25.07.1991

Syyteharkinta - Poliisi

Oikeuskanslerin päätös poliisiylijohtajan menettelyä koskevan syytteen nostamatta jättämisestä

Oikeuskanslerin päätös Helsingin kaupungista olevien asianajajien LH:n, HS:n ja MW:n kantelukirjoituksen johdosta syytteen nostamista koskevassa asiassa.

1 KIRJOITUKSEN SISÄLTÖ

Helsingin kaupungista olevat asianajajat LH, HS ja MW ovat ns. Jakomäen-Mikkelin panttivanki- ja räjähdysjutussa surmansa saaneen opiskelija A:n oikeudenomistajien asiamiehinä, joista HS oli edustanut A:n äitiä B:tä, LH edustanut A:n isää C:tä ja MW edustanut A:n veljeä D:tä, esittäneet oikeuskanslerille osoittamassaan 9.7.1990 päivätyssä kirjoituksessa, että poliisiylijohtaja OU oli poliisin toimintaa sanotussa jutussa johtaessaan menetellyt tavalla, johon Mikkelin raastuvanoikeus oli B:n, C:n ja D:n kanteissaan ajaman rikosjutun osalta 1.6.1990 julistamassaan päätöksessä katsonut sisältyneen useita päätöksessä tarkemmin lueteltuja puutteita, virheitä ja laiminlyöntejä.

Asianajajien käsityksen mukaan Mikkelin raastuvanoikeus oli, hylätessään B:n, C:n ja D:n kanteissaan esittämät syytteet kaikkia sanotussa rikosjutussa vastaajina olleita poliisimiehiä vastaan, samalla katsonut suurimman osan jutussa esiintulleista poliisitoiminnan puutteista ja virheistä johtuneen poliisiylijohtaja OU:n menettelystä ja laiminlyönneistä. Nämä olivat koskeneet poliisitoiminnan yleistä ja kentällä tapahtunutta johtamista, sen järjestelyssä sattunutta väärinkäsitystä, annettuja käskyjä ja ohjeita sekä sulutusta ynnä muuta.

Sen johdosta asianajajat ovat kantelukirjoituksessaan tiedustelleet, voidaanko poliisiylijohtajalle sallia vain hallinnollisina virhearviointeina sanotut raastuvanoikeuden päätöksessä esiintuodut puutteet, virheet ja laiminlyönnit vai olisiko jutussa aihetta raastuvanoikeuden päätöksen perusteluiden johdosta suorittaa syyteharkinta poliisiylijohtaja OU:n menettelyn osalta. Vielä asianajajat ovat kirjoituksessaan tiedustelleet, onko raastuvanoikeuden päätöksen perustelujen nojalla yhä olemassa laillisia perusteita olla asettamatta poliisiylijohtajaa syytteeseen asiassa.

Asianajajat LH, HS ja MW ovat oikeuskanslerille toimittaneet vielä 23.7.1991 päivätyn lisäkirjoituksensa, jossa he ovat selostaneet tähän asiaan liittyviä näkemyksiään ja samalla tiedustelleet vastauksen saamista poliisiylijohtaja Urposta koskevaan syytteennostamisvaatimukseensa.

2 KÄYTETTÄVISSÄNI OLLUT AIKAISEMPI ASIAKIRJA-AINEISTO

Asianajajien kantelukirjoituksessa tarkoitettuun asiaan perehtyessäni on käytettävissäni ollut myös se varsin laaja asiakirja-aineisto, joka oli oikeuskanslerinvirastoon kertynyt tähän samaan asiakokonaisuuteen osaltaan liittyneiden lukuisien aikaisempien tutkimuspyyntöjen ja eri selvitysten johdosta.

Näiden asiakirjojen joukossa ovat muun ohessa olleet keskusrikospoliisin suorittamassa poliisitutkinnassa 3.9.1986 laadittu poliisitutkintapöytäkirja nro R 73/86 liitteineen ja sitä täydentävät keskusrikospoliisin tutkimuksissaan laatimat useat myöhemmät lisätutkintapöytäkirjat liitteineen sekä sisäasiainministeriön 22.11.1988 asettaman tutkintaryhmän laatimat esitutkintapöytäkirjat ja niihin liittyvät muut asiakirjat.

Käytettävissäni ovat olleet myös jäljennökset niistä oikeudenkäyntipöytäkirjoista, jotka Mikkelin raastuvanoikeuden III osasto oli laatinut käsitellessään raastuvanoikeudessa kaikkiaan 19 kertaa esillä ollutta, raastuvanoikeuden istunnossa 25.9.1987 alkanutta ja raastuvanoikeuden istunnossa 1.6.1990 päättynyttä rikosjuttua. Käytettävissäni on lisäksi ollut jäljennös Itä-Suomen hovioikeuden sanotussa rikosjutussa 28.6.1991 antamasta päätöksestä nro 1224.

