83/1976

Asetus työkyvyttömyys-, vanhuus- ja jälkeenjääneiden etuuksia koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta.

Sosiaali- ja terveysministerin esittelystä säädetään:

Kansainvälisen työkonferenssin vuonna 1967 hyväksymä, työkyvyttömyys-, vanhuus- ja jälkeenjääneiden etuuksia koskeva yleissopimus, jonka eduskunta on 11 päivänä kesäkuuta 1975 hyväksynyt ja tasavallan presidentti 12 päivänä joulukuuta 1975 ratifioinut ja jonka ratifioinnin Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja on 13 päivänä tammikuuta 1976 rekisteröinyt, tulee Suomen osalta voimaan 13 päivänä tammikuuta 1977 niin kuin siitä on sovittu.

Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 1976

YLEISSOPIMUS (n:o 128), joka koskee työkyvyttömyys-, vanhuus- ja jälkeenjääneiden etuuksia

Kansainvälisen työjärjestön yleinen konferenssi,

aloitettuaan Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston kokoonkutsumana Genevessä 7 päivänä kesäkuuta 1967 viidennenkymmenennenensimmäisen istuntokautensa ja

päätettyään hyväksyä eräitä ehdotuksia, jotka tarkoittavat vuoden 1933 vanhuusvakuutussopimuksen (teollisuus ym.), vuoden 1933 vanhuusvakuutussopimuksen (maatalous), vuoden 1933 työkyvyttömyysvakuutussopimuksen (teollisuus ym.), vuoden 1933 työkyvyttömyysvakuutussopimuksen (maatalous), vuoden 1933 jälkeenjääneidenvakuutussopimuksen (teollisuus ym.) ja vuoden 1933 jälkeenjääneidenvakuutussopimuksen (maatalous) muuttamista, mikä kysymys on neljäntenä kohtana istuntokauden päiväjärjestyksessä, ja

päätettyään, että nämä ehdotukset laaditaan kansainvälisen yleissopimuksen muotoon, hyväksyy tänä 29 päivänä kesäkuuta 1967 seuraavan yleissopimuksen, jonka nimenä on "Työkyvyttömyys-, vanhuus- ja jälkeenjääneiden etuuksia koskeva yleissopimus, 1967":

I osa.

Yleisiä määräyksiä

1 artikla

Tässä yleissopimuksessa

a) käsite "lainsäädäntö" käsittää kaikki sosiaaliturvaa koskevat lait ja asetukset sekä lakisääteiset määräykset;

b) käsite "määrätty' tarkoittaa kansallisessa lainsäädännössä tai kansallisen lainsäädännön nojalla määrättyä;

c) käsite "teollisuusyritys" käsittää kaikki seuraavilla elinkeinoelämän aloilla toimivat yritykset: kaivannaisteollisuus, tehdasteollisuus, rakennusteollisuus ja yleiset työt, sähkö-, kaasu-, vesi- sekä saniteettihuolto, kuljetus, varastointi ja liikennelaitos;

d) käsite asuinpaikka" tarkoittaa jäsenvaltion alueella sijaitsevaa vakinaista asuinpaikkaa ja käsite "asukas" henkilöä, joka asuu vakinaisesti jäsenvaltion alueella;

e) käsite "huollettava" viittaa riippuvuussuhteeseen, jonka määrätyissä tapauksissa oletetaan vallitsevan;

f) käsite aviovaimo" tarkoittaa aviovaimoa, jonka toimeentulo on hänen aviomiehestään riippuvainen;

g) käsite "leskivaimo" tarkoittaa naista, jonka toimeentulo aviomiehen kuoleman sattuessa oli riippuvainen aviomiehestä;

h) käsite "lapsi" tarkoittaa

i) oppivelvollisuusiässä olevaa tai 15 vuotta nuorempaa lasta, jolloin korkeampi ikä otetaan huomioon;

ii) määrätyin edellytyksin lasta, joka ei ole saavuttanut määrättyä, edellisessä alakohdassa mainittua ikää korkeampaa ikää, silloin kun lapsi on ammattiopissa tai jatkaa opintojaan tai kun hän kroonisen sairauden tai ruumiinvamman vuoksi on kykenemätön ansiotyöhön; tämä vaatimus katsotaan kuitenkin täytetyksi, jos maan lainsäädännössä määritellään lapsi siten, että käsite peittää kaikki tiettyä ikää nuoremmat lapset, mikä ikä on huomattavasti korkeampi kuin edellisessä alakohdassa mainittu ikä;

i) käsite "odotusaika" tarkoittaa joko maksukautta, työssäolokautta tai asumisaikaa tahi mitä tahansa näiden yhdistelmää sen mukaan kuin on määrätty;

j) käsitteet "maksuihin perustuvat etuudet" ja "maksuttomat etuudet" tarkoittavat vastaavasti etuuksia, joiden saanti riippuu tai ei riipu turvaa saavien henkilöiden tai heidän työnantajansa välittömästä osallistumisesta rahoitukseen tai määrätystä ansiotyössäolokaudesta.

2 artikla

1. Kunkin jäsenvaltion, johon nähden tämä yleissopimus on voimassa, tulee soveltaa

a) I osaa;

b) ainakin yhtä osista II, III ja IV;

c) V ja VI osan vastaavia määräyksiä;

d) VII osaa.

2. Kunkin jäsenvaltion on ratifioinnissaan ilmoitettava, mitkä ovat ne osista II, III ja iV, joiden suhteen se hyväksyy yleissopimuksen velvoitukset.

3 artikla

1. Kukin tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio voi myöhemmin ilmoittaa kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle, että se hyväksyy yleissopimuksen velvoitukset yhden tai useamman osan suhteen osista II-IV, jotka se oli jättänyt ratifiointiasiakirjassa ilmoittamatta.

2. Edellisessä momentissa mainittuja sitoumuksia on pidettävä ratifioinnin erottamattomana osana ja niillä on samanlainen oikeudellinen vaikutus kuin ratifioinnilla niiden ilmoittamispäivästä lähtien.

4 artikla

1. Jäsenvaltio, jonka talouselämä on riittämättömästi kehittynyt, voi käyttää hyväkseen, liittämällä ratifiointiinsa perustellun ilmoituksen, seuraavissa artikloissa määrättyjä tilapäisiä poikkeuksia: 9 artiklan 2 momentti, 13 artiklan 2 momentti, 16 artiklan 2 momentti ja 22 artiklan 2 momentti. Ilmoituksessa on mainittava tällaisen poikkeuksen syy.

2. Kunkin tämän artiklan 1 momentin nojalla ilmoituksen tehneen jäsenvaltion on ilmoitettava Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 22 artiklan mukaisesti annettavassa, tämän yleissopimuksen soveltamista koskevassa selostuksessaan kunkin poikkeuksen osalta, jota se on käyttänyt hyväkseen,

a) että poikkeuksen syy on yhä olemassa; tai

b) että se määräpäivästä lähtien luopuu oikeudestaan käyttää hyväkseen kysymyksessä olevaa poikkeusta.

3. Kunkin jäsenvaltion, joka on antanut tämän artiklan 1 momentin nojalla ilmoituksen, tulee lisätä turvaa saavien työntekijöiden määrää siinä määrin kuin olosuhteet sallivat.

5 artikla

Milloin jäsenvaltio on velvollinen, soveltaakseen sitä yleissopimuksen II, III tai IV osaa, jota sen ratifiointi koskee, antamaan turvan määrätyille henkilöryhmille, jotka yhteensä käsittävät vähintään määrätyn prosentin työntekijöistä tai ansiotyössä olevan väestön kokonaismäärästä, tulee jäsenvaltion ennenkuin se sitoutuu soveltamaan tätä osaa varmistua siitä, että kysymyksessä oleva prosenttiluku on saavutettu.

