23.3.1990

Oikeuskansleri on kyseisessä kanteluasiassa antamassaan päätöksessä katsonut, että Finnair Oy:n pääjohtajan ja yhtiön toimitusjohtajan jäljempänä kerrottu menettely ei täyttänyt työsopimuslain 17 §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitetun syrjintäkiellon rikkomisen tunnusmerkistöä, minkä vuoksi oikeuskansleri on katsonut, etteivät he ole syyllistyneet asiassa rikokseen.

1 KAUPUNGINVISKAALIN PÄÄTÖKSET

Helsingin kaupunginviskaali Antti Simola on 21.9.1989 tekemillään päätöksillä nro:t 7 ja 8/89 päättänyt jättää syyttämättä Finnair Oy:n pääjohtajaa ja hallituksen puheenjohtajaa A:ta ja yhtiön toimitusjohtajaa B:ta työsopimuslain syrjintäkiellon rikkomisesta rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 15 §:n 2 momentin nojalla. Päätöksissään Simola on lausunut, että A ja B olivat kielteisellä suhtautumisellaan ilmavoimien ohjaajien mahdolliseen Finnair Oy:n palvelukseen ottamiseen aiheuttanut sen, että yhtiön työhönottoon liittyvälle ammattilentäjien opintolinjalle, jonka suorittaminen on eräs perusedellytys lentäjiä yhtiön työhön otettaessa, ei ole valintakokeisiin henkilöitä valittaessa tasapuolisesti otettu myös ilmavoimien palveluksessa olevia henkilöitä, niin ettei ketään perusteettomasti aseteta toisiin nähden eri asemaan syntyperän, uskonnon, sukupuolen, iän, poliittisen tai ammattiyhdistystoiminnan taikka muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Teko oli tapahtunut toukokuussa 1988. Perusteluinaan Simola on lausunut, että rikos on vähäpätöinen ja teko on johtunut olosuhteet huomioon ottaen anteeksi annettavasta huomaamattomuudesta ja tietämättömyydestä eikä yleinen etu vaadi syytteen ajamista.

2 KANTELUKIRJOITUS

Varatuomari C on asiassa rikosilmoituksen tehneiden lentäjien asiamiehenä oikeuskanslerille osoittamassaan 12.10.1989 päivätyssä kirjoituksessa lausunut, että koska syrjintä on kohdistunut kokonaiseen ammattiryhmään ei teko yhteiskunnallisen merkityksensä vuoksi ole vähäpätöinen. Teko ei C:n mukaan myöskään ole voinut johtua huomaamattomuudesta ja tietämättömyydestä, koska A ja B ovat tehneet tietoisen ja harkitun ratkaisun ilmavoimien ja pääesikunnan kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen. Kysymyksessä on kokonaiseen ammattikuntaan kohdistunut syrjintä, minkä vuoksi yleinen etu edellyttäisi syytetoimia. C on pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan asian ja, mikäli aihetta ilmenee, ryhtymään toimiin syytteen nostamiseksi.

Kirjoituksen liitteenä oli keskusrikospoliisin esitutkintapöytäkirja nro 7002/R/19/89, 10.8.1989 liitteineen sekä mainitut syyttämättäjättämispäätökset. Lisäksi on asiaa oikeuskanslerinvirastossa tutkittaessa kuultu ilmailuopiston johtajaa Juha Korhosta.

3 ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY

Kapteeni D on eduskunnan oikeusasiamiehelle 13.5.1988 osoittamassaan kirjoituksessa pyytänyt oikeusasiamiestä selvittämään muun muassa, oliko Finnair Oy syyllistynyt syrjintään siinä, että se ei ollut ottanut huomioon järjestämälleen, 1.8.1988 alkaneelle liikennelentäjien kurssille hakeneita ilmavoimien ohjaajia, ja oliko puolustusvoimat käyttänyt lain mukaisia keinoja pyrkiessään estämään ilmavoimien ohjaajien hakeutumisen Finnair Oy:n palvelukseen. Eduskunnan oikeusasiamies on 9.9.1988 päivätyssä ratkaisussaan lausunut, ettei hän saamansa selvityksen perusteella katsonut käyneen ilmi sellaista, mikä viittaisi ilmavoimien tai puolustusvoimien menetelleen lainvastaisesti tai pyrkineen puolustusvoimien tehtävät ja tarkoituksen huomioon ottaen epäasianmukaisesti estämään ilmavoimien ohjaajien siirtymistä puolustusvoimien palveluksesta Finnair Oy:n palvelukseen. Tästä syystä ja koska Finnair Oy:n menettelyn tutkiminen ei kuulunut oikeusasiamiehen toimivaltaan, D kirjoitus ei antanut aihetta enempiin toimenpiteisiin.

