Finlex - Etusivulle
Sopimussarja

27/1992

Sopimussarja

Sopimustekstit, valtiosopimusten voimaansaattamissäädökset, ministeriöiden ilmoitukset sekä sähköinen sopimussarja vuodesta 1999 alkaen

Asetus Singaporen kanssa eräiden tekstiilituotteiden Singaporesta tapahtuvan tuonnin rajoittamisesta tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta

Allekirjoituspäivä

Ulkoasiainministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä säädetään maan ulkomaankaupan ja taloudellisen kasvun turvaamisesta 15 päivänä helmikuuta 1974 annetun lain (157/74) 1 ja 3 § nojalla:

1 §

Singaporessa 10 päivänä tammikuuta 1992 Suomen hallituksen ja Singaporen hallituksen välillä eräiden tekstiilituotteiden Singaporesta tapahtuvan tuonnin rajoittamisesta tehty sopimus on voimassa 11 päivästä tammikuuta 1992 niin kuin siitä on sovittu.

2 §

Tullilaitoksen tehtävänä on seurata edellä mainitun sopimuksen nojalla tapahtuvaa tavaroiden maahantuontia.

3 §

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1992.

SOPIMUS Suomen hallituksen ja Singaporen hallituksen välillä koskien eräiden tekstiilituotteiden vientiä Singaporesta tuontia varten Suomeen

Singaporessa 9-10 päivinä tammikuuta 1992 Suomen hallituksen valtuuskunnan ja Singaporen hallituksen valtuuskunnan välillä käytyjen neuvottelujen aikana sekä ottaen huomioon kansainvälistä tekstiilikauppaa koskevan sopimuksen, erityisesti artiklan 4 ja liitteen B kohdan 2, sekä mainitun sopimuksen 31 päivänä heinäkuuta 1986 ja 31 päivänä heinäkuuta 1991 tehdyt jatkopöytäkirjat, on sovittu seuraavaa:

1. Nämä järjestelyt ovat voimassa 11 päivästä tammikuuta 1992 31 päivään joulukuuta 1992.

2. Näitä järjestelyjä sovelletaan vietäessä Suomeen tämän sopimuksen I liitteessä yksilöityjä tekstiilituotteita tuossa liitteessä mainittuun määrärajaan saakka.

3. Näiden järjestelyjen toteuttamiseksi Suomi sallii I liitteessä mainittujen singaporelaista alkuperää olevien tekstiilituotteiden maahantuonnin sovitun määrärajan puitteissa edellyttäen, että nämä Suomeen tuotavat tavarat on varustettu II liitteen mukaisella vientiluvalla alkuperäistodistuksen muodossa. Vientiluvassa tulee olla Singaporen kauppaministeriön merkintä siitä, että kyseiset tavarat on vähennetty asianomaisen kauden ajaksi sovitusta Suomeen tapahtuvan viennin määrästä. Vientipäivänä pidetään vientilupaan merkittyä laivauspäivämäärää.

4. Tämän sopimuksen vaikutus päättyy siitä päivämäärästä lukien, kun Uruguayn kierroksen ylimenokausijärjestely tekstiilisektorin integroimiseksi GATTiin astuu voimaan.

5. Jolleivät Uruguayn kierroksen ylimenokausijärjestelyt tekstiilisektorin integroimiseksi GATTiin astuisi voimaan tammikuussa 1993, Suomi ja Singapore sopivat neuvottelevansa keskenään tarpeesta jatkaa näitä järjestelyjä.

6. Tämä sopimus ei vaikuta kummankaan osapuolen oikeuksiin tai velvollisuuksiin sellaisen ylimenokausijärjestelyn aikana.

7. Suomi ja Singapore sopivat neuvottelevansa keskenään kaikista näiden järjestelyjen soveltamisesta aiheutuvista kysymyksistä.

8. Singaporen tulee pyrkiä varmistamaan, että niiden tekstiilituotteiden vienti, joihin sovelletaan määrällistä rajoitusta, jakautuu mahdollisimman tasaisesti ympäri vuoden, ottaen erityisesti huomioon kausiluontoiset tekijät.

9. Singapore toimittaa Suomelle kuukausittain tilastotiedot näiden järjestelyjen I liitteessä ilmoitetuista tekstiilituotteista, joille rajoituskauden aikana siihen mennessä on myönnetty vientiluvat Suomeen tapahtuvaa vientiä varten yllä olevan 3 kohdan mukaisesti. Suomi toimittaa Singaporelle kuukausittain tilastotiedot Singaporesta siihen saakka tuoduista kyseisistä tuotteista.

10. Kumpikin sopimuspuoli voi koska tahansa lopettaa näiden järjestelyjen soveltamisen edellyttäen, että vähintään sadankahdenkymmenen päivän irtisanomisaikaa noudatetaan, missä tapauksessa järjestelyt päättyvät tämän sadankahdenkymmenen päivän ajanjakson kuluttua umpeen.

11. Tämän sopimuksen liitteet muodostavat sen erottamattoman osan.

Tehty Singaporessa 10 päivänä tammikuuta 1992.

Liite I

Ryhmä Suomen Tavara Määrä- Rajoitus

tullitariffi- yksikkö 11.1.92-

nimike 31.12.92

1 62.05.20.00 Miesten ja poikien Kappale 663 714

62.05.30.00 paidat puuvillaa tai

tekokuitua

Sivun alkuun