6 artikla

Tämän yleissopimuksen II, III tai IV osan soveltamista varten voi jäsenvaltio ottaa huomioon vakuutusten antaman turvan, kun vakuutuksia, vaikka ne sen lainsäädännön mukaan eivät olekaan pakollisia turvattavien henkilöiden osalta,

a) valvoo julkinen viranomainen tai kun työnantajat ja työntekijät hoitavat niitä yhdessä määrättyjen vaatimusten mukaisesti;

b) kun vakuutusten piiriin kuuluu oleellinen osa niistä henkilöistä, joiden työansiot eivät ylitä ammattitaitoisen miespuolisen ruumiillisen työn tekijän työansioita; ja

c) kun vakuutukset yhdessä toisten turvamuotojen kanssa, mikäli katsotaan sopivaksi, kattavat yleissopimuksen asiaa koskevat määräykset.

II osa.

Työkyvyttömyysetuudet

7 artikla

Kunkin jäsenvaltion, johon nähden yleissopimuksen tämä osa on voimassa, tulee taata turvaa saaville henkilöille työkyvyttömyysetuuden saanti tämän osan seuraavien artikloiden mukaisesti.

8 artikla

Kysymykseen tulevan vakuutustapahtuman tulee tarkoittaa määrätyn asteista kyvyttömyyttä ansiotyöhön, kun on todennäköistä, että kyvyttömyys tulee olemaan pysyväistä tai tulee jatkumaan määrätyn pituisen tilapäisen tai alkavan työkyvyttömyyskauden jälkeen.

9 artikla

1. Turvaa saaviin henkilöihin on luettava

a) kaikki työntekijät, ammattioppilaat mukaan luettuna; tai

b) määrätyt ansiotyössä olevat väestöryhmät, jotka käsittävät vähintään 75 prosenttia ansiotyössä olevan väestön kokonaismäärästä; tai

c) kaikki asukkaat tai ne asukkaat, joiden varat vakuutustapahtuman aikana eivät ylitä 28 artiklan määräysten mukaisesti määrättyä rajaa.

2. Kun 4 artiklan nojalla tehty ilmoitus on voimassa, on turvaa saaviin henkilöihin luettava

a) määrätyt työntekijäryhmät, jotka käsittävät vähintään 25 prosenttia työntekijöiden kokonaismäärästä; tai

b) määrätyt teollisuusyritysten työntekijäryhmät, jotka käsittävät vähintään 50 prosenttia teollisuusyritysten työntekijöiden kokonaismäärästä.

10 artikla

Työkyvyttömyysetuuden tulee olla toistuvaissuoritus, joka lasketaan

a) joko 26 tai 27 artiklan määräysten mukaan, milloin työntekijät tai määrätyt ansiotyössä olevat väestöryhmät kuuluvat turvaa saaviin;

b) 28 artiklan määräysten mukaan, milloin kaikki asukkaat tai ne asukkaat, joiden varat vakuutustapahtuman aikana eivät ylitä määrättyä rajaa, kuuluvat turvaa saaviin.

11 artikla

1. 10 artiklassa mainittu etuus on taattava tässä tarkoitetun vakuutustapahtuman toteutuessa ainakin

a) turvaa saavalle henkilölle, joka ennen vakuutustapahtumaa on täyttänyt määrättyjen säännösten mukaisesti vaatimuksen odotusajasta, joka voi olla 15 vuoden maksu- tai työssäolokausi tai 10 vuoden asumisaika; tai,

b) mikäli turva käsittää periaatteessa kaikki ansiotyössä olevat henkilöt, turvaa saavalle henkilölle, joka ennen vakuutustapahtumaa on täyttänyt määrättyjen säännösten mukaisesti vaatimuksen kolmen vuoden maksukaudesta ja jonka hyväksi hänen työkykyisinä ikävuosinaan on suoritettu määrätty keskimääräinen luku tai määrätty luku vuotuismaksuja.

2. Milloin työkyvyttömyysetuuden saannin ehtona on vähimmäiskausi maksuja, työssäoloa tai asumista, on alennettu etuus taattava ainakin

a) turvaa saavalle henkilölle, joka ennen vakuutustapahtumaa on täyttänyt määrättyjen säännösten mukaisesti vaatimuksen viiden vuoden maksu- tai työssäolokaudesta tai asumisajasta; tai

b) mikäli turva periaatteessa käsittää kaikki ansiotyössä olevat henkilöt, turvaa saavalle henkilölle, joka ennen vakuutustapahtumaa on täyttänyt määrättyjen säännösten mukaisesti vaatimuksen kolmen vuoden maksukaudesta ja jonka hyväksi hänen työkykyisinä ikävuosinaan on suoritettu puolet tämän artiklan 1 b momentissa mainittujen vuotuismaksujen keskimääräisestä luvusta tai puolet vuotuismaksujen luvusta.

3. Tämän artiklan 1 momentin vaatimukset on katsottava täytetyiksi, mikäli etuus, joka on laskettu V osan mukaisesti, mutta prosentti. luvun mukaan, joka on 10 yksikköä alempi kuin V osaan liitetyssä taulukossa asianomaisen edunsaajatyypin kohdalla ilmoitettu prosenttiluku, taataan ainakin jokaiselle turvaa saavalle henkilölle, joka on täyttänyt määrättyjen säännösten mukaan vaatimuksen viiden vuoden maksu- tai työssäolokaudesta tai asumisajasta.

4. V osaan liitetyssä taulukossa ilmoitettua prosenttilukua voidaan vastaavasti alentaa, jos odotusaika alennettua prosenttilukua vastaavalle etuudelle on pitempi kuin viisi vuotta maksuja, työssäoloa tai asumista, mutta lyhyempi kuin 15 vuotta maksuja tai työssäoloa tai 10 vuotta asumista: alennettua etuutta on maksettava tämän artiklan 2 momentin mukaisesti.

5. Tämän artiklan 1 ja 2 momenttien vaatimukset on katsottava täytetyiksi, mikäli V osan mukaan laskettu etuus taataan ainakin turvaa saavalle henkilölle, joka määrättyjen säännösten mukaisesti on täyttänyt vaatimuksen maksu- tai työssäolokaudesta, joka ei saa ylittää viittä vuotta määrätyssä vähimmäisiässä, mutta jota voidaan pitentää iän lisääntyessä määrättyyn vuosien enimmäismäärään asti.

12 artikla

10 ja 11 artikloissa mainittua eläkettä on maksettava koko vakuutustapahtuman ajan tai siihen asti kun ruvetaan maksamaan vanhuuseläkettä.

13 artikla

1. Kunkin jäsenvaltion, johon nähden tämän yleissopimuksen tämä osa on voimassa, tulee määrätyin ehdoin

a) järjestää kuntoutusta, jonka tarkoituksena on valmentaa vammainen henkilö kykeneväksi, aina kun on mahdollista; harjoittamaan aikaisempaa ammattiaan, tai, jos se ei ole mahdollista, tekemään muuta hänen taipumuksilleen ja kyvyilleen parhaiten soveltuvaa ansiotyötä; ja

b) ryhtyä toimenpiteisiin, joilla edistetään vammaisten henkilöiden sijoittamista sopivaan työhön.

2. Milloin 4 artiklan nojalla tehty ilmoitus on voimassa, voi jäsenvaltio poiketa tämän artiklan 1 momentin määräyksistä.

III osa.

Vanhuuseläke

14 artikla

Kunkin jäsenvaltion, johon nähden yleissopimuksen tämä osa on voimassa, tulee taata turvaa saaville henkilöille vanhuuseläkkeen saanti tämän osan seuraavien artiklojen mukaisesti.

