14.11.1990

Tuomioistuin - Ehdollisen rangaistuksen koetusaika - Vapaudenmenetysaika

Huomautus ehdollisen rangaistuksen koetusajan määräämisesstä tapahtuneesta virheestä

Kihlakunnanoikeuden tuomitsema 3 vuoden 10 päivän vankeusrangaistus oli määrätty ehdolliseksi, vaikka ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 1 §:n mukaan enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi. Hovioikeus oli sittemmin korjannut virheen. Lisäksi kahden syytetyn osalta rikoslain 3 luvun 11 §:n mukainen vähennys oli tehty sakkorangaistuksesta, vaikka heidät oli tuomittu sakkorangaistuksen lisäksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.