SopS 114-115/2002

Sopimus Suomen tasavallan ja Singaporen tasavallan välillä tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi

YLEISSOPIMUKSEN JA SUOMEN TASAVALLAN JA SINGAPOREN TASAVALLAN VÄLISEN, TULOVEROJA KOSKEVAN KAKSINKERTAISEN VEROTUKSEN VÄLTTÄMISTÄ JA VERON KIERTÄMISEN ESTÄMISTÄ KOSKEVAN SOPIMUKSEN SYNTESOITU TEKSTI

Tässä asiakirjassa esitetään syntesoitu teksti tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi Suomen tasavallan ja Singaporen tasavallan välillä 7 päivänä kesäkuuta 2002 tehdyn sopimuksen sekä 16 päivänä marraskuuta 2009 tehdyn pöytäkirjan (”sopimus”) soveltamista varten, sellaisena kuin se on mukautettuna Suomen tasavallan ja Singaporen tasavallan 7 päivänä kesäkuuta 2017 allekirjoittamalla monenvälisellä yleissopimuksella, jolla toteutetaan verosopimuksiin liittyvät toimenpiteet veropohjan rapautumisen ja voitonsiirron estämiseksi (”yleissopimus”).

Asiakirja on laadittu 25 päivänä helmikuuta 2019 tapahtuneen hyväksynnän yhteydessä tallettajalle toimitetun Suomen tasavallan yleissopimusta koskevan kannanoton ja 21 päivänä joulukuuta 2018 tapahtuneen ratifioinnin yhteydessä tallettajalle toimitetun Singaporen tasavallan yleissopimusta koskevan kannanoton perusteella. Näitä yleissopimusta koskevia kannanottoja voidaan muuttaa yleissopimuksen määräysten mukaisesti. Yleissopimusta koskeviin kannanottoihin tehdyt muutokset voivat muuttaa yleissopimuksen vaikutuksia sopimukseen.

Sopimuksen ja yleissopimuksen todistusvoimaisia oikeudellisia tekstejä sovelletaan ensisijaisesti, ja ne ovat edelleen sovellettavat oikeudelliset tekstit. Vaikka tässä syntesoidussa tekstissä esitettyyn sopimukseen on lukemisen helpottamiseksi sisällytetty (16 päivänä marraskuuta 2009 tehtyyn) pöytäkirjaan sisältyvät muutokset alkuperäiseen vuoden 2002 sopimukseen, vuoden 2002 sopimus ja (16 päivänä marraskuuta 2009 tehty) pöytäkirja ovat edelleen sovellettavat oikeudelliset tekstit.

Yleissopimuksen määräykset, joita on sovellettava sopimuksen määräyksiin, sisältyvät tämän asiakirjan tekstissä sopimuksen relevanttien määräysten yhteydessä oleviin laatikoihin. Yleissopimuksen määräykset sisältävät laatikot on lisätty yleensä vuoden 2017 OECD:n malliverosopimuksen määräysten järjestyksessä.

Yleissopimuksen määräysten tekstin muutokset on tehty tarkoituksena mukauttaa yleissopimuksessa käytetty käsitteistö sopimuksessa käytettyyn käsitteistöön (esimerkiksi ”soveltamisalan verosopimus” ja ”sopimus”, ”verosopimusosapuolet” ja ”sopimusvaltiot”) sekä helpottaa yleissopimuksen määräysten ymmärtämistä. Käsitteistömuutosten tarkoituksena on lisätä asiakirjan luettavuutta, eikä niiden tarkoituksena ole muuttaa yleissopimuksen määräysten asiasisältöä. Vastaavasti muutoksia on tehty niihin yleissopimuksen määräysten kohtiin, joissa kuvataan sopimuksen nykyisiä määräyksiä: kuvaileva kielenkäyttö on korvattu luettavuuden helpottamiseksi viittauksilla nykyisiin määräyksiin.

Kaikissa tapauksissa sopimuksen määräyksiin tai sopimukseen kohdistuvat viittaukset on ymmärrettävä viittauksiksi sopimukseen sellaisena kuin se on mukautettuna yleissopimuksen määräyksillä, sikäli kuin kyseiset yleissopimuksen määräykset ovat tulleet voimaan.

Yleissopimuksen määräysten soveltamisen alkaminen

Tähän sopimukseen sovellettavat yleissopimuksen määräykset eivät tule voimaan samoina päivinä kuin sopimuksen alkuperäiset määräykset. Kukin yleissopimuksen määräys voi tulla sovellettavaksi eri päivänä asianomaisten verolajien (lähteellä pidätettävät tai muut kannettavat verot) ja sen mukaan, mitä Suomen tasavalta ja Singaporen tasavalta ovat omissa kannanotoissaan yleissopimukseen päättäneet.

Ratifioimis- tai hyväksymiskirjojen tallettamispäivät: Suomen tasavallan osalta 25 päivänä helmikuuta 2019 ja Singaporen tasavallan osalta 21 päivänä joulukuuta 2018.

Yleissopimuksen voimaantulo: Suomen tasavallan osalta 1 päivänä kesäkuuta 2019 ja Singaporen tasavallan osalta 1 päivänä huhtikuuta 2019.

Täsmälliset tiedot päivämääristä, jolloin tai joiden jälkeen kutakin yleissopimuksen määräystä aletaan soveltaa sopimuksen osalta, annetaan tämän asiakirjan eri osissa läpi tekstin.

Viitteet

Yleissopimuksen todistusvoimaiset oikeudelliset tekstit ovat saatavilla yleissopimuksen tallettajan (OECD) verkkosivustolta:

– englanniksi: http://www.oecd.org/tax/treaties/multilateral-convention-to-implement-tax-treaty-related-measures-to-prevent-BEPS.pdf ja

– ranskaksi: http://www.oecd.org/fr/fiscalite/conventions/convention-multilaterale-pour-la-mise-en-oeuvre-des-mesures-relatives-aux-conventions-fiscales-pour-prevenir-le-BEPS.pdf

Helmikuun 25 päivänä 2019 tapahtuneen hyväksynnän yhteydessä tallettajalle toimitettu Suomen tasavallan yleissopimusta koskeva kannanotto ja 21 päivänä joulukuuta 2018 tapahtuneen ratifioinnin yhteydessä tallettajalle toimitettu Singaporen tasavallan yleissopimusta koskeva kannanotto ovat saatavilla yleissopimuksen tallettajan (OECD) verkkosivustolta: http://www.oecd.org/tax/treaties/beps-mli-signatories-and-parties.pdf

Yleissopimusta koskeva vastaavuustietokanta on yleisesti käytettävissä OECD:n verkkosivustolla: http://www.oecd.org/tax/treaties/mli-matching-database.htm

Laki veropohjan rapautumisen ja voitonsiirron estämiseksi verosopimuksiin toteuttavista toimenpiteistä tehdystä yleissopimuksesta on julkaistu säädöskokoelmassa 231/2019 https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190231

Valtioneuvoston asetus yleissopimuksen voimaantulosta sekä laki ja suomenkielinen yleissopimuksen teksti (käännös) on julkaistu säädöskokoelman sopimussarjassa SopS 21-22/2019 https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2019/20190021 ja

https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2019/20190022

Valtiovarainministeriön ilmoitus yleissopimuksen voimaantulosta Singaporen tasavallassa on julkaistu säädöskokoelman sopimussarjassa SopS 44/2019 https://finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2019/20190044

Suomen tasavallan ja Singaporen tasavallan välillä 7 päivänä kesäkuuta 2002 tehty sopimus tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi on julkaistu säädöskokoelman sopimussarjassa SopS 115/2002 https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2002/20020115

Marraskuun 16 päivänä 2009 allekirjoitettu pöytäkirja Suomen tasavallan ja Singaporen tasavallan välisen, tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämistä ja veron kiertämisen estämistä koskevan sopimuksen muuttamisesta on julkaistu säädöskokoelman sopimussarjassa SopS 41/2010 https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2010/20100041

(Käännös)

Sopimus Suomen tasavallan ja Singaporen tasavallan välillä tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi

Suomen tasavallan hallitus ja Singaporen tasavallan hallitus,

[KORVATTU yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleella]

[jotka haluavat tehdä sopimuksen tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi,]

Seuraava yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappale korvaa tekstin, jossa viitataan tämän sopimuksen johdannossa ilmoitettuun tarkoitukseen kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi:1

(Käännös)

YLEISSOPIMUKSEN 6 ARTIKLA – SOVELTAMISALAN VEROSOPIMUKSEN TARKOITUS

Jotka aikovat poistaa kaksinkertaisen verotuksen [tämän sopimuksen] soveltamisalaan kuuluvien verojen osalta luomatta tilaisuuksia verottamatta jäämiseen tai alennettuun verotukseen veron kiertämisellä tai välttämisellä (mukaan lukien sopimuskeinottelujärjestelyt, joilla tähdätään [sopimuksessa] määrättyjen huojennusten hankkimiseen kolmansilla lainkäyttöalueilla asuvien henkilöiden välilliseksi hyödyksi),

ovat sopineet seuraavasta:

1 artikla
Sopimuksen piiriin kuuluvat henkilöt

Tätä sopimusta sovelletaan henkilöihin, jotka asuvat sopimusvaltiossa tai molemmissa sopimusvaltioissa.

2 artikla
Sopimuksen piiriin kuuluvat verot

1. Tätä sopimusta sovelletaan tulon perusteella suoritettaviin veroihin, jotka määrätään sopimusvaltion tai sen paikallisviranomaisen lukuun, riippumatta siitä, millä tavoin verot kannetaan.

2. Tulon perusteella suoritettavina veroina pidetään kaikkia kokonaistulon taikka tulon osan perusteella suoritettavia veroja, niihin luettuina irtaimen tai kiinteän omaisuuden luovutuksesta saadun voiton perusteella suoritettavat verot.

3. Tällä hetkellä suoritettavat verot, joihin sopimusta sovelletaan, ovat:

a) Suomessa:

1) valtion tuloverot;

2) yhteisöjen tulovero;

3) kunnallisvero;

4) kirkollisvero;

5) korkotulon lähdevero; ja

6) rajoitetusti verovelvollisen lähdevero;

(jäljempänä "Suomen vero");

b) Singaporessa:

tulovero

(jäljempänä "Singaporen vero").

4. Sopimusta sovelletaan myös kaikkiin samanlaisiin tai pääasiallisesti samanluonteisiin veroihin, joita on sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen suoritettava tällä hetkellä suoritettavien verojen ohella tai asemesta. Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava toisilleen verolainsäädäntöönsä tehdyistä merkittävistä muutoksista.

3 artikla
Yleiset määritelmät

1. Jollei asiayhteydestä muuta johdu, on tätä sopimusta sovellettaessa seuraavilla sanonnoilla jäljempänä mainittu merkitys:

a) "Suomi" tarkoittaa Suomen tasavaltaa ja, maantieteellisessä merkityksessä käytettynä, Suomen tasavallan aluetta ja Suomen tasavallan aluevesiin rajoittuvia alueita, joilla Suomi lainsäädäntönsä mukaan ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti saa käyttää oikeuksiaan merenpohjan ja sen sisustan sekä niiden yläpuolella olevien vesien luonnonvarojen tutkimiseen ja hyväksikäyttöön;

b) "Singapore" tarkoittaa Singaporen tasavallan aluetta, Singaporen aluevesiä ja, maantieteellisessä merkityksessä käytettynä sellaista Singaporen aluevesien rajojen takana olevaa aluetta ja sen merenpohjaa ja sisustaa, joka on Singaporen lainsäädännön mukaan ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti osoitettu tai osoitetaan vastedes alueeksi, jolla Singaporella on suvereeniset oikeudet tutkia ja hyväksikäyttää eläviä tai elottomia luonnonvaroja;

c) "henkilö" käsittää luonnollisen henkilön, yhtiön ja muun yhteenliittymän;

d) "yhtiö" tarkoittaa oikeushenkilöä tai muuta, jota verotuksessa käsitellään oikeushenkilönä;

e) "sopimusvaltiossa oleva yritys" ja "toisessa sopimusvaltiossa oleva yritys" tarkoittavat yritystä, jota sopimusvaltiossa asuva henkilö harjoittaa, ja vastaavasti yritystä, jota toisessa sopimusvaltiossa asuva henkilö harjoittaa;

f) "kansalainen" tarkoittaa:

1) luonnollista henkilöä, jolla on sopimusvaltion kansalaisuus;

2) oikeushenkilöä, yhtymää tai muuta yhteenliittymää, joka on muodostettu sopimusvaltiossa voimassa olevan lainsäädännön mukaan;

g) "kansainvälinen liikenne" tarkoittaa kuljetusta laivalla tai ilma-aluksella, jota sopimusvaltiossa oleva yritys käyttää, paitsi milloin laivaa tai ilma-alusta käytetään ainoastaan toisessa sopimusvaltiossa olevien paikkojen välillä;

h) "toimivaltainen viranomainen" tarkoittaa:

1) Suomessa valtiovarainministeriötä, sen valtuuttamaa edustajaa tai sitä viranomaista, jonka valtiovarainministeriö määrää toimivaltaiseksi viranomaiseksi;

2) Singaporen osalta valtiovarainministeriä tai hänen valtuuttamaansa edustajaa.

