17.09.1991

Tulo - ja menoarvio - Myöntämisvaltuus - Työllisyyslaki - Valtionapu

Tulo- ja menoarvioon sisältyvän investointeihin myönnettävää työllisyysperusteista valtionapua koskevan myöntämisvaltuuden ajankohdan soveltaminen

Työministeriö oli pyytänyt oikeuskanslerilta lausuntoa siitä, minkä ajankohdan perusteella tulo- ja menoarvioon sisältyvän investointeihin myönnettävää työllisyysperusteista valtionapua koskevan myöntämisvaltuuden soveltaminen olisi ratkaistava valtion tulo- ja menoarviosta annetun lain 10 §:n 1 momentin kannalta. Työministeriön mielestä myöntämisvaltuuden käytön ajankohdan määrittelyssä oli ratkaisevaa, milloin työministeriö teki päätöksen määrärahan käyttämisestä. Valtiovarainministeriö oli katsonut, että asiassa oli erotettava ns. määrärahan erottamispäätös viranomaisen käytettäväksi ja valtionavun myöntämispäätös. Valtiovarainministeriön mielestä myöntämisvaltuuden käyttö tapahtui vasta silloin, kun asianomainen valtionapuviranomainen teki valtiota sitovan valtionavun myöntöpäätöksen.

Oikeuskansleri katsoi työministeriölle antamassaan lausunnossa asiaa koskevat säännökset tältä osin tulkinnanvaraisiksi. Budjetin vuotuisuusperiaate sekä budjettiesityksen laatijan ja eduskunnan käytettävissä olevien keinojen valinnaisuuden mahdollisuus viittasivat valtiovarainministeriön esittämän tulkintavaihtoehdon painottamiseen ongelman oikeudellisena ratkaisuna. Toisaalta työllisyysmäärärahoista myönnettävien valtionapusäännösten kannalta saatettiin esittää perusteita sen tueksi, että jo määrärahan osoittaminen yksilöityyn hankkeeseen täyttää valtuuden käytön ajankohtaa koskevan edellytyksen.

Esillä olevaa ongelmaa ei käytännössä tavanomaisesti synny varsinaisen budjetin yhteydessä, koska valtuuden käyttöön liittyvä hallinnollinen valmistelu ja päätöksenteko voidaan ja tulee hoitaa ministeriön ja sen alaisten viranomaisten osalta hyvissä ajoin budjettivuoden aikana. Pulmat näyttävät lähinnä liittyvän vuoden viimeisessä lisäbudjetissa myönnettyihin valtuuksiin. Tällöin asianomainen ministeriö voi jo lisäbudjettiesitystä tehdessään pyrkiä ottamaan huomioon valtuuden käytön sidonnaisuuden määräaikaan. Se voi esittää myös siirtomäärärahan tyyppistä ratkaisua, jolloin myöntämisvaltuuden käytön sidonnaisuudesta budjettivuoteen johtuva aikatekijä ei muodostu asian hoitamisen esteeksi. Asian laadusta johtuu toisaalta, että valtiota koskevat sopimukset ja sitoumukset on tehtävä osituksen jälkeen niin pian kuin mahdollista.

L valtion tulo- ja menoarviosta 10 § 1 mom

1. TYÖMINISTERIÖN LAUSUNTOPYYNTÖ

Työministeriö on viitekirjeessään esittänyt, että vuoden l99l
valtion tulo- ja menoarvioon oli otettu myöntämisvaltuus työllisyysperusteista
valtionapua investointeihin käsittelevälle
momentille 34.06.62. Vastaavanlainen valtuus oli sisältynyt
myös vuosien l989 ja l990 tulo- ja menoarvioihin tunnuksella
34.50.62.

Valtionavun maksatus on tapahtunut joko kyseisenä varainhoitovuotena
tai vasta sen jälkeen myöhempien vuosien aikana kutakin
investointihanketta koskevien erityissäännösten ja määräysten
mukaisesti. Valtion tulo- ja menoarviosta annetun lain
(423/88) 10 §:n 1 momentin mukaan valtuutta saadaan käyttää
sen varainhoitovuoden aikana, jonka tulo- ja menoarvioon se on
otettu.

