10/1991

SOPIMUS Suomen Tasavallan ja Sri Lankan Demokraattisen Sosialistisen Tasavallan välillä tekstiilituotteiden keskinäisestä kaupasta:

1. Seuraavat järjestelyt ovat voimassa 1 päivästä tammikuuta 1991 31 päivään joulukuuta 1991 korvaten nykyiset, joulukuun 31 päivänä 1990 päättyvät järjestelyt.

2. Kumpikin osapuoli voi milloin tahansa pyytää neuvotteluja tämän sopimuksen muuttamisesta mikäli myöhempi kehitys sitä edellyttää.

3. Sri Lankan hallitus sitoutuu rajoittamaan I liitteessä mainittujen tekstiilituotteiden vientiä Suomeen liitteessä I mainittuun määrään.

4. Näiden järjestelyjen toteuttamiseksi Suomi sallii I liitteessä mainittujen srilankalaista alkuperää olevien tekstiilituotteiden maahantuonnin sovittujen määrien puitteissa edellyttäen, että nämä Suomeen tuotavat tavarat on varustettu II liitteen mukaisella Sri Lankan käsityö- ja tekstiiliteollisuusministeriön antamalla vientilisenssillä. Vientilisenssissä tulee olla asianomaisten viranomaisten merkintä siitä, että kyseiset tavaraerät on vähennetty asianomaisen kauden ajaksi sovitusta Suomeen tapahtuvan viennin määrästä. Vientipäivänä pidetään rahtikirjaan merkittyä lähetyspäivää.

5. Jos Suomen viranomaisten tuonninvalvontajärjestelmän avulla saamat tiedot osoittavat, että I liitteessä mainitun tuotteen sovittu määrä on täytetty tai ettei sen täyttämätön osa riitä kattamaan vientilisenssissä mainittuja tavaroita, Suomen viranomaiset voivat alla olevan 6. kohdan määräykset huomioon ottaen kieltää I liitteessä mainitun rajan ylittävän tuontierän tuonnin. Tällaisessa tapauksessa on Suomen viranomaisten välittömästi ilmoitettava päätöksestään Sri Lankan viranomaisille.

6. Yhteenlaskettuina vientivajeen ja vientiennakon ei tule ylittää 10 prosenttia, mistä määrästä vientiennakon tulee muodostaa korkeintaan 5 prosenttia.

7. Suomi ja Sri Lanka suostuvat jommankumman osapuolen pyynnöstä neuvottelemaan keskenään jokaisesta näiden järjestelyjen soveltamisesta aiheutuvasta kysymyksestä. Osapuolet suostuvat lisäksi ryhtymään neuvotteluihin näiden järjestelyjen jatkamisesta taikka muuttamisesta, ottaen erityisesti huomioon kansainvälistä tekstiilisopimusta koskevan sopimuksen jatkamista koskevan pöytäkirjan päättymisen 31 päivänä heinäkuuta 1991.

8. Sri Lanka toimittaa Suomelle neljännesvuosittain tilastotiedot tekstiilituotteista, joille rajoituskauden aikana siihen mennessä on myönnetty vientilisenssi Suomeen tapahtuvaa vientiä varten. Suomi toimittaa Sri Lankalle neljännesvuosittain tilastotiedot siihen saakka tuoduista samoista tekstiilituotteista.

9. Tämän sopimuksen liitteet muodostavat sen erottamattoman osan.

Tehty Colombossa kahtena kappaleena 14 päivänä joulukuuta 1990.

Liite I

(a)                (b)              (c)              (d)
Suomen tulli-      Tavara           Määrä-      1.1.1991-
tariffi-                            yksikkö     31.12.
nimike                                          1991 ajan-
                                                jakso


62.05.20.00       Miesten ja        Kappale     83 071
62.05.30.00       poikien paidat,
                  puuvillaa ja
                  tekokuitua

(Sopimuksen II liite on nähtävänä ja saatavana ulkoasiainministeriössä)

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.