2. Kun sopimusvaltio jonakin ajankohtana soveltaa sopimusta, katsotaan, jollei asiayhteydestä muuta johdu, jokaisella sanonnalla, jota ei ole sopimuksessa määritelty, olevan se merkitys, joka sillä tänä ajankohtana on tämän valtion niitä veroja koskevan lainsäädännön mukaan, joihin sopimusta sovelletaan, ja tässä valtiossa sovellettavan verolainsäädännön mukaisella merkityksellä on etusija sanonnalle tämän valtion muussa lainsäädännössä annettuun merkitykseen nähden.

4 artikla
Kotipaikka

1. Tätä sopimusta sovellettaessa sanonnalla "sopimusvaltiossa asuva henkilö" tarkoitetaan henkilöä, joka tämän valtion lainsäädännön mukaan on siellä verovelvollinen domisiilin, asumisen, liikkeen johtopaikan, rekisteröin tipaikan tai muun sellaisen seikan nojalla, ja sanonta käsittää myös tämän valtion ja sen julkisyhteisön tai paikallisviranomaisen.

2. Milloin luonnollinen henkilö 1 kappaleen määräysten mukaan asuu molemmissa sopimusvaltioissa, määritetään hänen kotipaikkansa seuraavasti:

a) hänen katsotaan asuvan vain siinä valtiossa, jossa hänen käytettävänään on vakinainen asunto; jos hänen käytettävänään on vakinainen asunto molemmissa valtioissa, katsotaan hänen asuvan vain siinä valtiossa, johon hänen henkilökohtaiset ja taloudelliset suhteensa ovat kiinteämmät (elinetujen keskus);

b) jos ei voida ratkaista, kummassa valtiossa hänen elinetujensa keskus on, tai jos hänen käytettävänään ei ole vakinaista asuntoa kummassakaan valtiossa, katsotaan hänen asuvan vain siinä valtiossa, jossa hän oleskelee pysyvästi;

c) jos hän oleskelee pysyvästi molemmissa valtioissa tai ei oleskele pysyvästi kummassakaan niistä, katsotaan hänen asuvan vain siinä valtiossa, jonka kansalainen hän on;

d) jos hän on molempien valtioiden kansalainen tai ei ole kummankaan valtion kansalainen, on sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten ratkaistava asia keskinäisin sopimuksin.

3. Milloin muu kuin luonnollinen henkilö 1 kappaleen määräysten mukaan asuu molemmissa sopimusvaltioissa, sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on ratkaistava asia keskinäisin sopimuksin ja määrättävä, miten sopimusta sovelletaan tällaiseen henkilöön. Tämän henkilön, joka on muu kuin luonnollinen henkilö, kotipaikkaa ratkaistaessa ja määritettäessä on otettava huomioon vuonna 1992 hyväksytyn OECD:n malliverosopimuksen 4 artiklan 3 kappaleen määräykset (sellaisina kuin ne kulloinkin ovat muutettuina), ja erityisesti viittaus tosiasiallisen johdon sijaintipaikkaan sekä se, missä keskeinen johtaminen ja valvonta tapahtuvat.

5 artikla
Kiinteä toimipaikka

1. Tätä sopimusta sovellettaessa sanonnalla "kiinteä toimipaikka" tarkoitetaan kiinteää liikepaikkaa, josta yrityksen toimintaa kokonaan tai osaksi harjoitetaan.

2. Sanonta "kiinteä toimipaikka" käsittää erityisesti:

a) yrityksen johtopaikan;

b) sivuliikkeen;

c) toimiston;

d) tehtaan;

e) työpajan; ja

f) kaivoksen, öljy- tai kaasulähteen, louhoksen tai muun paikan, josta luonnonvaroja otetaan.

3. Sanonta "kiinteä toimipaikka" käsittää myös:

a) paikan, jossa harjoitetaan rakennus-, kokoonpano- tai asennustoimintaa taikka siihen liittyvää valvontatoimintaa, mutta vain milloin toiminta kestää yhdessä jaksossa, tai useassa jaksossa yhteensä, yli kuusi kuukautta kahdentoista kuukauden ajanjaksona;

b) palvelut, mukaan lukien konsulttipalvelut, joita sopimusvaltiossa asuva henkilö suorittaa palvelukseensa ottamiensa henkilöiden tai muun henkilöstön avulla yhdessä jaksossa, tai useassa jaksossa yhteensä, yli 183 päivää kahdentoista kuukauden ajanjaksona.

4. Tämän artiklan edellä olevien määräysten estämättä sanonnan "kiinteä toimipaikka" ei katsota käsittävän:

a) järjestelyjä, jotka on tarkoitettu ainoastaan yritykselle kuuluvien tavaroiden varastoimista, näytteillä pitämistä tai luovuttamista varten;

b) yritykselle kuuluvan tavaravaraston pitämistä ainoastaan varastoimista, näytteillä pitämistä tai luovuttamista varten;

c) yritykselle kuuluvan tavaravaraston pitämistä ainoastaan toisen yrityksen toimesta tapahtuvaa muokkaamista tai jalostamista varten;

d) kiinteän liikepaikan pitämistä ainoastaan tavaroiden ostamiseksi tai tietojen keräämiseksi yritykselle;

e) kiinteän liikepaikan pitämistä ainoastaan muun luonteeltaan valmistelevan tai avustavan toiminnan harjoittamiseksi yritykselle;

f) kiinteän liikepaikan pitämistä ainoastaan a)–e) kohdassa mainittujen toimintojen yhdistämiseksi, edellyttäen, että koko se kiinteästä liikepaikasta harjoitettava toiminta, joka perustuu tähän yhdistämiseen, on luonteeltaan valmistelevaa tai avustavaa.

5. Jos henkilö, olematta itsenäinen edustaja, johon 6 kappaletta sovelletaan, toimii yrityksen puolesta sekä hänellä on sopimusvaltiossa valtuus tehdä sopimuksia yrityksen nimissä ja hän käyttää valtuuttaan siellä tavanomaisesti, katsotaan tällä yrityksellä 1 ja 2 kappaleen määräysten estämättä olevan kiinteä toimipaikka tässä valti ossa jokaisen toiminnan osalta, jota tämä henkilö harjoittaa yrityksen lukuun. Tätä ei kuitenkaan noudateta, jos tämän henkilön toiminta rajoittuu sellaiseen, joka mainitaan 4 kappaleessa ja joka, jos sitä harjoitettaisiin kiinteästä liikepaikasta, ei tekisi tätä kiinteää liikepaikkaa kiinteäksi toimipaikaksi mainitun kappaleen määräysten mukaan.

6. Yrityksellä ei katsota olevan kiinteää toimipaikkaa sopimusvaltiossa pelkästään sen vuoksi, että se harjoittaa liiketoimintaa siinä valtiossa välittäjän, komissionäärin tai muun itsenäisen edustajan välityksellä, edellyttäen, että tämä henkilö toimii säännönmukaisen liiketoimintansa rajoissa.

7. Se seikka, että sopimusvaltiossa asuvalla yhtiöllä on määräämisvalta yhtiössä – tai siinä on määräämisvalta yhtiöllä – joka asuu toisessa sopimusvaltiossa taikka joka tässä toisessa valtiossa harjoittaa liiketoimintaa (joko kiinteästä toimipaikasta tai muulla tavoin), ei itsestään tee kumpaakaan yhtiötä toisen kiinteäksi toimipaikaksi.

6 artikla
Kiinteästä omaisuudesta saatu tulo

1. Tulosta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa toisessa sopimusvaltiossa olevasta kiinteästä omaisuudesta (siihen luettuna maataloudesta tai metsätaloudesta saatu tulo), voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

2. a) Sanonnalla "kiinteä omaisuus" on, jollei b) ja c) kohdan määräyksistä muuta johdu, sen sopimusvaltion lainsäädännön mukainen merkitys, jossa omaisuus on.

b) Sanonta "kiinteä omaisuus" käsittää kuitenkin aina rakennuksen, kiinteän omaisuuden tarpeiston, maataloudessa ja metsätaloudessa käytetyn elävän ja elottoman irtaimiston, oikeudet, joihin sovelletaan yksityisoikeuden kiinteää omaisuutta koskevia määräyksiä, kiinteän omaisuuden käyttöoikeuden sekä oikeudet määrältään muuttuviin tai kiinteisiin korvauksiin, jotka saadaan kivennäisesiintymien, lähteiden ja muiden luonnonvarojen hyväksikäytöstä tai oikeudesta niiden hyväksikäyttöön.

c) Laivoja ja ilma-aluksia ei pidetä kiinteänä omaisuutena.

3. Tämän artiklan 1 kappaleen määräyksiä sovelletaan tuloon, joka saadaan kiinteän omaisuuden välittömästä käytöstä, sen vuokralle antamisesta tai muusta käytöstä.

4. Jos osakkeiden tai muiden yhtiöosuuksien omistus oikeuttaa osakkeiden tai yhtiöosuuksien omistajan hallitsemaan yhtiölle kuuluvaa kiinteää omaisuutta, voidaan tulosta, joka saadaan tällaisen hallintaoikeuden välittömästä käytöstä, sen vuokralle antamisesta tai muusta käytöstä, verottaa siinä sopimusvaltiossa, jossa kiinteä omaisuus on.

5. Tämän artiklan 1 ja 3 kappaleen määräyksiä sovelletaan myös yrityksen omistamasta kiinteästä omaisuudesta saatuun tuloon ja itsenäisessä ammatinharjoittamisessa käytetystä kiinteästä omaisuudesta saatuun tuloon.

6. Tämän artiklan 4 kappaleen määräyksiä sovelletaan myös yrityksen omistamasta sanotussa kappaleessa tarkoitetusta hallintaoikeudesta saatuun tuloon ja itsenäisen ammatin harjoittamisessa käytetystä sellaisesta hallintaoikeudesta saatuun tuloon.

7 artikla
Liiketulo

1. Tulosta, jonka sopimusvaltiossa oleva yritys saa, verotetaan vain siinä valtiossa, jollei yritys harjoita liiketoimintaa toisessa sopimusvaltiossa siellä olevasta kiinteästä toimipaikasta. Jos yritys harjoittaa liiketoimintaa edellä sanotuin tavoin, voidaan toisessa valtiossa verottaa yrityksen saamasta tulosta, mutta vain niin suuresta tulon osasta, joka on luettava kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi.

2. Jos sopimusvaltiossa oleva yritys harjoittaa liiketoimintaa toisessa sopimusvaltiossa siellä olevasta kiinteästä toimipaikasta, luetaan, jollei 3 kappaleen määräyksistä muuta johdu, kummassakin sopimusvaltiossa kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi se tulo, jonka toimipaikan olisi voitu olettaa tuottavan, jos se olisi ollut erillinen yritys, joka harjoittaa samaa tai samanluonteista toimintaa samojen tai samanluonteisten edellytysten vallitessa ja itsenäisesti päättää liiketoimista sen yrityksen kanssa, jonka kiinteä toimipaikka se on.

3. Kiinteän toimipaikan tuloa määrättäessä on vähennykseksi hyväksyttävä kaikki sellaiset menot, niihin luettuina yrityksen johtamisesta ja yleisestä hallinnosta johtuvat menot, jotka olisivat vähennyskelpoiset, jos kiinteä toimipaikka olisi itsenäinen yritys, sikäli kuin ne kohtuudella voidaan lukea kiinteään toimipaikkaan kuuluviksi, riippumatta siitä, ovatko ne syntyneet siinä sopimusvaltiossa, jossa kiinteä toimipaikka on, vai muualla.

4. Tuloa ei lueta kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi pelkästään sen perusteella, että kiinteä toimipaikka ostaa tavaroita yrityksen lukuun.

5. Tämän artiklan edellä olevia kappaleita sovellettaessa on kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi luettava tulo vuodesta toiseen määrättävä samaa menetelmää noudattaen, jollei pätevistä ja riittävistä syistä muuta johdu.