Uudenmaan läänin poliisitarkastajalle 23.2.1989 tekemässään rikosilmoituksessa yliluutnantti E ja 38 muuta ilmavoimien palveluksessa olevaa lentäjää ovat kertoneet hakeneensa Finnair Oy:n ilmailuopiston järjestämälle ansiolentäjille tarkoitetun ammattilentäjän opintolinja 8:n kurssille. Ketään heistä ei kuitenkaan kutsuttu edes valintakokeisiin. Rikosilmoituksessa viitattiin eduskunnan oikeusasiamiehen toimittamaan asian käsittelyyn ja siinä yhteydessä hankittuihin selvityksiin. Rikosilmoituksen tekijät pyysivät työsopimuslain 17 §:n 3 ja 4 momenttiin sekä 54 §:n 2 momenttiin viitaten asian tutkintaa ja syytetoimenpiteitä. Poliisitarkastajan kehotuksesta keskusrikospoliisi suoritti asiassa esitutkinnan, josta on laadittu edellä mainittu esitutkintapöytäkirja.

Esitutkinnan perusteella kaupunginviskaali Simola on tehnyt edellä selostetut syyttämättäjättämispäätökset.

4 ASIAKIRJOISTA SAATU SELVITYS

4.1 Finnair Oy:n ilmailuopiston lentäjäkoulutuksesta

Ilmailuopiston omistaa Finnair Oy. Ilmailuopisto on yhtiössä oma laskentayksikkönsä. Ilmailuopistoon hakeudutaan lehti-ilmoitusten perusteella. Ilmailuopiston valintalautakunta valitsee itsenäisesti ne hakijat, jotka kutsutaan testeihin. Valintalautakunta ratkaisee myös testattujen joukosta kurssille otettavat henkilöt. Kurssille valitseminen tai kurssin suorittaminen ei merkitse sitä, että lentäjä olisi päätetty ottaa Finnair Oy:n palvelukseen. Kaikki oppilaat maksavat koulutuksestaan samansuuruisen korvauksen. Yhtiön lento-osasto päättää erikseen lentäjien työhön ottamisesta. Koska yhtiöllä on pulaa lentäjistä, käytännössä kaikki kurssin suorittaneet pääsevät yhtiön palvelukseen. Finnair Oy ei ota palvelukseen muita kuin oman ilmailuopiston kurssin käyneitä henkilöitä. Se seikka, että Finnair Oy:n ilmailuopiston suorittaneet voivat vapaasti hakeutua eri työnantajien palvelukseen, takaa ilmailuopistolle valtionavun.

4.2 Ilmavoimien lentäjien hakeutuminen ammattilentäjän opintolinja 8:lle.

Vuonna 1988 Finnair Oy:ssä todettiin lentoliikenteen odottamattoman voimakkaan kasvun aiheuttavan lentäjäpulaa seuraavana vuonna. Vajeen poistamiseksi ammattilentäjän opintolinja 8:lle asetettiin korkeammat pääsyvaatimukset kurssiajan lyhentämiseksi ja hakijoiden yläikärajaa nostettiin, jotta saataisiin suurempi hakijamäärä. Ilmavoimien lentäjät olivat erityisen kiinnostuneita kurssista ilmeisesti siitä syystä, että he täyttivät varsin hyvin juuri tämän kurssin erityiset pääsyvaatimukset. Kaikkiaan noin 60 ilmavoimien lentäjää hakeutui kurssille. Hakemusten perusteella 26 ilmavoimien lentäjää katsottiin testeihin sopiviksi. Vain osa heistä kuitenkin oli tarkoitus testata. Itse kurssille oli tarkoitus ottaa 10 - 12 oppilasta.

