23.07.1991

Syyteharkinta - Työriitojen sovittelu - Ilmoitusvelvollisuus

Syytteiden nostamatta jättäminen työriitojen sovittelusta annetun lain mukaisen ennakkoilmoitusvelvollisuuden laiminlyömistä koskevassa asiassa

TyöriitaL 7 § 1 mom
RVA 15 § 2 mom

Oikeuskanslerin päätös Helsingin kaupungista olevan Metsäteollisuuden
Työnantajaliitto ry. -nimisen yhdistyksen kantelukirjoituksen
johdosta syytteiden nostamatta jättämistä koskevassa
asiassa.

1 KANTELUN SISÄLTÖ

Metsäteollisuuden Työnantajaliitto ry. on oikeuskanslerille
osoittamassaan, varatuomari Kari Laaksosen laatimassa,
6.5.1991 päivätyssä kirjoituksessa ja sen liitteinä olevissa
asiakirjoissa esittänyt seuraavaa.

1.1 Kantelussa tarkoitettu tapahtuma

Asiakirjoista käy selville, että Enso-Gutzeit Oy oli asianomistajana
tehnyt 12.4.1991 päivätyssä kirjoituksessaan Enon
piirin nimismiehelle rikosilmoituksen ja siinä pyytänyt syytteen
nostamista jutussa, jossa Enso-Gutzeit Oy:n Uimaharjun
tehtaiden työntekijät (180 henkilöä) ja heidän ammattiosastonsa
(Paperiliiton Uimaharjun osasto nro 88 ry) olivat tukeakseen
liittoaan käynnissä olevissa työehtosopimusneuvotteluissa
sopimuksettoman tilan voimassaollessa toimeenpanneet
tehtaalla työnseisauksen 10.4.1991 kello 06.00 - 11.4.1991
kello 06.00 välisenä aikana. Työntekijöiden varapääluottamusmies
A ja ammattiosaston puheenjohtaja B olivat 9.4.1991 suullisesti
ilmoittaneet työnantajalle työnseisauksen toimeenpanemisesta.
Siitä ei kuitenkaan ollut viimeistään kahta viikkoa
sitä ennen toimitettu kirjallista ilmoitusta valtakunnansovittelijan
toimistoon eikä vastapuolelle. Työnseisauksen toimeenpanemisessa
ei ollut siten noudatettu työriitojen sovittelusta
annetun lain 7 §:n määräyksiä.

Metsäteollisuuden Työnantajaliitto ry. oli Enon piirin nimismiehelle
osoittamissaan 16.4.1991 ja 30.4.1991 päivätyissä
kirjoituksissa pyytänyt myös tulla jutussa kuulluksi asianomistajana.
Samalla yhdistys oli jälkimmäisessä kirjoituksessaan
vaatinut niiden henkilöiden, joiden velvollisuutena olisi
ollut noudattaa työriitojen sovittelusta annetun lain 7 §:ssä
säädettyä ennakkoilmoitusvelvollisuutta, tuomitsemista sanotun
lain 17 §:ssä säädettyyn rangaistukseen.

Enon nimismiespiirin poliisiviranomaiset olivat suorittaneet
jutussa esitutkinnan ja siinä laatineet esitutkintapöytäkirjan
30.4.1991 nro 4320/R/152/91. Pöytäkirjasta saamansa selvityksen
perusteella asianomainen virallinen syyttäjä, Enon piirin
nimismies Heikki Kössi oli 30.4.1991 päivätyissä kahdessa
syyttämättäjättämispäätöksessään nro 10/91 ja nro 11/91 katsonut,
että B ja A, jotka olivat kahdestaan tehneet päätöksen
työnseisauksen toimeenpanemisesta, olivat menettelyllään syyllistyneet
työriitojen sovittelusta annetun lain säännösten
rikkomiseen. Päätöstensä perusteluissa nimismies Kössi oli todennut,
että B ja A eivät olleet oman kertomansa mukaan tienneet
sanotusta lakisääteisestä ennakkoilmoitusvelvollisuudesta.
B ja A olivat työnantajan edustajien kanssa neuvoteltuaan
pyrkineet huolehtimaan siitä, ettei työnseisaus aiheuttanut
osakeyhtiölle muuta kuin tuotannon keskeytymisestä johtuvaa
haittaa. Siten tekoja oli, niiden haitallisuus ja rikkomuksista
ilmenevä sanottujen henkilöiden syyllisyys huomioon ottaen,
kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisinä. Sen vuoksi nimismies
Kössi oli päättänyt rikoslain voimaanpanemisesta annetun
asetuksen (301/90) 15 §:n 2 momentin 1 kohdan säännöksen
nojalla jättää syytteet nostamatta B:tä vastaan (syyttämättäjättämispäätös
nro 10/91) ja A:ta vastaan (syyttämättäjättämispäätös
nro 11/91).

