2/1980

Suomen Tasavallan hallituksen ja Australian hallituksen välinen ydinmateriaalin siirtoa Suomen ja Australian välillä koskeva SOPIMUS

Suomen Tasavallan hallitus ja Australian hallitus,

ottaen huomioon, että Suomi ja Australia ovat molemmat ydinaseettomia valtioita, jotka ovat ydinaseiden leviämisen estämisestä tehdyn sopimuksen osapuolia;

todeten, että Suomi ja Australia ovat edellä mainitun sopimuksen mukaan sitoutuneet olemaan valmistamatta tai muuten hankkimatta ydinaseita tai muita ydinräjähteitä ja että kumpikin hallitus on tehnyt Kansainvälisen atomienergiajärjestön kanssa ydinaseiden leviämisen estämisestä tehtyyn sopimukseen liittyvän valvontasopimuksen;

vakuuttaen tukevansa ydinaseiden leviämisen estämistä koskevan sopimuksen tavoitteita ja haluavansa edistää sopimuksen maailmanlaajuista hyväksymistä;

odotettaessa sellaisten uusien kansainvälisten järjestelyjen ja järjestelmien kansainvälistä hyväksymistä, joiden tarkoituksena on aikaansaada tehokkaampia toimia ydinaseiden leviämisen estämiseksi;

haluten luoda maidensa välillä rauhanomaisiin tarkoituksiin tapahtuville ydinmateriaalin siirroille ehdot, jotka ovat yhdenmukaiset maiden ydinaseiden leviämisen estämiseen sitoutumisen kanssa;

ovat sopineet seuraavasta:

1 artikla

1. Tätä sopimusta sovelletaan:

a) osapuolten välillä tämän artiklan 2 ja 3 kappaleen mukaisesti joko suoraan tai kolmannen maan kautta siirrettyyn ydinmateriaaliin;

b) niihin määriin johdettua ydinmateriaalia, jotka ovat suorassa suhteessa sen tuottamiseen käytettyyn siirrettyyn ydinmateriaaliin; ja

c) niihin määriin ydinmateriaalin kaikkia myöhempiä kehityspolvia, jotka on määritetty saman, tämän artiklan 1 kappaleen b kohdassa tarkoitetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

2. Ydinmateriaalia siirretään osapuolten välillä ainoastaan sellaiselle luonnolliselle tai oikeushenkilölle, jonka vastaanottajaosapuolen asianomainen viranomainen on ilmoittanut toimittajaosapuolen asianomaiselle viranomaiselle olevan asianmukaisesti valtuutettu vastaanottamaan kyseisen materiaalin.

3. Ennen ydinmateriaalin siirtoa osapuolten välillä molempien osapuolten asianomaisten viranomaisten kesken on kirjallisesti sovittava, mistä alkaen materiaali tulee tämän sopimuksen määräysten alaisuuteen.

2 artikla

Tämän sopimuksen 1 artiklassa tarkoitettu ydinmateriaali pysyy tämän sopimuksen määräysten alaisena siihen asti kunnes

a) sitä ei voida enää käyttää mihinkään ydintoimintaan, jolla on merkitystä tämän sopimuksen 4 artiklassa tarkoitetun valvonnan kannalta, toisin sanoen, kunnes Kansainvälinen atomienergiajärjestö on katsonut, että ydinmateriaali ei ole enää käyttökelpoista sellaiseen toimintaan sen johdosta, että se on

(i) käytännöllisesti katsoen takaisinsaamatonta,

(ii) kulunut loppuun,

(iii) laimentunut, tai

(iv) muutettu käytettäväksi muussa kuin ydintoiminnassa, kuten metalliseos- tai keramiikkatuotteiden valmistuksessa;

b) se on siirretty vastaanottajaosapuolen oikeudenkäyttövallan ulkopuolelle tämän sopimuksen 7 artiklan määräysten mukaisesti; tai

c) osapuolten välillä on muuta sovittu.

3 artikla

Tämän sopimuksen alaista ydinmateriaalia ei saa siirtää käytettäväksi ydinaseisiin tai muihin ydinräjähteisiin, ydinaseiden tai muiden ydinräjähteiden tutkimiseen tai kehittämiseen, taikka käyttää mihinkään sotilaalliseen tarkoitukseen.