Vuosien 1990/1991 vaihteessa oli syntynyt epätietoisuutta valtuuden
käytön ajankohdasta. Epäselvyys liittyi siihen, että
työllisyyslain (275/87) 13 §:n ja työllisyysasetuksen
(737/87) 16 §:n 2 momentin mukaan työllisyysmääräraha osoitetaan
valtion virastolle tai laitokselle valtionavun myöntämiseen
silloin, kun ko. virasto tai laitos voi erityissäännösten
tai määräysten nojalla myöntää haetun valtionavun. Näissä tapauksissa
myöntämismenettely on kaksivaiheinen. Työministeriö
osoittaa ensin määrärahan valtionapuviranomaiselle tietyn tarkasti
yksilöidyn valtionavun myöntämistä varten. Tämän jälkeen
valtionapuviranomainen tekee lopullisen valtionavun myöntämispäätöksen
valtionavun saajalle.

Myöntämisvaltuuden kohdentamisella oli vuodenvaihteessa
1990/1991 ollut erityisen suuri merkitys. Eduskunta oli lisännyt
momentin 34.50.62 myöntämisvaltuutta vuoden 1990 toisessa
lisämenoarviossa huomattavalla määrällä. Tuota lisäystä
oli voitu käyttää vasta sen jälkeen, kun lisämenoarvio oli
vahvistettu 30.11.1990. Tämän vuoksi päätöksenteko oli tapahtunut
työministeriöstä riippumattomista syistä osittain aivan
varainhoitovuoden lopussa.

Työministeriö oli tuolloin katsonut myöntämisvaltuutta käytetyn,
kun se oli tehnyt päätöksen määrärahan osoittamisesta
valtionapuviranomaiselle valtionavun myöntämiseksi tarkasti
yksilöityyn hankkeeseen. Vastaavaa käytäntöä oli noudatettu
myös edellisten vuosien vaihteessa ilman, että mikään taho
olisi silloin epäillyt toimenpiteen lainmukaisuutta. Eräässä
toisessa ministeriössä oli sittemmin ilmennyt sellaista tulkintaa,
että käyttö kohdistetaan vasta jälkimmäisen päätöksen
eli hakijalle tehtävän valtionapupäätöksen tekohetken perusteella.

Työministeriön mielestä myöntämisvaltuuden käytön ajankohdan
määrittelyssä on ratkaisevaa, milloin työministeriö tekee päätöksen
määrärahan käyttämisestä, koska kysymyksessä on nimenomaan
työministeriön hallinnonalalla tulo- ja menoarviossa
osoitettu myöntämisvaltuus. Työministeriön päätöksen jälkeiset
tapahtumat, kuten lopullisen valtionapupäätöksen tekeminen
muun viranomaisen toimesta, eivät tämän mukaisesti enää ole
sellaista myöntämisvaltuuden käyttämistä, jota valtion tuloja
menoarviosta annetun lain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetaan.
Niitä ei tarvitse ajoittaa siihen varainhoitovuoteen, jonka
tulo- ja menoarvioon otetusta myöntämisvaltuudesta on kysymys.

Edellä sanotun perusteella työministeriö on pyytänyt oikeuskanslerin
lausuntoa siitä, minkä ajankohdan perusteella tuloja
menoarvioon otetun myöntämisvaltuuden käyttö tulisi ratkaista
momentin 34.06.62 osalta.

2. VALTIOVARAINMINISTERIÖN LAUSUNTO

Valtiovarainministeriöltä on hankittu l5.4.l99l päivätty lausunto
työministeriön oikeuskanslerille esittämän kannanottopyynnön
johdosta. Lausunnossa on käsitelty asiaan liittyviä
säännöksiä sekä valtiovarainministeriön antamia tulo- ja menoarvion
laadintaohjeita.

Valtiovarainministeriön antamien määrärahojen kohdentamisohjeiden
mukaan sitoumusperusteisella kohdentamisella tarkoitetaan
sitä, että tulojen ja menojen katsotaan kuuluvan sille
vuodelle, jona niitä koskeva sitoumus tehdään. Sitoumuksia
ovat virastoa ulkopuolisiin nähden velvoittavat tilaukset, sopimukset
ja päätökset. Myöntöpäätöksellä tarkoitetaan päätöstä,
joka koskee valtionavun saamisoikeutta, avun määrää ja
maksamisajankohtaa sekä muita val- tionavun saamiseen liittyviä
ehtoja.

Harkittaessa valtuuden käyttämisajankohtaa on erotettava ns.
määrärahan erottamispäätös viranomaisen käytettäväksi ja valtionavun
myöntämispäätös. Ensin mainittu päätös rajoittuu
valtion viranomaisten välisiin suhteisiin. Valtionavun myöntöpäätös
sitoo valtiota ulkopuoliseen nähden. Vasta tällä
päätöksellä myönnetään valtionapu ja se oikeuttaa valtionavun
saamiseen päätöksestä ilmenevin edellytyksin.