3 OIKEUSKANSLERIN PÄÄTÖS 18.2.1987

Keskusrikospoliisin alunperin asiassa laatimasta poliisitutkintapöytäkirjasta 3.9.1986 nro R 73/86 ja muista asiakirjoista saamani selvityksen perusteella olin ylimpänä syyttäjänä antanut asian johdosta ratkaisuni 18.2.1987 päivätyssä päätöksessä nro 716, dnro 26/cc 1986.

Päätöksessäni olin poliisiylijohtaja OU:n menettelyn osalta todennut muun muassa sen, että hän oli Helsingissä Helsingin poliisilaitoksen johtokeskuksessa ryhtynyt johtamaan poliisin toimintaa siinä vaiheessa, kun kaappaaja panttivankeineen oli poistunut Helsingin alueelta. Kaappaajan autoa seuranneilla poliisimiehillä ei ollut määrättyä kenttätoiminnan johtajaa, jonka tehtävänä olisi ollut huolehtia seurannan kokonaisjärjestelyistä ja kaappaajan autoa seuranneiden kaikkien poliisimiesten toiminnan johtamisesta ajomatkan edetessä. Kokonaistilanne poliisin kannalta olisi kuitenkin edellyttänyt yhteisen kenttäjohdon määräämistä kaappaajaa seuranneille poliisimiehille. Huomioon ottaen kokonaistehtävän laadun ja laajuuden olisi OU:n ylimpänä toiminnan johtajana tullut viimeistään silloin, kun tilanne oli pysähtynyt Mikkelin torille, huolehtia kenttäjohdon järjestelystä.

Päätöksessäni mainittujen, poliisin johtamisessa esiintyneiden toiminnallisten virheiden merkitystä oikeudelliselta kannalta harkitessani olin tullut siihen tulokseen, että niissä oli ollut kysymys pikemminkin hallinnollisesta virhearvioinnista kuin rikosoikeudellisena virkavirheenä poliisiylijohtaja Olli Urposen viaksi luettavasta menettelystä.

Ratkaisussani olin päätynyt seuraaviin toimenpiteisiin.

1) Päätöksessä lausumani nojalla kiinnitin poliisiylijohtaja OU:n huomiota vakavasti tapauksessa poliisitoiminnan järjestelyissä esiintyneisiin puutteisiin.

2) Samalla esitin, että sisäasiainministeriö ryhtyisi toimenpiteisiin tarvittavien muutosten ja tarkennusten tekemiseksi säännöksiin ja määräyksiin poliisitoiminnan johdon ja koulutuksen järjestämiseksi niitä tilanteita varten, joissa toiminta lyhyen ajan kuluessa ulottui usean läänin tai peräti koko maan alueelle.

3) Lisäksi edellytin, että sisäasiainministeriö, antaessaan poliisin aseenkäyttöä koskevat ohjeet, kiinnittää niissä tarpeellista huomiota myös poliisin tehtävästä ja toimivallasta johtuvien äärimmäisten voimakeinojen käyttöasenteisiin.

4 OIKEUDENKÄYNTI POLIISIMIEHIÄ VASTAAN

4.1 Häkkisten esittämät rangaistusvaatimukset

A:n edellä mainitut oikeudenomistajat, joiden oikeudenkäyntiavustajina asianajajat HS, LH ja MW olivat toimineet, olivat poliisin toimintaa koskeneesta tapahtumasarjasta, jonka osalta poliisiylijohtaja OU oli toiminut poliisin ylimpänä johtajana, nostaneet Mikkelin raastuvanoikeudessa kanteet vastaajiksi haastamiaan kuutta poliisimiestä vastaan. Kanteissaan B, C ja D olivat esittäneet rangaistusvaatimuksensa sanottuja kuutta poliisimiestä vastaan näiden menettelyn johdosta. Kanteissa esittämiään rangaistusvaatimuksia ja niiden perusteluja B, C ja D olivat oikeudenkäynnin aikana useasti muuttaneet.

Rikosjutun käsittely oli alkanut raastuvanoikeuden istunnossa 25.9.1987 ja päättynyt raastuvanoikeuden istunnossa 1.6.1990. Juttu oli ollut raastuvanoikeudessa esillä kaikkiaan 19 kertaa.

4.2 Raastuvanoikeuden päätös 1.6.1990

Mikkelin raastuvanoikeus oli sanotun rikosjutun osalta 1.6.1990 julistamassaan päätöksessä hylännyt kantajien Häkkisten kaikkiin vastaajina olleisiin kuuteen poliisimieheen kohdistamat syytteet toteennäyttämättöminä, perusteettomina ja aiheettomina.

Kantajat olivat kukin kohdaltaan ilmoittaneet tyytymättömyyttä raastuvanoikeuden päätökseen ja hakeneet siihen muutosta Itä-Suomen hovioikeudelta.

4.3 Hovioikeuden päätös 28.6.1991

Itä-Suomen hovioikeus oli rikosjutun osalta antanut 28.6.1991 päivätyn päätöksensä nro 1224.

