erillisistä virastoista säädetään erikseen.

Laki on tullut voimaan 1.3.1992. Lain 9 §:n 4 momentin mukaan valtioneuvoston tulee päättää uudesta kihlakuntajaosta lain voimaantulovuoden loppuun mennessä. Kihlakunnanvirastot ja kihlakuntien erilliset virastot perustetaan koko maahan mahdollisimman pian ja viimeistään vuoden 1996 loppuun mennessä.

5.2. Lain sisällöstä.

Totean, että valtion paikallishallinnon kehittämisen perusteista annettu laki on sisällöltään suunnittelulaki, joka samalla sisältää uutta organisaatiota koskevia suoranaisia ja välittömiä säännöksiä. Lain tarkoituksena on, niin kuin sitä koskevassa esityksessä (HE 154 / 1991 vp) on lausuttu, luoda valtion paikallishallinnon yhteenkokoamista edistävät yleiset lainsäädännölliset perusedellytykset ja määrittää yhteenkootumman organisaation perusosat. Eduskunta on kuitenkin eräiltä kohdin muuttanut ja tarkentanut hallituksen esitykseen sisältyneitä säännöksiä sekä myös hahmotellut eräiden säännösten, erityisesti 4 §:n tarkempaa merkityssisältöä.

Uuden organisaation mukaisista kihlakunnanvirastoista ja sen yksiköistä sekä erillisistä virastoista on säännökset lain 4 §:ssä, mutta lainsäätäjä ei ole nimenomaisesti ottanut kantaa viranomaisten toimivaltaan tai muutoinkaan niille kuuluviin asioihin.

On myös huomattava, että kysymyksessä olevan lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetulla valtioneuvoston virastotyyppipäätöksellä ei vielä perusteta kihlakunnanvirastoja tai erillisiä virastoja. Kaupunginvoudinvirastoista ja kaupunginviskaalinvirastoista on säädetty laintasoisilla säännöksillä laissa ulosottotoimesta (866/84) ja vastaavasti laissa kaupunginviskaaleista (352/76), joten näiden virastojen lakkauttaminen edellyttää laintasoisia eduskunnan hyväksymiä säännöksiä. Hallituksen esityksessä 154/1991 vp on 7 §:n osalta nimenomaisesti todettu, että erillisistä virastoista säädetään yleensä lailla, jossa on tarvittava asetuksenantovaltuus.

Kysymyksessä oleva suunnittelulaki velvoittaa lain 9 §:ssä mainittujen aikarajojen puitteissa hallituksen huolehtimaan eduskunnan sille antaman kehittämistehtävän suorittamisesta. Laissa on asetettu kaksi erillistä aikarajaa. Lain 9 §:n 4 momentin mukaan valtioneuvoston tulee ensinnäkin päättää uudesta kihlakunnanjaosta lain voimaantulovuoden loppuun mennessä. Tämän mukaisesti valtioneuvosto antoi päätöksensä 23.12.1992.

Kihlakunnanvirastot ja kihlakuntien erilliset virastot tulee saman lainkohdan mukaan perustaa maahan mahdollisimman pian ja viimeistään vuoden 1996 loppuun mennessä. Tässä kohden eduskunta on asettanut sekä tavoitteen että samalla määrännyt laissa mainitun sitovan takarajan. Eduskunnan asettaman kehittämistehtävän osalta totean, että kaikki mainittujen virastojen perustamiseen ja nykyisten virastojen lakkauttamiseen liittyvät hallitukselle kuuluvat toimenpiteet, muun muassa lainsäädäntöä vaativat, on hoidettava tehtävään liitettyyn aikarajaan mennessä.

5.3. Kirjoitusten sisällöstä.

Yhdistysten kirjoitukset koskevat yhteistoimintalain noudattamista, esittelyjärjestystä valtioneuvostossa ja kihlakuntien virastotyyppipäätöksen antamisen ajankohtaa.

5.3.1. Yhteistoimintalain noudattaminen.

Yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa säädetään 1.10.1988 voimaan tulleessa laissa (651/88). Yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluvia asioita ovat lain 7 §:n mukaan muun ohella viraston tai sen osan lakkauttaminen sekä kehittämis- ja rationalisointihankkeet.

