10.07.1990

Liikevaihtovero - Virkavelvollisuus - Rikosilmoitus

Kysymys veroviranomaisten velvollisuudesta ilmoittaa muusta kuin verorikoksesta poliisille (Lyhennysote)

KANTELU

Oikeuskanslerille 15.6.1989 osoittamassaan kantelukirjoituksessa rahoitusyhtiöt A, B, C ja D ovat kertoneet, että Helsingin raastuvanoikeudessa oli vireillä ns. T Oy -juttu.

- Kantelun mukaan asianomaiselle liikevaihtoverotarkastajalle ja hänen esimiehelleen oli käynyt selväksi T Oy:n laajamittaisesti rahoittaneen rahoitusyhtiöissä tekaistuja sopimuksia. Tämä ei kuitenkaan ollut johtanut heidän taholtaan mihinkään toimenpiteisiin. He eivät olleet ilmoittaneet havaitsemistaan rikoksista enempää poliisille kuin asianomistajillekaan.

- Kantelun aiheuttamana toimenpiteenä yhtiöt ovat pyytäneet oikeuskanslerin kannanottoa siitä, millainen vastuu ja velvollisuus veroviranomaisella on tiedottaa poliisille ja syyttäjälle verotuksen yhteydessä havaitsemistaan rikoksista. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - RATKAISU

Tämän asian olen tutkinut. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

3) Rikoksista ilmoittaminen yleensä

Lainsäädäntömme mukaan rikokset ovat yleensä virallisen syytteen alaisia. Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava rikoksen johdosta esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty (esitutkintalain 2 §). Rikollisuuden torjunta kuuluu poliisin tehtäviin.

Laissa ei ole säännöstä, jonka mukaan muulla viranomaisella olisi yleisesti säännelty velvollisuus oma-aloitteisesti ilmoittaa poliisille epäilemistään rikoksista. Myös yleiset säännökset viranomaisten välisestä tietojenvaihdosta puuttuvat. Tietojen vaihtaminen voi perustua joko erityissäännöksissä määrättyyn tietojen antamisvelvollisuuteen tai tapahtua lain sallimissa rajoissa toisen viranomaisen pyynnöstä.

Viranomaisella, jonka tehtäviin kuuluu jonkin toiminnan valvonta, lienee katsottava olevan velvollisuus ilmoittaa poliisille toimialallaan havaitsemistaan rikoksista. Tällöin viranomainen käyttää valtion puolesta asianomistajan puhevaltaa. Ilmoitus voidaan laissa annetun valtuuden nojalla jättää myös tekemättä esimerkiksi vähäisyyden vuoksi.

Viranomaisen varsinaisen toimialan ulkopuolelle jäävistä rikoksista ei ilmoitusvelvollisuutta sen sijaan ole. Käytännössä veroviranomaiset eivät yleensä tee rikosilmoitusta verorikosten selvittämisen yhteydessä havaitsemistaan muista rikoksista, mutta saattavat selostaa niitä koskevia havaintoja verotarkastuskertomuksessa. Poliisin tehtävänä on havaita ilmoitetun asian yhteydessä mahdollisesti tehdyt muut kuin verorikokset. Pidättyvyys rikosilmoitusten tekemisessä johtuu toimialajaosta, erityisasiantuntemuksen suuntautumisesta ja vastuukysymyksistä. Taloudellisissa rikoksissa asianomistajina esiintyvät yksityisoikeudelliset tahot eivät läheskään aina ole tehneet rikosilmoitusta poliisille.

Edellä sanottu merkitsee sitä, että aiheellisten, vakavaankin rikokseen viittaavien epäilyjen selvittäminen saattaa jäädä sen varaan, onnistuuko kyseisen toimialan valvontaviranomainen tai poliisi ne havaitsemaan. Tämän vuoksi lainsäädännössä ei tulisi olla esteitä sille, että viranomaiset pyrkisivät oma-aloitteisesti ilmoittamaan oman toimialansa ulkopuolisista väärinkäytöksistä erityisesti valvontaviranomaisille ja myös poliisille, jolle rikollisuuden torjunta ja epäiltyjen rikosten tutkinta yleisesti kuuluu. Rikoksista ilmoittamista viranomaistoiminnassa koskeva yleissääntely olisi omiaan yhdenmukaistamaan käytäntöä tältä osin.