Metsäteollisuuden Työnantajaliitto ry. on oikeuskanslerille
osoittamassaan kantelukirjoituksessa arvostellut nimismies
Kössin sanottuja ratkaisuja ja pyytänyt oikeuskanslerin toimenpiteitä
syytteiden nostamiseksi asiassa.

1.2 Kantelukirjoituksessa esiintuotuja näkökohtia

Metsäteollisuuden Työnantajaliitto ry. on kantelukirjoituksessa
lisäksi esittänyt, että yhdistyksen ja Paperiliiton välillä
voimassa olevan työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan mukaisesti
liitot olivat neuvotelleet tammikuussa 1991 yleiskorotuksesta
ja alimmasta kausipalkasta. Kun neuvotteluissa ei
ollut löytynyt ratkaisua, Paperiliitto oli irtisanonut
1.2.1991 työehtosopimuksen alinta kausipalkkaa koskevan määräyksen
ja työehtosopimuksen osana olevat kausipalkkasopimukset
päättymään 28.2.1991. Paperiliitto oli katkaissut sanotut
neuvottelut 22.3.1991, josta ajankohdasta alkaen aikapalkkoja
koskevien paikallisten kausipalkkasopimusten voimassaolo oli
päättynyt ja niiden osalta alkanut sopimukseton tila. Neuvottelujen
katkaisemisen jälkeen jokainen Paperiliiton paperiteollisuuden
työehtosopimukseen sidottu ammattiosasto oli
esittänyt paikallisesti samansuuruisen yleiskorotusvaatimuksen
tehdaskohtaisen työehtosopimuksen aikaansaamiseksi kuin minkä
Paperiliitto oli työnantajaliitolle esittänyt. Kun työnantaja,
joka oli Metsäteollisuuden Työnantajaliiton jäsen, ei ollut
suostunut ammattiosaston esittämään vaatimukseen, työntekijät
olivat toimeenpanneet rikosilmoituksessa tarkoitetun työnseisauksen.

Sopimuksettoman tilan aikana oli Metsäteollisuuden Työnantajaliiton
jäsenyrityksissä koko maassa toimeenpantu useita työnseisauksia,
joilla oli painostettu työnantajia suostumaan palkankorotusvaatimuksiin.
Näillä huomattavaa osaa paperiteollisuutta
koskeneilla työnseisauksilla oli pyritty myös painostamaan
työnantajaliittoa suostumaan työntekijäliiton työehtosopimusneuvotteluissa
esittämään palkkojen yleiskorotukseen.
Mainituilla työnseisauksilla oli aiheutettu yrityksille usean
kymmenen miljoonan markan vahingot. Niitä olisi voitu huomattavasti
vähentää, jos työnseisauksista olisi annettu työriitojen
sovittelusta annetussa laissa tarkoitetut ennakkoilmoitukset,
koska työnantajat olisivat ehtineet ryhtyä toimenpiteisiin
vahinkojen vähentämiseksi ja sovittelutoimi olisi käynnistynyt.
Työnseisauksien lukumäärä, laajuus ja järjestelmällisyys
osoittivat piittaamattomuutta työriitojen sovittelusta
annetun lain mukaisista velvollisuuksista. Työnseisauksia oli
toimeenpantu eri yritysten kaikkiaan 41 tehtaassa ja niihin
oli osallistunut yli 17.000 työntekijää eli yli 70 % niistä
alan työntekijöistä, joilla oli ollut työvuoro lakkopäivinä.
Enso-Gutzeit Oy:n Uimaharjun tehtaalla oli työnseisaukseen
osallistunut yhteensä 180 työntekijää.