15 artikla

1. Vakuutustapahtuma on elämän jatkuminen määrätyn iän saavuttamisen jälkeen.

2. Määrätty ikä ei saa olla 65 vuotta korkeampi. Asianomainen viranomainen voi kuitenkin määrätä korkeamman iän ottaen asianmukaisesti huomioon väestölliset, taloudelliset ja sosiaaliset perusteet, joiden käyttökelpoisuuden tulee perustua tilastoihin.

3. Jos määrätty ikä on 65 vuotta tai sitä korkeampi, on ikää alennettava määrätyin ehdoin henkilöiden osalta, jotka ovat harjoittaneet ammattia, jonka kansallisessa lainsäädännössä katsotaan olevan rasittava tai epäterveellinen vanhuuseläkkeen myöntämisen kannalta.

16 artikla

1. Turvaa saaviin henkilöihin on luettava

a) kaikki työntekijät, ammattioppilaat mukaan luettuna; tai

b) määrätyt ansiotyössä olevat väestöryhmät, jotka käsittävät vähintään 75 prosenttia ansiotyössä olevan väestön kokonaismäärästä; tai

c) kaikki asukkaat tai ne asukkaat, joiden varat vakuutustapahtuman aikana eivät ylitä 28 artiklan määräysten mukaan määrättyä rajaa.

2. Milloin 4 artiklan nojalla tehty ilmoitus on voimassa, on turvaa saaviin henkilöihin luettava

a) määrätyt työntekijäryhmät, jotka käsittävät vähintään 25 prosenttia työntekijöiden kokonaismäärästä; tai

b) määrätyt teollisuusyritysten työntekijäryhmät, jotka käsittävät vähintään 50 prosenttia teollisuusyritysten työntekijöiden kokonaismäärästä.

17 artikla

Vanhuuseläkkeen tulee olla toistuvaissuoritus, joka lasketaan:

a) joko 26 tai 27 artiklan määräysten mukaan, milloin työntekijät tai määrätyt ansiotyössä olevat väestöryhmät kuuluvat turvaa saaviin;

b) 28 artiklan määräysten mukaisesti, milloin kaikki asukkaat tai ne asukkaat, joiden varat vakuutustapahtuman aikana eivät ylitä määrättyä rajaa, kuuluvat turvaa saaviin.

18 artikla

1. 17 artiklassa mainittu etuus on taattava tässä tarkoitetun vakuutustapahtuman toteutuessa ainakin

a) turvaa saavalle henkilölle, joka ennen vakuutustapahtumaa on määrättyjen säännösten mukaisesti täyttänyt vaatimuksen odotusajasta, joka voi olla 30 vuoden maksu- tai työssäolokausi tai 20 vuoden asumisaika; tai

b) mikäli turva periaatteessa käsittää kaikki ansiotyössä olevat henkilöt, turvaa saavalle henkilölle, joka ennen vakuutustapahtumaa on täyttänyt vaatimuksen määrätystä maksukaudesta ja jonka hyväksi hänen työkykyisinä ikävuosinaan on suoritettu määrätty keskimääräinen luku vuotuismaksuja.

2. Milloin vanhuuseläkkeen saannin ehtona on vähimmäiskausi maksuja tai työssäoloa, on alennettu etuus taattava ainakin

a) turvaa saavalle henkilölle, joka ennen vakuutustapahtumaa on täyttänyt määrättyjen säännösten mukaisesti vaatimuksen 15 vuoden maksu- tai työssäolokaudesta; tai

b) mikäli turva periaatteessa käsittää kaikki ansiotyössä olevat henkilöt, turvaa saavalle henkilölle, joka ennen vakuutustapahtumaa on täyttänyt vaatimuksen määrätystä maksukaudesta ja jonka hyväksi hänen työkykyisinä ikävuosinaan on suoritettu puolet tämän artiklan 1 b momentissa tarkoitettujen vuotuismaksujen keskimääräisestä luvusta.

3. Tämän artiklan 1 momentin vaatimukset on katsottava täytetyiksi, mikäli etuus, joka on laskettu V osan mukaisesti, mutta prosenttiluvun mukaan, joka on 10 yksikköä alempi kuin V osaan liitetyssä taulukossa asianomaisen edunsaajatyypin kohdalla ilmoitettu prosenttiluku, taataan ainakin jokaiselle turvaa saavalle henkilölle, joka on täyttänyt määrättyjen säännösten mukaisesti vaatimuksen kymmenen vuoden maksu- tai työssäolokaudesta tai viiden vuoden asumisajasta.

4. V osaan liitetyssä taulukossa ilmoitettua prosenttilukua voidaan vastaavasti alentaa, jos odotusaika alempaa prosenttilukua vastaavalle etuudelle on pitempi kuin 10 vuotta maksuja tai työssäoloa tai 5 vuotta asumista, mutta lyhyempi kuin 30 vuotta maksuja tai työssäoloa tai 20 vuotta asumista. Milloin mainittu odotusaika on pitempi kuin 15 vuotta maksuja tai työssäoloa, on alennettua etuutta maksettava tämän artiklan 2 momentin mukaisesti.

19 artikla

17 ja 18 artikloissa tarkoitettuja etuuksia on suoritettava koko vakuutustapahtuman ajan.

IV osa.

Jälkeenjääneiden etuudet

20 artikla

Kunkin jäsenvaltion, johon nähden yleissopimuksen tämä osa on voimassa, tulee taata turvaa saaville henkilöille jälkeenjääneiden etuuden saanti tämän osan seuraavien artiklojen mukaisesti.

21 artikla

1. Vakuutustapahtuman tulee tarkoittaa toimeentulomahdollisuuksien menettämistä, joka on aiheutunut leskivaimolle tai lapsille perheenhuoltajan kuolemasta.

2. Leskivaimon osalta voidaan jälkeenjääneen etuuden saannin ehdoksi asettaa, että hän on saavuttanut määrätyn iän. Tämä ikä älköön olko korkeampi kuin vanhuusetuuden saannille määrätty ikä.

3. Mitään ikää koskevaa ehtoa älköön asetettako, jos leskivaimo

a) on invalidi tämän käsitteen tarkoittamassa mielessä; tai

b) jos hän hoitaa vainajan lasta.

4. Lapsettoman leskivaimon osalta voidaan jälkeenjääneen etuuden saannin ehdoksi määrätä, että hänen avioliittonsa oli kestänyt tietyn vähimmäisrajan.

22 artikla

1. Turvaa saaviin henkilöihin on luettava

a) aviovaimo, lapset ja muut kansallisessa lainsäädännössä mainitut huollettavat omaiset, joiden perheenhuoltaja oli työntekijä tai ammattioppilas; tai

b) aviovaimo, lapset ja muut kansallisessa lainsäädännössä mainitut huollettavat omaiset, joiden perheenhuoltaja kuului niihin määrättyihin ansiotyössä olevan väestön ryhmiin, jotka käsittävät vähintään 75 prosenttia ansiotyössä olevan väestön kokonaismäärästä; tai

c) kaikki leskivaimot, lapset ja muut kansallisessa lainsäädännössä mainitut perheenhuoltajansa menettäneet omaiset, jotka ovat maan asukkaita ja, mikäli pidetään asianmukaisena, joiden varat vakuutustapahtuman aikana eivät ylitä 28 artiklan mukaisesti määrättyä rajaa.

2. Milloin 4 artiklan nojalla tehty ilmoitus on voimassa, on turvaa saaviin henkilöihin luettava

a) aviovaimo ja lapset ja muut kansallisessa lainsäädännössä mainitut huollettavat omaiset, joiden perheenhuoltaja kuului johonkin niistä määrätyistä työntekijäryhmistä, jotka käsittävät vähintään 25 prosenttia työntekijöiden kokonaismäärästä; tai

b) aviovaimo ja lapset ja muut kansallisessa lainsäädännössä mainitut huollettavat omaiset, joiden perheenhuoltaja kuului johonkin niistä määrätyistä teollisuusyritysten työntekijäryhmistä, jotka käsittävät vähintään 50 prosenttia teollisuusyritysten työntekijöiden kokonaismäärästä.

