Finlex ®

Rangaistusvaatimus liikennerikkomusasiassa - Syyttäjän menettely

Diaarinumero:	7/31/91 8/31/91 9/31/91
Antopäivä:	08.11.1991
Ratkaisija:	AOK

Kysymys rangaistusmääräysmenettelystä annettujen yleisohjeiden sitovuudesta

Kannanotto:

Asianomaisilta apulaissyyttäjiltä oli vaadittu selitykset sen johdosta, että rangaistusvaatimuksiin ei ollut sovellettu 1.10.1989 voimaantulleita asetuksia ajoneuvojen katsastuksesta (843/89) ja ajoneuvojen rekisteröinnistä (842/89). Syyttäjien puolesta annetussa selityksessä oli viitattu sisäasiainministeriön poliisiosaston julkaisuun 6/1983 ja todettu, että rangaistusvaatimukset oli kirjoitettu sisäasiainministeriön ohjeiden mukaisesti. Nämä ohjeet perustuivat siihen ajatukseen, että rangaistusvaatimukseen ei merkitä alemmanasteisia säännöksiä silloin, kun tunnusmerkistö on kuvattu selvästi laintasoisessa säännöksessä.

Apulaisoikeuskansleri on edellä olevan johdosta antamassaan kannanotossa todennut, että sisäasiainministeriön poliisiosaston antama yleisohje on uusittu vuonna 1990 julkaistulla käsikirjalla tieliikennerikkomusten seuraamusten määräämisestä nro A4/1990. Kuten aikaisempikin yleisohje se kohdistuu lähinnä poliisin toimintaan. Oikeuskansleri ei ole antanut syyttäjille vastaavanlaista yleisohjetta. Oikeuskanslerin ohjeisiin syyttäjille vuodelta 1986 sisältyy kuitenkin rangaistusmääräysmenettelyä koskeva lyhyt jakso (4.1).

Rangaistusmääräyslain (146/70) mukaan syyttäjänä rangaistusmääräysasioissa toimii joko asianomainen virallinen syyttäjä tai oikeuskanslerin määräämä apulaissyyttäjä, joka voi olla joko poliisimies tai muu toimeen sopiva henkilö. Syyttäjän tehtävänä on tarkastaa hänelle rangaistusmääräysmenettelyä varten toimitetut asiakirjat, ja käytännössä syyttäjät ovat seuranneet mainittujen yleisohjeiden sisältämää rikosnimikkeistöä, mikä näiden asioiden luonne huomioon ottaen onkin tarkoituksenmukaista. Oikeuskäytännössä on nimenomaan katsottu, että sanottu ohjeisto ei ole rangaistusmääräystuomaria sitova.

Yleiseltä kannalta on todettava, että jos rikkomuksen tunnusmerkistö ilmenee laista, rangaistusvaatimukseen on tarpeen merkitä vain se tunnusmerkistön mukaisen teonkuvauksen sisältämä lainkohta, jossa säänneltyä kieltoa tai käskyä on rikottu, ja varsinainen rangaistuspykälä. Siinä tapauksessa, että rikkomuksen tunnusmerkistö ei ilmene laista, vaan yksilöity säännös tästä on annettu asetuksessa, rangaistusvaatimukseen olisi merkittävä myös se asetuksen säännös, jonka sisältämää yksilöityä kieltoa tai käskyä on rikottu.

Yleisohje ja sen korvannut käsikirja on laadittu käytännössä tavallisesti esiintyviä tyyppitapauksia varten. Toisaalta siinä on useassa kohdassa (esimerkiksi nimikkeistön tapaukset 7-12) tuotu esiin se näkemys, että rikkomuksesta on niin teonselostuksen kuin myös lainkohtien osalta selostettava kaikki sellaiset seikat, jotka ovat rikostunnusmerkistön kannalta merkityksellisiä. Tästä on usein kysymys myös katsastus- ja rekisteröintirikkomuksissa, jos niiden yksilöidyt teonkuvaukset ilmenevät vain ajoneuvojen katsastuksesta ja ajoneuvojen rekisteröinnistä annettujen asetusten säännöksistä.