Metsäteollisuuden Työnantajaliitto ry. on kirjoituksessaan
vielä pitänyt yllättävänä sitä nimismies Kössin syyttämättäjättämispäätöksissään
esiintuomaa perustelua, että B ja A eivät
olisi tienneet laissa säädetystä ennakkoilmoitusvelvollisuudesta.
Yhdistyksen mielestä ammattiosastojen edustajat näet
olivat asiantuntijoita työlainsäädäntöön liittyvissä kysymyksissä,
sillä luottamusmiehet, ammattiosastojen puheenjohtajat
ja työsuojeluvaltuutetut osallistuivat kattavaan ammattiyhdistys-koulutukseen.
Työnseisausten toimeenpanijoiden velvollisuutena
luonnollisesti oli etukäteen selvittää toimenpiteiden
laillisuus, ja he saattoivat niissä kysymyksissä kääntyä myös
liittonsa puoleen. Nyt kysymyksessä olevan tapauksen osalta
oli vielä huomattava, että työnantajan edustajat olivat työnseisausta
edeltäneenä päivänä selvästi ilmoittaneet B:lle ja
A:lle, että näiden ilmoittama työnseisaus oli laiton.

Kirjoituksessaan Metsäteollisuuden Työnantajaliitto ry. on oikeuskäytännön
osalta viitannut myös Helsingin hovioikeuden
30.9.1980 antamaan päätökseen nro 2126 ja Helsingin hovioikeuden
31.3.1981 antamaan päätökseen nro 107 jutuissa, joissa
työntekijäjärjestöjen edustajat oli tuomittu rangaistuksiin,
kun he eivät olleet työriitojen sovittelusta annetun lain
7 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla ilmoittaneet työnseisausten
toimeenpanemisesta.

2 HANKITTU SELVITYS

Nimismies Heikki Kössi on antanut häneltä kantelukirjoituksen
johdosta vaaditun selvityksen 22.5.1991 päivätyssä kirjoituksessaan.

Selvityksessään Kössi on todennut, että B ja A olivat esitutkinnassa
kuultuina ilmoittaneet, etteivät he olleet tienneet
sanotusta lakisääteisestä ennakkoilmoitusvelvollisuudesta. Lisäksi
B ja A olivat esitutkintapöytäkirjasta ilmenevin tavoin
pyrkineet huolehtimaan siitä, ettei työnseisaus aiheuttanut
osakeyhtiölle muuta kuin tuotannon keskeytymisestä johtuvaa
haittaa.

Vielä Kössi on selvityksessään todennut, ettei se seikka, että
työnseisauksesta oli ilmeisesti aiheutunut tuotannon keskeytymisestä
johtunutta menetystä osakeyhtiölle, estänyt syyttämättäjättämispäätöksen
tekemistä. Asianomistajilla puolestaan on
tässä tapauksessa tietysti mahdollisuus halutessaan ajaa vahingonkorvauskannetta
tai jopa rikosperusteista kannetta.

3 VASTINEEN ANTAMINEN

Metsäteollisuuden Työnantajaliitto ry. on nimismies Kössin
selvityksen johdosta toimittanut oikeuskanslerinvirastolle
vastineen 31.5.1991 päivätyssä, varatuomari Kari Laaksosen
laatimassa kirjoituksessa.

Vastineessa yhdistys on todennut, ettei yhdistyksen mielestä
ollut edelleenkään pidettävä uskottavana, etteivät B ja A olisi
tienneet ennakkoilmoitusvelvollisuudesta. Lisäksi yhdistys
on korostanut sitä, että työnantajan edustajat olivat työnseisauksen
mahdollisuudesta kuultuaan B:lle ja A:lle ilmoittaneet
työnseisauksen olevan laittoman. Yhdistys on edelleen katsonut,
että ammattiosaston edustajilla oli aktiivinen selonottovelvollisuus
toimenpiteidensä lainmukaisuudesta.

Työnseisauksen ulkopuolelle rajattujen toimintojen osalta yhdistys
on vastineessaan todennut, että tietyt toiminnot rajattiin
aina työnseisauksen ulkopuolelle, olipa sitten kysymys
sopimuksettoman tilan aikana tai työehtosopimuksen voimassaollessa
järjestetystä työnseisauksesta. Ennakkoilmoituksen laiminlyönnin
johdosta oli syntynyt erittäin suuret vahingot, ja
työnantaja olikin varannut itselleen oikeuden esittää vahingonkorvausvaatimuksen
myöhemmin.