Päätöksessään hovioikeus oli hyväksynyt raastuvanoikeuden päätöksen perustelut hylättyjen rangaistusvaatimusten osalta, eikä hovioikeus ollut niiden osalta muutoinkaan muuttanut raastuvanoikeuden päätöksen lopputulosta.

5 POLIISIYLIJOHTAJA OU:N LAUSUNTO

Asianajajien LH:n, HS:n ja MW:n sanotun kantelukirjoituksen johdosta olen 20.7.1990 päivätyssä kirjeessäni pyytänyt sisäasiainministeriön poliisiosaston osastopäällikköä, poliisiylijohtaja OU:ta toimittamaan minulle lausuntonsa hänen menettelyään koskevan syytteennostamisvaatimuksen ja kantelukirjoituksessa esiintuotujen muiden seikkojen osalta.

Poliisiylijohtaja OU on antanut häneltä kantelukirjoituksen johdosta vaaditun lausunnon 14.9.1990 päivätyssä kirjoituksessaan.

Lausunnossaan poliisiylijohtaja on todennut, että mainittu Jakomäen-Mikkelin panttivankijuttu, jossa tuntematon aseella ja räjähteillä varustautunut henkilö liikkui autolla kolmen panttivangin kanssa laajalla alueella, oli Suomen poliisille outo, uusi ja ennenkokematon tapahtuma. Kaikki jutun hoitamiseen ja selvittämiseen osallistuneet henkilöt tekivät varmasti parhaansa panttivankien vapauttamiseksi. Ainakaan rikosoikeudellisessa mielessä asiaan ei liittynyt minkäänlaista huolimattomuutta tai varomattomuutta, koska tilanteen hoitamiseen paneuduttiin alusta loppuun kaikella vakavuudella. Jos joissakin suhteissa ei onnistuttu jälkeenpäin tarkastellen parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka parasta ratkaisua kaikin keinoin tavoiteltiin, ei kyseessä voinut olla edes tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen.

5.1 Lausunnossa esiintuotuja yksityiskohtia

Asiaan liityvien yksityiskohtien osalta OU on lausunnossaan painottanut sitä, että johtoesikunnassa Helsingissä olivat hänen avustajinaan toimineet parhaat mahdolliset henkilöt, mutta kenelläkään ei ollut tiedossaan keinoa sellaisen lopputuloksen saavuttamiseen, että panttivangit olisi saatu vapaaksi varmuudella ketään vahingoittamatta. Ratkaisut OU oli osaltaan tehnyt yksin neuvoteltuaan esikuntansa kanssa.

Kenttäjohto Mikkelin torilla oli jäänyt muodollisesti määräämättä. Muodollinen johtovastuu olisikin epäilemättä tullut antaa parhaalle saatavissa olleelle poliisimiehelle torilla. Määräys ei olisi OU:n näkemyksen mukaan kuitenkaan antanut tälle kenttäjohtajalle mitään tosiasiallisesti uutta, eikä asia siten olisi muuttunut käytännössä miksikään. Joka tapauksessa olisi ollut arveluttavaa yrittää Helsingin johtokeskuksesta neuvoa yksityiskohtaisesti kenttäjohtajaa, koska tämä oli kouliutunut nimenomaan toimimaan kentällä tällaisissa tehtävissä ja hänellä oli paljon yksityiskohtaisemmat tiedot ja edellytykset myös ajankohtaisista voimatoimista päättämiseen. Näin ollen muodollisen määräyksen antamatta jäämisellä ja Mikkelin torin lopputapahtumilla ei OU:n mielestä ollut mitään syy-yhteyttä keskenään.

Lausunnossaan OU on myös todennut, että asian yhteydessä oli usein näytetty oltavan siinä käsityksessä, että ainoa oikea ratkaisu olisi ollut antaa kaapparin vankeineen jatkaa ehdoitta matkaa Mikkelistä eteenpäin. OU katsoo, ettei tästä saattanut jälkeenpäinkään ajatellen olla varma. Ei olisi ollut mitään aavistusta siitä, millaiseen ja miten vaaralliseen paikkaan matka olisi suuntautunut. Kun tilanne oli stabilisoitunut torille ja neuvotteluja käytiin, saattoi hyvin perustein myös uskoa tapahtuman laukeavan luonnostaan tällä yleisesti ottaen kuitenkin poliisin hallinnassa olevalla paikalla. Tilanteen tavattoman nopea kiristyminen äärimmilleen oli ollut odottamaton ja hallitsematonkin tapahtuma.

Lausunnossaan OU on vielä esittänyt, että kysymyksessä oli viime kädessä ollut hätävarjelutilanne, jollaiset ovat aina yksilökeskeisiä. Hätävarjelutilanteessa käskyttäminen on yleensäkin arveluttavaa, koska tilanne saattaa hetkessä muuttua kokonaan toiseksi. Lisäksi jokaisella poliisimiehelläkin on muiden kansalaisten tapaan aina suoraan hätävarjelusäännökseen perustuvat oikeutensa.

