29.10.1991

Sotilasoikeudenkäynti - Sotilasrikos - Sotilaslakimies

Käsitys sotilaslakimiehen ja joukko-osaston komentajan toimivallasta sotilasoikeudenkäyntiasiana käsiteltävässä rikosasiassa

Pääesikunnan ja sotilasläänien esikuntien tietoon saatettu apulaisoikeuskanslerin käsitys, että mikäli sotilasoikeudenkäyntiasiaa ei käsitellä kurinpitomenettelyssä eikä toimenpiteistä luovuta rikoksen vähäisyyden perusteella, näytön arviointi ja siihen perustuvan ratkaisun tekeminen kuuluu yleensä sotilaslakimiehelle virallisena syyttäjänä.

SotilasoikeudenkäyntiL 14 §

1 ASIAN VIREILLETULO OIKEUSKANSLERINVIRASTOSSA

Kiinnitin erään syyttäjätarkastuksen yhteydessä huomiotani
syyttäjänä toimivan sotilaslakimiehen ja joukko-osaston komentajan
toimivaltaan sotilasoikeudenkäyntiasioina käsiteltävissä
rikosasioissa. Saamieni tietojen mukaan sotilaslakimiehet eivät
käytännössä ole tehneet näytön arviointiin perustuvia
syyttämättäjättämispäätöksiä.

Asian selvittämiseksi pyysin 17.11.1989 päivätyllä kirjeelläni
pääesikuntaa hankkimaan eri sotilaslääneistä tiedot noudatetusta
menettelystä asioissa, joita ei ole voitu käsitellä kurinpitomenettelyssä
ja jotka eivät olleet sotilasoikeudenkäyntilain
14 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla vähäisiä, mutta
jotka eivät kuitenkaan ole johtaneet oikeudenkäyntiin.

2 PÄÄESIKUNNAN HANKKIMA SELVITYS

Pääesikunta on 12.2.1990 päivätyllä kirjeellään toimittanut
tänne pyydetyt selvitykset. Selvitysten nojalla pääesikunta on
todennut, että sotilaskurinpitolain 31 §:n tarkoittama menettely
hankkia sotilaslakimiehen lausunto merkitsee sitä, ettei
tiedustelussa esitetyn kaltaisia ongelmatilanteita käytännössä
ole juuri esiintynyt. Asian laadun sitä edellyttäessä se on
saatettu syyteasiana oikeuskäsittelyyn. Toisaalta joukko-osaston
komentajan tehdessä päätöksen asian jättämisestä sillensä
on yleensä käytetty sotilaslakimiehen juridista asiantuntemusta.

Sotilasläänien esikuntien antamien selvitysten perusteella
asiat on tavallisesti ratkaistu myös näytön riittävyyden osalta
joukko-osastossa. Päätöksen on tehnyt joukko-osaston komentaja
sotilaslakimiehen lausunnon perusteella sotilasoikeudenkäyntilain
14 §:n 2 momentin nojalla. Sotilaslakimiehet ovat
tehneet vain harvoin näytön arviointiin perustuvia syyttämättäjättämispäätöksiä.

3 SOVELLETTAVISTA SÄÄNNÖKSISTÄ

Sotilasoikeudenkäyntilain 14 §:n (1260/88) 1 momentin mukaan,
jollei sotilasoikeudenkäyntiasiana käsiteltävää rikosasiaa käsitellä
kurinpitomenettelyssä, joukko-osaston komentajan on
esitutkinnan päätyttyä ratkaistava, toimitetaanko esitutkinta-aineisto
syyttäjälle oikeudenkäyntiä varten.

Siitä, minkälaiset asiat voidaan käsitellä kurinpitomenettelyssä,
on säädetty sotilaskurinpitolain (331/83) 10 §:ssä.
Lainkohdan mukaan kurinpitomenettelyn edellytyksenä on muun
muassa se, että rikoksesta epäilty on myöntänyt syyllisyytensä
tai että hänen syyllisyyttään voidaan muuten pitää selvänä.
Sotilaskurinpitolain 31 §:n (652/91) mukaan kurinpitoesimiehen
on ennen kurinpitorangaistuksen määräämistä hankittava asiasta
sotilaslakimiehen lausunto, jollei lausunnon hankkimisesta aiheudu
asian käsittelylle huomattavaa viivästymistä. Kurinpitoesimies
saa rikkomuksen vähäisyyden perusteella jättää esitutkinnan
toimittamatta ja esitutkinnan toimittamisen jälkeen
kurinpitoseuraamuksen määräämättä (lain 29 §:n 2 momentti,
1259/88).

