Huomion kiinnittäminen asioiden diariointiin ja asianosaisten kuulemiseen valitusasian yhteydessä tuomiokapitulissa
- Asiasanat
- Asioiden diariointi, Asianosaisten kuuleminen valitusasiassa, Tuomiokapituli
- Tapausvuosi
- 1991
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 961/1/89
- Ratkaisija
- Apulaisoikeuskansleri
Yhteisen kirkkovaltuuston päätöksestä tehdyn valituksen johdosta kirkkovaltuustolta oli vaadittu selitys, joka tuomiokapitulin diaarikirjan mukaan oli saapunut tuomiokapituliin 3.7.1989. Valittaja oli esittämänsä kirjallisen pyynnön perusteella saanut tilaisuuden antaa vastaselitys yhteisen kirkkovaltuuston selityksestä. Sen sijaan diaarikirjassa ei ollut mitään merkintää siitä, että yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja oli jo antanut oman selityksensä, joka asiakirjassa olevan merkinnän mukaan oli kirjattu saapuneeksi 22.3.1989. Valittajalle oli lähetetty vastinetta varten kirkkovaltuuston selitys, mutta ei puheenjohtajan selitystä.
Kirkkolain 467 §:n mukaan tuomiokapitulissa pidettävään päiväkirjaan on merkittävä vuoden aikana tulleet asiat ja kirjelmät, niiden tulopäivä ja niistä aiheutuneet toimenpiteet. Kun mainittu yhteisen kirkkovaltuuston päätökseen kohdistunut valitus oli perustunut valtuuston puheenjohtajan menettelyyn, puheenjohtajan antamasta selityksestä olisi tullut tehdä merkintä sanottuun päiväkirjaan.
Tähän nähden ei olisi ollut estettä myöskään sille, että tuomiokapituli olisi varannut valittajalle tilaisuuden vastaselityksen antamiseen yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajankin selityksestä.
KirkkoL 454 §
KirkkoL 467 §