6. Milloin liiketuloon sisältyy tuloa, jota käsitellään erikseen tämän sopimuksen muissa artikloissa, tämän artiklan määräykset eivät vaikuta sanottujen artiklojen määräyksiin.

8 artikla
Merenkulku ja ilmakuljetus

1. Tulosta, jonka sopimusvaltiossa oleva yritys saa laivan tai ilma-aluksen käyttämisestä kansainväliseen liikenteeseen, verotetaan vain tässä valtiossa.

2. Tätä artiklaa sovellettaessa tulo, joka saadaan laivan tai ilma-aluksen käyttämisestä kansainväliseen liikenteeseen, käsittää:

a) tulon, joka saadaan laivan tai ilmaaluksen vuokralle antamisesta pääasiallisesti miehittämättömänä (bareboat basis); ja

b) tulon, joka saadaan tavarakuljetukseen käytettävän kontin (siihen luettuina perävaunu ja vastaavanlainen kontin kuljetukseen tarvittava kalusto) käytöstä, kunnossapidosta tai vuokralle antamisesta;

milloin vuokralle antaminen tai käyttäminen, kunnossapito taikka vuokralle antaminen on satunnaista laivan tai ilma-aluksen kansainvälisessä liikenteessä käyttämiseen nähden.

3. Tämän artiklan 1 ja 2 kappaleen määräyksiä sovelletaan myös tuloon, joka saadaan osallistumisesta pooliin, yhteiseen liiketoimintaan tai kansainväliseen kuljetusjärjestöön.

9 artikla
Etuyhteydessä keskenään olevat yritykset

1. Milloin

a) sopimusvaltiossa oleva yritys välittömästi tai välillisesti osallistuu toisessa sopimusvaltiossa olevan yrityksen johtoon tai valvontaan tahi omistaa osan sen pääomasta, taikka

b) samat henkilöt välittömästi tai välillisesti osallistuvat sekä sopimusvaltiossa olevan yrityksen että toisessa sopimusvaltiossa olevan yrityksen johtoon tai valvontaan tahi omistavat osan niiden pääomasta,

noudatetaan seuraavaa.

Jos jommassakummassa tapauksessa yritysten välillä kauppa- tai rahoitussuhteissa sovitaan ehdoista tai määrätään ehtoja, jotka poikkeavat siitä, mistä riippumattomien yritysten välillä olisi sovittu, voidaan kaikki tulo, joka ilman näitä ehtoja olisi kertynyt toiselle näistä yrityksistä, mutta näiden ehtojen vuoksi ei ole kertynyt yritykselle, lukea tämän yrityksen tuloon ja verottaa siitä tämän mukaisesti.

2. Milloin sopimusvaltio tässä valtiossa olevan yrityksen tuloon lukee – ja tämän mukaisesti verottaa – tulon, josta toisessa sopimusvaltiossa olevaa yritystä on verotettu tässä toisessa valtiossa, sekä siten mukaan luettu tulo on tuloa, joka olisi kertynyt ensiksi mainitussa valtiossa olevalle yritykselle, jos yritysten välillä sovitut ehdot olisivat olleet sellaisia, joista riippumattomien yritysten välillä olisi sovittu, tämän toisen valtion on asianmukaisesti oikaistava tästä tulosta siellä määrätyn veron määrä, jos tämä toinen valtio on samaa mieltä ensiksi mainitun sopimusvaltion tekemästä oikaisusta. Tällaista oikaisua tehtäessä on otettava huomioon tämän sopimuksen muut määräykset, ja sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on tarvittaessa neuvoteltava keskenään.

10 artikla
Osinko

1. Osingosta, jonka sopimusvaltiossa asuva yhtiö maksaa toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle, voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

2. Osingosta voidaan kuitenkin verottaa myös siinä sopimusvaltiossa, jossa osingon maksava yhtiö asuu, mutta

a) jos osinkoetuuden omistaja on toisessa sopimusvaltiossa asuva henkilö, vero ei saa olla suurempi kuin:

1) 5 prosenttia osingon kokonaismäärästä, jos etuuden omistaja on yhtiö (lukuun ottamatta yhtymää), joka välittömästi hallitsee vähintään 10 prosenttia osingon maksavan yhtiön äänimäärästä;

2) 10 prosenttia osingon kokonaismäärästä muissa tapauksissa.

b) Niin kauan kuin Suomessa asuvalla luonnollisella henkilöllä on Suomen verolainsäädännön mukaan oikeus veronhyvitykseen Suomessa asuvan yhtiön maksaman osingon osalta, verotetaan osingosta, jonka Suomessa asuva yhtiö maksaa Singaporessa asuvalle henkilölle, a kohdan määräysten estämättä vain Singaporessa jos osinkoetuu en omistaja on Singaporessa asuva henkilö.

c) 1) Singaporen nykyisen lainsäädännön mukaan ei Singaporessa ole yhtiön tulosta suoritettavan veron lisäksi suoritettava osingosta veroa, milloin Singaporessa asuva yhtiö maksaa osinkoa Suomessa asuvalle henkilölle, jolla on oikeus osinkoon. Hyväksytyn täyden hyvityksen järjestelmässä osingosta vähennettävä vero on yhtiön tulosta suoritettava vero eikä osingosta suoritettava vero tämän artiklan tarkoittamassa mielessä;

2) Jos Singapore sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ottaa käyttöön yhtiön tulosta suoritettavan veron lisäksi Singaporessa asuvan yhtiön maksamasta osingosta suoritettavan veron, voidaan tätä veroa kantaa, mutta veron on oltava a) kohdan mukainen, jos se kannetaan osingosta, jonka on saanut Suomessa asuva henkilö, jolla on oikeus osinkoon.

3. Tämän artiklan 1 ja 2 kappaleen määräykset eivät vaikuta yhtiön verottamiseen siitä voitosta, josta osinko maksetaan.

4. Tämän artiklan 2 kappaleen a kohdan määräysten estämättä verotetaan osingosta, jonka sopimusvaltiossa asuva yhtiö maksaa toisen sopimusvaltion hallitukselle vain toisessa sopimusvaltiossa.

5. Tämän artiklan 4 kappaletta sovellettaessa sanonta "hallitus":

a) tarkoittaa Suomen osalta Suomen hallitusta ja käsittää

1) Suomen Pankin;

2) Teollisen yhteistyön rahasto Oy:n (FINNFUND);

3) julkisyhteisön; ja

4) muun Suomen hallituksen kokonaan tai pääasiallisesti omistaman laitoksen, josta sopimusvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset saattavat keskenään sopia;

b) tarkoittaa Singaporen osalta Singaporen hallitusta ja käsittää seuraavat:

1) the Monetary Authority of Singaporen ja the Board of Commissioners of Currencyn;

2) the Government of Singapore Investment Corporation Pte Ltd:n;

3) julkisyhteisön; ja

4) muun Singaporen hallituksen kokonaan tai pääasiallisesti omistaman laitoksen, josta sopimusvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset saattavat keskenään sopia;

6. Sanonnalla "osinko" tarkoitetaan tässä artiklassa tuloa, joka on saatu osakkeista tai muista oikeuksista, jotka eivät ole saamisia ja jotka oikeuttavat voitto-osuuteen, samoin kuin muista yhtiöosuuksista saatua tuloa, jota sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa voiton jakava yhtiö asuu, kohdellaan verotuksessa samalla tavoin kuin osakkeista saatua tuloa.

7. Tämän artiklan 1 ja 2 kappaleen määräyksiä ei sovelleta, jos sopimusvaltiossa asuva osinkoetuuden omistaja harjoittaa toisessa sopimusvaltiossa, jossa osingon maksava yhtiö asuu, liiketoimintaa siellä olevasta kiinteästä toimipaikasta tai harjoittaa tässä toisessa valtiossa itsenäistä ammattitoimintaa siellä olevasta kiinteästä paikasta, ja osingon maksamisen perusteena oleva osuus tosiasiallisesti liittyy tähän kiinteään toimipaikkaan tai kiinteään paikkaan. Tässä tapauksessa sovelletaan 7 artiklan tai 14 artiklan määräyksiä.

8. Jos sopimusvaltiossa asuva yhtiö saa tuloa toisesta sopimusvaltiosta, ei tämä toinen valtio saa verottaa yhtiön maksamasta osingosta, paitsi mikäli osinko maksetaan tässä toisessa valtiossa asuvalle henkilölle tai mikäli osingon maksamisen perusteena oleva osuus tosiasiallisesti liittyy tässä toisessa valtiossa olevaan kiinteään toimipaikkaan tai kiinteään paikkaan, eikä myöskään määrätä yhtiön jakamattomasta voitosta tällaisesta voitosta suoritettavaa veroa, vaikka maksettu osinko tai jakamaton voitto kokonaan tai osaksi koostuisi tässä toisessa val tiossa kertyneestä tulosta.

11 artikla
Korko

1. Korosta, joka kertyy sopimusvaltiosta ja maksetaan toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle, voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

2. Korosta voidaan kuitenkin verottaa myös siinä sopimusvaltiossa, josta se kertyy, tämän valtion lainsäädännön mukaan, mutta jos korkoetuuden omistaja on toisessa sopimusvaltiossa asuva henkilö, vero ei saa olla suurempi kuin 5 prosenttia koron kokonaismäärästä.

3. Tämän artiklan 2 kappaleen määräysten estämättä verotetaan korosta, joka kertyy sopimusvaltiosta ja maksetaan toisen sopimusvaltion hallitukselle vain toisessa sopimusvaltiossa.

4. Tämän artiklan 3 kappaletta sovellettaessa sanonta "hallitus":

a) tarkoittaa Suomen osalta Suomen hallitusta ja käsittää

1) Suomen Pankin;

2) Suomen Vientiluotto Oyj:n

3) Teollisen yhteistyön rahasto Oy:n (FINNFUND);

4) paikallisviranomaisen tai julkisyhteisön; ja

5) muun Suomen hallituksen kokonaan tai pääasiallisesti omistaman laitoksen, josta sopimusvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset saattavat keskenään sopia;

b) tarkoittaa Singaporen osalta Singaporen hallitusta ja käsittää:

1) the Monetary Authority of Singaporen ja the Board of Commissioners of Currencyn;

2) the Government of Singapore Investment Corporation Pte Ltd:n;

3) paikallisviranomaisen tai julkisyhteisön; ja

4) muun Singaporen hallituksen kokonaan tai pääasiallisesti omistaman laitoksen, josta sopimusvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset saattavat keskenään sopia.

5. Sanonnalla "korko" tarkoitetaan tässä artiklassa tuloa, joka saadaan kaikenlaatuisista saamisista, riippumatta siitä, onko ne turvattu kiinteistökiinnityksellä vai ei, ja liittyykö niihin oikeus osuuteen velallisen voitosta vai ei. Sanonnalla tarkoitetaan erityisesti tuloa, joka saadaan valtion antamista arvopapereista, ja tuloa, joka saadaan obligaatioista tai debentuureista, siihen luettuina tällaisiin arvopapereihin, obligaatioihin tai debentuureihin liittyvät agiomäärät ja voitot. Maksun viivästymisen johdosta suoritettavia sakkomaksuja ei tätä artiklaa sovellettaessa pidetä korkona.

6. Tämän artiklan 1 ja 2 kappaleen määräyksiä ei sovelleta, jos sopimusvaltiossa asuva korkoetuuden omistaja harjoittaa toisessa sopimusvaltiossa, josta korko kertyy, liiketoimintaa siellä olevasta kiinteästä toimipaikasta tai harjoittaa tässä toisessa valtiossa itsenäistä ammattitoimintaa siellä olevasta kiinteästä paikasta, ja koron maksamisen perusteena oleva saaminen tosiasiallisesti liittyy tähän kiinteään toimipaikkaan tai kiinteään paikkaan. Tässä tapauksessa sovelletaan 7 artiklan tai 14 artiklan määräyksiä.

7. Koron katsotaan kertyvän sopimusvaltiosta, kun sen maksaa tässä valtiossa asuva henkilö. Jos kuitenkin koron maksajalla riippumatta siitä, asuuko hän sopimusvaltiossa vai ei, on sopimusvaltiossa kiinteä toimipaikka tai kiinteä paikka, jonka yhteydessä koron maksamisen perusteena oleva velka on syntynyt, ja korko rasittaa tätä kiinteää toimipaikkaa tai kiinteää paikkaa, katsotaan koron kertyvän siitä valtiosta, jossa kiinteä toimipaikka tai kiinteä paikka on.