23 artikla

Jälkeenjääneen etuuden tulee olla toistuvaissuoritus, joka lasketaan seuraavasti:

a) joko 26 tai 27 artiklan määräysten mukaan, milloin työntekijät tai ansiotyössä olevat väestöryhmät kuuluvat turvaa saaviin;

b) 28 artiklan määräysten mukaan, milloin kaikki asukkaat tai asukkaat, joiden varat vakuutustapahtuman aikana eivät ylitä määrättyä rajaa, kuuluvat turvaa saaviin.

24 artikla

1. 23 artiklassa mainittu etuus on taattava tässä tarkoitetun vakuutustapahtuman toteutuessa ainakin

a) turvaa saavalle henkilölle, jonka perheenhuoltaja oli täyttänyt määrättyjen säännösten mukaisesti vaatimuksen odotusajasta, joka voi olla 15 vuoden maksu- tai työssäolokausi tai 10 vuoden asumisaika; jos on kysymys leskivaimolle maksettavasta jälkeenjääneen etuudesta, voidaan kuitenkin katsoa riittävän, että leskivaimo on täyttänyt vaatimuksen määrätynpituisesta asumisajasta; tai

b) mikäli turva käsittää periaatteessa kaikkien ansiotyössä olevien henkilöiden vaimot ja lapset, turvaa saavalle henkilölle, jonka perheenhuoltaja oli täyttänyt määrättyjen säännösten mukaisesti vaatimuksen kolmen vuoden maksukaudesta ja jonka perheenhuoltajan puolesta hänen työkykyisinä ikävuosinaan oli suoritettu määrätty keskimäärä tai määrätty määrä vuotuismaksuja.

2. Milloin jälkeenjääneen etuuden saannin ehtona on vähimmäiskausi maksuja tai työssäoloa, on alennettu etuus taattava ainakin

a) turvaa saavalle henkilölle, jonka perheenhuoltaja oli täyttänyt määrättyjen säännösten mukaisesti vaatimuksen viiden vuoden maksu- tai työssäolokaudesta; tai

b) milloin periaatteessa kaikkien ansiotyössä olevien henkilöiden vaimot ja lapset kuuluvat turvaa saaviin, turvaa saavalle henkilölle, jonka perheenhuoltaja oli täyttänyt määrättyjen säännösten mukaisesti vaatimuksen kolmen vuoden maksukaudesta ja jonka puolesta hänen työkykyisinä ikävuosinaan on suoritettu puolet tämän artiklan 1 b kohdassa tarkoitettujen vuotuismaksujen keskimäärästä tai vuotuismaksujen määrästä.

3. Tämän artiklan 1 momentin vaatimukset on katsottava täytetyiksi, mikäli etuus, joka on laskettu V osan määräysten mukaisesti, mutta prosenttiluvun mukaan, joka on 10 yksikköä alempi kuin V osaan liitetyssä taulukossa edunsaajatyypin kohdalla ilmoitettu prosenttiluku, taataan ainakin turvaa saavalle henkilölle, jonka perheenhuoltaja on täyttänyt määrättyjen säännösten mukaisesti vaatimuksen viiden vuoden maksu- tai työssäolokaudesta tai asumisajasta.

4. V osaan liitetyssä taulukossa ilmoitettua prosenttilukua voidaan vastaavasti alentaa, mikäli odotusaika alempaa prosenttilukua vastaavalle etuudelle on pitempi kuin 5 vuotta maksuja, työssäoloa tai asumista, mutta lyhyempi kuin 15 vuotta maksuja tai työssäoloa tai 10 vuotta asumista; mikäli odotusaika on maksu- tai työssäolokausi, on alennettua etuutta maksettava tämän artiklan 2 momentin mukaisesti.

5. Tämän artiklan 1 ja 2 momenttien vaatimukset on katsottava täytetyiksi, jos V osan mukaan laskettu etuus taataan ainakin turvaa saavalle henkilölle, jonka perheenhuoltaja oli määrättyjen säännösten mukaisesti täyttänyt vaatimuksen maksu- tai työssäolokautta tarkoittavasta odotusajasta, joka ei saa olla viittä vuotta pitempi määrätyssä vähimmäisiässä ja joka voi pitentyä iän mukana aina määrättyyn enimmäislukuun vuosia.

25 artikla

23 ja 24 artikloissa mainitut etuudet on suoritettava koko vakuutustapahtuman ajan.

V osa.

Toistuvaissuoritusten laskeminen

26 artikla

1. Kun on kysymys toistuvaissuorituksesta, Johon tätä artiklaa sovelletaan, tulee etuuden, lisättynä vakuutustapahtuman aikana maksettavilla perhelisillä, olla määrältään sellainen, että se tähän osaan liitetyssä taulukossa tarkoitetun edunsaajatyypin osalta on kysymyksessä olevassa vakuutustapahtumassa vähintään yhtä suuri kuin tässä taulukossa ilmoitettu prosentti edunsaajan tai hänen perheenhuoltajansa aikaisempien työansioiden ja niiden perhelisien yhteissummasta, jotka maksetaan turvaa saavalle henkilölle, jolla on samanlaiset huoltovelvollisuudet kuin edunsaajatyypillä.

2. Edunsaajan tai hänen perheenhuoltajansa aikaisemmat työansiot on laskettava määrättyjen säännösten mukaan ja, mikäli turvaa saavat henkilöt tai heidän perheenhuoltajansa on jaettu eri luokkiin työansioiden mukaan, heidän aikaisemmat työansionsa voidaan laskea niiden luokkien perusansioista, joihin he kuuluivat.

3. Etuuden määrälle tai etuutta laskettaessa huomioon otettaville työansioille voidaan määrätä yläraja edellytettynä, että yläraja määrätään siten, että tämän artiklan 1 momentin määräykset tulevat täytetyiksi, silloin kun edunSaajan tai hänen perheenhuoltajansa aikaisemmat työansiot ovat yhtä suuret tai pienemmät kuin ammattitaitoisen miespuolisen ruumiillisen työn tekijän palkka.

4. Edunsaajan tai hänen perheenhuoltajansa aikaisemmat työansiot, ammattitaitoisen miespuolisen ruumiillisen työn tekijän palkka, etuus ja perhelisät on laskettava samalta aikaperustalta.

5. Muiden edunsaajien kohdalla etuuden tulee olla järkevässä suhteessa edunsaajatyypin etuuteen.

6. Tässä artiklassa tarkoitetaan ammattitaitoisella miespuolisella ruumiillisen työn tekijällä

a) muun kuin sähkökoneita valmistavan koneenrakennusteollisuuden palveluksessa työskentelevää asentajaa tai sorvaajaa; tai

b) tyypillisesti ammattitaitoista työntekijää edustavaa henkilöä, joka on valittu seuraavan momentin määräysten mukaisesti; tai

c) henkilöä, jonka työansiot ovat yhtä suuret tai suuremmat kuin 75 prosentilla kaikista turvaa saavista henkilöistä, jolloin ansiot on laskettava vuoden tai lyhyemmän ajanjakson perusteella sen mukaan kuin on määrätty;

d) henkilöä, jonka työansiot ovat 125 prosenttia kaikkien turvaa saavien henkilöiden keskimääräisistä työansioista.