4 KANTELUN RATKAISU

Tämän asian olen tutkinut.

4.1 Säännöksistä

Työriitojen sovittelusta annetun lain 7 §:n 1 momentin säännöksen
(668/70) mukaan työnseisaukseen tai sen laajentamiseen
taikka sellaisen toimeenpanemiseen älköön työriidan johdosta
ryhdyttäkö, ellei viimeistään kahta viikkoa sitä ennen ole
toimitettu valtakunnansovittelijain toimistoon ja vastapuolelle
kirjallista ilmoitusta, jossa aiotun työnseisauksen tai sen
laajentamisen syyt, alkamishetki ja laajuus on mainittu. Kiellon
rikkomisesta voidaan saman lain 17 §:n 1 momentin säännöksen
mukaan tuomita rangaistukseksi sakkoa.

Työriitojen sovittelusta annetun lain 17 §:n 2 momentissa puolestaan
säädetään, ettei virallinen syyttäjä saa nostaa syytettä
lain 7 §:n 1 momentissa mainitun kiellon rikkomisesta,
ellei asianomistaja ole ilmoittanut sitä syytteeseen pantavaksi.
Ennakkoilmoitusvelvollisuuden laiminlyömistä koskevien
syyteasioiden käsittely kuuluu yleisille tuomioistuimille.

Työriitojen sovittelusta annetussa laissa tarkoitetun ennakkoilmoitusvelvollisuuden
laiminlyömistä on oikeustieteessä perinteisesti
pidetty eräänlaisena järjestysluonteisena rikkomuksena.
Ennakkoilmoitusvelvollisuuden on alkuaan katsottu
olevan tarpeen lähinnä sovittelutoimen mahdollistamisen vuoksi.

4.2 Ennakkoilmoitukset käytännössä

Huomioon ottaen asianomistajan ilmoittaman rikkomuksen erityislaadun
olen pyrkinyt perehtymään sen tosiasialliseen merkitykseen
työelämässä. Käytettävissä olevista tilastoista olen
havainnut, että työrauhavelvollisuuden voimassaoloaikana tapahtuneista
työnseisauksista ei käytännössä ole valtakunnansovittelijalle
tai vastapuolelle useinkaan ilmoitettu työriitojen
sovittelusta annetun lain säännöksien edellyttämällä tavalla.
Tilastoista ilmenee, että työehtosopimuksen voimassaollessa
toteutetuista työtaisteluista oli 1980-luvulla vuosittain
tehty sovittelijalle tai vastapuolelle ennakkoilmoitus
vain alle 1 %:ssa tilastoiduista tapauksista. Tehtyjen ennakkoilmoitusten
vähäisyys näyttäisi siten olleen eräs työtaistelun
tavanomainen tunnusmerkki.

Yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen sinänsä edellyttäisi,
että lainsäädökseen sisällytetty rangaistusuhka siinä olevien
edellytysten vallitessa myös toteutetaan. Hankituista selvityksistä
ilmenee, että tilastollisesti tapauksia, joissa ennakkoilmoitus
on jätetty tekemättä työehtosopimusten voimassaollessa
tapahtuneissa työnseisauksissa, on kaikista työehtosopimusten
voimassaoloaikana tapahtuneista työnseisauksista
noin 99 %. Vuosittain tällaisten tapausten määrä näyttää ylittävän
lähes säännönmukaisesti tuhannen työtaistelun rajan.

Tilastollisista selvityksistä ei ole käynyt ilmi, kuinka usein
asianomistajat työehtosopimusten voimassaollessa ovat ilmoittaneet
tapauksia syytetoimenpiteitä varten, joissa tilanteissa
syyttäjät olisivat vasta joutuneet syytekysymystä arvioimaan.
Nähtävästi näiden tapausten määrä ei voine olla kovin suuri.
Selvitystä siitä, kuinka paljon työtaisteluja on esiintynyt
aikana, jolloin työehtosopimus ei ole ollut voimassa, mutta
asianomistajan ilmoitus mainitun ennakkoilmoituksen tekemistä
koskevan lainkohdan rikkomisesta olisi tehty, ei myöskään ole
ollut saatavissa. Tapausten määrän voinee arvioida kuitenkin
asianomistajan ilmoituksen osalta olleen peräti vähäinen.