4 artikla

Tämän sopimuksen alaiseen ydinmateriaaliin sovelletaan, ydinmateriaalin ollessa vastaanottajaosapuolen alueella taikka sen oikeudenkäyttövallan tai valvonnan alaisena, Kansainvälisen atomienergiajärjestön ydinaseiden leviämisen estämisestä tehtyyn sopimukseen liittyvän valvontasopimuksen nojalla suorittamaa valvontaa tai, jos Kansainvälinen atomienergiajärjestö ei suorita ydinaseiden leviämisen estämisestä tehtyyn sopimukseen liittyvän valvontasopimuksen mukaista valvontaa kyseisen osapuolen alueella, valvontaa sellaisen sopimuksen tai sellaisten sopimusten nojalla, jossa tai joissa kyseinen osapuoli ja Kansainvälinen atomienergiajärjestö ovat osapuolia ja joka tai jotka mahdollistavat valvonnan, joka laajuudeltaan ja tehokkuudeltaan vastaa ydinaseiden leviämisen estämisestä tehtyyn sopimukseen liittyvän valvontasopimuksen mukaista valvontaa.

5 artikla

Milloin tämän sopimuksen alainen ydinmateriaali on jomman kumman osapuolen alueella ja Kansainvälinen atomienergiajärjestö ei suorita sanotun osapuolen alueella tämän sopimuksen 4 artiklassa tarkoitetun valvontasopimuksen tai -sopimusten mukaista valvontaa, toisella osapuolella on tämän sopimuksen 4 artiklan määräyksistä huolimatta oikeus suorittaa sanotun osapuolen alueella valvontaa, joka perustuu Kansainvälisen atomienergiajärjestön valvontajärjestelmän menettelytapamääräyksiin ja jonka yksinomaisena tarkoituksena on todentaa, että tämän sopimuksen alaista ydinmateriaalia ei siirretä käytettäväksi ydinaseisiin tai muihin ydinräjähteisiin taikka käytetä mihinkään sotilaalliseen tarkoitukseen. Molemmat osapuolet neuvottelevat keskenään ja auttavat toisiaan tällaisen valvonnan aikaansaamisessa ja soveltamisessa.

6 artikla

1. Kumpikin osapuoli ryhtyy tarpeellisiin toimenpiteisiin oikeudenkäyttövallassaan olevan ydinmateriaalin riittäväksi fyysiseksi suojelemiseksi ja vähintään sellaisten tätä tarkoittavien toimenpiteiden soveltamiseksi, jotka täyttävät Kansainvälisen atomienergiajärjestön antamien suositusten vaatimukset.

2. Osapuolet neuvottelevat jomman kumman osapuolen niin pyytäessä fyysiseen suojeluun liittyvistä asioista.

7 artikla

1. Tämän sopimuksen alainen ydinmateriaali voidaan:

a) siirtää vastaanottajaosapuolen oikeudenkäyttövallan ulkopuolelle,

b) rikastaa yli 20-prosenttiseksi isotoopin U-235 suhteen, tai

c) jälleenkäsitellä ainoastaan toimittajaosapuolen etukäteen antamalla kirjallisella suostumuksella.

2. Harkitessaan tämän artiklan 1 kappaleessa tarkoitettua suostumusta koskevaa pyyntöä toimittajaosapuoli ottaa huomioon ydinaseiden leviämisen estämiseen liittyvät näkökohdat, vastaanottajaosapuolen energiatarpeet sekä sanotun osapuolen tarpeen huolehtia asianmukaisella tavalla käytetystä ydinpolttoaineesta ja ydinjätteen lopullisesta sijoittamisesta. Osapuoli ei ole oikeutettu tämän artiklan 1 kappaleessa tarkoitetussa asiassa epäämään suostumustaan saavuttaakseen kaupallisia etuja.

3. Milloin osapuoli katsoo, ettei se voi antaa suostumustaan tämän artiklan 1 kappaleessa tarkoitetussa asiassa, sen on annettava toiselle osapuolelle välittömästi tilaisuus perusteellisiin asiaa koskeviin neuvotteluihin.

