13.05.2015
Uusi asumisterveysasetus voimaan 15. toukokuuta
Tarkoituksena on, että jatkossa rakennusten terveyshaittoja selvittävät vain riittävän pätevät asiantuntijat riittävän luotettavilla tutkimusmenetelmillä. Pätevyysvaatimusten lisäksi asetuksella säädetään toimenpiderajoja mm. siihen, millainen sisämelu katsotaan terveydensuojelun näkökulmasta haitalliseksi, milloin tupakoinnin naapureille aiheuttamiin haittoihin on mahdollista puuttua ja mitkä ovat esimerkiksi asuntojen lämpötilavaatimukset.
STM:n uudella asumisterveysasetuksella säädetään asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä säädetään terveydensuojeluviranomaisten ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista. Asetuksella korvataan asumisterveysohje.Asumisterveysasetus perustuu sisällöllisesti suurelta osin nykyiseen asumisterveysohjeeseen sekä vallitseviin käytäntöihin rakennusten terveyshaittojen selvittämisessä. Uuteen asetukseen asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisiä ohje- ja viitearvoja on tarkennettu niiltä osin, kuin valvonnassa on havaittu muutostarpeita.
Asumisterveysasetuksen myötä voimaan tuleva tärkein uudistus on terveydensuojeluviranomaisten apuna käytettävien ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset. Tarkoituksena on, että asiantuntijoita voidaan kouluttaa ja heidän ammattitaitoaan ja pätevyyttään voidaan arvioida yhdenmukaisesti koko maassa.
Pätevyysvaatimuksilla varmistetaan, että asiantuntijoilla on riittävä pätevyys arvioida rakennusten kosteus- ja homevaurioista sekä muista sisäilmaongelmista johtuvia tekijöitä.
Pätevyysvaatimusten lisäksi asumisterveysasetuksella säädetään toimenpiderajoja muun muassa siihen, millainen sisämelu katsotaan terveydensuojelun näkökulmasta haitalliseksi, milloin tupakoinnin naapureille aiheuttamiin haittoihin on mahdollista puuttua ja mitkä ovat esimerkiksi asuntojen lämpötilavaatimukset.
Asetuksessa säädetään toimenpiderajat myös mikrobivaurioille, terveydensuojelun näkökulmasta riittävälle ilmanvaihdolle sekä kemiallisten tekijöiden pitoisuuksille.
Toimenpiderajojen soveltaminen edellyttää viranomaisilta ja asiantuntijoilta paitsi mittausosaamista, myös haitan kokonaisarviointia sekä riskinarviointiin liittyvää osaamista.
- Sosiaali- ja terveysministeriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista 545/2015