Valtiovarainministeriön mielestä myöntämisvaltuuden käyttö tapahtuu
silloin, kun asianomainen valtion-apuviranomainen tekee
valtiota sitovan valtionavun myöntöpäätöksen, joka antaa valtionavun
saajalle oikeuden avun saamiseen. Käytännössä valtuuksien
myöntäminen syksyn lisämenoarviossa on kuitenkin
muodostunut ongelmalliseksi. Lisämenoarvio on vahvistettu
vuoden lopulla, jolloin valtionapuviranomaisella ei ole ollut
riittävästi aikaa valtionapupäätösten valmistelulle ja tekemiseen.

3. SÄÄNNÖKSISTÄ JA OHJEISTA

3.l Lait ja asetukset

Valtion tulo- ja menoarviosta annetun lain (423/88) 10 §:n 1
momentin mukaan tulo- ja menoarvion käsittelyn yhteydessä voidaan
myöntää määrältään ja käyttötarkoitukseltaan rajattu valtuus
tehdä sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuvia
menoja varten tarvittavat määrärahat otetaan joko kokonaan tai
puuttuvilta osiltaan myöhempiin tulo- ja menoarvioihin. Valtuutta
saadaan käyttää sen varainhoitovuoden aikana, jonka tulo-
ja menoarvioon se on otettu.

Työllisyyslain (275/87) 13 §:n 1 momentin mukaan valtion tuloja
menoarvion työllisyysmäärärahoista voidaan osoittaa tai
myöntää tulo- ja menoarvion perustelujen mukaisesti määrärahoja
valtion virastoille ja laitoksille, kunnille ja kuntainliitoille
sekä yksityisille ja yhteisöille rakentamista, kunnossapitoa,
perusparannusta, laajentamista ja rakenteellisesti
uudelleen järjestämistä koskeviin hankkeisiin tai muihin investointeihin
siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään sekä
henkilöstön palkkaamiseen tai työttömälle maksettaviin korvauksiin
siten kuin siitä on erikseen laissa tai asetuksessa
säädetty taikka valtioneuvosto tai työministeriö päättänyt.

Työllisyysmäärärahoja ovat sanotun säännöksen 2 momentin mukaan
tulo- ja menoarviossa työministeriön hallinnonalan pääluokkaan
osoitetut määrärahat, jotka on tarkoitettu työllisyyden
edistämiseen ja työttömyyden torjuntaan.

Työllisyysasetuksen (737/87) 4 lukuun sisältyy määräyksiä valtionavun
työllisyysmäärärahoista investointeihin.

Työllisyysasetuksen 16 §:n 1 momentin mukaan työllisyysmääräraha
voidaan joko myöntää suoraan valtionavun hakijalle tai
osoittaa valtion virastolle tai laitokselle myönnettäväksi
valtionavun hakijalle. Säännöksen 2 momentin nojalla se osoitetaan
valtion virastolle tai laitokselle silloin, kun kyseinen
virasto tai laitos voi erityissäännösten tai -määräysten
nojalla myöntää haetun valtionavun. Muissa tapauksissa valtionapu
myönnetään suoraan hakijalle.

Työllisyysasetuksen 17 §:n 1 momentin mukaan työvoimaviranomaisen
on hankittava valtionapuhakemuksesta lausunto siltä
virastolta tai laitokselta, jolle se aikoo osoittaa määrärahan,
jollei virasto tai laitos ole tehnyt esitystä määrärahan
osoittamisesta. Jos virasto tai laitos ei ole lausunnossaan
puoltanut määrärahan osoittamista, määrärahaa ei säännöksen 4
momentin mukaan voida osoittaa, ellei valtioneuvosto työministeriön
esityksestä toisin päätä.

Työllisyysasetuksen 18 §:n nojalla työvoimapiirin toimisto
osoittaa määrärahan silloin, kun valtionavun myöntävä viranomainen
on ministeriön tai keskusviraston alainen virasto tai
laitos. Työministeriö osoittaa määrärahan, jos valtionavun
myöntävä viranomainen on ministeriö tai keskusvirasto.

Työllisyysasetuksen 19 §:n mukaan työvoimapiirin toimisto
myöntää valtionavun hakijalle, kun hankkeeseen työllisyysmäärärahoista
myönnettävä valtionapu on enintään 1.000.000 markkaa.
Jos määrä on tätä suurempi, työministeriö myöntää valtionavun.

