04.05.2020
Ulosoton lainsäädäntöön koronavirusepidemiasta johtuvia väliaikaisia muutoksia 1. toukokuuta lukien
1. toukokuuta tuli voimaan ulosottokaaren väliaikainen muutoslaki (289/2020), joka lisää joustoa ulosottomenettelyssä, mikäli velallisen väliaikainen maksuvaikeus on johtunut covid-19-epidemiasta tai siitä johtuvista poikkeusoloista. Laki on voimassa määräaikaisesti 31. lokakuuta 2020 asti.
UlosmittauksetVelallisella on mahdollisuus hakea
- vapaakuukautta, vaikka ulosmittaus ei olisi kestänyt yhtäjaksoisesti vielä vuotta tai lähes vuotta. Vapaakuukausien määrä on enintään kolme vuodessa.
Velkojien suostumuksella vapaakuukausia voidaan myöntää enintään kuusi.
- lisää maksuaikaa kolmen kuukauden sijasta enintään kuusi kuukautta. Maksuajan myöntämisen edellytyksenä on todennäköisesti suoritettava maksu. Ulosottomies voi tehdä turvaavan ulosmittauksen. Maksuajan myöntäminen ei kuitenkaan keskeytä viivästyskoron kertymistä.
Lisäksi velkojan suostumukseen perustuen voidaan antaa maksuaikaa kuuden kuukauden sijasta kaksitoista kuukautta.
- ulosmittauksen määrän rajoittamista, mikäli hänen maksukykynsä on olennaisesti heikentynyt.
Häädöt
Häädöissä muuttopäivää voidaan lykätä kahden kuukauden sijaan neljä kuukautta.
Häädön hakijan suostumuksella on mahdollista lykätä häädön täytäntöönpanoa kuuden kuukauden sijaan kaksitoista kuukautta.
Miten helpotusta ulosottoon voi hakea?
Asiakkaita pyydetään asioimaan ulosottovirastojen kanssa ensisijaisesti sähköisesti tai puhelimitse. Virastoon ei saa tulla sairaana.
Velallinen voi tehdä vapaakuukausihakemuksen, sekä hakemuksen palkan ulosmittauksen määrän rajoittamiseksi myös sähköisesti. Ks. https://asiointi2.oikeus.fi/
Hakemuksissa on perusteltava, miten covid-19-epidemia tai siitä johtuvat poikkeusolot ovat aiheuttaneet väliaikaisen maksuvaikeuden. Perustelut ovat tärkeät, jotta asia voidaan nopeasti käsitellä ja saada siihen oikea ratkaisu.
Päätöksen kaikista toimenpiteistä voi tehdä vain vastaava ulosottomies. Vastaava ulosottomies antaa asiassa tarvittaessa neuvontaa. Ulosottomiehen tulee antaa asianosaisille tietoa covid-19-epidemian tai siitä johtuvien poikkeusolojen perusteella annettavista täytäntöönpanoa rajoittavista säännöksistä.