8. Jos koron määrä maksajan ja etuuden omistajan tai heidän molempien ja muun henkilön välisen erityisen suhteen vuoksi ylittää koron maksamisen perusteena olevaan saamiseen nähden määrän, josta maksaja ja etuuden omistaja olisivat sopineet, jollei tällaista suhdetta olisi, sovelletaan tämän artiklan määräyksiä vain viimeksi mainittuun määrään. Tässä tapauksessa verotetaan tämän määrän ylittävästä maksun osasta kummankin sopimusvaltion lainsäädännön mukaan, ottaen huomioon tämän sopimuksen muut määräykset.

12 artikla
Rojalti

1. Rojaltista, joka kertyy sopimusvaltiosta ja maksetaan toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle, voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

2. Rojaltista voidaan kuitenkin verottaa myös siinä sopimusvaltiossa, josta se kertyy, tämän valtion lainsäädännön mukaan, mutta jos rojaltietuuden omistaja on toisessa sopimusvaltiossa asuva henkilö, vero ei saa olla suurempi kuin 5 prosenttia rojaltin kokonaismäärästä.

3. Sanonnalla "rojalti" tarkoitetaan tässä artiklassa kaikkia suorituksia, jotka saadaan korvauksena kirjallisen, taiteellisen tai tieteellisen teoksen (siihen luettuina tietokoneohjelmisto, elokuvafilmi sekä televisio- tai radiolähetyksessä käytettävä filmi tai nauha) tekijänoikeuden, patentin, tavaramerkin, mallin tai muotin, piirustuksen, salaisen kaavan tai valmistusmenetelmän käyttämisestä tai käyttöoikeudesta, tai teollisen, kaupallisen tai tieteellisen laitteen käyttämisestä tai käyttöoikeudesta, taikka kokemusperäisestä teollis-, kaupallis- tai tieteellisluonteisesta tiedosta.

4. Tämän artiklan 1 ja 2 kappaleen määräyksiä ei sovelleta, jos sopimusvaltiossa asuva rojaltietuuden omistaja harjoittaa toisessa sopimusvaltiossa, josta rojalti kertyy, liiketoimintaa siellä olevasta kiinteästä toimipaikasta tai harjoittaa tässä toisessa valtiossa itsenäistä ammattitoimintaa siellä olevasta kiinteästä paikasta, ja rojaltin maksamisen perusteena oleva oikeus tai omaisuus tosiasiallisesti liittyy tähän kiinteään toimipaikkaan tai kiinteään paikkaan. Tässä tapauksessa sovelletaan 7 artiklan tai 14 artiklan määräyksiä.

5. Rojaltin katsotaan kertyvän sopimusvaltiosta, kun sen maksaa tässä valtiossa asuva henkilö. Jos kuitenkin rojaltin maksajalla riippumatta siitä, asuuko hän sopimusvaltiossa vai ei, on sopimusvaltiossa kiinteä toimipaikka tai kiinteä paikka, jonka yhteydessä rojaltin maksamisen perusteena oleva velvoite on syntynyt, ja rojalti rasittaa tätä kiinteää toimipaikkaa tai kiinteää paikkaa, katsotaan rojaltin kertyvän siitä valtiosta, jossa kiinteä toimipaikka tai kiinteä paikka on.

6. Jos rojaltin määrä maksajan ja etuuden omistajan tai heidän molempien ja muun henkilön välisen erityisen suhteen vuoksi ylittää rojaltin maksamisen perusteena olevaan käyttöön, oikeuteen tai tietoon nähden määrän, josta maksaja ja etuuden omistaja olisivat sopineet, jollei tällaista suhdetta olisi, sovelletaan tämän artiklan määräyksiä vain viimeksi mainittuun määrään. Tässä tapauksessa verotetaan tämän määrän ylittävästä maksun osasta kummankin sopimusvaltion lainsäädännön mukaan, ottaen huomioon tämän sopimuksen muut määräykset.

13 artikla
Myyntivoitto

1. Voitosta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa 6 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetun ja toisessa sopimusvaltiossa olevan kiinteän omaisuuden luovutuksesta, voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

2. Voitosta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa sellaisen yhtiön osakkeen (muu kuin tunnustetussa arvopaperipörssissä noteerattu osake) tai muun osuuden luovutuksesta, jonka varoista (niiden arvosta) enemmän kuin puolet koostuu toisessa sopimusvaltiossa olevasta kiinteästä omaisuudesta, voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

3. Voitosta, joka saadaan sopimusvaltiossa olevan yrityksen toisessa sopimusvaltiossa olevan kiinteän toimipaikan liikeomaisuuteen kuuluvan irtaimen omaisuuden tai sopimusvaltiossa asuvan henkilön toisessa sopimusvaltiossa itsenäistä ammatinharjoittamista varten käytettävänä olevaan kiinteään paikkaan kuuluvan irtaimen omaisuuden luovutuksesta, voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa. Sama koskee voittoa, joka saadaan tällaisen kiinteän toimipaikan luovutuksesta (erillisenä tai koko yrityksen mukana) tai kiinteän paikan luovutuksesta.

4. Voitosta, jonka sopimusvaltiossa oleva yritys saa kansainväliseen liikenteeseen käytetyn laivan tai ilma-aluksen taikka tällaisen laivan tai ilma-aluksen käyttämiseen liittyvän irtaimen omaisuuden luovutuksesta, verotetaan vain tässä valtiossa.

5. Voitosta, joka saadaan muun kuin tämän artiklan edellä olevissa kappaleissa tarkoitetun omaisuuden luovutuksesta, verotetaan vain siinä sopimusvaltiossa, jossa luovuttaja asuu.

14 artikla
Itsenäinen ammatinharjoittaminen

1. Tulosta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa vapaan ammatin tai muun itsenäisen toiminnan harjoittamisesta, verotetaan vain tässä valtiossa, lukuun ottamatta seuraavia tapauksia, jolloin tulosta voidaan verottaa myös toisessa sopimusvaltiossa:

a) jos henkilöllä on toisessa sopimusvaltiossa kiinteä paikka, joka on vakinaisesti hänen käytettävänään toiminnan harjoittamista varten; tällöin voidaan tässä toisessa valtiossa verottaa vain siitä tulon osasta, joka on luettava kiinteään paikkaan kuuluvaksi; tai

b) jos henkilö oleskelee toisessa valtiossa yhdessä jaksossa, tai useassa jaksossa yhteensä, yli 183 päivää kahdentoista kuukauden ajanjaksona, joka alkaa tai päättyy kysymyksessä olevan kalenterivuoden aikana; tällöin voidaan tässä toisessa valtiossa verottaa vain siitä tulon osasta, jonka henkilö saa toiminnan harjoittamisesta tässä toisessa valtiossa.

2. Sanonta "vapaa ammatti" käsittää erityisesti itsenäisen tieteellisen, kirjallisen ja taiteellisen toiminnan, kasvatus- ja opetustoiminnan sekä sellaisen itsenäisen toiminnan, jota lääkäri, asianajaja, insinööri, arkkitehti, hammaslääkäri ja tilintarkastaja harjoittavat.

15 artikla
Yksityinen palvelus

1. Jollei 16, 18 ja 19 artiklan määräyksistä muuta johdu, verotetaan palkasta ja muusta sellaisesta hyvityksestä, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa epäitsenäisestä työstä, vain tässä valtiossa, jollei työtä tehdä toisessa sopimusvaltiossa. Jos työ tehdään tässä toisessa valtiossa, voidaan työstä saadusta hyvityksestä verottaa siellä.

2. Tämän artiklan 1 kappaleen määräysten estämättä verotetaan hyvityksestä, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa toisessa sopimusvaltiossa tekemästään epäitsenäisestä työstä, vain ensiksi mainitussa valtiossa, jos:

a) saaja oleskelee toisessa valtiossa yhdessä jaksossa, tai useassa jaksossa yhteensä, enintään 183 päivää kahdentoista kuukauden ajanjaksona, joka alkaa tai päättyy kysymyksessä olevan kalenterivuoden aikana, ja

b) hyvityksen maksaa työnantaja tai se maksetaan työnantajan puolesta, joka ei asu toisessa valtiossa, sekä

c) hyvityksellä ei rasiteta kiinteää toimipaikkaa tai kiinteää paikkaa, joka työnantajalla on toisessa valtiossa.

3. Tämän artiklan edellä olevien määräysten estämättä verotetaan hyvityksestä, joka saadaan sopimusvaltiossa olevan yrityksen kansainväliseen liikenteeseen käyttämässä laivassa tai ilma-aluksessa tehdystä epäitsenäisestä työstä, vain tässä valtiossa. Jos hyvityksen saa toisessa sopimusvaltiossa asuva henkilö, siitä voidaan kuitenkin verottaa myös tässä toisessa valtiossa.

16 artikla
Johtokunnan jäsenen palkkio

Johtokunnan jäsenen palkkiosta ja muusta sellaisesta suorituksesta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa toisessa sopimusvaltiossa asuvan yhtiön hallituksen tai muun sellaisen toimielimen jäsenenä, voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

17 artikla
Taiteilijat ja urheilijat

1. Tämän sopimuksen 14 ja 15 artiklan määräysten estämättä voidaan tulosta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa viihdetaiteilijana, kuten teatteri- tai elokuvanäyttelijänä, radio- tai televisiotaiteilijana tahi muusikkona, taikka urheilijana, toisessa sopimusvaltiossa harjoittamastaan henkilökohtaisesta toiminnasta, verottaa tässä toisessa valtiossa.

2. Milloin tulo, joka saadaan viihdetaiteilijan tai urheilijan tässä ominaisuudessaan harjoittamasta henkilökohtaisesta toiminnasta, ei tule viihdetaiteilijalle tai urheilijalle itselleen, vaan toiselle henkilölle, voidaan tästä tulosta, 7, 14 ja 15 artiklan määräysten estämättä, verottaa siinä sopimusvaltiossa, jossa viihdetaiteilija tai urheilija harjoittaa toimintaansa.

18 artikla
Eläke, elinkorko ja muu sellainen suoritus

1. Jollei 19 artiklan 2 kappaleen määräyksistä muuta johdu, verotetaan eläkkeestä ja muusta samanluonteisesta hyvityksestä, joka maksetaan sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle aikaisemman epäitsenäisen työn perusteella, vain tässä valtiossa.

2. Tämän artiklan 1 kappaleen määräysten estämättä, ja jollei 19 artiklan 2 kappaleen määräyksistä muuta johdu, voidaan sopimusvaltion sosiaalivakuutuslainsäädännön tai sopimusvaltion järjestämän muun julkisen sosiaaliturvan mukaan toistuvasti tai kertakorvauksena maksetusta eläkkeestä ja muusta etuudesta, tai elinkorosta, joka kertyy sopimusvaltiosta, verottaa tässä valtiossa.

3. Sanonnalla "elinkorko" tarkoitetaan tässä artiklassa vahvistettua rahamäärää, joka vahvistettuina ajankohtina joko elinkautena tai yksilöitynä taikka määritettävissä olevana aikana toistuvasti maksetaan ja joka perustuu velvoitukseen toimeenpanna maksut täyden raha- tai rahanarvoisen suorituksen (muun kuin tehdyn työn) vastikkeeksi.

19 artikla
Julkinen palvelus

1. a) Palkasta ja muusta sellaisesta hyvityksestä (eläkettä lukuun ottamatta), jonka sopimusvaltio, sen julkisyhteisö tai paikallisviranomainen maksaa luonnolliselle henkilölle työstä, joka tehdään tämän valtion, yhteisön tai viranomaisen palveluksessa, verotetaan vain tässä valtiossa.

b) Tällaisesta palkasta ja muusta sellaisesta hyvityksestä verotetaan kuitenkin vain siinä sopimusvaltiossa, jossa tämä henkilö asuu, jos työ tehdään tässä valtiossa ja

1) henkilö on tämän valtion kansalainen; tai

2) hänestä ei tullut tässä valtiossa asuvaa ainoastaan tämän työn tekemiseksi.

2. a) Eläkkeestä, jonka sopimusvaltio, sen julkisyhteisö tai paikallisviranomainen maksaa, tai joka maksetaan niiden perustamista rahastoista, luonnolliselle henkilölle työstä, joka on tehty tämän valtion, sen yhteisön tai viranomaisen palveluksessa, verotetaan vain tässä valtiossa.

b) Tällaisesta eläkkeestä verotetaan kuitenkin vain siinä sopimusvaltiossa, jossa tämä henkilö asuu, jos hän on tämän valtion kansalainen.