Sotilasoikeudenkäyntilain 14 §:n 2 momentin mukaan komentaja
saa jättää toimittamatta aineiston syyttäjälle, jos

1) esitutkinnassa on käynyt selville, ettei ketään voida panna
syytteeseen taikka

2) teko on johtunut olosuhteet huomioon ottaen anteeksi annettavasta
huomaamattomuudesta, ajattelemattomuudesta tai tietämättömyydestä
taikka tekoa muutoin on pidettävä kurin ja järjestyksen
ylläpitämisen kannalta vähäisenä.

Syyttäjän harkintavaltaa sotilasoikeudenkäyntiasioissa on puolestaan
supistettu siten, että hänellä ei ole rikoslain voimaanpanemisesta
annetun asetuksen 15 §:n 3 momentin (329/83)
mukaan oikeutta jättää syytettä nostamatta rikoksen vähäisyyden
vuoksi. Säännös on lisätty rikoslain voimaanpanemista annettuun
asetukseen sotilasoikeudenkäyntilain (326/83) säätämisen
yhteydessä. Lakiehdotuksen (HE n:o 86/1981 vp.) perusteluissa
on tältä osin todettu, että komentaja on saattaessaan
asian syyttäjän harkittavaksi katsonut, ettei sitä voida käsitellä
kurinpitomenettelyssä. Kun komentaja on pitänyt kurinpitoseuraamuksia
riittämättöminä, ei ole tarkoituksenmukaista,
että syyttäjä harkitsisi uudelleen rikoksen vähäisyyttä.

Rikoslain voimaanpanemisesta annettuun asetukseen 23.3.1990
lisätyn, kuluvan vuoden alussa voimaantulleen 15 a §:n
(301/90) perusteet syyttämättä jättämiselle (kohtuus, rikoskonkurrenssi)
koskevat myös sotilasoikeudenkäyntiasioina käsiteltäviä
rikosasioita, koska näissä tilanteissa ei vastaavaa
syyttäjän toimivallan rajoitusta ole katsottu tarpeelliseksi.

4 SÄÄNNÖSTEN ARVIOINTIA

Edellä esitetyn perusteella totean, että joukko-osaston komentaja
saa jättää toimittamatta esitutkinta-aineiston syyttäjälle,
jos

a) asia käsitellään kurinpitomenettelyssä,

b) toimenpiteistä luovutaan rikoksen vähäisyyden perusteella
tai

c) jos esitutkinnassa on käynyt selville, ettei ketään voida
panna syytteeseen.

Kohdissa a) ja b) tarkoitetut tapaukset ovat suhteellisen ongelmattomia,
mutta kohta c) on sanamuotonsa puolesta jossain
määrin tulkinnanvarainen.

Sotilasoikeudenkäyntilain 14 §:n muutosta koskevan hallituksen
esityksen n:o 186/1988 vp. perusteluissa on todettu, että jos
komentaja katsoo, ettei kurinpitomenettelyä voida käyttää, hänen
on lähetettävä esitutkinta-aineisto syyttäjälle. Syyttäjän
asiana on harkita, onko syytteen tueksi riittävä näyttö. Edelleen
perusteluissa on lausuttu, että komentajan oikeus jättää
toimittamatta esitutkinta-aineisto syyttäjälle on periaatteessa
yhtä laaja kuin esitutkintaviranomaisen oikeus olla toimittamatta
esitutkinta-aineistoa syyttäjälle syyteharkintaan esitutkintalain
mukaan.

Esitutkintalain 43 §:n 1 momentin (449/87) mukaan esitutkinnan
päätyttyä asia on saatettava syyttäjän harkittavaksi, paitsi
jos:

1) tutkinnassa on käynyt selville, ettei rikosta ole tehty tai
ettei ketään voida panna syytteeseen tai

2) esitutkintaviranomainen on, sen mukaan kuin siitä on laissa
erikseen säädetty, jättänyt ryhtymättä toimenpiteisiin rikokseen
syyllisen saattamiseksi syytteeseen.

