03.12.2008
Lainvalintaa koskevat sopimukset mahdollisiksi pohjoismaalaisten avioliitoissa
Pohjoismaiden kansalaisten välisiä avioliittoja koskevaa valtiosopimusta on muutettu niin, että puolisot saavat mahdollisuuden sopia, minkä Pohjoismaan lakia sovelletaan avioliiton varallisuussuhteisiin, muun muassa omaisuuden ositukseen ja vastuuseen toisen puolison veloista. Muutos Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Islannin väliseen sopimukseen tuli voimaan 1. joulukuuta 2008.
Uudet sopimusmääräykset koskevat Pohjoismaissa asuvia aviopuolisoita, jos he avioliittoon mennessään olivat ja ovat edelleen jonkin Pohjoismaan kansalaisia. Puolisot voivat sopia, että avioliiton varallisuussuhteisiin sovelletaan sen sopimusvaltion lakia, jossa toisella tai kummallakin puolisolla on asuinpaikka tai jonka kansalainen toinen tai kumpikin puolisoista on. Lisäksi muutettuaan Pohjoismaasta toiseen puolisot voivat sopia, että avioliiton varallisuussuhteisiin sovelletaan edellisen asuinpaikkavaltion lakia. Lainvalintaa koskeva sopimus voidaan tehdä avioehtosopimuksen osana tai erillisenä.Jos puolisot eivät tee sopimusta, sovelletaan nykyiseen tapaan sen sopimusvaltion lakia, johon he avioliittoon mennessään asettuivat asumaan. Sovellettava laki vaihtuu, jos molemmat puolisot asettuvat asumaan toiseen Pohjoismaahan. Uutta on, että sovellettava laki ei kuitenkaan vaihdu heti, vaan yleensä vasta kun puolisot ovat asuneet toisessa sopimusvaltiossa vähintään kaksi vuotta.
- Sopimusteksti julkaistaan Suomen säädöskokoelman sopimussarjassa nro 105/2008.