3. Tämän sopimuksen 15, 16, 17 ja 18 artiklan määräyksiä sovelletaan palkkaan ja muuhun sellaiseen hyvitykseen sekä eläkkeeseen, jotka maksetaan sopimusvaltion, sen julkisyhteisön tai paikallisviranomaisen harjoittaman liiketoiminnan yhteydessä tehdystä työstä.

20 artikla
Opiskelijat ja harjoittelijat

Rahamääristä, jotka opiskelija, ammattioppilas tai liikealan, teollisuuden, maatalouden tai metsätalouden harjoittelija, joka asuu tai välittömästi ennen oleskeluaan sopimusvaltiossa asui toisessa sopimusvaltiossa ja joka oleskelee ensiksi mainitussa valtiossa yksinomaan koulutuksensa tai harjoittelunsa vuoksi, saa elatustaan, koulutustaan tai harjoitteluaan varten, ei tässä valtiossa veroteta, edellyttäen, että nämä rahamäärät kertyvät tämän valtion ulkopuolella olevista lähteistä.

21 artikla
Muu tulo

1. Tulosta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa ja jota ei käsitellä tämän sopimuksen edellä olevissa artikloissa, verotetaan vain tässä valtiossa, riippumatta siitä, mistä tulo kertyy.

2. Tämän artiklan 1 kappaleen määräyksiä ei sovelleta tuloon, lukuun ottamatta 6 artiklan 2 kappaleessa tarkoitettua kiinteästä omaisuudesta saatua tuloa, jos sopimusvaltiossa asuva tulon saaja harjoittaa toisessa sopimusvaltiossa liiketoimintaa siellä olevasta kiinteästä toimipaikasta tai harjoittaa tässä toisessa valtiossa itsenäistä ammattitoimintaa siellä olevasta kiinteästä paikasta, ja tulon maksamisen perusteena oleva oikeus tai omaisuus tosiasiallisesti liittyy tähän kiinteään toimipaikkaan tai kiinteään paikkaan. Tässä tapauksessa sovelletaan 7 artiklan tai 14 artiklan määräyksiä.

3. Tulosta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa ja jota ei käsitellä tämän sopimuksen edellä olevissa artikloissa ja joka kertyy toisesta sopimusvaltiosta, voidaan kuitenkin tämän artiklan 1 ja 2 kappaleen määräysten estämättä, verottaa myös tässä toisessa valtiossa.

22 artikla
Etuuksien rajoitukset

1. Milloin tässä sopimuksessa määrätään (liittämällä tai liittämättä määräykseen muita ehtoja), että tulo, joka on saatu Suomessa olevasta lähteestä, vapautetaan verosta tai siitä verotetaan alennetun verokannan mukaan Suomessa, ja Singaporessa voimassa olevan lainsäädännön mukaan tul sta verotetaan Singaporeen siirretyn tai siellä vastaanotetun määrän perusteella, on vapautusta verosta tai veron alentamista, joka tämän sopimuksen mukaan myönnetään Suomessa, sovellettava vain siihen tulon osaan, joka on siirretty Singaporeen tai tiellä vastaanotettu.

2. Tätä rajoitusta ei kuitenkaan sovelleta tuloon, jonka Singaporen hallitus tai henkilö, jonka Singaporen toimivaltainen viranomainen on tämän kappaleen soveltamista varten hyväksynyt, saa. Sanonta "Singaporen hallitus" käsittää myös sen laitokset ja julkisyhteisöt.

[KORVATTU yleissopimuksen 7 artiklan 1 kappaleella2]

[3. Sopimusvaltiossa asuva henkilö, joka saa tuloa toisesta sopimusvaltiosta, ei ole oikeutettu muutoin tässä sopimuksessa määrättyyn veronhuojennukseen, jos tämän tulon luomiseen tai siirtämiseen liittyvän henkilön pääasiallinen syy tai eräs pääasiallisista syistä on ollut tämän sopimuksen määräysten hyväksi käyttäminen.]

4. Tämän artiklan 3 kappaleen mukaista päätöstä tehdessään asianomaisella toimivaltaisella viranomaisella on oikeus ottaa muiden seikkojen ohella huomioon tulon määrä ja laatu, tulon hankkimisen yhteydessä vallinneet olosuhteet, toimeen liittyvien osapuolten todetut aikomukset ja niiden henkilöiden henkilöllisyys ja kotipaikka, jotka lain mukaan tai tosiasiallisesti, välittömästi tai välillisesti, määräävät 1) tulosta tai ovat sen oikeudellisia omistajia taikka määräävät 2) niistä henkilöistä tai ovat niiden henkilöiden oikeudellisia omistajia, jotka asuvat toisessa sopimusvaltiossa ja jotka liittyvät tällaisen tulon maksuun tai vastaanottamiseen.

23 artikla
Kaksinkertaisen verotuksen poistaminen

1. Jollei Suomen lainsäädännöstä, joka koskee kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamista, muuta johdu (sikäli kuin tämä lainsäädäntö ei vaikuta tässä esitettyyn yleiseen periaatteeseen), kaksinkertainen verotus poistetaan Suomessa seuraavasti:

a) Milloin Suomessa asuva henkilö saa tuloa, josta sopimuksen määräysten mukaan voidaan verottaa Singaporessa, Suomen on, jollei jäljempänä olevan b) kohdan määräyksistä muuta johdu, vähennettävä tämän henkilön Suomen verosta Singaporen lainsäädännön mukaan ja sopimuksen mukaisesti maksettua Singaporen veroa vastaava määrä, joka lasketaan saman tulon perusteella kuin minkä perusteella Suomen vero lasketaan.

b) Osinko, jonka Singaporessa asuva yhtiö maksaa Suomessa asuvalle yhtiölle, vapautetaan Suomen verosta, jos saaja välittömästi hallitsee vähintään 10 prosenttia osingon maksavan yhtiön äänimäärästä.

c) Jos Suomessa asuvan henkilön tulo on sopimuksen määräyksen mukaan vapautettu verosta Suomessa, Suomi voi kuitenkin määrätessään tämän henkilön muusta tulosta suoritettavan veron määrää ottaa lukuun sen tulon, joka on vapautettu verosta.

2. Singaporessa kaksinkertainen verotus poistetaan seuraavasti:

Milloin Singaporessa asuva henkilö saa tuloa Suomesta, josta sopimuksen määräysten mukaan voidaan verottaa Suomessa, Singaporen on, jollei Singaporen lain säännöksistä, jotka koskevat muussa maassa kuin Singaporessa maksettavan veron vähentämistä Singaporen verosta, muuta johdu, vähennettävä Suomen vero, joko välittömästi tai vähennyksenä, tästä tulosta suoritettavasta Singaporen verosta. Milloin tulo on osinkoa, jonka Suomessa asuva yhtiö maksaa Singaporessa asuvalle henkilölle, joka välittömästi tai välillisesti omistaa vähintään 10 prosenttia osingon maksavan yhtiön pääomasta, on vähennystä myönnettäessä otettava huomioon se Suomen vero, jonka tämä yhtiö maksaa siitä tulon osasta, josta osinko maksetaan.

24 artikla
Syrjintäkielto

1. Sopimusvaltion kansalainen ei toisessa sopimusvaltiossa saa joutua sellaisen verotuksen tai siihen liittyvän velvoituksen kohteeksi, joka on muunlainen tai raskaampi kuin verotus tai siihen liittyvä velvoitus, jonka kohteeksi tämän toisen valtion kansalainen samoissa, erityisesti kotipaikkaa koskevissa olosuhteissa joutuu tai saattaa joutua. Tämän sopimuksen 1 artiklan määräysten estämättä sovelletaan tätä määräystä myös henkilöön, joka ei asu sopimusvaltiossa tai molemmissa sopimusvaltioissa.

2. Verotus, joka kohdistuu sopimusvaltiossa olevan yrityksen toisessa sopimusvaltiossa olevaan kiinteään toimipaikkaan, ei tässä toisessa valtiossa saa olla epäedullisempi kuin verotus, joka kohdistuu tässä toisessa valti ssa olevaan samanlaista toimintaa harjoittavaan yritykseen.

3. Tämän artiklan määräysten ei katsota velvoittavan sopimusvaltiota myöntämään:

a) toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle sellaista henkilökohtaista vähennystä verotuksessa, vapautusta verosta tai alennusta veroon, joka myönnetään omassa valtiossa asuvalle henkilölle; tai

b) toisen sopimusvaltion kansalaisille sellaista henkilökohtaista vähennystä verotuksessa, vapautusta verosta tai alennusta veroon, joka myönnetään oman maan kansalaisille, jotka eivät ole tässä sopimusvaltiossa asuvia, tai sellaiselle muulle henkilölle, joka tarkemmin määritellään tämän sopimusvaltion verolainsäädännössä.

4. Muussa kuin sellaisessa tapauksessa, jossa 9 artiklan 1 kappaleen, 11 artiklan 7 kappaleen tai 12 artiklan 5 kappaleen määräyksiä sovelletaan, ovat korko, rojalti ja muu maksu, jotka sopimusvaltiossa oleva yritys suorittaa toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle, vähennyskelpoisia tämän yrityksen verotettavaa tuloa määrättäessä samoin ehdoin kuin maksu ensiksi mainitussa valtiossa asuvalle henkilölle. Edellytyksenä on, että tämän kappaleen ei katsota estävän sopimusvaltiota määräämästä lähdeveroa tällaisille maksuille.

5. Sopimusvaltiossa oleva yritys, jonka pääoman toisessa sopimusvaltiossa asuva henkilö tai siellä asuvat henkilöt välittömästi tai välillisesti joko kokonaan tai osaksi omistavat tai josta he tällä tavoin määräävät, ei ensiksi mainitussa valtiossa saa joutua sellaisen verotuksen tai siihen liittyvän velvoituksen kohteeksi, joka on muunlainen tai raskaampi kuin verotus tai siihen liittyvä velvoitus, jonka kohteeksi ensiksi mainitussa valtiossa oleva muu samanluonteinen yritys joutuu tai saattaa joutua.

6. Milloin sopimusvaltio myöntää kansalaisilleen eroetuuksia, jotka tähtäävät taloudellisen tai sosiaalisen kehityksen edistämiseen tämän valtion kansallisen politiikan ja sen periaatteiden mukaisesti, ei tämän katsota olevan syrjintää tätä artiklaa sovellettaessa.

7. Tämän artiklan määräyksiä sovelletaan veroihin, joihin tätä sopimusta sovelletaan.

25 artikla
Keskinäinen sopimusmenettely

1. Jos henkilö katsoo, että sopimusvaltion tai molempien sopimusvaltioiden toimenpiteet ovat johtaneet tai johtavat hänen osaltaan verotukseen, joka on tämän sopimuksen määräysten vastainen, hän voi saattaa asiansa sen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi, jossa hän asuu tai, jos kysymyksessä on 24 artiklan 1 kappaleen soveltaminen, jonka kansalainen hän on, ilman että tämä vaikuttaa hänen oikeuteensa käyttää näiden valtioiden sisäisessä oikeusjärjestyksessä olevia oikeussuojakeinoja. Asia on saatettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa siitä kun henkilö sai tiedon toimenpiteestä, joka on aiheuttanut sopimuksen määräysten vastaisen verotuksen.

2. Jos toimivaltainen viranomainen havaitsee huomautuksen perustelluksi, mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viranomaisen on pyrittävä toisen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan asia siinä tarkoituksessa, että vältetään verotus, joka on sopimuksen vastainen. Tehty sopimus pannaan täytäntöön sopimusvaltioiden sisäisessä lainsäädännössä olevien aikarajojen estämättä.

3. Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan sopimuksen tulkinnassa tai soveltamisessa syntyvät vaikeudet tai epätietoisuutta aiheuttavat kysymykset. Ne voivat myös neuvotella keskenään kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi sellaisissa tapauksissa, joita ei säännellä sopimuksessa.

4. Sopimusvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat olla välittömässä yhteydessä keskenään, myös sellaisessa yhteisessä toimikunnassa, johon ne itse kuuluvat tai johon kuuluu heidän edustajiaan, sopimukseen pääsemiseksi siinä merkityksessä kuin tarkoitetaan edellä olevissa kappaleissa.