Huomioon ottaen työtaistelutoimenpiteiden suuren lukumäärän
voinee tilanteesta päätellä, että työtaisteluiden loppuselvittelyt
sekä työehtosopimusten voimassaoloaikana että niiden ulkopuolella
on hoidettu muilla kuin rikosoikeudellisiksi luonnehdittavilla
keinoilla.

Asiaa arvioitaessa on myös asianomistajan osalta muistettava,
ettei syytteen nostaminen ole edellytyksenä mahdollisen vahingonkorvauskanteen
ajamiselle.

4.3 Ennakkoilmoitus 9.4.1991

Puheenaolevaa tapausta koskevasta esitutkintapöytäkirjasta käy
selville, että työntekijöiden ammattiosaston puheenjohtaja B
ja varapääluottamusmies A olivat työntekijöiden valtuuttamina
käyneet työnantajan edustajien kanssa palkkaneuvotteluja,
joista viimeinen oli tapahtunut 9.4.1991 kello 12.00 aikaan.
Kun neuvottelut eivät olleet johtaneet työntekijöiden edellyttämään
tulokseen, B ja A olivat kahdestaan ilmoituksensa mukaan
päättäneet aloittaa seuraavana päivänä 10.4.1991 kello
06.00 aikaan yhden vuorokauden pituisen työnseisauksen Enso-Gutzeit
Oy:n Uimaharjun sellutehtaalla.

B ja A olivat 9.4.1991 suullisesti ilmoittaneet työnantajan
edustajille sanotun työnseisauksen toimeenpanemisesta ja sen
syistä, ja he olivat samalla sopineet eräiden välttämättömien
toimenpiteiden suorittamisesta, kuten vartioinnista, omaisuuden
suojelusta ja sahan toiminnan järjestämisestä. A ei kertomansa
mukaan ollut aikaisemmin osallistunut vastaavanlaisen
työtaistelukeinon järjestämiseen, joten hänellä ei ollut tietoa
tietyistä aikarajoista tai tahoista, joille asiasta olisi
ollut lain mukaan ilmoitettava. A oli kuitenkin ollut varapääluottamusmiehenä
neljä vuotta. Myöskään B ei oman kertomansa
mukaan ollut perehtynyt lainsäännöksiin, joten hän ei ollut
tiennyt mitään säännösten edellyttämistä velvoitteista tai
työnseisauksen aloittamista koskevista aikarajoista. B puolestaan
oli ollut työsuojeluvaltuutettuna viisi vuotta ja asianomaisen
ammattiosaston puheenjohtajana neljättä vuotta.

Esitutkintapöytäkirjasta saadun selvityksen mukaan työnantajan
edustajat olivat työnseisauksen toimeenpanemisesta kuultuaan
ilmoittaneet B:lle ja A:lle, että aiottu työnseisaus olisi
laiton. Kuulustelukertomuksista ei kuitenkaan käy ilmi, että
työnantajan edustajat olisivat B:lle ja A:lle ilmoittaneet nimenomaisesti
siitä seikasta, ettei aiotusta työnseisauksesta
ollut tehty työriitojen sovittelusta annetun lain mukaista ennakkoilmoitusta.

4.4 RVA 15 §:n 2 momentin soveltamisperusteista

Syytteen nostamatta jättämisen edellytyksistä voidaan todeta,
että virallinen syyttäjä saa rikoslain voimaanpanemisesta annetun
asetuksen (301/90) 15 §:n 2 momentin 1 kohdan säännöksen
mukaan jättää syytteen ajamatta, milloin rikoksesta ei ole
odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja sitä on
sen haitallisuus tai siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon
ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä.

Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen sanotun säännöksen
muuttamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (1989
vp. - HE nro 79) on syytteen nostamatta jättämiselle asetettavista
edellytyksistä muun muassa todettu, että teon haitallisuudella
tarkoitetaan sen vahingollisuutta ja vaarallisuutta.
Tekijän syyllisyyden puolestaan tulee ilmetä itse rikoksesta.
Syyllisyyden arviointiin vaikuttaa muun muassa syyksiluettavuus
eli tahallisuuden ja tuottamuksen eri asteet. Vähäisyys
kuitenkin on jokaisessa yksittäistapauksessa suhteutettava
kyseiseen rikoslajiin, ja siis arvioitava, onko rikosta pidettävä
rikoslajin normaalitapaukseen verrattuna vähäisenä.