Toisten kansalaisten asemaan verrattuna poliisimiehen tilanne on kuitenkin vielä komplisoituneempi. Kun tavallinen kansalainen hätävarjelutilanteessa voi yrittää jotakin, poliisimiehen on virkansa puolesta pakko ryhtyä kaikkiin tilanteen vaatimiin toimiin. Tuolloin on kuitenkin huomattava, että - toisin kuin yleisesti ehkä luullaan - oikeusjärjestyksemme antaa asiallisesti täsmälleen saman toimivallan voimakeinojen - siis myös äärimmäisten - käyttöön jokaiselle poliisimiehelle virka-asemasta riippumatta. Tilanne on jyrkästi esimerkiksi hierarkisesta pakkokeinojärjestelmästä poikkeava. Kun lisäksi suoritusportaan miehet käytännössä omaavat parhaat viimekätiset mahdollisuudet arvioida tilanne ja sen luomat tarpeet, ei useimmissa tapauksissa yksityiskohtainen, suoritusportaalle helposti tarpeettomiakin harkintapaineita luova käskyttäminen liene edes taktisesti viisasta.

Yksityiskohtien ratkaisu ei ollut tässäkään tilanteessa voinut tapahtua Helsingissä. Asiaan liittyvät puhtaasti oikeudelliset tosiasiat jo sinänsä osoittivat, ettei johtaminen tällaisessa tilanteessa voinut tulla itsetarkoitukseksi. Johtaminen oli parhaimmillaankin vain apuväline niitä varten, jotka viime kädessä joutuivat toimimaan alati muuttuvissa olosuhteissa.

OU on lausunnossaan lisäksi todennut, että hänen oli mahdotonta ryhtyä erillisinä kommentoimaan asianajajien kantelukirjoituksessa mainittuja, raastuvanoikeuden pitkästä päätöksestä "irtireväistyjä" yksityiskohtia.

6 ASIANAJAJIEN VASTINE

Asianajajat LH, HS ja MW ovat poliisiylijohtaja OU:n selvityksen johdosta toimittaneet oikeuskanslerille vastineen 31.10.1990 päivätyssä, yhteisesti allekirjoittamassaan kirjoituksessa.

Vastineessaan asianajajat ovat ensinnä arvostelleet sitä, että OU:lta, jota oli asian johdosta kuultu kahdesti esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä, oli pyydetty lausuntoa asianajajien kantelukirjoituksen johdosta.

Vastineessaan asianajajat ovat lisäksi todenneet, että OU:n kirjoitus ei vastannut lainkaan niihin Mikkelin raastuvanoikeuden keskeisiin päätösperusteluihin, jotka he puolestaan olivat kirjoituksessaan esittäneet.

Vielä asianajajat ovat esittäneet, että poliisiylijohtaja OU näytti lausunnossaan muuttaneen varsin radikaalisti aiempia kuulusteluissa ja oikeudenkäynnissä esittämiään näkemyksiä sekä samalla myös omaksuneen Mikkelin raastuvanoikeuden näkemyksen hänen johtamiensa poliisimiesten toimenpiteiden oikeudellisesta arvioinnista. Tältä osin asianajajat ovat erityisesti viitanneet OU:n erääseen kuulustelukertomukseen.

Asianajajat ovat vastineessaan arvostelleet OU:n esittämää näkemystä siitä, että sanotussa tilanteessa olisi tosiasiassa ollut kentällä toimiva johtaja, jota kuitenkaan ei ollut muodollisesti määrätty kenttäjohtajaksi.

Asianajajat ovat vastineessaan myös arvostelleet OU:n lausuntoa siitä, ettei johtoryhmässä kellään ollut tietoja keinoista, joilla panttivangit olisi saatu varmuudella vapaaksi ketään vahingoittamatta. Sellaista varmaa keinoa ei asianajajien käsityksen mukaan tietenkään ollutkaan. Sen sijaan OU:n virkavelvollisuutena olisi asianajajien mielestä ollut noudattaa muun muassa kansainvälisen kokemuksen perusteella vaarattomimmaksi tiedettyä taktiikkaa. Lisäksi OU:n virkavelvollisuutena olisi ollut valvoa, että tätä hänen itsensä päättämää taktiikkaa myös noudatettiin ja että se täytäntöönpantiin tarkoitetulla tavalla.

Vastineessaan asianajajat ovat lisäksi esittäneet, että OU:n nykyinen näkemys tilanteesta näytti olevan se, että poliisilla oli velvollisuus käyttää voimakeinoja hätävarjelutilanteessa. Asianajajien käsityksen mukaan asia ei tietenkään ollut niin, vaan poliisilla oli hätävarjelutilanteessa käytettävissään kaikki mahdolliset keinot. Hätävarjelu saattoi aiheuttaa myös velvollisuuden laiminlyödä muutoin virkavelvollisuudeksi katsottavan toiminnan.