Seuraavaa yleissopimuksen VI osaa sovelletaan tähän sopimukseen:3

(Käännös)

VI OSA. VÄLIMIESMENETTELY

Yleissopimuksen 19 artikla (Pakollinen sitova välimiesmenettely)

1. Jos

a) henkilö on saattanut asian [sopimusvaltion] toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi [tämän sopimuksen 25 artiklan 1 kappaleen] mukaisesti sillä perusteella, että jommankumman [sopimusvaltion] tai molempien [sopimusvaltioiden] toimenpiteet ovat johtaneet tämän henkilön osalta verotukseen, joka on [sopimuksen] määräysten vastainen; ja

b) toimivaltaiset viranomaiset eivät pysty sopimaan tämän asian ratkaisemisesta [sopimuksen 25 artiklan 2 kappaleen] nojalla kahden vuoden ajanjakson aikana, joka alkaa tapauksen mukaan [yleissopimuksen 19 artiklan] 8 tai 9 kappaleessa tarkoitettuna alkamispäivänä (paitsi jos [sopimusvaltioiden] toimivaltaiset viranomaiset ovat ennen tämän ajanjakson päättymistä sopineet eri ajanjaksosta tämän asian osalta ja ilmoittaneet siitä asian käsiteltäväksi saattaneelle henkilölle),

asiasta syntyneet ratkaisemattomat kysymykset on, jos henkilö sitä kirjallisesti pyytää, jätettävä välimiesmenettelyyn [yleissopimuksen VI osassa] kuvatulla tavalla, [sopimusvaltioiden] toimivaltaisten viranomaisten [yleissopimuksen 19 artiklan] 10 kappaleen määräysten nojalla sopimien sääntöjen ja menettelyjen mukaisesti.

2. Jos toimivaltainen viranomainen on keskeyttänyt [yleissopimuksen 19 artiklan] 1 kappaleessa tarkoitetun keskinäisen sopimusmenettelyn sillä perusteella, että asia on yhden tai useamman saman kysymyksen osalta vireillä tuomioistuimessa tai hallinnollisessa muutoksenhakuelimessä, [yleissopimuksen 19 artiklan] 1 kappaleen b kohdassa määrätty ajanjakso lakkaa kulumasta siihen asti, kun tuomioistuin tai hallinnollinen muutoksenhakuelin on antanut lopullisen päätöksen tai asian käsittely on keskeytetty tai vedetty pois. Lisäksi, jos se henkilö, joka on saattanut asian käsiteltäväksi, ja toimivaltainen viranomainen ovat sopineet keskinäisen sopimusmenettelyn keskeyttämisestä, [yleissopimuksen 19 artiklan] 1 kappaleen b kohdassa määrätty ajanjakso lakkaa kulumasta siihen asti, kun keskeytys on lopetettu.

3. Jos molemmat toimivaltaiset viranomaiset ovat yhtä mieltä siitä, että henkilö, jota asia välittömästi koskee, ei ole ajoissa antanut jommankumman toimivaltaisen viranomaisen pyytämiä olennaisia lisätietoja [yleissopimuksen 19 artiklan] 1 kappaleen b kohdassa määrätyn ajanjakson alkamisen jälkeen, [yleissopimuksen 19 artiklan] 1 kappaleen b kohdassa määrättyä ajanjaksoa pidennetään yhtä pitkällä ajanjaksolla kuin se ajanjakso, joka alkaa päivänä, jona tietoja pyydettiin, ja loppuu päivänä, jona ne annettiin.

4. a) Välimiesmenettelyyn jätetyistä kysymyksistä annettava välimiesmenettelyratkaisu toteutetaan [yleissopimuksen 19 artiklan] 1 kappaleessa tarkoitettua asiaa koskevalla keskinäisellä sopimuksella. Välimiesmenettelyratkaisu on lopullinen.

b) Välimiesmenettelyratkaisu sitoo kumpaakin [sopimusvaltiota], paitsi seuraavissa tapauksissa:

i) jos henkilö, jota asia välittömästi koskee, ei hyväksy keskinäistä sopimusta välimiesmenettelyratkaisun täytäntöönpanosta. Tällaisessa tapauksessa toimivaltaiset viranomaiset eivät voi enää jatkaa asian käsittelyä. Henkilön, jota asia välittömästi koskee, katsotaan jättäneen hyväksymättä asiassa annetun välimiesmenettelyratkaisun toteuttamista koskevan keskinäisen sopimuksen, jos henkilö, jota asia välittömästi koskee, ei 60 päivän kuluessa sen päivän jälkeen, jona ilmoitus keskinäisestä sopimuksesta on lähetetty henkilölle, vedä kaikkia välimiesmenettelyratkaisun toteuttamista koskevassa keskinäisessä sopimuksessa ratkaistuja kysymyksiä pois tuomioistuimen tai hallinnollisen muutoksenhakuelimen käsittelystä tai muuten lopeta vireillä olevaa näitä kysymyksiä koskevaa oikeudenkäyntiä tai hallinnollista menettelyä tämän keskinäisen sopimuksen mukaisella tavalla.

ii) jos jonkin [sopimusvaltion] tuomioistuinten lopullisessa päätöksessä katsotaan, että välimiesmenettelyratkaisu on pätemätön. Tässä tapauksessa katsotaan, ettei [yleissopimuksen 19 artiklan] 1 kappaleen mukaista välimiesmenettelypyyntöä ole tehty eikä välimiesmenettelyä ole suoritettu (paitsi [yleissopimuksen] 21 artiklaa (Välimiesmenettelyn salassapito) ja 25 artiklaa (Välimiesmenettelyn kustannukset) sovellettaessa). Tässä tapauksessa voidaan tehdä uusi välimiesmenettelypyyntö, paitsi jos toimivaltaiset viranomaiset ovat yhtä mieltä siitä, että tällaista uutta pyyntöä ei tule sallia.

iii) jos henkilö, jota asia välittömästi koskee, jatkaa tuomioistuimessa tai hallinnollisessa muutoksenhakuelimessä oikeudenkäyntiä tai hallinnollista menettelyä kysymyksistä, jotka ratkaistiin keskinäisessä sopimuksessa välimiesmenettelyratkaisun toteuttamisesta.

5. Sen toimivaltaisen viranomaisen, joka on vastaanottanut [yleissopimuksen 19 artiklan] 1 kappaleen a kohdassa kuvatun alkuperäisen keskinäistä sopimusmenettelyä koskevan pyynnön, on kahden kalenterikuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta:

a) lähetettävä asian käsiteltäväksi saattaneelle henkilölle ilmoitus siitä, että se on vastaanottanut pyynnön; ja

b) lähetettävä ilmoitus tästä pyynnöstä ja pyynnön jäljennös toisen [sopimusvaltion] toimivaltaiselle viranomaiselle.

6. Kolmen kalenterikuukauden kuluessa sen jälkeen, kun toimivaltainen viranomainen on vastaanottanut keskinäistä sopimusmenettelyä koskevan pyynnön (tai sen jäljennöksen toisen [sopimusvaltion] toimivaltaiselta viranomaiselta), se joko:

a) ilmoittaa asian käsiteltäväksi saattaneelle henkilölle ja toiselle toimivaltaiselle viranomaiselle, että se on vastaanottanut tiedot, jotka tarvitaan asian sisällön käsittelyä varten; tai

b) pyytää tältä henkilöltä lisätietoja tätä varten.

7. Jos toinen tai molemmat toimivaltaisista viranomaisista ovat pyytäneet [yleissopimuksen 19 artiklan] 6 kappaleen b kohdan mukaisesti henkilöltä, joka on saattanut asian käsiteltäväksi, lisätietoja, jotka tarvitaan asian sisällön arviointia varten, lisätietoja pyytäneen toimivaltaisen viranomaisen on kolmen kalenterikuukauden kuluessa lisätietojen vastaanottamisesta tältä henkilöltä ilmoitettava tälle henkilölle ja toiselle toimivaltaiselle viranomaiselle joko:

a) että se on vastaanottanut pyydetyt tiedot; tai

b) että jotkin pyydetyistä tiedoista vielä puuttuvat.

8. Jos kumpikaan toimivaltainen viranomainen ei ole pyytänyt lisätietoja [yleissopimuksen 19 artiklan] 6 kappaleen b kohdan mukaisesti, [yleissopimuksen 19 artiklan] 1 kappaleessa tarkoitettu alkamispäivä on aikaisempi seuraavista:

a) päivä, jona molemmat toimivaltaiset viranomaiset ovat ilmoittaneet henkilölle, joka on saattanut asian käsiteltäväksi [yleissopimuksen 19 artiklan] 6 kappaleen a kohdan mukaisesti; ja

b) päivä, joka on kolme kalenterikuukautta sen jälkeen, kun toisen [sopimusvaltion] toimivaltaiselle viranomaiselle on ilmoitettu [yleissopimuksen 19 artiklan] 5 kappaleen b kohdan mukaisesti.

9. Jos lisätietoja on pyydetty [yleissopimuksen 19 artiklan] 6 kappaleen b kohdan mukaisesti, [yleissopimuksen 19 artiklan] 1 kappaleessa tarkoitettu alkamispäivä on aikaisempi seuraavista:

a) viimeisin päivä, jona lisätietoja pyytäneet toimivaltaiset viranomaiset ovat ilmoittaneet asian käsiteltäväksi saattaneelle henkilölle ja toiselle toimivaltaiselle viranomaiselle [yleissopimuksen 19 artiklan] 7 kappaleen a kohdan mukaisesti; ja

b) päivä, joka on kolme kalenterikuukautta sen jälkeen, kun molemmat toimivaltaiset viranomaiset ovat vastaanottaneet kaikki tiedot, jotka jompikumpi toimivaltainen viranomainen on pyytänyt asian käsiteltäväksi saattaneelta henkilöltä.

Jos kuitenkin jompikumpi tai kumpikin toimivaltaisista viranomaisista lähettää [yleissopimuksen 19 artiklan] 7 kappaleen b kohdassa tarkoitetun ilmoituksen, tällaista ilmoitusta on käsiteltävä [yleissopimuksen 19 artiklan] 6 kappaleen b kohdan mukaisena lisätietopyyntönä.

10. [Sopimusvaltioiden] toimivaltaisten viranomaisten on keskinäisellä sopimuksella [sopimuksen 25 artiklan mukaisesti] sovittava [yleissopimuksen VI osaan] sisältyvien määräysten soveltamistavasta, mukaan lukien ne vähimmäistiedot, jotka ovat tarpeen jokaiselle toimivaltaiselle viranomaiselle asian sisällön harkintaa varten. Tällainen sopimus on tehtävä ennen päivää, jona asian ratkaisemattomat kysymykset voidaan ensi kerran jättää välimiesmenettelyyn, ja sitä voidaan muuttaa aika ajoin sen jälkeen.

12. [Yleissopimuksen 19 artiklan] muiden määräysten estämättä:

a) keskinäisen sopimusmenettelyn asiasta syntyvää ratkaisematonta kysymystä, joka muutoin kuuluu [yleissopimuksessa] määrätyn välimiesmenettelyn piiriin, ei saa jättää välimiesmenettelyyn, jos jommankumman [sopimusvaltion] tuomioistuin tai hallinnollinen muutoksenhakuelin on jo antanut päätöksen tästä kysymyksestä;

b) jos milloin tahansa välimiesmenettelypyynnön tekemisen jälkeen, ja ennen kuin välimiespaneeli on antanut [sopimusvaltioiden] toimivaltaisille viranomaisille päätöksensä, jommankumman [sopimusvaltion] tuomioistuin tai hallinnollinen muutoksenhakuelin antaa tätä kysymystä koskevan päätöksen, välimiesmenettely on lopetettava.

Yleissopimuksen 20 artikla (Välimiesten nimeäminen)

1. Paitsi siltä osin kuin [sopimusvaltioiden] toimivaltaiset viranomaiset keskenään sopivat eri säännöistä, [yleissopimuksen VI osan] osalta sovelletaan [yleissopimuksen 20 artiklan] 2–4 kappaletta.

2. Välimiespaneelin jäsenten nimeämistä koskevat seuraavat säännöt:

a) Välimiespaneelin on koostuttava kolmesta jäsenestä (luonnollisesta henkilöstä), joilla on asiantuntemusta tai kokemusta kansainvälisissä veroasioissa.

b) Kunkin toimivaltaisen viranomaisen on nimettävä yksi paneelin jäsen 60 päivän kuluessa [yleissopimuksen] 19 artiklan 1 kappaleen mukaisen välimiesmenettelypyynnön esittämispäivästä. Kahden näin nimetyn paneelin jäsenen on 60 päivän kuluessa jälkimmäisestä nimeämisestä nimettävä kolmas jäsen, joka toimii välimiespaneelin puheenjohtajana. Puheenjohtaja ei saa olla kummankaan [sopimusvaltion] kansalainen eikä asua kummallakaan niistä.

c) Kunkin välimiespaneeliin nimetyn jäsenen on oltava puolueeton ja riippumaton [sopimusvaltioiden] toimivaltaisista viranomaisista, verohallinnoista ja finanssiministeriöistä sekä kaikista henkilöistä, joita asia välittömästi koskee (samoin kuin heidän neuvonantajistaan) nimeämisen hyväksymisen ajankohtana, säilytettävä puolueettomuutensa ja riippumattomuutensa koko menettelyn ajan ja vältettävä kohtuullisen ajanjakson ajan sen jälkeen kaikkea sellaista menettelyä, joka voi vahingoittaa vaikutelmaa välimiesten puolueettomuudesta ja riippumattomuudesta menettelyn osalta.

