31.12.1992

Rikosasian vastaaja - Nouto - Säilössäpitoaika

Rikosasian vastaajan noutoa ja säilössäpitoaikaa koskevien säännösten tulkinnanvaraisuus saatettu oikeusministeriön tietoon ja huomioon otettavaksi rikosoikeudenkäyntimenettelyn uudistusta valmisteltaessa

Kysymys mahdollisuudesta käyttää sakon uhkaa tuontimääräyksen sijasta rikosasian vastaajan saamiseksi oikeuteen on ratkaistu hovioikeustasolla ristiriitaisesti. Kun kysymys on oikeudenkäyntimenettelyn ja vastaajien oikeusturvan kannalta keskeisestä asiasta, sovellettavien säännösten tulisi olla niin selkeitä, ettei niiden tulkinnasta voisi esiintyä erilaisia käsityksiä.

Oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta annettuun lakiin (1052/91), jonka voimaantulosta säädetään erikseen, sisältyvä tuomioistuimeen tuotavaksi määrätyn säilössäpitoa koskeva 12 luvun 33 § on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi. Huomioon ottaen näiden säännösten keskeisen merkityksen rikosasiain oikeudenkäynnin nopeuden ja tehokkuuden kannalta säännösten tulisi olla näissä tilanteissa yksiselitteisen selviä.

1 RIKOSASIAN VASTAAJAN MÄÄRÄÄMINEN TUOTAVAKSI ASIAN JATKOKÄSITTELYYN

Oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 8 §:n (21/72) viimeisen virkkeen mukaan rikosasiassa ilman laillista estettä poissa oleva vastaaja, jota ei määrätä vangittavaksi, määrätään tuotavaksi asian jatkokäsittelyyn, jos hänen on saavuttava henkilökohtaisesti.

Saamieni tietojen mukaan oikeuskäytännössä on ollut melko yleistä, että etenkin vähäisissä rikosasioissa vastaajaa ei ole määrätty tuotavaksi, vaan hänet on velvoitettu saapumaan asian jatkokäsittelyyn sakon uhalla. Näin ainakin silloin, kun kysymys poissaolosakon tuomitsemisesta on oikeudenkäymiskaaren 12 luvun (21/72) 21 §:n nojalla lykätty ratkaistavaksi myöhemmässä käsittelyssä.

Kouvolan hovioikeus on kuitenkin 20.12.1984 antamassaan päätöksessä nro 1881/84 katsonut Lahden raastuvanoikeuden menetelleen virheellisesti asettaessaan välipäätöksessään vastaajalle uhkasakon poissaolon varalta, kun ensikäsittelyyn henkilökohtaisesti haastettu vastaaja oli ollut poissa oikeudesta ilman laillista estettä. Raastuvanoikeus ei myöskään olisi saanut tuomita vastaajaa virheellisesti asetettuun uhkasakkoon, minkä vuoksi hovioikeus on poistanut sen. Helsingin hovioikeus on 19.9.1991 antamassaan päätöksessä nro 1693 päätynyt vastaavaan ratkaisuun.

Sitä vastoin Rovaniemen hovioikeus on 18.3.1992 antamassaan päätöksessä nro 329/92 katsonut, että vastaajan jäätyä laillista estettä ilmoittamatta pois jutun ensikäsittelystä, Kemin kihlakunnanoikeudella on ollut oikeus käyttää hänen oikeuteen saamisekseen oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 8 §:n viimeisessä virkkeessä säädettyä pakkokeinoa lievempää pakkokeinoa ja määrätä hänet sakon uhalla saapumaan jatkokäsittelyyn. Tässä tapauksessa vastaaja oli jutun ensikäsittelyssä tuomittu esteettömästä poissaolosta sakkoon.

Totean, että edellä selostettu hovioikeustasolla ristiriitaisesti ratkaistu laintulkintakysymys olisi periaatteessa mahdollista saattaa korkeimman oikeuden tutkittavaksi. Kun kuitenkin kysymys on oikeudenkäyntimenettelyn ja vastaajien oikeusturvan kannalta varsin keskeisestä asiasta, tulisi mielestäni sovellettavien säännösten olla niin selkeitä, ettei niiden tulkinnasta voisi esiintyä erilaisia käsityksiä.

Mielestäni tuomioistuimella tulisi olla mahdollisuus ottaa huomioon jutun laatu sekä vastaajan olot ja käyttää tarvittaessa tuontimääräystä lievempää sakon uhkaa.

2 TUOTAVAKSI MÄÄRÄTYN RIKOSASIAN VASTAAJAN SÄILÖSSÄPITOAIKA

Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 24 §:n (21/72) mukaan asianosainen, joka on määrätty tuotavaksi asian jatkokäsittelyyn, saadaan niin hyvissä ajoin kuin se on välttämätöntä ottaa säilöön.