Yritystoiminnan aluetuesta annetun lain (l297/88) 25 §:n l
momentissa säädetään, että investointiavustus maksetaan investoinnin
edistymisen mukaan myöntämispäätöksessä määrättävin
aikavälein ja hyväksyttävän selvityksen perusteella.

3.2 Vuoden 1991 tulo- ja menoarvion momentti 34.06.62

Momentissa käsitellään työllisyysperusteista valtionapua investointeihin.
Siinä myönnettyä 230.000.000 markan arviomäärärahaa
saadaan perustelujen mukaan käyttää avustusten maksamiseen
kuntien, kuntainliittojen ja muiden yhteisöjen työllisyysperusteisiin
investointeihin vaikeilla työttömyysalueilla.
Vuonna 1991 saa myöntää uusia avustuksia enintään 270.000.000
markkaa.

Selvitysosassa arvioidaan vuoden l99l myöntämisvaltuuden käytöstä
aiheutuvan valtiolle menoja vuoden l99l osalta
60.000.000 mk, vuoden l992 osalta l50.000.000 mk ja vuoden
l993 osalta 60.000.000 mk.

Vuosien 1989 ja 1990 tulo- ja menoarvioihin sisältyi samansuuntainen
myöntämisvaltuus työllisyysperusteiseksi valtionavuksi
investointeihin (vrt. momentti 34.50.62). Vuonna 1989
kysymyksessä oli siirtomääräraha. Vuonna 1990 momentti muutettiin
arviomäärärahaksi. Vuoden 1990 II lisäbudjetti vahvistettiin
30.11.1990. Siinä momentin 34.50.62 perusteluja muutettiin
siten, että vuonna 1990 uusia avustuksia sai myöntää lisää
enintään 100.000.000 mk.

3.3 Valtiovarainministeriön antamat ohjeet

Valtiovarainministeriön antamissa vuoden l99l tulo- ja menoarvion
laadintaohjeissa (7.2.l990 N:o TM 9001) on valtuuksien
osalta seuraava määräys:

"Valtuusmenettelyä tarvitaan ja tulee käyttää vain silloin,
kun valtion puolesta on tarvetta sitoutua toimintoihin, jotka
edellyttävät määrärahojen ottamista varainhoitovuoden jälkeisten
vuosien tulo- ja menoarvioihin."

Valtiovarainministeriön antamissa määrärahojen kohdentamisohjeissa
(Tulojen ja menojen kohdentamista koskevat budjetointija
kirjanpito-ohjeet 22.6.l989 n:o TM 89l5) todettiin harkinnanvaraisista
valtion-avuista investointeihin seuraavaa:

"Mikäli valtionapujärjestelmän tai muun syyn vuoksi käytetään
valtuusmenettelyä, voidaan määräraha budjetoida arviomäärärahana
ja mitoittaa se maksupäätösperusteisten menojen mukaan.
Valtuuden määrä mitoitetaan tehtäväksi suunniteltujen myöntöpäätösten
aiheuttamien sitoumusperusteisten kokonaismenojen
mukaan."

4. ASIAN ARVIOINTIA

Valtion tulo- ja menoarviosta annetun lain 10 §:n 1 momentin
mukainen valtuusmenettely merkitsee poikkeusta hallitusmuodon
66 §:n 1 momentin tarkoittamasta budjetin vuotuisuuden periaatteesta.
Valtuusmenettely on vaihtoehto siirtomäärärahojen
käytölle. Valtion tulo- ja menoarviosta annetun lain 7 §:n 3
momentin mukaan siirtomääräraha voidaan kokonaan tai osaksi
siirtää käytettäväksi tulo- ja menoarvioon ottamisvuotta seuraavien
kolmen varainhoitovuoden aikana. Koska valtuuksia ei
kateta, budjettivuonna käytettäviä valtuuksia lukuun ottamatta,
valtuuksista aiheutuvien menojen kattaminen siirtyy myöhemmille
vuosille. Eduskunta päättää tällaisen yksittäisen
valtuuden myöntämisestä erikseen tulo- ja menoarvion käsittelyn
yhteydessä. Se on velvollinen aikanaan ottamaan tulo- ja
menoarvioon määrärahat valtuuksien käyttämisestä myöhempinä
vuosina aiheutuvien menojen maksamista varten.

