Finlex - Etusivulle
Sopimussarja

16/1985

Sopimussarja

Sopimustekstit, valtiosopimusten voimaansaattamissäädökset, ministeriöiden ilmoitukset sekä sähköinen sopimussarja vuodesta 1999 alkaen

Asetus kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen sekä siihen liittyvän valinnaisen pöytäkirjan voimaansaattamisesta annetun asetuksen 2 §:n muuttamisesta

Allekirjoituspäivä

Ulkoasiainministerin esittelystä muutetaan kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen sekä siihen liittyvän valinnaisen pöytäkirjan voimaansaattamisesta 30 päivänä tammikuuta 1976 annetun asetuksen (108/76, SopS:8/1976) 2 § näin kuuluvaksi:

2 §

Suomi on tehnyt kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen seuraavat varaumat:

1) Viitaten yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleeseen Suomi ilmoittaa, että Suomen nykyisen lainsäädännön mukaan hallinnollinen viranomainen voi päättää pidättämisestä ja vangitsemisesta, jolloin asia tulee tuomioistuimen päätettäväksi vasta määrätyn ajan kuluttua;

2) Viitaten yleissopimuksen 10 artiklan 2 kappaleen b kohtaan ja 3 kappaleeseen Suomi ilmoittaa, että joskin nuoret ja aikuiset rikoksentekijät säilytetään Suomessa yleensä erillään toisistaan, ei pidetä tarkoituksenmukaisena omaksua ehdotonta kieltoa joustavien järjestelyjen mahdollistamiseksi;

3) Viitaten yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen d kohtaan Suomi ilmoittaa, ettei kohta vastaa Suomen nykyistä lainsäädäntöä siltä osin kuin on kysymys syytetyn ehdottomasta oikeudesta saada oikeusavustaja asian esitutkintavaiheessa;

4) Viitaten yleissopimuksen 14 artiklan 7 kappaleeseen Suomi ilmoittaa, että Suomi tulee noudattamaan nykyistä käytäntöä, jonka mukaan tuomiota voidaan muuttaa tuomitun vahingoksi, jos tuomioistuimen jäsen tai virkamies, syyttäjä tai oikeudenkäyntiasiamies on rikollisella tai vilpillisellä toiminnalla vaikuttanut syytetyn vapauttamiseen tai tuomitsemiseen olennaisesti liian lievään rangaistukseen tai jos jutussa on esitetty vääriä todisteita, joiden vaikutus on ollut sama, sekä törkeähkössä rikosasiassa lisäksi vuoden kuluessa ennen tuntemattomien todisteiden nojalla, jos ne olisivat johtaneet syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai olennaisesti ankarampaan rangaistukseen; sekä

5) Viitaten yleissopimuksen 20 artiklan 1 kappaleeseen Suomi ilmoittaa, ettei se sovella tämän kappaleen säännöksiä, mikä on sopusoinnussa Suomen Yhdistyneiden Kansakuntien 16. yleiskokouksessa ilmaiseman kannan kanssa, jolloin Suomi äänesti sotapropagandan kieltämistä vastaan sillä perusteella, että se vaarantaa yleissopimuksen 19 artiklassa taatun sananvapauden.

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1985.

Sivun alkuun