Pääjohtaja A tuli kertomansa mukaan tietoiseksi ilmavoimien lentäjien kiinnostuksesta kurssiin 28.4.1988, jolloin pääesikunnan päällikkö, vara-amiraali Jan Klenberg oli soittanut hänelle ja ilmoittanut, että ilmavoimista oli hakeutumassa suuri joukko lentäjiä yhtiön järjestämälle kurssille. Klenbergin kanta oli ollut se, ettei hänen mielestään ilmavoimien lentäjiä olisi pitänyt ottaa testeihin. Hän oli pitänyt nurinkurisena sitä, että puolustusvoimat ja kansallinen lentoyhtiö ajautuisivat sellaiseen tilanteeseen, että ilmavoimien toimintakyky heikkenisi henkilöstön hakeutuessa lentoyhtiön palvelukseen.

Eduskunnan oikeusasiamiehelle kapteeni D kirjoituksen johdosta antamassaan lausunnossa Klenberg toteaa, että lentokoneen ohjaajien rekrytointi- ja koulutusjärjestelmä Suomessa ei voi järkevästi olla sellainen, että valtio ensin kouluttaisi tarkoin valitun ja testatun pienen joukon taistelukoneiden ohjaajiksi ja että myöhemmin heidän ollessaan valmiustehtävissä valtion omistama lentoyhtiö palkkaisi heidät koulutettaviksi uudelleen liikennekoneen ohjaajiksi. Huolehtiessaan puolustusvalmiuden ylläpitämisestä pääesikunta on tehtävänsä mukaisesti pyrkinyt ehkäisemään tuollaisen järjestelmän syntymistä niin ohjeistaessaan ilmavoimien toimintaa, kehittäessään ilmavoimien ohjaajien palvelussuhteen ehtoja kuin vaikuttaessaan Finnair Oy:n asiaa koskeviin toimenpiteisiinkin.

Klenbergin kanssa käymänsä puhelinkeskustelun jälkeen A oli ottanut tarkemmin selkoa tilanteesta ja keskustellut toimitusjohtaja B ja pääohjaaja Urpo Koskelan kanssa. A ja B valtuuttivat yhtiön lento-osaston, jota Koskela edusti, neuvottelemaan ilmavoimien kanssa tilanteesta. Finnair Oy:n aloitteesta järjestettiin 5.5.1988 ilmavoimien esikunnassa Tikkakoskella neuvottelu, jossa yhtiötä edustivat Koskela ja koulutuksenvalvoja Pertti Laine sekä ilmavoimia ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Pertti Jokinen ja majuri Esko Laapotti. Yhtiön pyrkimyksenä oli luoda "ottojärjestelmä", jonka mukaisesti voitaisiin yhteistyössä sopia siitä, ketä ilmavoimien lentäjiä voitaisiin kutsua testeihin. Yhtiön pyrkimyksenä oli myös säilyttää hyvinä suhteet ilmavoimiin. Yhtiön edustajat olivat varautuneet keskustelemaan erityisesti siitä, ketkä kyseisistä 26:sta hakijasta voitaisiin kutsua puheena olevaa kurssia edeltäneisiin testeihin.

Neuvottelussa kenraalimajuri Jokinen ei ollut suostunut luomaan yhtiön tarkoittamaa järjestelmää. Hän ei ollut myöskään suostunut keskustelemaan kenenkään lentäjän siirtymisestä Finnair Oy:n koulutukseen. Ilmavoimien kannalta ei ollut varaa luopua yhdestäkään lentäjästä eikä Jokinen suostunut keskustelemaankaan kyseisistä hakijoista. Toisaalta Jokinen oli todennut, ettei ilmavoimilla ollut keinoja estää henkilöstön siirtymisiä muualle. Neuvottelu ei ollut johtanut yhtiön tarkoittamiin tuloksiin.

4.3 A:n ja B:n ratkaisu

Saatuaan tiedon edellä tarkoitetun neuvottelun tuloksesta A ja B yhdessä harkitsivat toteutettavaa menettelytapaa ja ottivat huomioon muun muassa pääesikunnan päällikön kirjeessä oikeusasiamiehelle mainitut näkökohdat, vastaavanlaisesta asiasta yhtiötä kohdanneen kritiikin 1970-luvulla, ilmavoimien ja yhtiön suhteiden säilyttämisen hyvinä sekä niin sanotun hukkakoulutuksen ja päättivät, ettei ollut tarkoituksenmukaista ottaa ilmavoimien lentäjiä Finnair Oy:n palvelukseen. Näin ollen ei ollut tarkoituksenmukaista ottaa heitä myöskään testattavaksi ilmailuopiston kursseja varten. Tämä päätös tiedotettiin pääohjaaja Koskelalle ja lentotoiminnan johtajalle Lauri Laineelle. Tämän päätöksen jälkeen ilmavoimien lentäjiä ei otettu testeihin.