7. Edellisen momentin b kohdan tarkoittamana ammattitaitoisen työntekijän tyyppinä on pidettävä henkilöä, joka työskentelee sellaisessa elinkeinoelämän luokassa, johon kuuluu suurin määrä kysymyksessä olevan vakuutustapahtuman varalta turvattuja, ansiotyössä olevia mieshenkilöitä tai turvaa saavien henkilöiden perheenhuoltajia pääryhmässä, joka puolestaan käsittää suurimman määrän tällaisia henkilöitä tai perheenhuoltajia; tähän tarkoitukseen on käytettävä Yhdistyneiden Kansakuntien Talous- ja sosiaalineuvoston seitsemännessä kokouksessaan 27 päivänä elokuuta 1948 hyväksymää, kaikkien elinkeinoelämän alojen kansainvälistä tyyppiluokitusta, joka esitetään tämän yleissopimuksen liitteessä vuonna 1958 muutetussa muodossaan, ja otettava huomioon tähän luokitukseen mahdollisesti myöhemmin tehtävät muutokset.

8. Mikäli etuuden määrä vaihtelee alueittain, voidaan ammattitaitoinen miespuolinen ruumiillisen työn tekijä valita kullakin alueella tämän artiklan 6 ja 7 momentin mukaisesti.

9. Ammattitaitoisen miespuolisen ruumiillisen työn tekijän palkka määräytyy säännöllisestä työajasta maksettavan palkan mukaan, joka on määrätty ®työehtosopimuksessa tai, mikäli niin tehdään, kansallisessa lainsäädännössä tai sen perusteella tai vallitsevan tavan mukaan ja johon sisältyvät mahdolliset kalliinajan lisät; milloin palkkamäärät vaihtelevat alueittain eikä tämän artiklan 8 momenttia sovelleta, on keskimääräinen palkka otettava perustaksi.

27 artikla

1. Kun on kysymys toistuvaissuorituksista, joihin tätä artiklaa sovelletaan, tulee etuuden, lisättynä vakuutustapahtuman aikana maksettavilla perhelisillä, olla määrältään sellainen, että se tähän osaan liitetyssä taulukossa tarkoitetun edunsaajatyypin osalta on kysymyksessä olevassa vakuutustapahtumassa vähintään yhtä suuri kuin taulukossa ilmoitettu prosentti tavallisen aikuisen miespuolisen sekatyöntekijän palkan ja niiden perhelisien yhteissummasta, jotka maksetaan turvaa saavalle henkilölle, jolla on samanlaiset perheenhuoltovelvollisuudet kuin edunsaajatyypillä.

2. Tavallisen aikuisen miespuolisen sekatyöntekijän palkka, etuus ja perhelisät on laskettava samalta aikaperustalta.

3. Toisten edunsaajien osalta tulee etuuden olla järkevässä suhteessa edunsaajatyypin etuuteen.

4. Tässä artiklassa tarkoitetaan tavallisella aikuisella miespuolisella sekatyöntekijällä

a) muun kuin sähkökoneita valmistavan koneenrakennusteollisuuden palveluksessa työskentelevää tyypillistä sekatyöntekijää;

b) tyypillisesti ammattitaidotonta työntekijää edustavaa henkilöä, joka on valittu seuraavan momentin määräysten mukaisesti.

5. Edellisen momentin b kohdan tarkoittamana ammattitaidottoman työntekijän tyyppinä on pidettävä henkilöä, joka työskentelee sellaisessa elinkeinoelämän luokassa, johon kuuluu suurin määrä kysymyksessä olevan vakuutustapahtuman varalta turvattuja, ansiotyössä olevia mieshenkilöitä tai turvaa saavien henkilöiden perheenhuoltajia pääryhmässä, joka puolestaan käsittää suurimman määrän tällaisia henkilöitä tai perheenhuoltajia; tähän tarkoitukseen on käytettävä Yhdistyneiden Kansakuntien Talous- ja sosiaalineuvoston seitsemännessä kokouksessaan 27 päivänä elokuuta 1948 hyväksymää, kaikkien elinkeinoelämän alojen kansainvälistä tyyppiluokitusta, joka esitetään tämän yleissopimuksen liitteessä vuonna 1958 muutetussa muodossa, ja otettava huomioon luokitukseen mahdollisesti myöhemmin tehtävät muutokset.

6. Mikäli etuuden määrä vaihtelee alueittain, voidaan tavallinen aikuinen miespuolinen sekatyöntekijä valita kullakin alueella tämän artiklan 4 ja 5 momentin mukaisesti.

7. Tavallisen aikuisen miespuolisen sekatyöntekijän palkka määräytyy säännöllisestä työajasta maksettavan palkan mukaan, joka on määrätty työehtosopimuksessa tai, mikäli niin tehdään, kansallisessa lainsäädännössä tai sen perusteella tai vallitsevan tavan mukaan ja johon sisältyvät mahdolliset kalliinajan lisät; mikäli palkkamäärät vaihtelevat alueen mukaan eikä tämän artiklan 6 momenttia sovelleta, on keskimääräinen palkka otettava perustaksi.

28 artikla

Kun on kysymys toistuvaissuorituksista, joihin tätä artiklaa sovelletaan,

a) on etuuden määrä laskettava määrätyn asteikon tai asianomaisen viranomaisen määrättyjen säännösten mukaisesti vahvistaman asteikon mukaan;

b) etuuden määrä voidaan alentaa vain siinä laajuudessa kuin edunsaajan perheen muut varat ylittävät määrätyt huomattavat rahamäärät tai asianomaisen viranomaisen määrättyjen säännösten mukaisesti vahvistamat huomattavat rahamäärät;

c) etuuden ja muiden varojen, sen jälkeen kun edellisessä kohdassa mainitut huomattavat rahamäärät on niistä vähennetty, yhteissumman tulee olla sellainen, että se riittää turvaamaan edunsaajan perheelle terveet ja kohtuulliset elinehdot; kokonaissumma ei saa olla pienempi kuin 27 artiklan määräysten mukaan laskettujen vastaavien etuuksien määrä;

d) edellisen kohdan määräykset on katsottava täytetyiksi, jos kysymyksessä olevan yleissopimuksen osan mukaan maksettujen etuuksien yhteissumma ylittää vähintään 30 prosentilla niiden etuuksien yhteissumman, joka saataisiin soveltamalla 27 artiklan määräyksiä sekä

i) 9 artiklan 1 momentin b kohdan määräyksiä II osan kohdalta;

ii) 16 artiklan 1 momentin b kohdan määräyksiä III osan kohdalta;

iii) 22 artiklan 1 momentin b kohdan määräyksiä IV osan kohdalta.

29 artikla

1. 10, 17 ja 23 artiklojen mukaan parhaillaan maksettavien toistuvaissuorituksien määrää on tarkistettava, kun on tapahtunut huomattavia muutoksia yleisessä ansiotasossa tai elinkustannuksissa.

2. Kunkin jäsenvaltion tulee ottaa näiden tarkistusten tulokset raporttiinsa, jonka se on velvollinen antamaan tämän yleissopimuksen soveltamisesta Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 22 artiklan nojalla, ja ilmoittaa mihin toimenpiteisiin se on asian johdosta ryhtynyt.

V osaan kuuluva taulukko:

Edunsaajatyypeille maksettavat toistuvaissuoritukset

(Taulukko painettuna)

VI osa.

Yhteiset määräykset

30 artikla

Kansallisessa lainsäädännössä on määrättävä, että parhaillaan hankittavat oikeudet maksuihin perustuviin työkyvyttömyys-, vanhuus- ja jälkeenjääneiden etuuksiin säilyvät määrätyin edellytyksin.

31 artikla

1. Työkyvyttömyys-, vanhuus- tai jälkeenjääneen etuuden maksaminen voidaan keskeyttää määrätyin ehdoin, mikäli edunsaaja on ansiotyössä.

2. Maksuihin perustuvaa työkyvyttömyys-, vanhuus- tai jälkeenjääneiden etuutta voidaan alentaa, mikäli edunsaajan työansiot ylittävät määrätyn summan; etuuden alennus ei saa olla suurempi kuin työansiot.