3. Mikäli [sopimusvaltion] toimivaltainen viranomainen ei nimeä välimiespaneelin jäsentä sillä tavalla ja niiden ajanjaksojen aikana, joista määrätään [yleissopimuksen 20 artiklan] 2 kappaleessa tai joista [sopimusvaltioiden] toimivaltaiset viranomaiset ovat sopineet, se ylin Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön Veropolitiikan ja -hallinnon keskuksen virkamies, joka ei ole kummankaan [sopimusvaltion] kansalainen, nimeää jäsenen tämän toimivaltaisen viranomaisen puolesta.

4. Jos välimiespaneelin kaksi ensimmäistä jäsentä eivät nimeä puheenjohtajaa sillä tavalla ja niiden ajanjaksojen aikana, joista määrätään [yleissopimuksen 20 artiklan] 2 kappaleessa tai joista [sopimusvaltioiden] toimivaltaiset viranomaiset ovat sopineet, se ylin Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön Veropolitiikan ja -hallinnon keskuksen virkamies, joka ei ole kummankaan [sopimusvaltion] kansalainen, nimeää puheenjohtajan.

Yleissopimuksen 21 artikla (Välimiesmenettelyn salassapito)

1. Ainoastaan sovellettaessa niitä [yleissopimuksen VI osan] määräyksiä, [sopimuksen] määräyksiä ja [sopimusvaltioiden] sisäistä lainsäädäntöä, jotka liittyvät tiedonvaihtoon, salassapitoon ja hallinnolliseen apuun, välimiespaneelin jäsenten ja jäsenkohtaisen enintään kolmihenkisen henkilökunnan (ja tulevien välimiesten, vain siltä osin kuin on tarpeen todentaa heidän kykynsä täyttää välimiehiä koskevat vaatimukset) katsotaan olevan henkilöitä tai viranomaisia, joille tietoja voidaan ilmaista. Välimiespaneelin tai tulevien välimiesten saamia tietoja ja toimivaltaisten viranomaisten välimiespaneelilta saamia tietoja pidetään tietoina, jotka vaihdetaan [sopimuksen] tiedonvaihtoa ja virka-apua koskevien määräysten mukaisesti.

2. [Sopimusvaltioiden] toimivaltaiset viranomaiset varmistavat, että välimiespaneelin jäsenet ja heidän henkilökuntansa suostuvat kirjallisesti ennen välimiesmenettelyssä toimimistaan käsittelemään välimiesmenettelyyn liittyviä tietoja niiden salassapito- ja vaitiolovelvoitteiden mukaisesti, jotka kuvataan niissä [sopimuksen] määräyksissä, jotka liittyvät tiedonvaihtoon ja virka-apuun, sekä [sopimusvaltioiden] sovellettavan lainsäädännön mukaisesti.

Yleissopimuksen 22 artikla (Asian ratkaiseminen ennen välimiesmenettelyn päättymistä)

Sovellettaessa [yleissopimuksen VI osaa] ja niitä [sopimuksen] määräyksiä, joilla määrätään asioiden ratkaisemisesta keskinäisellä sopimuksella, asiaa koskeva keskinäinen sopimusmenettely samoin kuin välimiesmenettely lopetetaan, jos milloin tahansa välimiesmenettelypyynnön esittämisen jälkeen ja ennen kuin välimiespaneeli on antanut päätöksensä [sopimusvaltioiden] toimivaltaisille viranomaisille:

a) [sopimusvaltioiden] toimivaltaiset viranomaiset pääsevät keskinäiseen sopimukseen asian ratkaisemisesta; tai

b) asian käsiteltäväksi saattanut henkilö peruuttaa välimiesmenettelyä tai keskinäistä sopimusmenettelyä koskevan pyyntönsä.

Yleissopimuksen 23 artikla (Välimiesmenettelyn laji)

1. [Yleissopimuksen VI osan] mukaiseen välimiesmenettelyyn sovelletaan seuraavia sääntöjä, paitsi siltä osin kuin [sopimusvaltioiden] toimivaltaiset viranomaiset keskenään sopivat eri säännöistä:

a) Sen jälkeen, kun asia on jätetty välimiesmenettelyyn, kunkin [sopimusvaltion] toimivaltaisen viranomaisen on annettava välimiespaneelille sopimuksella asetettuun päivään mennessä ratkaisuehdotus, jossa käsitellään kaikkia asian ratkaisemattomia kysymyksiä (ottaen huomioon kaikki [sopimusvaltioiden] toimivaltaisten viranomaisten välillä aikaisemmin siinä asiassa tehdyt sopimukset). Ratkaisuehdotus on rajattava täsmällisten rahamäärien (esimerkiksi tulojen tai kulujen) esittämiseen, tai jos siitä on erityisesti määrätty, [sopimuksen] nojalla määrätyn veron maksimiverokantaan, asian jokaisen oikaisu- tai vastaavan kysymyksen osalta. Jos [sopimusvaltioiden] toimivaltaiset viranomaiset eivät ole päässeet sopimukseen [sopimuksen] määräyksen soveltamisedellytyksiä koskevasta kysymyksestä (jäljempänä "kynnyskysymys"), kuten luonnollisen henkilön asuinpaikasta tai siitä, onko olemassa kiinteä toimipaikka, toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa vaihtoehtoisia ratkaisuehdotuksia kysymyksiin, joista päättäminen riippuu näiden kynnyskysymysten ratkaisemisesta.

b) Kunkin [sopimusvaltion] toimivaltainen viranomainen voi myös antaa ratkaisuehdotusta tukevia kannanottoja välimiespaneelin harkittavaksi. Kunkin toimivaltaisen viranomaisen, joka antaa ratkaisuehdotuksen tai ratkaisuehdotusta tukevan kannanoton, on annettava siitä jäljennös toiselle toimivaltaiselle viranomaiselle siihen päivään mennessä, jona ratkaisuehdotus ja ratkaisuehdotusta tukeva kannanotto on ollut määrä antaa. Kukin toimivaltainen viranomainen voi myös sopimuksella määrättyyn päivään mennessä antaa välimiespaneelille vastineen toisen toimivaltaisen viranomaisen antamaan ratkaisuehdotukseen ja ratkaisuehdotusta tukevaan kannanottoon. Jäljennös vastineesta on annettava toiselle toimivaltaiselle viranomaiselle siihen päivään mennessä, jona vastine on ollut määrä antaa.

c) Välimiespaneeli valitsee päätöksekseen yhden toimivaltaisten viranomaisten asiaa varten jättämistä ratkaisuehdotuksista jokaisen kysymyksen ja kynnyskysymysten osalta, eikä se sisällytä päätökseen perustelua tai muuta selitystä. Välimiesmenettelyratkaisu hyväksytään paneelin jäsenten yksinkertaisella enemmistöllä. Välimiespaneeli antaa päätöksensä kirjallisena tiedoksi [sopimusvaltioiden] toimivaltaisille viranomaisille. Välimiesmenettelyratkaisulla ei ole ennakkotapausarvoa.

5. Ennen välimiesmenettelyn aloittamista [sopimusvaltioiden] toimivaltaiset viranomaiset varmistavat, että kaikki asian käsiteltäväksi saattaneet henkilöt ja heidän neuvonantajansa hyväksyvät kirjallisesti sen, että ne eivät ilmaise muulle henkilölle välimiesmenettelyn kuluessa jommaltakummalta toimivaltaiselta viranomaiselta tai välimiespaneelilta saamiaan tietoja. Asiaa koskeva [sopimuksen] mukainen keskinäinen sopimusmenettely samoin kuin [yleissopimuksen VI osan] mukainen välimiesmenettely lopetetaan, jos asian käsiteltäväksi saattanut henkilö tai joku tämän henkilön neuvonantajista olennaisesti rikkoo tätä vaitiolosopimusta milloin tahansa välimiesmenettelypyynnön tekemisen jälkeen ja ennen kuin välimiespaneeli on antanut päätöksensä tiedoksi [sopimusvaltioiden] toimivaltaisille viranomaisille.

Yleissopimuksen 24 artikla (Sopimus erilaisesta ratkaisusta)

2. [Yleissopimuksen VI osan] mukainen välimiesmenettelyratkaisu ei, [yleissopimuksen] 19 artiklan 4 kappaleen estämättä, sido [sopimusvaltioita], eikä sitä toteuteta, jos [sopimusvaltioiden] toimivaltaiset viranomaiset sopivat kaikkia ratkaisemattomia kysymyksiä koskevasta erilaisesta ratkaisusta kolmen kalenterikuukauden kuluessa sen jälkeen, kun välimiesmenettelyratkaisu on annettu niille tiedoksi.

Yleissopimuksen 25 artikla (Välimiesmenettelyn kustannukset)

[Yleissopimuksen VI osan] mukaisessa välimiesmenettelyssä [sopimusvaltiot] vastaavat välimiespaneelin jäsenten maksuista ja kuluista samoin kuin [sopimusvaltioille] välimiesmenettelytoimien yhteydessä kertyneistä kustannuksista tavalla, josta [sopimusvaltioiden] toimivaltaisten viranomaisten on sovittava keskinäisellä sopimuksella. Jos tällaista sopimusta ei ole, jokainen [sopimusvaltio] vastaa omista ja nimeämänsä paneelin jäsenen kuluista. [Sopimusvaltiot] vastaavat yhtäläisin osuuksin välimiespaneelin puheenjohtajan kustannuksista ja muista kuluista, jotka liittyvät välimiesmenettelyn hoitamiseen.

Yleissopimuksen 26 artikla (Yhteensopivuus)

2. Keskinäisestä sopimusmenettelystä syntyvää ratkaisematonta kysymystä, joka muuten kuuluu [yleissopimuksen VI osassa] määrätyn välimiesmenettelyn alaan, ei saa jättää välimiesmenettelyyn, jos kysymys kuuluu sellaisen asian alaan, jonka osalta on aikaisemmin asetettu välimiespaneeli tai vastaava elin sellaisen kahden- tai monenvälisen sopimuksen mukaisesti, jolla määrätään keskinäisen sopimusmenettelyn asiasta syntyvien ratkaisemattomien kysymysten pakollisesta sitovasta välimiesmenettelystä.

3. [Mikään] [yleissopimuksen VI osassa] ei vaikuta sellaisten laajempien velvoitteiden täyttämiseen, jotka koskevat keskinäisen sopimusmenettelyn yhteydessä syntyvien ratkaisemattomien kysymysten välimiesmenettelyä ja jotka johtuvat muista sopimuksista, joiden osapuolia [sopimusvaltiot] ovat tai tulevat olemaan.

Yleissopimuksen 28 artiklan (Välimiesmenettelyn soveltamisala) 2 kappaleen a kohta

Yleissopimuksen 28 artiklan 2 kappaleen a kohdan mukaisesti Suomen tasavalta muotoilee seuraavat varaumat niiden asioiden soveltamisalan osalta, jotka voidaan ottaa välimiesmenettelyyn yleissopimuksen VI osan määräysten mukaisesti:

1. Suomi varaa itselleen oikeuden sulkea [yleissopimuksen VI osan] soveltamisalan ulkopuolelle asiat, joihin sisältyy veron välttämisen vastaisten kotimaisten sääntöjen soveltamista kummassa tahansa [sopimusvaltiossa]. Suomen osalta tässä tarkoitetut kotimaiset veron välttämisen vastaiset säännökset ovat verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 27–30 §:t, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 6 a §:n 9 momentti ja 52 h sekä ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta annettu laki (1217/1994). Varauma kattaa myöhemmät näiden säännösten muutokset sekä näitä säännöksiä korvaamaan tarkoitetut uudet säännökset. Suomi ilmoittaa tallettajalle säännösten myöhemmistä muutoksista ja korvaavista säännöksistä.