7 POLIISIYLIJOHTAJA OU:N LISÄSELVITYS

Poliisiylijohtaja OU on asianajajien vastineen johdosta toimittanut oikeuskanslerille vielä lisäselvityksen 20.11.1990 päivätyssä kirjoituksessaan.

Lisäselvityksessään poliisiylijohtaja on ensinnä todennut, että hän oli kyllä ymmärtänyt asianajajien oikeuskanslerille osoittaman kirjoituksen häneen itseensä kohdistetuksi syytevaatimukseksi siitä huolimatta, että kirjoitusta oli viranomaisten välisessä kirjeenvaihdossa nimitetty kantelukirjoitukseksi.

OU:ta oli kuultu esitutkinnassa 28.8.1986, mutta hänen asemaansa siinä kuulustelussa ei ollut voitu määritellä. Sittemmin OU:ta oli vielä kuultu 13.2.1990 toimitetussa esitutkinnassa, jossa hänen asemakseen kuulustelussa oli merkitty: "todistaja". OU:ta oli asianajaja HS:n nimeämänä todistajana kuultu myös Mikkelin raastuvanoikeuden istunnossa 25.9.1987. Kun asianajajat kirjoituksessaan olivat nyt kohdistaneet OU:een syytteeseenpanovaatimuksen, hänen asemansa oli sen johdosta jälleen muuttunut. Siten OU katsoi, että hänellä oli oikeus puolustautua ja että hänen virka-asemansa ei asettanut häntä tässä suhteessa lainkaan muista kansalaisista poikkeavaan asemaan.

Lisäselvityksessään OU on myös todennut, ettei hän ole ollut asianosaisena Mikkelin raastuvanoikeudessa käsitellyssä rikosjutussa, eikä raastuvanoikeuden päätös ole voinut häntä koskea miltään osin. Näin OU ei todellakaan ole voinut eikä ole halunnut ryhtyä analysoimaan raastuvanoikeuden päätöstä siinä esitetyltä pohjalta.

Esitutkinnan yhteydessä OU oli kussakin kuulustelussa kertonut käsityksensä aina senhetkisestä tilanteesta hänellä siinä vaiheessa olleiden tietojen perusteella. Lausunnossaan OU oli esittänyt arviointejaan, jotka olivat syntyneet jälkeenpäin. Lausunnossaan OU ei ollut väittänyt, että poliisilla olisi velvollisuus käyttää voimakeinoja hätävarjelutilanteessa, vaan hän oli tuonut esiin sen seikan, että poliisin oli virkansa puolesta pakko hoitaa tilanne.

Lisäselvityksessään OU on häneen kohdistetun syytteennostamisvaatimuksen osalta korostanut sitä, että asia hänen osaltaan oli ratkaistava siihen vaikuttavien puhtaasti oikeudellisten näkökohtien valossa, mitä seikkaa OU oli pyrkinyt myös lausunnossaan painottamaan.

Lisäselvityksessään OU on lopuksi todennut, että hän oli omalta osaltaan yrittänyt tilanteessa parhaansa. Lisäselvityksensä mukaan OU ei pystynyt omasta puolestaan näkemään, että hän olisi jossakin suhteessa menetellyt tavalla, joka täyttäisi jonkun rikoksen tunnusmerkistön.

8 KAUPUNGINVISKAALI JARMO RAUTAKOSKEN LAUSUNTO

Asianajajien LH:n, HS:n ja MW:n sanotun kantelukirjoituksen johdosta olen 2.11.1990 päivätyssä kirjeessäni pyytänyt Helsingin kaupunginviskaalia Jarmo Rautakoskea, jonka olin määrännyt 8.9.1989 lukien valvomaan julkista kannevaltaa sanotussa rikosjutussa ja siinä suorittamaan kaikki muutkin virallisen syyttäjän tehtävät, toimittamaan minulle lausuntonsa asianajajien kirjoituksessa esiintuotujen, poliisiylijohtaja OU:n menettelyyn liittyvien seikkojen osalta erityisesti myös alioikeusmenettelyssä ilmi tulleen valossa.

Kaupunginviskaali Jarmo Rautakoski on antanut häneltä kantelukirjoituksen johdosta vaaditun lausunnon 12.12.1990 päivätyssä kirjoituksessaan.

Lausunnossaan kaupunginviskaali Rautakoski on esittänyt muun ohessa seuraavaa.