3. Maksuihin perustumatonta työkyvyttömyys-, vanhuus- tai jälkeenjääneiden etuutta voidaan alentaa, mikäli edunsaajan työansiot tai hänen muut varansa tai nämä molemmat yhdessä ylittävät määrätyn summan.

32 artikla

1. Etuus, jonka turvaa saava henkilö olisi muuten oikeutettu saamaan tämän yleissopimuksen II, III tai IV osan mukaan, voidaan lakkauttaa siinä laajuudessa kuin määrätään

a) siksi ajaksi, minkä asianomainen henkilö oleskelee jäsenvaltion alueen ulkopuolella, paitsi, määrätyin ehdoin, kun on kysymys etuudesta, joka suoritetaan maksuihin perustuvan järjestelmän nojalla;

b) siksi ajaksi, minkä asianomainen henkilö saa elatuksensa julkisista varoista tai sosiaaliturvalaitoksen tai -elimen kustannuksella;

c) mikäli asianomainen henkilö on esittänyt vilpillisen hakemuksen;

d) milloin vakuutustapahtuma on aiheutunut asianomaisen henkilön rikollisesta teosta;

e) milloin vakuutustapahtuma on aiheutunut asianomaisen henkilön karkeasta ja tahallisesta väärinkäytöksestä;

f) aiheellisiksi katsottavissa tapauksissa, jolloin asianomainen henkilö ilman pätevää syytä on jättänyt käyttämättä hänen käytettävissään olevaa lääkintö- tai kuntoutuspalvelua tai ei ole noudattanut sääntöjä, jotka on määrätty vakuutustapahtuman sattumisen tai sen jatkuvuuden toteamiseksi tai edunsaajien noudatettaviksi;

g) kun on kysymys leskivaimolle maksettavasta jälkeenjääneen etuudesta, siksi ajaksi, minkä hän elää yhdessä vieraan miehen kanssa olematta naimisissa.

2. Määrätyissä tapauksissa ja rajoissa voidaan osa maksettavaksi kuuluvasta etuudesta maksaa asianomaisen henkilön huollettaville.

33 artikla

1. Jos turvaa saava henkilö on tai olisi ollut samanaikaisesti oikeutettu saamaan useamman tässä yleissopimuksessa mainitun etuuden, voidaan näitä etuuksia määrätyin edellytyksin alentaa määrätyissä rajoissa; turvaa saavan henkilön tulee saada yhteensä vähintään edullisimman etuuden suuruinen rahamäärä.

2. Jos turvaa saava henkilö on tai muuten olisi ollut oikeutettu saamaan tämän yleissopimuksen mukaisen etuuden ja hänelle maksetaan rahassa samasta vakuutustapahtumasta muuta sosiaaliturvaetuutta kuin perhelisää, voidaan tämän yleissopimuksen mukaista etuutta alentaa tai se lakkauttaa määrätyin edellytyksin ja määrätyissä rajoissa edellytettynä, että alennetun tai lakkautetun etuuden osa ei saa olla suurempi kuin toisen etuuden määrä.

34 artikla

1. Hakemuksentekijällä tulee olla valitusoikeus siinä tapauksessa, että etuutta koskeva hakemus hylätään tai etuuden laadusta tahi määrästä syntyy erimielisyyttä.

2. Kansallisessa lainsäädännössä on määrättävä menettely, jonka avulla hakemuksentekijä voi tarvittaessa antaa valitsemansa pätevän henkilön tai turvaa saavien henkilöiden etuja edustavan järjestön edustajan edustaa tai avustaa itseään.

35 artikla

1. Kunkin jäsenvaltion on otettava yleisvastuu tämän yleissopimuksen mukaisesti maksettavien etuuksien myöntämisestä ja ryhdyttävä kaikkiin tätä varten tarvittaviin toimenpiteisiin.

2. Kunkin jäsenvaltion on otettava yleisvastuu tämän yleissopimuksen soveltamiseen osallistuvien laitosten ja elinten moitteettomasta hallinnosta.

36 artikla

Milloin hallintoa ei ole annettu julkisten viranomaisten säännösten mukaan toimivalle laitokselle tai eduskunnalle vastuussa olevalle valtion virastolle, tulee turvaa saavien henkilöiden edustajien osallistua asioiden hoitoon määrätyin ehdoin; kansallisessa lainsäädännössä voidaan samoin määrätä työnantajien ja julkisten viranomaisten edustajien osallistumisesta asioiden hoitoon.

VII osa.

Sekalaisia määräyksiä

37 artikla

Jäsenvaltio, jonka lainsäädäntö antaa turvan työntekijöille, voi jättää, sen mukaan kuin on tarpeen, tämän yleissopimuksen soveltamisen ulkopuolelle

a) henkilöt, joiden työ on tilapäisluontoista;

b) työnantajan perheenjäsenet, jotka elävät hänen taloudessaan, sikäli kuin he suorittavat työtä hänen hyväkseen;

c) muut työntekijäryhmät, joiden lukumäärä ei saa ylittää 10 prosenttia niiden työntekijöiden kokonaismäärästä, joita ei ole jätetty yleissopimuksen ulkopuolelle tämän artiklan a ja b kohtien nojalla.

38 artikla

1. Jokainen tämän yleissopimuksen ratifioiva jäsenvaltio, jonka lainsäädännön mukaan työntekijöitä suojellaan, voi ratifiointiinsa liittämällään ilmoituksella tilapäisesti sulkea tämän yleissopimuksen soveltamisesta maataloussektorin työntekijät, joille sen lainsäädäntö ei takaa vielä turvaa sopimusta ratifioitaessa.

2. Jokaisen tämän artiklan 1 momentin nojalla ilmoituksen tehneen jäsenvaltion tulee ilmoittaa Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 22 artiklan nojalla annettavissa yleissopimuksen soveltamista koskevissa raporteissaan, missä laajuudessa se on pannut tai aikoo panna täytäntöön yleissopimuksen maataloussektorin työntekijöitä koskevat määräykset ja mitä edistystä on mahdollisesti tapahtunut yleissopimuksen soveltamiseksi mainittuihin työntekijöihin tai, ellei mitään muutoksia ole ilmoitettavana, antaa asiaa koskeva selitys.

3. Jokaisen tämän artiklan 1 momentin nojalla ilmoituksen tehneen jäsenvaltion tulee lisätä turvaa saavien maataloussektorin työntekijöiden määrää siinä laajuudessa ja tahdissa kuin olosuhteet sallivat.

39 artikla

1. Kukin tämän yleissopimuksen ratifioiva jäsenvaltio voi ratifiointiinsa liittämällään ilmoituksella sulkea sopimuksen soveltamisesta

a) merenkulkijat, merikalastajat mukaan luettuina,

b) julkisen yhteisön palveluksessa olevat virkamiehet, sikäli kuin nämä ryhmät saavat turvan erityisjärjestelmien nojalla, jotka antavat heille kokonaisuudessaan vähintään yhtä hyvät etuudet kuin mitkä tässä yleissopimuksessa määrätään.

2. Mikäli tämän artiklan 1 momentin nojalla tehty ilmoitus on voimassa, voi jäsenvaltio sulkea henkilöt, joita tämä ilmoitus tarkoittaa, niiden henkilöiden luvusta, jotka otetaan huomioon laskettaessa 9 artiklan 1 momentin b kohdassa ja 2 momentin b kohdassa, 16 artiklan 1 momentin b kohdassa ja 2 momentin b kohdassa, 22 artiklan 1 momentin b kohdassa ja 2 momentin b kohdassa ja 37 artiklan c kohdassa tarkoitettuja prosenttilukuja.