2. Suomi varaa itselleen oikeuden sulkea [yleissopimuksen VI osan] soveltamisalan ulkopuolelle asiat, joihin sisältyy menettely, jonka osalta tuomioistuin on todennut verovelvollisen tai verovelvollisen puolesta toimivan henkilön syylliseksi veropetokseen tai muuhun verorikokseen kummassa tahansa [sopimusvaltiossa]. Suomen osalta tässä tarkoitetut kotimaiset säännökset ovat rikoslain (39/1889) 29 luvun 1–4 §:t. Varauma kattaa myöhemmät näiden säännösten muutokset sekä näitä säännöksiä korvaamaan tarkoitetut uudet säännökset. Suomi ilmoittaa tallettajalle säännösten myöhemmistä muutoksista ja korvaavista säännöksistä.

3. Suomi varaa itselleen oikeuden sulkea [yleissopimuksen VI osan] soveltamisalan ulkopuolelle tuloja [ ] koskevat asiat, jos kaksinkertaista verotusta ei ole. Kaksinkertainen verotus tarkoittaa sitä, että molemmat [sopimusvaltiot] ovat määränneet saman veronalaisen tulon [ ] osalta veroja, jotka aiheuttavat joko lisää veromaksua, lisää verovelvollisuutta tai peruuntumista taikka alentumista tappioissa, joita voitaisiin käyttää verotettavan tulon kuittaukseen.

4. Suomi varaa itselleen oikeuden sulkea [yleissopimuksen VI osan] soveltamisalan ulkopuolelle:

a) lähteellä pidätettävien verojen osalta määrissä, jotka maksetaan tai hyvitetään verosopimusosapuolen ulkopuolella asuville, tapaukset, joissa verotettava tapahtuma on ennen viitepäivämäärää;

b) kaikkien muiden kannettavien verojen osalta verot, jotka kannetaan ennen viitepäivämäärää alkaneilla verokausilla.

Tässä varaumassa tarkoitettu viitepäivä on myöhäisin seuraavista:

i) päivä, jona yleissopimusta aletaan soveltaa molemmissa [sopimusvaltioissa] kyseessä olevan veron osalta;

ii) tammikuun 1 päivä sen jälkeen, kun on kulunut kuusi kalenterikuukautta päivästä, jona tallettaja on antanut tiedon sellaisesta varauman peruuttamisesta tai ilmoituksesta, joka johtaa [yleissopimuksen VI osan] soveltumiseen molempien [sopimusvaltioiden] osalta; ja

iii) jos kyse, on tapauksesta, joka tulisi välimiesmenettelyn soveltamisalaan sen jälkeen, kun [yleissopimuksen VI osaa] on alettu soveltaa molempien [sopimusvaltioiden] osalta, [yleissopimuksen] 28 artiklan 2 kappaleessa tai 19 artiklan 12 kappaleessa tarkoitetun varauman peruuttamisen johdosta, tammikuun 1 päivä sen jälkeen, kun on kulunut kuusi kalenterikuukautta päivästä, jona tallettaja on antanut tiedon sellaisesta varauman peruuttamisesta.

5. Suomi varaa itselleen oikeuden sulkea [yleissopimuksen VI osan] soveltamisalan ulkopuolelle kaikki asiat, joissa on jätetty hakemus kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulonoikaisun yhteydessä tehdyn yleissopimuksen (90/436/ETY) – niin kuin se on muutettuna – tai muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden hyväksymien asiakirjojen tai näitä toimeenpanevien kotimaisten säännösten perusteella.

Yleissopimuksen 28 artiklan 2 kappaleen a kohdan mukaisesti Singaporen tasavalta muotoilee seuraavat varaumat niiden asioiden soveltamisalan osalta, jotka voidaan ottaa välimiesmenettelyyn yleissopimuksen VI osan määräysten mukaisesti:

a) Singaporen tasavalta varaa itselleen oikeuden sulkea [yleissopimuksen VI osan] soveltamisalan ulkopuolelle asiat, joihin liittyy kansallisten yleisten veron välttämisen vastaisten sääntöjen soveltamista, mitkä sisältyvät tuloverolain 33 §:ään, oikeuskäytäntöön tai oikeusoppiin. Tämä varauma sisältää myös mahdolliset myöhemmät säännökset, joilla kyseiset säännökset korvataan, muutetaan tai saatetaan ajan tasalle. Singaporen tasavalta ilmoittaa tallettajalle kaikista sellaisista myöhemmistä säännöksistä.

b) Jos [yleissopimuksen] 28 artiklan 2 kappaleen a kohdan mukaisesti toisen [sopimusvaltion] tekemässä varaumassa viitataan yksinomaan sen kansalliseen lainsäädäntöön (mukaan lukien lainsäädännön määräykset, oikeuskäytäntö, oikeusoppi ja rangaistukset), Singaporen tasavalta varaa itselleen oikeuden jättää [yleissopimuksen VI osan] soveltamisalan ulkopuolelle asiat, jotka jätettäisiin [yleissopimuksen VI osan] soveltamisalan ulkopuolelle, jos toisen [sopimusvaltion] varaumat muotoiltaisiin viittaamalla Singaporen tasavallan kansallisen lainsäädännön vastaaviin säännöksiin tai mahdollisiin myöhempiin säännöksiin, joilla kyseiset säännökset korvataan, muutetaan tai saatetaan ajan tasalle. Singaporen tasavallan toimivaltainen viranomainen neuvottelee toisen [sopimusvaltion] toimivaltaisen viranomaisen kanssa täsmentääkseen [yleissopimuksen] 19 artiklan 10 kappaleen nojalla tehtävässä sopimuksessa, mitä vastaavia säännöksiä Singaporen tasavallan kansallisessa lainsäädännössä on.

26 artikla (SopS 40–41/2010)
Tietojen vaihtaminen

1. Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on vaihdettava keskenään sellaisia tietoja, jotka ovat ennalta arvioiden olennaisia tämän sopimuksen määräysten soveltamiseksi tai sopimusvaltioiden tai niiden valtiollisten osien tai paikallisviranomaisten lukuun määrättäviä kaikenlaatuisia veroja koskevan sisäisen lainsäädännön hallinnoimiseksi tai toimeenpanemiseksi, mikäli tämän lainsäädännön perusteella tapahtuva verotus ei ole tämän sopimuksen vastainen. Sopimuksen 1 ja 2 artikla eivät rajoita tietojen vaihtamista.

2. Sopimusvaltion 1 kappaleen perusteella vastaanottamia tietoja on käsiteltävä salaisina samalla tavalla kuin tämän valtion sisäisen lainsäädännön perusteella saatuja tietoja ja niitä saadaan ilmaista vain henkilöille tai viranomaisille (niihin luettuina tuomioistuimet ja hallintoelimet), jotka määräävät, kantavat tai perivät 1 kappaleessa mainittuja veroja tai käsittelevät näitä veroja koskevia syytteitä tai valituksia, taikka valvovat edellä mainittuja toimia Näiden henkilöiden tai viranomaisten on käytettävä tietoja vain tällaisiin tarkoituksiin. He saavat ilmaista tietoja julkisessa oikeudenkäynnissä tai tuomioistuimen ratkaisuissa.

3. Tämän artiklan 1 ja 2 kappaleiden määräysten ei katsota velvoittavan sopimusvaltiota:

a) ryhtymään hallintotoimiin, jotka poikkeavat tämän sopimusvaltion tai toisen sopimusvaltion lainsäädännöstä ja hallintokäytännöstä;

b) antamaan tietoja, joita tämän sopimusvaltion tai toisen sopimusvaltion lainsäädännön mukaan tai säännönmukaisen hallintomenettelyn puitteissa ei voida hankkia;

c) antamaan tietoja, jotka paljastaisivat liikesalaisuuden taikka teollisen, kaupallisen tai ammatillisen salaisuuden tai elinkeinotoiminnassa käytetyn menettelytavan, taikka tietoja, joiden ilmaiseminen olisi vastoin yleistä järjestystä (ordre public).

4. Jos sopimusvaltio pyytää tietoja tämän artiklan mukaisesti, toisen sopimusvaltion on käytettävä tiedonhankintakeinojaan pyydettyjen tietojen hankkimiseksi, vaikka tämä toinen valtio ei ehkä tarvitse näitä tietoja omiin verotuksellisiin tarkoituksiinsa. Edelliseen lauseeseen sisältyvän velvollisuuden osalta sovelletaan 3 kappaleen rajoituksia, mutta näiden rajoitusten ei voida milloinkaan katsoa sallivan sitä, että sopimusvaltio kieltäytyy antamasta tietoja vain sen vuoksi, että ne eivät sen osalta koske kansallista etua.

5. Tämän artiklan 3 kappaleen määräysten ei voida milloinkaan katsoa sallivan sitä, että sopimusvaltio kieltäytyy antamasta tietoja vain sen vuoksi, että tiedot ovat pankin, muun rahoituslaitoksen, välittäjän tai edustajan tai uskotun miehen hallussa tai ne koskevat omistusosuuksia henkilössä.

27 artikla
Diplomaattisen edustuston ja konsuliedustuston jäsenet

Tämä sopimus ei vaikuta niihin verotusta koskeviin erioikeuksiin, jotka kansainvälisen oikeuden yleisten sääntöjen tai erityisten sopimusten määräysten mukaan myönnetään diplomaattisen edustuston tai konsuliedustuston jäsenille.

Seuraava yleissopimuksen 7 artiklan 1 kappale korvaa tämän sopimuksen 22 artiklan 3 kappaleen:4

(Käännös)

YLEISSOPIMUKSEN 7 ARTIKLA – SOPIMUSTEN VÄÄRINKÄYTÖN ESTÄMINEN (PPT-määräys)

[Sopimukseen] perustuvaa etuutta ei, [sopimuksen] määräysten estämättä, myönnetä tulon tai varallisuuden osalta, jos on kohtuullista päätellä ottaen huomioon kaikki asiaa koskevat tosiasiat ja olosuhteet, että tämän etuuden hankkiminen oli yksi sellaisen järjestelyn tai transaktion pääasiallisista tarkoituksista, joka välittömästi tai välillisesti johti tähän etuuteen, paitsi jos selvitetään, että tämän etuuden myöntäminen olisi näissä olosuhteissa [sopimuksen] asiaa koskevien määräysten tavoitteen ja tarkoituksen mukaista.

28 artikla
Voimaantulo

1. Sopimusvaltioiden hallitukset ilmoittavat toisilleen täyttäneensä valtiosäännössään tämän sopimuksen voimaantulolle asetetut edellytykset.

2. Sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä päivästä, jona myöhempi 1 kappaleessa tarkoitetuista ilmoituksista on tehty, ja sen määräyksiä sovelletaan:

a) Suomessa:

1) lähteellä pidätettävien verojen osalta, tuloon, joka saadaan sitä vuotta, jona sopimus tulee voimaan, lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen;

2) muiden tulosta suoritettavien verojen osalta, veroihin, jotka määrätään sitä vuotta, jona sopimus tulee voimaan, lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen alkavilta verovuosilta;

b) Singaporessa: veroon, joka määrätään sitä vuotta, jona sopimus tulee voimaan, toiseksi seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen alkavilta verotusvuosilta.

3. Suomen Tasavallan ja Singaporen Tasavallan välistä tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi Singaporessa 23 päivänä lokakuuta 1981 allekirjoitettua sopimusta lakataan soveltamasta veroihin, joihin tätä sopimusta 2 kappaleen määräysten mukaan sovelletaan.

29 artikla
Päättyminen

Tämä sopimus on voimassa, kunnes jompikumpi sopimusvaltio sen irtisanoo. Kumpikin sopimusvaltio voi viiden vuoden kuluttua siitä päivästä, jona sopimus tulee voimaan, irtisanoa sopimuksen diplomaattista tietä tekemällä irtisanomisilmoituksen viimeistään kunkin kalenterivuoden kesäkuun 30 päivänä. Tässä tapauksessa sopimuksen soveltaminen lakkaa:

a) Suomessa:

1) lähteellä pidätettävien verojen osalta, tuloon, joka saadaan sitä vuotta, jona irtisanomisilmoitus tehdään, lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen;

2) muiden tulosta suoritettavien verojen osalta, veroihin, jotka määrätään sitä vuotta, jona irtisanomisilmoitus tehdään, lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen alkavilta verovuosilta;

b) Singaporessa:

veroon, joka määrätään sitä vuotta, jona irtisanomisilmoitus tehdään, toiseksi seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen alkavilta verotusvuosilta.

Tämän vakuudeksi ovat allekirjoittaneet, asianmukaisesti siihen valtuutettuina, allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

Tehty Singaporessa 7 päivänä kesäkuuta 2002 kahtena englanninkielisenä kappaleena.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.