Asianajajien kantelukirjoituksessaan esittämän käsityksen mukaan Mikkelin raastuvanoikeus oli, hylätessään syytteet vastaajina olleita poliisimiehiä vastaan, samalla katsonut suurimman osan poliisitoiminnan puutteista ja virheistä johtuneen poliisiylijohtaja OU:n menettelystä ja laiminlyönneistä, jotka olivat koskeneet poliisitoiminnan yleistä ja kentällä tapahtunutta johtamista, sen järjestelyssä sattunutta väärinkäsitystä, annettuja käskyjä ja ohjeita, sulutusta jne. Asianajajien kirjoituksessa on lueteltu kenttäjohdon puuttumista sivuavia sekä aseenkäytön ohjeistukseen liittyviä seikkoja. Kirjoituksessa ei kuitenkaan ole yksilöity, miten ja millä perusteella OU:n toiminta tilanteessa olisi ollut virheellistä. Kirjoituksessa on jätetty myös kokonaan yksilöimättä, millä tavalla esille tuodut seikat ja johtopäätökset asianajajien mielestä osoittivat poliisiylijohtaja Urposen toimineen rikosoikeudellisesti arvioituna virkavelvollisuutensa vastaisesti.

8.1 Poliisiylijohtaja OU:n toimintaa koskeva oikeudenkäyntiaineisto

Räjähdyksessä 9.8.1986 surmansa saaneen opiskelija A:n oikeudenomistajien Mikkelin raastuvanoikeudessa vireille panemat syytteet olivat kohdistuneet apulaispoliisimestari E:hen, komisario F:ään, komisario G:hen, ylikonstaapeli H:hon, ylikonstaapeli I:hin ja vanhempaan konstaapeliin J:hin. Tästä syystä poliisiylijohtaja OU:n toiminta ei ole ollut eikä ole edes voinut olla raastuvanoikeuden tutkinnan kohteena.

Poliisiylijohtaja OU:n johtamista eivät asianomistajat olleet oikeudenkäynnin aikana pitäneet edes moitittavana. Poliisijohtoon kohdistunut arvostelu oli koskenut lähinnä Helsingin poliisikomentajan K:n antamaa ja apulaispoliisimestari E:n välittämää ampumislupaa. Asianomistajien syytteiden yhtenä peruslähtökohtana oli näyttänyt olleen se, että syytetyt olivat jättäneet noudattamatta poliisiylijohtaja OU:n oikeina pidettävinä käskyjä ja ohjeita.

Asianajaja LH oli raastuvanoikeudelle 2.6.1988 antamassaan kirjelmässä todennut: "Voitaneen kuitenkin kai joka tapauksessa lähteä siitä, ettei ainakaan poliisiylijohto ole ollut väärässä. Tällöin ilmeisesti vastaajien käsityksien mukaan syntyy tilanne, jossa sekä vastaajat että päinvastaista menettelyä edellyttänyt poliisiylijohto olivat oikeassa". Asianajaja HS oli kirjoituksessaan 15.9.1989 todennut: "Koulutuksen huomioon ottamista korostaa tässä tapauksessa se, että johtoryhmän yleisohjeet ja käskyt olivat koulutuksen mukaisia, kun taas E:n, F:n ja G:n ja ampujien linja ei saa tukea mistään ja on jo terveen järjen vastainen". Asianajaja HS oli kirjoituksessaan 17.11.1989 vielä todennut: "Tapahtumien jälkikäteisessä arvioinnissa on oltu yksimielisiä siitä, että poliisiylijohtajan käskyt ja yleisohjeet Helsingistä olivat oikeita".

Asianomistajat olivat kuulleet poliisiylijohtaja OU:ta ajamassaan jutussa todistajana kahteen eri otteeseen 25.9.1987 ja 20.10.1989. Kaupunginviskaali Rautakosken käsityksen mukaan myös tämän seikan voitiin katsoa osoittavan, että asianomistajat olivat pitäneet poliisiylijohtaja OU:n toimintaa tapauksen yhteydessä säännösten mukaisena.

Vastoin asianajajien kirjoituksessaan lausumaa raastuvanoikeus ei kaupunginviskaali Rautakosken mielestä ollut päätöksessään katsonut, että suurin osa poliisitoiminnan puutteista ja virheistä olisi johtunut poliisiylijohtaja OU:n menettelystä ja laiminlyönneistä. Raastuvanoikeus oli johtopäätöksenään muun muassa lausunut seuraavasti: "Asiassa esitetty näyttö viittaa sen sijaan siihen, että pikemminkin on kysymys poliisin kannalta useista tekijöistä, joiden yhteisvaikutuksen tuloksena poliisitoiminta Mikkelissä ei ollut muodostunut parhaaksi mahdolliseksi. Näinä tekijöinä ovat muiden ohella olleet ainakin tuolloin voimassa olleen poliisiorganisaation soveltumattomuus käsiteltävänä olevan kaltaisen liikkuvan tilanteen asianmukaiseen hoitamiseen, poliisiylijohtaja OU:n ja apulaispoliisitarkastaja Ruokosen välisestä tilanteen johtosuhteita koskeneesta väärinkäsityksestä aiheutunut kenttäjohdon puuttuminen Mikkelissä sekä F:n ja G:n oma-aloitteisuuden puute vaihtoehtoisista toimintatavoista sopimiseksi".