Yhteistoimintalain 15 §:n 1 momentin mukaan valtion asianomainen viranomainen ja lainkohdassa mainitut virkamiesten ja työntekijäin yhdistykset voivat sopimuksin poiketa siitä, mitä on säädetty lain useissa pykälissä, muun ohella 7 §:ssä. Näistä sopimuksista on voimassa, mitä yleissopimuksesta valtion virkaehtosopimuslaissa (664/70) säädetään.

Tämän mukaisesti on 1.3.1990 solmittu - kuten oikeusministeriö lausunnossaan on todennut - 1.4.1990 voimaan tullut sopimus yhteistoiminnasta valtionhallintoa ja hallinnonalaa koskevissa henkilöstöasioissa. Oikeusministeriö on myös viitannut yhteistoimintalain 15 §:n nojalla 20.6.1990 tehtyyn sopimukseen yhteistoiminnasta oikeusministeriön hallinnonalaa ja oikeushallintoa koskevissa henkilöstöasioissa.

Ensiksi mainitun sopimuksen 10 §:n mukaan sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta syntyvät erimielisyydet on pyrittävä selvittämään sopimusosapuolten edustajien välisissä neuvotteluissa ja sen jälkeen, mikäli asiaa ei saada selvitetyksi, valtion virkaehtosopimusten neuvottelumenettelystä tehdyn pääsopimuksen mukaisissa keskusneuvotteluissa.- Jollei neuvotteluissa päästä ratkaisuun, voidaan sopimuksen soveltamista koskeva asia saattaa työtuomioistuimeen.

Yhdistysten kirjoituksessa tarkoitettua viranomaismenettelyä on näin ollen arvioitava sanotun 1.3.1990 tehdyn sopimuksen ja siihen liittyvän 20.6.1990 tehdyn sopimuksen kannalta. Tällöin on erityisesti otettava huomioon, että soveltamista koskevia erimielisyyksiä varten on luotu ensiksi mainitussa sopimuksessa mainittu erillinen oikeusturvamenettely.

Valtioneuvoston oikeuskanslerin laillisuusvalvontatoiminnassa on yleisesti katsottu, että mikäli kantelun kohteena olevaa menettelyä varten on lainsäädännössä luotu oma oikeusturvatie, asianosaisen tulee ensisijaisesti käyttää sitä. Esillä olevassa tapauksessa oikeushallinnon henkilöstöä edustava osapuoli voi, jos harkitsee sen aiheelliseksi, vedota edellä mainittuun 1.3.1990 tehtyyn yhteistoimintasopimukseen ja sitä täydentävään 20.6.1990 tehtyyn sopimukseen.

Kun sanottujen yhteistoimintasopimusten tulkinnasta tai soveltamisesta mahdollisesti syntyvät erimielisyydet on edellä kerrotun mukaisesti mahdollista saattaa viime kädessä työtuomioistuimen käsiteltäväksi, en pidä tarpeellisena ottaa kantaa yhdistysten kirjoituksissa esitettyyn yhteistoimintaa koskevaan kysymykseen.

Mielestäni on kuitenkin selvää, että oikeusministeriö on valtion edustajana velvollinen noudattamaan 1.3.1990 tehdyn yhteistoimintasopimuksen ja siihen liittyvän 20.6.1990 tehdyn sopimuksen määräyksiä.

5.3.2.Esittelyjärjestys.

Valtioneuvoston päätös virastotyypin valinnasta paikallishallinnon kehittämisen perusteista annetun lain mukaan koskee kahta hallinnonalaa, oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön. Oikeusministeriön 8.2.1993 antaman lausunnon mukaan ministeriöt ovat sopineet siitä, että sisäasiainministeriö esittelee asian valtioneuvostossa. Oikeusministeriö on todennut, että sitä on ennen asian esittelyä kuultava.

Valtioneuvoston ohjesäännön 16 §:n 1 momentin 6 ja 7 kohdan mukaan oikeusministeriö käsittelee asiat, jotka koskevat syyttäjäntointa ja ulosottotointa. Tämän johdosta ja ottaen huomioon sanotun ohjesäännön 45 §:n säännökset, on selvää, että sisäasiainministeriö ei voi esitellä asiaa kuulematta sitä ennen oikeusministeriötä.