3. Jokainen tämän artiklan 1 momentin nojalla ilmoituksen tehnyt jäsenvaltio voi myöhemmin ilmoittaa Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle, että se hyväksyy tämän yleissopimuksen velvoitukset sen ryhmän tai niiden ryhmien osalta, jotka jätettiin soveltamisen ulkopuolelle sopimusta ratifioitaessa.

40 artikla

Jos turvaa saava henkilö on kansallisen lainsäädännön nojalla oikeutettu saamaan perheenhuoltajan kuolemantapauksessa muita määräaikaisia toistuvaissuorituksia kuin jälkeenjääneen etuuden, voidaan tällaiset etuudet yhdistää jälkeenjääneiden etuuksiin tätä yleissopimusta sovellettaessa.

41 artikla

1. Jäsenvaltio, joka

a) on hyväksynyt tämän yleissopimuksen velvoitukset II, III ja IV osien kohdalta ja joka

b) antaa turvan sellaiselle prosentille ansiotyössä olevasta väestöstä, joka on vähintään kymmenen yksikköä korkeampi kuin 9 artiklan 1 momentin b kohdassa, 16 artiklan 1 momentin b kohdassa ja 22 artiklan 1 momentin b kohdassa vaadittu prosenttiluku tai joka täyttää 9 artiklan 1 momentin c kohdan, 16 artiklan 1 momentin c kohdan ja 22 artiklan 1 momentin c kohdan määräykset, ja joka

c) takaa vähintään kahdessa II, III ja IV osien tarkoittamassa vakuutustapahtumassa etuudet, jotka ovat määrältään vähintään viisi yksikköä suuremmat kuin V osan liitteessä olevassa taulukossa ilmoitetut prosentuaaliset määrät,

saa käyttää hyväkseen seuraavan momentin määräyksiä.

2. Tällainen jäsenvaltio voi

a) asettaa 11 artiklan 2 momentin b kohdassa ja 24 artiklan 2 momentin b kohdassa mainitun kolmen vuoden odotusajan sijalle viiden vuoden odotusajan;

b) määrätä jälkeenjääneiden etuuksien edunsaajat toisin kuin 21 artiklassa vaaditaan mutta kuitenkin siten, että edunsaajien kokonaisluku ei jää pienemmäksi kuin se edunsaajien määrä, joka saataisiin 21 artiklan soveltamisesta.

3. Kunkin jäsenvaltion, joka on käyttänyt hyväkseen tämän artiklan 2 momentin määräyksiä, tulee ilmoittaa tämän yleissopimuksen soveltamista koskevassa selostuksessaan, jonka se on velvollinen esittämään Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 22 artiklan nojalla, sen lainsäädännössä ja käytännössä vallitseva tilanne tässä momentissa mainittuihin asioihin nähden ja edistys, jota mahdollisesti on tapahtunut yleissopimuksen määräysten täydelliseksi soveltamiseksi.

42 artikla

1. Jäsenvaltio, joka

a) on hyväksynyt tämän yleissopimuksen velvoitukset II, III ja IV osien kohdalta ja joka

b) antaa turvan sellaiselle prosentille ansiotyössä olevasta väestöstä, joka on vähintään 10 yksikköä suurempi kuin 9 artiklan 1 momentin b kohdassa, 16 artiklan 1 momentin b kohdassa ja 22 artiklan 1 momentin b kohdassa vaadittu prosenttiluku, tai joka täyttää 9 artiklan 1 momentin c kohdan, 16 artiklan 1 momentin c kohdan ja 22 artiklan 1 momentin c kohdan määräykset,

saa poiketa tietyistä II, III ja IV osien määräyksistä ehdolla, että kysymyksessä olevan osan nojalla maksettujen etuuksien yhteissumma on vähintään 110 prosenttia niiden etuuksien yhteissummasta, jotka saataisiin soveltamalla kysymyksessä olevan osan kaikkia määräyksiä.

2. Kunkin tällaisen poikkeuksen tehneen jäsenvaltion tulee ilmoittaa tämän yleissopimuksen soveltamista koskevassa selostuksessaan, jonka se on velvollinen antamaan Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 22 artiklan nojalla, sen lainsäädännössä ja käytännössä vallitseva tilanne tällaisen poikkeuksen osalta ja edistys, jota mahdollisesti on tapahtunut yleissopimuksen määräysten täydelliseksi soveltamiseksi.

43 artikla

Tätä yleissopimusta ei sovelleta

a) vakuutustapahtumiin, jotka ovat sattuneet ennenkuin yleissopimuksen vastaava osa tuli voimaan asianomaiseen jäsenvaltioon nähden;

b) etuuksiin, joita maksetaan vakuutustapahtumista, jotka ovat sattuneet yleissopimuksen vastaavan osan tultua voimaan asianomaiseen jäsenvaltioon nähden, mikäli oikeudet tällaisiin etuuksiin ovat peräisin tätä ajankohtaa edeltäneeltä ajalta.

44 artikla

1. Tällä yleissopimuksella muutetaan tämän artiklan esittämin ehdoin vuoden 1933 vanhuusvakuutussopimus (teollisuus ym.), vuoden 1933 vanhuusvakuutussopimus (maatalous), vuoden 1933 työkyvyttömyysvakuutussopimus (teollisuus ym.), vuoden 1933 työkyvyttömyysvakuutussopimus (maatalous), vuoden 1933 jälkeenjääneidenvakuutussopimus (teollisuus ym.) ja vuoden 1933 jälkeenjääneidenvakuutussopimus (maatalous).

2. Kun jäsenvaltio, joka on osapuolena yhdessä tai useammissa täten muutetuista sopimuksista, hyväksyy tämän yleissopimuksen velvoitukset, on siitä seuraavat juriidiset vaikutukset sinä päivänä, kun tämä yleissopimus tulee voimaan tähän jäsenvaltioon nähden:

a) yleissopimuksen II osan velvoitusten hyväksyminen aiheuttaa ipso jure vuoden 1933 työkyvyttömyysvakuutussopimuksen (teollisuus ym.) ja vuoden 1933 työkyvyttömyysvakuutussopimuksen (maatalous) välittömän irtisanomisen;

b) yleissopimuksen III osan velvoitusten hyväksyminen aiheuttaa ipso jure vuoden 1933 vanhuusvakuutussopimuksen (teollisuus ym.) ja vuoden 1933 vanhuusvakuutussopimuksen (maatalous) välittömän irtisanomisen;

c) yleissopimuksen IV osan velvoitusten hyväksyminen aiheuttaa ipso jure vuoden 1933 jälkeenjääneidenvakuutussopimuksen (teollisuus ym.) ja vuoden 1933 jälkeenjääneidenvakuutussopimuksen (maatalous) välittömän irtisanomisen.

45 artikla

1. Vuoden 1952 sosiaaliturvan vähimmäistasoa koskevan sopimuksen 75 artiklan määräysten mukaisesti lakkaavat mainitun sopimuksen seuraavat osat ja sen muiden osien vastaavat määräykset koskemasta tämän yleissopimuksen ratifioivaa jäsenvaltiota siitä päivästä lähtien, jona tämän yleissopimuksen määräykset tulevat voimaan jäsenvaltioon nähden, eikä 38 artiklaan perustuvaa ilmoitusta ole voimassa:

a) IX osa, mikäli jäsenvaltio on hyväksynyt tämän yleissopimuksen velvoitukset II osan kohdalta;

b) V osa, mikäli jäsenvaltio on hyväksynyt tämän yleissopimuksen velvoitukset III osan kohdalta;

c) X osa, mikäli jäsenvaltio on hyväksynyt tämän yleissopimuksen velvoitukset IV osan kohdalta.

