Finlex - Etusivulle
Sopimussarja

111/2007

Sopimussarja

Sopimustekstit, valtiosopimusten voimaansaattamissäädökset, ministeriöiden ilmoitukset sekä sähköinen sopimussarja vuodesta 1999 alkaen

Valtioneuvoston asetus pelastuspalkkion jakamisessa noudatettavista perusteista Suomen valtion aluksen suoritettua pelastuksen

Allekirjoituspäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 40/2007 (Julkaistu 31.12.2007)

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty liikenne- ja viestintäministeriön esittelystä, säädetään 15 päivänä heinäkuuta 1994 annetun merilain (674/1994) 16 luvun 11 §:n 6 momentin nojalla sellaisena kuin se on laissa 1363/2006:

1 §

Jos meripelastuksen on suorittanut Suomen valtion alus, jota käytetään yksinomaan valtion muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen, merilain 16 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan huomioon otettavalla palkkauksella tarkoitetaan kunkin miehistöön kuuluvan kuukausipalkkaa. Jos miehistöön kuuluu varusmiehiä tai heihin verrattavia, on heidän pelastuspalkkio-osuutensa määrättävä sen viranomaisen, jonka palveluksessa henkilö on, virkamiehen alimman kuukausipalkan mukaan.

2 §

Jos pelastukseen on osallistunut eri ministeriöiden hallinnonalaan kuuluvia aluksia, valtioneuvosto voi päättää aluksen henkilöstölle tulevan pelastuspalkkion jaosta alusten kesken.

3 §

Merilain 16 luvun 11 §:ssä säädetystä pelastuspalkkiosta luopumisesta päättää ministeriö, jonka hallinnonalaan alus kuuluu. Asiasta päättää kuitenkin valtioneuvosto, jos pelastukseen on osallistunut useamman ministeriön hallinnonalaan kuuluvia aluksia. Tämä asetus tulee voimaan 12 päivänä tammikuuta 2008.

Sivun alkuun