8 artikla

1. Molempien osapuolten asianomaiset viranomaiset neuvottelevat keskenään vuosittain, tai milloin tahansa muulloinkin jomman kumman osapuolen pyynnöstä, varmistaakseen tämän sopimuksen tehokkaan soveltamisen. Kumpikin osapuoli voi pyytää Kansainvälistä atomienergiajärjestöä osallistumaan sellaisiin neuvotteluihin.

2. Kummankin osapuolen tulee ilmoittaa toiselle osapuolelle tämän pyynnöstä Kansainvälisen atomienergiajärjestön sanotun osapuolen alueella suorittamistaan valvontatoimista viimeksi laatiman sellaisen raportin yleiset johtopäätökset, joilla on merkitystä tämän sopimuksen alaisen ydinmateriaalin kannalta.

3. Varmistaakseen tämän sopimuksen velvoitteiden tehokkaan täyttämisen, molempien osapuolten asianomaiset viranomaiset sopivat hallinnollisesta järjestelystä. Tämän sopimuskohdan mukaista hallinnollista järjestelyä voidaan muuttaa molempien osapuolten asianomaisten viranomaisten keskeisellä suostumuksella.

4. Kumpikin osapuoli vastaa tämän artiklan 3 kappaleessa tarkoitetun hallinnollisen järjestelyn perusteella toimitettavikseen kuuluvien raporttien ja tehtäväkseen kuuluvan kirjanpidon kustannuksista.

5. Osapuolet ryhtyvät kaikkiin tarvittaviin ennakkotoimenpiteisiin varmistaakseen sellaisten kaupallisten ja teollisten salaisuuksien ja muiden luottamuksellisten tietojen pysymisen salassa, jotka on saatu tämän sopimuksen nojalla.

9 artikla

1. Toimittajaosapuolella on oikeus, milloin

a) vastaanottajaosapuoli suorittaa ydinräjäytyksen, tai

b) Kansainvälisen atomienergiajärjestön perussäännön 12 artiklan C kappaleen mukaisesti on päätetty, että vastaanottajaosapuoli on jättänyt noudattamatta tai kieltäytynyt soveltamasta Kansainvälisen atomienergiajärjestön kanssa tekemäänsä kysymykseen tulevaa valvontasopimusta, lykätä tai peruuttaa ydinmateriaalin lisätoimitukset ja vaatia tämän sopimuksen alaisen ydinmateriaalin palauttamista sen hetken käyvän hinnan mukaisesta maksusta.

2. Milloin vastaanottajaosapuoli on olennaisella tavalla jättänyt noudattamatta tämän sopimuksen 3-7 artiklan määräyksiä, toimittajaosapuolella on oikeus lykätä tai peruuttaa ydinmateriaalin lisätoimitukset ja vaatia vastaanottajaosapuolta ryhtymään toimenpiteisiin asiantilan korjaamiseksi. Milloin sellaisiin korjaaviin toimenpiteisiin ei osapuolten välillä käydyn neuvonpidon jälkeen ole kohtuullisen ajan kuluessa ryhdytty, toimittajaosapuolella on tällöin oikeus vaatia tämän sopimuksen alaisen ydinmateriaalin palauttamista sen hetken käyvän hinnan mukaisesta maksusta.