Totean vielä, että valtioneuvoston ministeriöiden lukumäärästä ja yleisestä toimialasta annetun lain (78/22) 4 §:n mukaan valtioneuvosto voi päättää, minkä ministeriön on käsiteltävä sellainen laajakantoinen tai periaatteellisesti tärkeä asia, joka koskee useamman kuin yhden ministeriön toimialaa. Kysymyksessä oleva virastotyyppipäätös koskee valtion paikallishallinnon kehittämisen perusteita ja se on epäilemättä mainitussa lainkohdassa tarkoitetun laatuinen asia. Sen valmistelussa samoin kuin kihlakunnanvirastoasetusta valmisteltaessa on noudatettava valtioneuvoston ohjesäännön 45 §:n lisäksi myös ohjesäännön 44 §:n säännöksiä.

5.3.3. Kihlakuntien virastotyyppipäätöksen antamisen ajankohta.

Sisäasiainministeriö ja oikeusministeriö ovat esittäneet eri käsityksiä virastotyyppipäätöksen antamisen ajankohdasta.

Olen edellä alajaksossa 5.2. todennut, että valtioneuvoston virastotyyppipäätöksellä ei vielä perusteta kihlakunnanvirastoja tai erillisiä virastoja. Nehän on lain mukaan perustettava koko maahan mahdollisimman pian ja viimeistään vuoden 1996 loppuun mennessä. Virastotyyppipäätöksellä näyttää kuitenkin olevan se merkitys, että sillä ratkaistaan paikallishallinnon kehittämisen perusteista annetun lain kannalta kehitettävän paikallishallinnon perusorganisaatiorakenne kihlakunnittain. Säädöstaso huomioon ottaen virastotyyppipäätöksen toimeenpano kuitenkin edellyttää ennen voimaantuloaan eduskunnan lainsäädäntötoimenpiteitä. Oikeusministeriön ilmoituksen mukaan ministeriössä valmistellaan paraikaa paikallista syyttäjäviranomaista ja ulosottoviranomaista säätelevien lakien muutosesityksiä.

Oikeudellista ehdotonta estettä tehdä päätös kihlakuntien virastotyypistä ja erityisesti myös siitä, missä kihlakunnissa on ns. erilliset virastot, ennen kihlakunnanvirastoasetusta tai paikallishallintouudistukseen liittyvää lainsäädäntöä ei näyttäisi olevan.

5.3.4. Toimenpiteeni.

Olen edellä käsitellyt yhdistysten kirjoituksissa tarkoitettua kysymystä yhteistoiminnasta ja päätynyt siihen, ettei minulla laillisuusvalvonnassa noudatettu käytäntö ja yhteistoimintamenettelyä varten luotu oikeusturvatie huomioon ottaen ole aihetta ottaa kantaa esitettyyn kysymykseen yhteistoiminnasta. Kun otetaan huomioon virastotyyppipäätöksen merkitys paikallishallinnon organisaatiorakenteen ja siten myös oikeushallinnon henkilöstön aseman kannalta, olen kuitenkin pitänyt selvänä, että oikeusministeriön on noudatettava asianomaista yhteistoimintasopimusta.

Esittelyjärjestyksen osalta olen todennut, että sisäasiainministeriön on noudatettava valtioneuvoston ohjesäännön 44 ja 45 §:n säännöksiä ennen virastotyyppipäätöksen esittelemistä

Virastotyyppipäätöksen antamisen ajankohdan osalta olen katsonut, ettei näyttäisi olevan oikeudellista ehdotonta estettä tehdä virastotyyppipäätös ennen kihlakunnanvirastoasetusta ja paikallishallintouudistukseen liittyvää lainsäädäntöä.

Saatan edellä lausumani sisäasiainministeriön ja oikeusministeriön tietoon ja otettavaksi huomioon paikallishallintouudistuksen valmistelussa ja toteuttamisessa. Siinä tarkoituksessa lähetän jäljennöksen tästä ratkaisustani kummallekin ministeriölle.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.