Oikeuskansleri oli antanut syyttäjille ohjeita siitä, kuinka varhaisessa vaiheessa ennen oikeuden istuntoa säilöön ottaminen sai tapahtua (Oikeuskanslerin ohjeita syyttäjille 1986 kohta 8.2). Noiden ohjeiden mukaan noudettavaa ei yleensä saanut ottaa säilöön oikeuden istuntopäivää edeltävää päivää aikaisemmin. Mikäli oli aihetta olettaa tai mikäli tiedettiin vastaajan pakoilevan, saattoi säilöön otto kuitenkin tapahtua aikaisemminkin.

Riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamiseen liittyvällä oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta 22.7.1991 annetulla lailla (1052/91), jonka voimaantulosta säädetään erikseen, muutetaan edellä mainittua säilöön ottoa koskevaa säännöstä. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun uuden 33 §:n mukaan tuomioistuimeen tuotavaksi määrätty saadaan ottaa säilöön aikaisintaan edellisenä päivänä ennen kuljetuksen aloittamista. Vapaudenmenetys kuljetusaikoineen ei saa kestää kolmea päivää kauemmin.

Vaikka tämä säännös ei muodollisesti ole vielä voimassa, olen Syyttäjäsanomien numerossa 3/91 antamassani ohjeessa katsonut, että aiempi oikeuskanslerin ohje ei ole enää kyseiseltä osalta voimassa.

Oikeuskanslerinvirastoon tulleiden lukuisten virallisten syyttäjien taholta tapahtuneiden yhteydenottojen ja kyselyiden perusteella uusi säännös on rikosasioiden vastaajien osalta osoittautunut käytännössä ongelmalliseksi ja osin tulkinnanvaraiseksi.

Säännöstä on syyttäjäkäytännössä yleensä tulkittu siten, että säilöön otto saa tapahtua aikaisintaan edellisenä päivänä ennen oikeudenkäyntiä, jos noutoon ei sisälly varsinaista kuljetusta. Toisaalta pykälän jälkimmäisen virkkeen nojalla sellainenkin tulkinta näyttäisi mahdolliselta, että vapaudenmenetys saisi kestää enintään kolme päivää silloinkin, kun varsinaista kuljetusta ei tapahdu. Tätä tulkintaa puoltaisi se, että säilöön otettavan oikeusturvan kannalta olennaista on vapaudenmenetyksen enimmäisaika riippumatta siitä, sisältyykö toimenpiteeseen kuljetusta vai ei. Lainkohtaan liittyvän hallituksen esityksen (HE n:o 15/1990 vp.) perusteluista ei ole saatavissa lisävalaistusta asiaan.

Useissa syyttäjäpiireissä sovellettu yhden päivän säilöönottoaika on monissa tapauksissa osoittautunut riittämättömäksi. Tällöin esimerkiksi lauantaina kiinniotettua ei voida ottaa säilöön, vaikka hänen tiedettäisiin pakoilevan. Lisäksi oikeudenkäynnin edellyttämille käytännön järjestelyille jää vain vähän aikaa, kuten esimerkiksi oheisesta tänne tiedoksi toimitetusta virallisen syyttäjän muutoksenhakemuksesta ilmenee.

Tuontimääräyksen täytäntöönpano voi rikoslain 8 luvun (138/73) 5 §:n nojalla olla vireillä varsin kauan rikoksen tekopäivästä, jolloin mahdollisesti jo vanhan jutun ottaminen tuomioistuimessa asianmukaisesti käsiteltäväksi säilöön ottoa seuraavana päivänä saattaa olla käytännössä mahdotonta. Lisäksi jutun prosessuaalinen tilanne saattaa olla sellainen, että käsittelyyn olisi kutsuttava muitakin asianosaisia tai todistajia. Tällaisissa tapauksissa juttu joudutaan käytännössä aina lykkäämään, ja mikäli vastaajan vangitsemiselle ei ole laillisia edellytyksiä, saattaa vastaaja jälleen jäädä pois asian jatkokäsittelystä.

Muun muassa edellä esitettyjen näkökohtien vuoksi tulisi tuotavaksi määrätyn vastaajan säilössäpidon enimmäisajan olla yhtä päivää pitempi myös silloin, kun tuonti ei edellytä kuljetusta. Mielestäni kolmen päivän vapaudenmenetyksen enimmäisaika saattaisi olla toisaalta oikeudenkäynnin tehostamistavoitteen ja toisaalta vastaajan oikeusturvan kannalta asianmukainen.

Huomioon ottaen näiden säännösten keskeisen merkityksen rikosasiain oikeudenkäynnin nopeuden ja tehokkuuden kannalta, säännösten tulisi olla näissä tilanteissa yksiselitteisen selviä.

3 LOPPUTOTEAMUKSET

Edellä esitetyn nojalla olen katsonut aiheelliseksi saattaa selostetut asiat Oikeusministeriön tietoon ja huomioon otettavaksi rikosoikeudenkäyntimenettelyn uudistusta valmisteltaessa.

Oheisena seuraavat jäljennökset edellä 1 kohdassa mainituista hovioikeuksien ratkaisuista ja 2 kohdassa mainitusta virallisen syyttäjän muutoksenhakemuksesta.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.