8.2 Rautakosken lausuntoon sisältyvä yhteenveto

Lausuntoonsa sisältyvässä yhteenvedosssa kaupunginviskaali Rautakoski on todennut, että poliisin ylin johto tilanteessa oli ollut poliisiylijohtaja OU:lla. Ylijohdon käskyt ja ohjeet olivat olleet yleisluonteisia ja suuntaa antavia tarkoituksin, että paikan päällä toimittiin tilanteen mukaan ohjeiden suuntaisesti.

A:n oikeudenomistajien ajamien syytteiden kohteena ei ole ollut poliisiylijohtaja OU:n menettely. Oikeudenkäynnissä oli pyritty osoittamaan toisaalta, että syytettyinä olevat poliisimiehet eivät olisi toimineet poliisiylijohdon oikeina pidettyjen käskyjen mukaisesti, ja toisaalta, että he eivät olisi toimineet oikeutetussa hätävarjelutilanteessa. Asianajajien oikeuskanslerille osoittamassa kirjoituksessa on viitattu vain oikeuskanslerin päätöksessään 18.2.1987 nro 716 toteamiin poliisin toiminnan johtamisessa havaittuihin virhearviointeihin. Asianajajien kirjoituksessa ei ole yksilöity, millä tavoin poliisiylijohtaja OU:n virkatoimintaan liittyvät raastuvanoikeuden päätöksestä siteeratut seikat muodostavat rikosoikeudellisesti arvioitavan virkavelvollisuuden rikkomisen.

Asianajajien kirjoituksessaan esiinottamat, OU:n toimintaan liittyvät asiaan vaikuttavat seikat oli voitu pääosin todeta jo esitutkintapöytäkirjasta nro R 73/86. Oikeudenkäynnin aikana tapahtumat, joihin kenttäjohdon puuttumisella oli saattanut olla vaikutusta, olivat tarkentuneet. Samoin oikeudenkäynnin aikana oli tullut lisäselvitystä aseen käyttöä koskevan ohjeen oikeutusperusteista. Oikeudenkäynnin aikana ei ollut kaupunginviskaali Rautakosken mielestä tullut esille poliisiylijohtaja OU:n toimintaan liittyen kokonaan uusia asiaan vaikuttavia seikkoja.

Rautakosken käsityksen mukaan OU:n toimintaa arvioitaessa uudelleen rikosoikeudellisesti tulisi voida osoittaa, että OU olisi johtotehtävässään jollakin tavalla rikkonut lakia, asetusta, annettuja määräyksiä tai ohjeita. OU:n johtamistoiminnassa esiintyneet puutteet olivat Rautakosken mielestä koskeneet lähinnä kenttäjohdon järjestelyjä. Kenttäjohtaja oli ollut määräämättä seurannan aikana. OU ei ollut, tilanteen pysähtyessä Mikkelin torille, antanut riittävän selkeitä ohjeita Mikkelin läänin apulaispoliisitarkastajalle Esko Ruokoselle, jotta tämä olisi ryhtynyt häneltä operatiivisena johtajana edellytettyihin toimenpiteisiin kenttäjohtajan järjestämiseksi.

9 SISÄASIAINMINISTERIÖN ANTAMA SELVITYS

Lisäksi olen 2.7.1991 päivätyssä kirjeessäni vielä pyytänyt sisäasiainministeriötä minulle toimittamaan selvityksen kaikista niistä toimenpiteistä, joihin asiassa on sisäasiainministeriön toimesta ryhdytty sanotun 18.2.1987 päivätyn päätökseni nro 716 johdosta tai rikosjutun oikeuskäsittelyssä muutoin ilmitulleiden seikkojen perusteella.

Sisäasiainministeriö on toimittanut minulle pyytämäni selvityksen 24.7.1991 päivätyssä kirjoituksessaan nro 4138/032/88, jonka jäljennös on tämän päätökseni liitteenä.

10 RATKAISU

Tämän asian olen tutkinut.

Edellä kerrotun rikosjutun kantajien asiamiehinä esiintyneet asianajajat ovat oikeuskanslerille osoittamassaan kirjoituksessa esittäneet vaatimuksensa syytteen nostamisesta poliisiylijohtaja OU:ta vastaan sen vuoksi, että OU oli Helsingistä Helsingin poliisilaitoksen johtokeskuksesta käsin johtanut poliisin toimintaa rikosjutussa, jossa oli ollut kysymys Helsingin Jakomäessä 8.8.1986 tehdyn pankkiryöstön, panttivankien ottamisen ja näitä seuranneitten, seuraavana päivänä Mikkelissä räjähdykseen päättyneitten tapahtumien aikana. Samalla asianajajat ovat kirjoituksessaan esittäneet vaatimuksen myös siitä, että sanotussa jutussa olisi poliisiylijohtaja OU:n menettelyn osalta aihetta ainakin uuden syyteharkinnan suorittamiseen, sillä asianajajien käsityksen mukaan OU oli menetellyt tavalla, johon oli liittynyt lukuisia puutteita, virheitä ja laiminlyöntejä.