2. Tämän yleissopimuksen velvoitusten hyväksymisen on katsottava merkitsevän, edellytettynä ettei 38 artiklaan perustuvaa ilmoitusta ole voimassa, vuoden 1952 sosiaaliturvan vähimmäistasoa koskevan sopimuksen seuraavien osien ja sen muiden osien vastaavien määräysten velvoitusten hyväksymistä mainitun sopimuksen 2 artiklan tarkoittamassa mielessä:

a) IX osa, mikäli jäsenvaltio on hyväksynyt tämän yleissopimuksen velvoitukset II osan kohdalta;

b) V osa, mikäli jäsenvaltio on hyväksynyt tämän yleissopimuksen velvoitukset III osan kohdalta;

c) X osa, mikäli jäsenvaltio on hyväksynyt tämän yleissopimuksen velvoitukset IV osan kohdalta.

46 artikla

Mikäli yleissopimuksessa, jonka konferenssi mahdollisesti myöhemmin hyväksyy ja joka koskee yhtä tai useampaa tässä yleissopimuksessa käsiteltyä asiaa, niin määrätään, lakkaavat ne tämän yleissopimuksen määräykset, jotka nimenomaan mainitaan uudessa yleissopimuksessa, koskemasta uuden yleissopimuksen ratifioinutta jäsenvaltiota siitä päivästä lähtien, jona yleissopimus tulee voimaan tähän jäsenvaltioon nähden.

VIII osa.

Loppuartiklat

47 artikla

Tämän yleissopimuksen viralliset ratifioinnit on lähetettävä Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle rekisteröitäviksi.

48 artikla

1. Tämä yleissopimus sitoo vain niitä Kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioita, joiden ratifioinnit pääjohtaja on rekisteröinyt.

2. Tämä yleissopimus tulee voimaan 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin pääjohtaja on rekisteröinyt kahden jäsenvaltion ratifioinnit.

3. Sen jälkeen tämä yleissopimus tulee voimaan kunkin jäsenvaltion osalta 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin sen ratifiointi on rekisteröity.

49 artikla

1. Tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio voi kymmenen vuoden kuluttua siitä päivästä, jolloin sopimus ensiksi tuli voimaan, irtisanoa yleissopimuksen tai yhden tai useamman sen osista II - IV kirjelmällä, joka lähetetään Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan rekisteröitäväksi. Irtisanominen ei tule voimaan ennen kuin vuoden kuluttua sen rekisteröimisestä.

2. Tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio, joka ei vuoden kuluessa edellisessä momentissa mainitun kymmenen vuoden määräajan päättymisestä käytä tässä artiklassa mainittua irtisanomisoikeutta, on sidottu sopimukseen uudeksi kymmenvuotiskaudeksi ja voi sen jälkeen tässä artiklassa mainituin ehdoin irtisanoa sopimuksen tai yhden tai useamman sen osista II - IV kunkin kymmenvuotiskauden päätyttyä.

50 artikla

1. Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava Kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioille tieto kaikista järjestön jäsenvaltioiden hänelle ilmoittamista ratifioinneista ja irtisanomisista.

2. Ilmoittaessaan järjestön jäsenvaltioille toisen hänelle ilmoitetun ratifioinnin rekisteröimisestä pääjohtajan on kiinnitettävä jäsenvaltioiden huomio yleissopimuksen voimaantulopäivään.

51 artikla

Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava kaikista edellisten artiklojen mukaisesti rekisteröimistään ratifioinneista ja irtisanomisista Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille täydelliset tiedot Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 102 artiklan mukaista rekisteröintiä varten.

52 artikla

Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston on, milloin se katsoo tarpeelliseksi, annettava yleiselle konferenssille tämän yleissopimuksen soveltamista koskeva selostus sekä tutkittava, onko aihetta ottaa konferenssin työjärjestykseen kysymys sopimuksen täydellisestä tai osittaisesta muuttamisesta.

53 artikla

1. Mikäli konferenssi hyväksyy uuden yleissopimuksen, joka kokonaan tai osittain muuttaa tämän yleissopimuksen, eikä uusi yleissopimus määrää toisin, niin

a) kun jäsenvaltio ratifioi uuden muutetun yleissopimuksen, aiheutuu tästä välittömästi ipso jure tämän yleissopimuksen irtisanominen 49 artiklan määräyksistä riippumatta, kun uusi muutettu yleissopimus tulee voimaan;

b) sen jälkeen kun uusi muutettu yleissopimus on tullut voimaan, eivät jäsenvaltiot enää voi ratifioida tätä yleissopimusta.

2. Tämä yleissopimus jää kuitenkin nykyisen muotoisena ja sisältöisenä voimaan niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat sen ratifioineet, mutta eivät ole ratifioineet muutettua yleissopimusta.

54 artikla

Tämän yleissopimuksen englannin- ja ranskan kieliset tekstit ovat kumpikin yhtä todistusvoimaiset.

LIITE Kaikkien elinkeinoelämän alojen toiminnanaloittain laadittu kansainvälinen tyyppiluokitus

(Muutettu v. 1958)

Pää- ja alaryhmät Alaryhmä Pääryhmä

Pääryhmä 0. Maatalous, metsätalous metsästys ja kalastus:

01. Maatilatalous.

02. Metsätalous.

03. Metsästys ja riistanhoito.

04. Kalastus.

Pääryhmä 1. Kaivannaisteollisuus:

11. Kivihiilikaivokset.

12. Malmikaivokset.

13. Raakaöljyt ja luonnonkaasu.

14. Kivilouhokset, savi- ja hiekkakuopat.

19. Muut ei-metalliset mineraalikaivokset ja -louhokset.

Pääryhmät 2 - 3. Tehdasteollisuus:

20. Elintarviketeollisuus, paitsi juomia valmistava teollisuus.

21. Juomia valmistava teollisuus.

22. Tupakkateollisuus.

23. Kutomateollisuus.

24. Jalkine-, vaatetus- ja asusteteollisuus.

25. Puu- ja korkkiteollisuus, paitsi huonekaluteollisuus.

26. Huonekalu- ja sisusteteollisuus.

27. Paperi- ja paperituoteteollisuus.

28. Graafinen yms. teollisuus.

29. Nahka-, nahkateos- ja turkisteollisuus, paitsi jalkine- ja muu vaatetusteollisuus.

30. Kumiteollisuus.

31. Kemian teollisuus.

32. Kiviöljy- ja kivihiiliteollisuus.

33. Kivennäisteollisuus, paitsi kiviöljy- ja kivihiilituotteet.

34. Metallien perusteollisuus.

35. Metallituoteteollisuus, paitsi koneiden ja kuljetusvälineiden.

36. Koneteollisuus, paitsi sähkökoneteollisuus.

37. Sähköteknillinen teollisuus.

38. Kulkuneuvoteollisuus.

39. Muu tehdasteollisuus.

Pääryhmä 4. Rakennustoiminta:

40. Rakennustoiminta.

Pääryhmä 5. Sähkö, kaasu, vesijohto yms.:

51. Sähkö-, kaasu- ja höyrylaitokset.

52. Vesi- ja puhtaanapitolaitokset.

Pääryhmä 6. Kauppa:

61. Tukku- ja vähittäiskauppa.

62. Pankit sekä muut rahalaitokset.

63. Vakuutuslaitokset.

64. Kiinteistöt.

Pääryhmä 7. Kuljetus, varastointi ja yhdysliikenne:

71. Kuljetus.

72. Varastointi ja varastot.

73. Yhdysliikenne.

Pääryhmä 8. Palvelukset:

81. Valtion palvelukset.

82. Yhdyskuntien palvelukset.

83. Liike-elämän palvelukset.

84. Virkistyspalvelukset.

85. Henkilökohtaiset palvelukset.

Pääryhmä 9. Tarkemmin määrittelemättömät toimialat:

90. Tarkemmin määrittelemättömät toimialat.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.