5 OIKEUSKANSLERIN RATKAISU

Tämän asian olen tutkinut.

Työsopimuslain 17 §:n 3 momentin mukaan työnantajan on kohdeltava työntekijöitään tasapuolisesti, niin ettei ketään perusteettomasti aseteta toisiin nähden eri asemaan syntyperän, uskonnon, iän, poliittisen tai ammattiyhdistystoiminnan tahi muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Saman pykälän 4 momentin mukaan myös henkilöä työhön otettaessa on sovellettava 3 momentissa säädettyä menettelyä. Tämä säännös lisättiin työsopimuslakiin 1.3.1988 voimaan tulleella lailla. Työsopimuslain 54 §:n 2 momentin mukaan työnantaja, joka rikkoo 17 §:n 3 tai 4 momentissa olevia säännöksiä, on tuomittava työsopimuslain syrjintäkiellon rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Ratkaistavat oikeuskysymykset ovat:

1) Onko A:n ja B:n ratkaisua, jonka mukaan ilmavoimien lentäjiä ei otettu koulutusta edeltäviin testeihin, pidettävä työsopimuslain 17 §:n 4 momentissa tarkoitettuna työhönottamisasiana,

2) onko kyseisellä ratkaisulla ilmavoimien lentäjät asetettu toisiin kurssille hakeneisiin nähden eri asemaan syntyperään, uskontoon, ikään, poliittiseen tai ammattiyhdistystoimintaan verrattavan seikan vuoksi, ja

3) onko A:n ja B:n menettely ollut työsopimuslain 17 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin perusteetonta.

5.1 Kysymys työhön ottamisesta

Hallituksen esityksessä nro 74/1987 vp laeiksi työsopimuslain ja merimieslain muuttamisesta katsottiin tarpeelliseksi ulottaa työsopimuslain 17 §:n 3 momentissa tarkoitettu syrjintäkielto koskemaan myös työhönottoa. Hallituksen esityksen perusteena olivat kansainväliset sopimukset, joiden nojalla työntekijöitä oli suojeltava syrjinnältä paitsi työsuhteessa myös työhönotossa. Hallituksen esityksessä viitataan mm. kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimukseen nro 111, jonka mukaan käsitteillä "työmarkkinoilla" ja "ammatinharjoittamisen yhteydessä" tarkoitetaan sopimuksessa mahdollisuutta saada ammattikoulutusta, päästä työhön ja määrättyyn ammattiin samoin kuin työehtoja ja työoloja.

Hallituksen esityksen mukaan työhönotolla tarkoitetaan tuossa esityksessä työsuhteen alkamisen edellyttämiä toimenpiteitä. Kyseeseen tulisivat sekä määräajaksi että toistaiseksi tehdyt työsopimukset. Säännösehdotusten soveltamisalaan kuuluisi myös työhönotto koeajaksi sekä sijaisuus.

Laajassa merkityksessä testaukseen valintaa koulutukseen ottamista varten voitaneen pitää hallituksen esityksessä tarkoitettuna työsuhteen alkamisen edellyttämänä toimenpiteenä, kun ainoastaan Finnair Oy:n ilmailuopiston kurssin suorittaneilla on mahdollisuus päästä Finnair Oy:n palvelukseen. Työsopimuslain tekstissä puhutaan kuitenkin vain työhön ottamisesta, käsitteen alaa ja ulottuvuutta tarkemmin määrittelemättä.

5.2 Ilmavoimien lentäjien asettaminen eri asemaan

Työsopimuslain mukaan rangaistavaa syrjintää on henkilön asettaminen toisiin nähden eri asemaan syntyperän, uskonnon, iän, poliittisen tai ammattiyhdistystoiminnan tahi muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Sanotuista laissa erikseen mainituista perusteista ei nyt ole kysymys. Ratkaistavaksi jää, onko se seikka, että hakija kuuluu ilmavoimien lentäjiin, verrattavissa laissa erikseen mainittuihin perusteisiin.