Esitutkintalakia koskevan hallituksen esityksen (n:o 14/1985
vp.) perusteluiden nojalla ilmaisulla "ettei ketään voida panna
syytteeseen" on tarkoitettu esimerkiksi tapauksia, joissa
rikoksen on tehnyt alle 15-vuotias, rikoksen tekijä on sittemmin
kuollut tai kun asianomistaja peruuttaa rangaistusvaatimuksensa
asianomistajarikoksesta ennen kuin asiakirjat on toimitettu
syyttäjälle. Mainittujen esimerkkien nojalla on todettava,
että esitutkintaviranomaisen toimivaltaan ei yleensä
kuulu näytön arvioiminen. Tämä periaate on myös käytännössä
vakiintumassa ja se ilmenee muun muassa useista kanteluasioissa
antamistani ratkaisuista, joita on selostettu oikeuskanslerin
kertomuksissa.

Verrattaessa sotilasoikeudenkäyntilain 14 §:n 2 momentin sanamuotoa
esitutkintalain 43 §:n 1 momentin sanamuotoon ja lakeihin
liittyvien hallitusten esitysten perusteluiden edellä selostettua
sisältöä toisiinsa, on mielestäni päädyttävä sellaiseen
tulkintaan, että myös sotilasoikeudenkäyntiasioissa näytön
arvioiminen nyt puheena olevan kaltaisissa tapauksissa
kuuluu syyttäjälle eli sotilaslakimiehelle.

Tästä puolestaan seuraa, että mielestäni ei ole syytä sellaiseen
menettelyyn, että näytön arviointiin perustuvan päätöksen
tekee muu kuin sotilaslakimies, jonka toimivallan ja virkavastuun
piiriin ratkaisun tekeminen kuuluu silloin, kun näyttökysymyksen
ratkaiseminen edellyttää syyttäjän harkintaa.

Käytännössä esiintyy luonnollisesti rajatapauksia sen suhteen,
milloin on kysymys näytön arvioinnista. Mikäli epäillyn syyttömyys
on niin selvä, että syyllisyyskysymyksen ratkaiseminen
ei edellytä syyttäjän toimivaltaan kuuluvaa harkintaa, vaan
kysymys on pikemminkin syyttömyyden toteamisesta, voi esitutkintaviranomainen
tai vastaavasti joukko-osaston komentaja
edellä mainittujen säännösten nojalla jättää toimittamatta aineiston
syyttäjälle.

5 LOPPUTOTEAMUKSET

Olen edellä päätynyt siihen lopputulokseen, että mikäli sotilasoikeudenkäyntiasiana
käsiteltävää rikos-asiaa ei käsitellä
kurinpitomenettelyssä eikä toimenpiteistä luovuta rikoksen vähäisyyden
perusteella, näytön arviointi ja siihen perustuvan
ratkaisun tekeminen kuuluu yleensä sotilaslakimiehelle virallisena
syyttäjänä.

Oikeusministeriön syyttäjän diaaritietojen perusteella laatimista
tilastoista ilmenee, että vuonna 1989 sotilaslakimiehet
olivat tehneet yhteensä viisi syyttämättäjättämispäätöstä näytön
puuttumisen perusteella. Tilastotietojen perusteella näyttää
ilmeiseltä, että edellä selostettua, 1.1.1989 voimaan tulleissa
esitutkintalaissa ja siihen liittyvässä sotilasoikeudenkäyntilain
14 §:n muutoksessa tarkoitettua periaatetta ei
ole sotilasoikeudenkäynti-asioissa vielä omaksuttu. Toisaalta
hankituista selvityksistä on ilmennyt, ettei kysymykseen liittyviä
ongelmatilanteita ole käytännössä juuri esiintynyt.

Tämän vuoksi olen katsonut, ettei asia tässä vaiheessa anna
puoleltani aihetta muuhun toimenpiteeseen kuin että saatan
edellä lausumani käsitykset Pääesikunnalle tiedoksi ja saatettavaksi
sotilasläänien esikuntien tietoon.

Jäljennöksen tästä kirjeestä lähetän myös puolustusministeriölle
ja eduskunnan oikeusasiamiehelle tiedoksi.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.