Valtion tulo- ja menoarviosta annetun lain valtuusmenettelyä
koskeva 10 §:n 1 momentti, kuten myös sitä edeltänyt tililain
(691/87) 6 a §:n 1 momentin samansisältöinen säännös, ei määrittele
tarkemmin, mitä valtuuden käytöllä varainhoitovuoden
aikana tarkoitetaan. Hallituksen esityksessä laiksi valtion
tulo- ja menoarviosta (HE n:o 108/1987 vp.) todetaan, että mm.
valtuusmenettelyä koskevat säännösehdotukset ovat yhdenmukaiset
vuoden 1988 alussa voimaan tulevien tililain säännösten
kanssa, ja siinä on viitattu viimeksi mainittua lakia koskevan
hallituksen esityksen n:o 193/1986 vp. perusteluihin. Niiden
mukaan (s. 7) valtuuden nojalla voitaisiin tehdä sitoumuksia
vain sen varainhoitovuoden aikana, jota koskevassa tulo- ja
menoarviossa valtuus on myönnetty. Siten siirtomäärärahamomenttien
perusteluissa 6 a §:n 1 momentin nojalla myönnetyt
valtuudet eivät olisi myöskään käytettävissä myöhempinä varainhoitovuosina.

Perustuslakivaliokunta puolestaan katsoi viimeksi mainitusta
esityksestä antamassaan lausunnossa n:o 16/1986 vp. budjetin
vuotuisuusperiaatteen edellyttävän, että budjetin oikeusvaikutukset
rajoittuvat asianomaiseen varainhoitovuoteen. Lakiehdotuksen
6 a §:n 1 momentti oli tämän periaatteen mukainen sikäli,
että valtuuksia saatiin käyttää vain asianomaisena varainhoitovuonna.
Koska kuitenkin valtuuksien käytöstä aiheutuvat
menot tuli ottaa sidottuina menoina seuraavien vuosien budjetteihin,
valtuusmenettelyn oikeusvaikutukset ulottuivat välillisesti
yli varainhoitovuoden. Tätä tarkoittava muutos edellytti
näin ollen perustuslainsäätämisjärjestystä.

Sen ongelman ratkaisuun, voitaisiinko ministeriön yksilöityä
osoitusta pitää lain tarkoittamana varainhoitovuonna tehtynä
sopimuksena tai sitoumuksena ja siten valtuuden tulo- ja menoarviosta
annetun lain tarkoittamana lopullisena käyttönä,
lainvalmistelutöistä ei saada ratkaisua. Vuoden 1991 tulo- ja
menoarvion momentin 34.06.62 perusteluista ei liioin ole saatavissa
johtoa valtuuden käytön ajankohdan suhteen tältä osin.
Valtiovarainministeriön lausunnossa on katsottu ratkaisevaksi,
milloin asianomainen valtionapuviranomainen myöntää valtionavun
valtiota sitovasti saajalle.

Budjettioikeuteen liittyvien näkökohtien ohella asiassa on
otettava huomioon myös työllisyysperusteisten valtionapujen
myöntämistä koskevat säännökset.

Määrärahan osoittaminen on työllisyyslain 13 §:n 1 momentissa
rinnastettu valtionavun myöntämiseen. Säännöksen merkityssisällölle
on saatavissa jossain määrin johtoa aikaisemman
työllisyyslain esitöistä. Vuoden 1983 alussa tuli voimaan
työllisyyslain muutos, jolla silloiseen työllisyyslakiin lisättiin
työllisyysmäärärahojen käyttömenettelyä säätelevä
2 a luku. Sanotun luvun säännösten (1067/82) perusteena olleessa
hallituksen esityksessä (HE n:o 233/1982 vp.) todettiin,
että määrärahojen osoittamisella tarkoitetaan niiden
osoittamista virastoille ja laitoksille joko käytettäväksi virastojen
omiin tarpeisiin tai valtionavun myöntämiseksi kunnille
ja kuntainliitoille sekä yhteisöille ja yksityisille eri
hankkeiden toteuttamiseksi. Myöntämisellä tarkoitettiin määrärahojen
myöntämistä suoraan hankkeen toteuttajalle.

Työllisyyslain 2 a luku oli voimassa vuoden 1985 loppuun. Sen
jälkeisiä työllisyyslain säännöksiä (1009/85) perusteltiin
hallituksen esityksessä (HE n:o 102/1985 vp) mm. siten, että 2
a luvun toimeenpano oli vaatinut varsin monimutkaista hallinnollista
työtä ennen kuin määrärahoja oli voitu käyttää. Tämä
oli merkinnyt hankkeiden viivästymistä ja työllisyysvaikutuksen
ajoittumista väärin. Koska säännöksissä näiltä osin oli
pääasiassa kysymys viranomaisten välisestä menettelystä, ne
sopisivat luonteeltaan asetuksella annettaviksi, jolloin laintasoinen
sääntely tältä osin vähenisi. Tässä yhteydessä annettu
työllisyyslain 6 a §:n säännös muodostui sisällöltään pääpiirteissään
samanlaiseksi kuin nykyisen työllisyyslain 13 §.