Lain tarkoituksena on, ettei henkilöä saa asettaa muita huonompaan asemaan sillä perusteella, että hän kuuluu työnantajan arvion mukaan jollakin tavalla henkilökohtaisten ominaisuuksiensa tai mielipiteidensä vuoksi epämieluisaan tai vähemmän arvostettavaan ihmisryhmään. Ilmavoimien lentäjiä ei ole Finnair Oy:n taholta pidetty tällaisina henkilöinä. Yhtiön edustajat ovat katsoneet, että kyseisistä ilmavoimien lentäjistä huomattava osa oli Finnair Oy:n kannalta henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan juuri sellaisia henkilöitä, joita yhtiö olisi halunnut ottaa testattavaksi kurssia varten.

5.3 A:n ja B:n ratkaisun perusteet

Ilmavoimien lentäjät on hakutilanteessa tosiasiallisesti asetettu muita hakijoita huonompaan asemaan. Syrjintärikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää edellä 5.1 ja 5.2 kohdissa käsiteltyjen tunnusmerkistötekijöiden lisäksi, että syrjintä on perusteeton. Tämä tarkoittaa, että työnantajan menettelyltä puuttuu objektiivisesti hyväksyttävä syy. Esitutkinnassa saadun selvityksen mukaan A:n ja B:n ratkaisun keskeisenä perusteena oli, että puheena olevan suurehkon ilmavoimien lentäjien joukon ottamisen koulutukseen olisi katsottava vaarantavan ilmavoimien toiminnan ja sitä olisi ollut pidettävä valtakunnan maanpuolustuksen kannalta haitallisena. Tämän käsityksen pääesikunnan päällikkö oli myös nimenomaan esittänyt A:lle ennen päätöksentekoa.

5.4 Päätöslauselma

Edellä 5.1 kohdassa käsitellystä kysymyksestä totean, että vaikka työsopimuslain 17 §:n 4 momentin säännöstä valmisteltaessa olisi työhön ottamiseksi tarkoitettu lukea myös sellainen koulutusta edeltävään testaukseen valitseminen, josta nyt on kysymys, sanottu tarkoitus ei ilmene selvästi lain sanamuodosta. Näin ollen ja kun lain täsmällisellä sanamuodolla on erityinen merkitys arvioitaessa syyllisyyttä rikosoikeudelliselta kannalta, ei voida katsoa, että A:n ja B:n olisi pitänyt ymmärtää tehneensä mainitussa lainkohdassa tarkoitetun työhönottoa koskevan päätöksen.

Kohdassa 5.2 on kysymys laissa mainittuihin syrjintäperusteisiin verrattavasta muusta seikasta, jollaiseksi oikeustieteellisessä kirjallisuudessa on katsottu ainakin yksilön mielipiteet, vakaumus, yhdistystoiminta tai jäsenyys ja äidinkieli. On myös todettu, että lain sanamuotoon pitäytyvää suppeaa tulkintaa puoltaa se, että lakiin sisältyy rangaistusseuraamus. Tämän tulkinnan hyväksyen katson, että koulutukseen pyrkijän kuulumista ilmavoimien palveluksessa oleviin lentäjiin ei voi pitää tällaisena laissa tarkoitettuna syrjintäperusteisiin verrattavana muuna seikkana varsinkaan, kun Finnair Oy:n taholta oli suhtauduttu sinänsä myönteisesti ilmavoimien lentäjiin ja huomattava osa kurssille hakeneista lentäjistä oli myös katsottu testeihin sopiviksi.

Kohdassa 5.3 käsitellyn kysymyksen osalta totean, että ottaen huomioon A:n ja B:n ratkaisun keskeisen perusteen ei testaukseen ja koulutukseen kutsumatta jättämistä voi pitää objektiivisesti katsoen perusteettomana, kun ratkaisu itse asiassa rajoitti Finnair Oy:n omia mahdollisuuksia saada koulutukseen haluamaansa lentäjäainesta ja siinä otettiin ensisijaisesti huomioon yleinen etu eli kyseisten lentäjien ammattitaidon merkitys maan puolustusvalmiuden kannalta.

Edellä lausutuilla perusteilla olen tullut siihen lopputulokseen, ettei A:n ja B:n ratkaisu täytä työsopimuslain 17 §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitetun syrjintäkiellon rikkomisen tunnusmerkistöä, minkä vuoksi katson, etteivät he ole syyllistyneet asiassa rikokseen. Näin ollen Lehtisen kirjoitus ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.

Tämä päätös ei estä asianomistajia ryhtymästä asiassa syytetoimiin.