Syyttäjän menettelyn arvioimisessa on vielä huomattava, että
rikosasian syyttäjän on itsenäisesti ja virkavastuulla laissa
säädetyn harkintavallan rajoissa ratkaistava, milloin ja missä
tapauksissa hän jättää syytteen ajamatta.

4.5 Johtopäätöksiä

Puheenaolevan tapauksen osalta olen joutunut vielä erikseen
arvioimaan sellaisia asian ratkaisemisen kannalta keskeisiä
oikeudellisia kysymyksiä kuin asianomistajien tekemässä rikosilmoituksessa
julkituodun teon kriminalisoimisen merkitystä
ja teon suhdetta yleisesti vallitsevaan työmarkkinakäytäntöön.
Samalla olen joutunut arvioimaan myös teon haitallisuutta sekä
siitä ilmenevää tekijöiden syyllisyyttä. Näiden kysymysten
osalta totean seuraavaa.

Asianomistajien tässä tapauksessa tekemään rikosilmoitukseen
sisältyvää tekoa arvioidessani olen ottanut huomioon sen työmarkkinoilla
vallitsevan, edellä selostetun käytännön, etteivät
asianomistajat ole yleensä ilmoittaneet syytetoimenpiteitä
varten sanotunkaltaisia ennakkoilmoitusvelvollisuuden rikkomisia,
vaikka se olisi ollut asianomistajille mahdollista lainsäädökseen
sisältyvän kriminalisoinnin johdosta. Ennakkoilmoitusvelvollisuuden
laiminlyömistä koskevaa rangaistusuhkaa on
siten käytännössä pyritty toteuttamaan varsin harvoin. Nämä
tosiasiat ovat aiheuttaneet sen, ettei myöskään syyttäjille
ole voinut muodostua vakiintunutta käytäntöä sanottuja rikkomuksia
koskevien syytteiden nostamisen tai nostamatta jättämisen
suhteen. Näin kukin yksittäinen syyttäjä on joutunut niiden
ilmeisesti erittäin harvojen tapausten osalta, jotka asianomistajat
ovat saattaneet tutkittaviksi syytetoimenpiteitä
varten, erikseen harkitsemaan, onko asianomaisen tapauksen
osalta siinä kulloinkin ilmitulleiden seikkojen perusteella
aihetta syytteen nostamiseen vai nostamatta jättämiseen teosta,
josta ainoa ja ankarin rangaistus on sakkorangaistus.

B:n ja A:n syyksi epäiltyä rikkomusta ja sen haitallisuutta
arvioidessani totean, että heidän syykseen luettavaa menettelyä
eli ennakkoilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiä tilanteessa,
jossa alalla vallitsi sopimukseton tila ja jossa työmarkkinaneuvottelut
oli käyty liittotasolla ja paikallistasolla
sillä kertaa loppuun, ei työriitojen sovittelun jatkamista
ajatellen voitane noissa olosuhteissa pitää rikosoikeudellisesti
arvioiden erityisen haitallisena. Työnantajalle suullinen
ilmoitus yhden vuorokauden pituisen työnseisauksen järjestämisestä
oli tehty työtaistelua edellisenä päivänä ja samalla
oli sovittu työnseisaukseen liittyvistä turvatoimista.

Kaiken edellä lausutun perusteella ja samalla kun katson A:n
ja B:n syyllistyneen työriitojen sovittelusta annetun lain
7 §:n 1 momentin mukaisen ennakkoilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiin,
olen tullut siihen lopputulokseen, ettei minulla
ylimpänä syyttäjänä ole aihetta päätyä asiassa muuhun lopputulokseen
kuin mihin nimismies Heikki Kössi oli syyttäjälle kuuluvaa
harkintavaltaa käyttäessään päätynyt.

Tämän vuoksi olen katsonut, ettei minulla ole aihetta, rikoslain
voimaanpanemisesta annetun asetuksen 15 §:n 2 momentin
säännös huomioon ottaen, määrätä sanottuja syytteitä nostettaviksi
B:tä ja A:ta vastaan tässä tapauksessa.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.