Työllisyysasetuksen 16 §:n mukaan työllisyysmääräraha voidaan
joko myöntää suoraan valtionavun hakijalle tai osoittaa valtion
virastolle tai laitokselle myönnettäväksi valtionavun
hakijalle. Määrärahan osoittamista on tässäkin säännöksessä
käsitelty rinnakkain valtionavun myöntämisen kanssa.

Työllisyysmäärärahoista myönnettävien valtionapusäännösten
kannalta saatetaan esittää perusteita sen kannan tueksi, että
jo määrärahan yksilöidyn ja tarkan käytön osoittaminen täyttäisi
valtuuden lopullisen käytön ajankohtaa koskevan edellytyksen.

5. LOPPUPÄÄTELMÄ

Lausuntopyynnössä tarkoitettua asiaa koskevat säännökset ovat
tilanteen osalta tulkinnanvaraiset. Budjetin vuotuisuusperiaate
sekä budjettiesityksen laatijan ja eduskunnan käytettävissä
olevien keinojen valinnaisuuden mahdollisuus näyttäisivät
viittaavaan valtiovarainministeriön esittämän tulkintavaihtoehdon
painottamiseen ongelman oikeudellisena ratkaisuna. Tämän
vuoksi ja kun valtiovarainministeriön antamia ohjeita ei
voida katsoa lainvastaisiksi, pidän valtiovarainministeriön
asiassa omaksumaa tulkintavaihtoehtoa sinänsä periaatteellisesti
perustellumpana.

Ongelmaa käytännön kannalta tarkasteltaessa on kuitenkin huomattava,
että työministeriön esittämää tilannetta ei tavanomaisesti
syntyne varsinaisen budjetin yhteydessä, koska valtuuden
käyttöön liittyvä hallinnollinen valmistelu ja päätöksenteko
voidaan ja tulee hoitaa ministeriön ja sen alaisten
viranomaisten osalta hyvissä ajoin budjettivuoden aikana. Pulmat
näyttävät lähinnä liittyvän vuoden viimeisessä lisäbudjetissa
myönnettyihin valtuuksiin. Eduskunta on epäilemättä tarkoittanut
myöntämäänsä valtuutta käytettäväksi työllisyyden
hoidon edellyttämällä tavalla hyväksyessään esim. lisäbudjetin
näiltä osin. Tämän vuoksi ja kun kyseessä on työministeriön
hallinnonalan pääluokkaan kuuluva erityinen valtuus, sen
tulkinnassa on pantava painoa työllisyyslainsäädäntöön perustuvilla
näkökohdille. Näissä tilanteissa voidaan katsoa, että
myöntämisvaltuutta on käytetty jo silloin, kun työministeriö
on päättänyt osoittaa varat yksilöityyn hankkeeseen työllisyyssäädösten
edellyttämällä tavalla.

Nähdäkseni on kuitenkin tärkeää, että asianomainen ministeriö,
jonka tulee olla selvillä valtuuden käytön toteuttamiseksi varanhoitovuonna
vaadittavista hallinnollisista edellytyksistä,
voi jo lisäbudjettiesitystä valmistellessaan pyrkiä ehkä myönnettävän
valtuuden määräaikaan sidonnaisuuden huomioon ottamiseen.
Se voi esittää myös esim. siirtomäärärahan tyyppistä
ratkaisua, jolloin myöntämisvaltuuden käytön sidonnaisuudesta
budjettivuoteen johtuva aikatekijä ei muodostu asian hoitamisen
esteeksi. Asian laadusta johtuu toisaalta, että valtiota
koskevat sopimukset ja sitoumukset on tehtävä osoituksen jälkeen
niin pian kuin se on mahdollista.

Kun esillä olevassa tapauksessa ilmi tullutta oikeuskysymystä
voidaan pitää tulkinnanvaraisena, asia ei johda puoleltani
muuhun, kuin että saatan edellä lausutun työministeriön tietoon.

Lähetän jäljennöksen tästä kirjeestä myös valtiovarainministeriölle.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.