4) Verosalaisuuden vaikutus

Viranomaisen vaitiolovelvollisuutta koskevat säännökset asettavat osaltaan esteen ilmoitusten tekemiselle viranomaisten kesken ja myös näiden väliselle tietojen vaihdolle. Verotarkastuksissa voi paljastua seikkoja, jotka viittaavat siihen, että on tehty jonkin muun viranomaisen toimialaan kohdistuva rikos tai sitten yleistä lajia oleva, useimmiten ns. talousrikos. Huomioon ottaen verosalaisuussäännösten tulkinnan tiukkuuden on käytännössä katsottu, että ne estävät tällaisesta havainnosta ilmoittamisen.

Viranomaisten välistä tietojenvaihtoa koskevien säännösten suhde salassapitosäännöksiin on ongelmallinen. Vaitiolovelvollisuutta sekä asioiden ja asiakirjojen salassapitoa koskevien säännösten tarkoituksena on yleensä ensisijaisesti suojata viranomaisen omaan käyttöönsä saamien tietojen leviämistä ulkopuolisille. Viranomaisten keskeinen tietojenvaihto poikkeaa tietojen antamisesta ulkopuolisille siinä, että myös tiedon vastaanottavaa viranomaista usein sitoo vaitiolovelvollisuus. Tämän vuoksi salassapitosäännösten johdosta ei näyttäisi olevan välttämätöntä rajoittaa viranomaisen oikeutta ilmoittaa toiselle viranomaiselle rikoksista niissä tapauksissa, joissa tämä edellä kohdassa 3.3 esitetyt näkökohdat huomioon ottaen on perusteltua. Ilmoittaminen yksityiselle asianomistajalle ei sen sijaan saata tulla kysymykseen.

Verosalaisuutta koskevien säännösten osalta on syytä todeta, että hallituksen esityksessä laeiksi verotuslain 132 §:n ja liikevaihtoverolain 73 §:n muuttamisesta (nro 146/1979 vp.) ehdotettiin verotustietoja koskevien tiukkojen salassapitosäännösten osittaista lieventämistä tarkoituksella tehostaa viranomaisten välistä yhteistyötä ja vähentää päällekkäistä tietojen keräämistarvetta. Muutosten tarkoituksena mm. oli, että poliisi- ja syyttäjäviranomaiset voisivat saada veroviranomaisilta verosalaisuuden estämättä tietoja muidenkin rikosten kuin verorikosten selvittämistä varten. Esim. konkurssi- tai muiden taloudellisten rikosten tutkimisessa tätä pidettiin perusteltuna. Säännöksiin on sittemmin tehty teknisluontoisia muutoksia laeilla 1265/88 ja 1266/88.

5) Lopputoteamus

Kantelussa tarkoitetussa rikostapauksessa, joka on ratkaistu 28.6.1990 alioikeudessa, ei saatujen selvitysten perusteella näyttäisi olevan kysymys liikevaihtoverorikoksesta. Muiden kuin verorikosten ilmoittamisesta ei verolaeissa ole säännöksiä. Niistä ei myöskään ole annettu veroviranomaisille velvoittavia ohjeita.

Tämän vuoksi ja huomioon ottaen, mitä edellä olen esittänyt ja kun verosalaisuussäännösten osalta käytännössä noudatetaan tiukkaa tulkintaa, katson, etteivät liikevaihtoveroviranomaiset ole myöskään kohtien 3 ja 4 osalta menetelleet virheellisesti.

Asiassa ilmenneen tulkinnanvaraisuuden johdosta olen katsonut asianmukaiseksi lähettää jäljennökset tästä päätöksestä oikeusministeriölle, sisäasiainministeriölle ja valtiovarainministeriölle otettavaksi huomioon viranomaisten välistä yhteistoimintaa koskevia säännöksiä kehitettäessä.

HE 15/1979 vp.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.