10 artikla

Jokainen tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta johtuva erimielisyys, jota ei ole ratkaistu neuvotteluin, saatetaan jomman kumman osapuolen pyynnöstä kolme välimiestä käsittävän välimiesoikeuden ratkaistavaksi. Kumpikin osapuoli nimittää yhden välimiehen ja näin nimitetyt kaksi välimiestä valitsevat kolmannen, joka toimii puheenjohtajana. Jollei jompi kumpi osapuoli ole 30 päivän kuluttua välimiesmenettelypyynnön esittämisestä nimittänyt välimiestä, kumpi tahansa osapuoli voi pyytää Kansainvälisen tuomioistuimen presidenttiä määräämään välimiehen. Samaa menettelyä sovelletaan, ellei kolmatta välimiestä ole valittu 30 päivän kuluttua toisen välimiehen nimittämisestä tai määräämisestä. Välimiesoikeus on päätösvaltainen jäsenistön enemmistön ollessa läsnä. Kaikki päätökset on tehtävä välimiesoikeuden koko jäsenistön enemmistön äänin. Välimiesoikeus määrää itse välimiesmenettelyä koskevat sääntönsä. Välimiesoikeuden päätökset, mukaanluettuina kaikki sen perustamista, menettelytapoja, toimivaltaa ja välimiesmenettelyn kustannusten jakoa osapuolten kesken koskevat päätökset, sitovat kumpaakin osapuolta, ja osapuolet soveltavat niitä perustuslakiensa asianomaisten säännösten mukaisesti. Välimiesten palkkiot määrätään samoin perustein kuin Kansainvälisen tuomioistuimen jotakin määrättyä tapausta hoitamaan asetettujen tuomareiden palkkiot.

11 artikla

Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

a) "asianomaisella viranomaisella" Suomen osalta kauppa. ja teollisuusministeriötä tai sen nimittämää edustajaa ja Australian osalta atomienergian valvontatoimisto;

b) "ydinmateriaalilla" kaikkea "lähtöainetta" tai "erityistä halkeamiskelpoista ainetta" siten kuin nämä käsitteet on määritelty Kansainvälisen atomienergiajärjestön perussäännön 20 artiklassa. Kansainvälisen atomienergiajärjestön hallintoneuvoston järjestön perussäännön 20 artiklan nojalla tekemä päätös muuttaa niiden materiaalien luetteloa, jotka katsotaan "lähtöaineiksi" tai erityiseksi halkeamiskelpoiseksi aineeksi", vaikuttaa tähän sopimukseen ainoastaan, milloin tämän sopimuksen molemmat osapuolet ovat ilmoittaneet toisilleen kirjallisesti, että ne hyväksyvät tällaisen muutoksen;

c) "ydinaseiden leviämisen estämisestä tehtyyn sopimukseen liittyvällä valvontasopimuksella" sopimusta, joka on tehty Lontoossa, Moskovassa ja Washingtonissa 1 päivänä heinäkuuta 1968 ydinaseiden leviämisen estämisestä tehdyn sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen mukaisesti;

d) järjestön valvontajärjestelmällä" Kansainvälisen atomienergiajärjestön asiakirjassa INFCIRC/66/Rev. 2 esitettyä valvontajärjestelmää sekä kaikkia sen myöhempiä muutoksia, jotka Suomen hallitus ja Australian hallitus ovat hyväksyneet.

12 artikla

Tämä sopimus tulee voimaan 30 päivän kuluttua siitä päivästä, jolloin osapuolet ovat noottienvaihdolla ilmoittaneet toisilleen, että kaikki sopimuksen voimaantulon edellyttämät valtiosäännön mukaiset vaatimukset on täytetty, ja on voimassa senjälkeen 30 vuoden ajan. Jollei kumpikaan osapuoli ole ilmoittanut toiselle osapuolelle viimeistään 180 päivää ennen sanotun ajan päättymistä irtisanovansa tätä sopimusta, sopimuksen voimassaolo jatkuu vielä tämän jälkeen, kunnes 180 päivää on kulunut jommankumman osapuolen toiselle osapuolelle tekemästä irtisanomisilmoituksesta. Tämän sopimuksen voimassaolon päättyminen ei vapauta kuitenkaan osapuolia tästä sopimuksesta aiheutuvista velvoitteista sopimuksen 1 artiklassa tarkoitetun ydinmateriaalin suhteen. Nämä velvoitteet jäävät valvonnan osalta voimaan siten kuin tämän sopimuksen 2 artiklassa määrätään.

Edellä olevan vakuudeksi allekirjoittaneet, hallitustensa siihen asianmukaisesti valtuuttamina, ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

Tehty Helsingissä 20 päivänä heinäkuuta 1978 kahtena suomen- ja englanninkielisenä kappaleena siten, että kummallakin kielellä laadittu sopimusteksti on yhtä todistusvoimainen.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.