Sanotussa jutussa olin aikaisemmin antanut ylimpänä syyttäjänä ratkaisuni 18.2.1987 päivätyssä päätöksessä nro 716. Siinä olin eräiden poliisin johtamisessa esiintulleiden toiminnallisten virheiden merkitystä oikeudelliselta kannalta harkitessani tullut siihen tulokseen, että niissä oli ollut kysymys pikemminkin hallinnollisesta virhearvioinnista kuin rikosoikeudellisena virkavirheenä poliisiylijohtaja OU:n viaksi luettavasta menettelystä.

Poliisiylijohtaja OU:n menettelyyn liittyvät seikat oli pääosin voitu todeta jo keskusrikospoliisin laatimasta poliisitutkintapöytäkirjasta nro R 73/86. OU:n menettelyyn liittyviä seikkoja oli lisäksi selvitetty myös myöhemmissä poliisitutkimuksissa ja oikeudenkäynnin yhteydessä esitetyissä selvityksissä. OU ei ole kuitenkaan ollut syytettynä sanotussa oikeudenkäynnissä, joten hänen menettelynsä ei ole ollut eikä ole voinutkaan olla tuomioistuimen tutkinnan kohteena.

Kirjoituksessaan mainitut asianajajat ovat OU:een kohdistuvan syytteennostamisvaatimuksensa perusteena viitanneet ainoastaan Mikkelin raastuvanoikeuden 1.6.1990 julistamasta laajasta päätöksestä erilleen otettuihin, asiayhteydestään erotettuihin erinäisiin lauseisiin ja seikkoihin, jotka olisivat asianajajien käsityksen mukaan osoittaneet OU:n virkatoimien olleen jollakin tavalla puutteellisia tai virheellisiä. Asianajajat eivät ole kuitenkaan kirjoituksessaan yksilöineet sitä, millä tavalla nuo esiintuodut lauseet ja seikat osoittaisivat OU:n toimineen rikosoikeudellisesti arvioituna virkavelvollisuutensa vastaisesti.

Virkarikoksia koskevia yleisiä rangaistussäännöksiä on muutettu rikoslain 40 luvun (792/89) säännöksillä, jotka tulivat voimaan 1.1.1990. Virkarikoksina rangaistavia ovat lähinnä vain sellaiset teot ja laiminlyönnit, joita voidaan pitää erityisen moitittavina yhteiskunnan tai kansalaisten kannalta tai joista muualla laissa ei ole säädetty virkatoiminnan asianmukaisuuden turvaamiseksi riittävää rangaistusuhkaa. Virkavelvollisuuden rikkomista koskevissa rikoslain 40 luvun 10 §:n ja 11 §:n säännöksissä on selkeästi omaksuttu se periaate, että rangaistavaa on vain säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuuden rikkominen.

Asianajajien LH:n, HS:n ja MW:n päämiestensä asiamiehinä oikeuskanslerille osoittamaan kirjoitukseen ja lisäkirjoitukseen sekä käytettävissäni olleeseen varsin laajaan asiakirja-aineistoon perehdyttyäni olen katsonut, ettei asiassa ole tullut esiin sellaisia uusia perusteita, joiden johdosta minulla olisi poliisiylijohtaja OU:n menettelyä koskevassa syyteharkinnassani aihetta päätyä muunlaiseen lopputulokseen kuin mihin olin jo päätynyt sanotussa 18.2.1987 päivätyssä päätöksessäni nro 716, jossa olen kiinnittänyt poliisiylijohtaja OU:n huomiota vakavasti tapauksessa poliisitoiminnan järjestelyissä esiintyneisiin puutteisiin.

Tämän vuoksi asianajajien sanotut kirjoitukset eivät ole antaneet aihetta enempiin toimenpiteisiin puoleltani.

Edellä mainitussa päätöksessäni olin myös esittänyt, että sisäasiainministeriö ryhtyisi toimenpiteisiin tarvittavien muutosten ja tarkennusten tekemiseksi säännöksiin ja määräyksiin poliisitoiminnan johdon ja koulutuksen järjestämiseksi niitä tilanteita varten, joissa toiminta lyhyen ajan kuluessa ulottuu usean läänin tai peräti koko maan alueelle, sekä lisäksi edellyttänyt, että sisäasiainministeriö, antaessaan poliisin aseenkäyttöä koskevat ohjeet, kiinnittää niissä tarpeellista huomiota myös poliisin tehtävästä ja toimivallasta johtuvien äärimmäisten voimakeinojen käyttöasenteisiin.

Huomioon ottaen sen, mitä sisäasiainministeriö on edellä 9 kohdassa mainitussa selvityksessään kertonut, asia ei myöskään tältä osalta johda puoleltani enempään.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.