63/1968

YLEISSOPIMUS, joka koskee työvammatapauksissa myönnettyjä etuja

Kansainvälisen työjärjestön yleinen konferenssi,

aloitettuaan Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston kokoonkutsumana Genevessä 17 päivänä kesäkuuta 1964 neljännenkymmenennenkahdeksannen istuntokautensa ja

päätettyään hyväksyä eräitä työtapaturma- ja ammattitautitapauksissa myönnettäviä etuja koskevia ehdotuksia, mikä kysymys on istuntokauden päiväjärjestyksen viidentenä kohtana, sekä

päätettyään, että nämä ehdotukset laaditaan kansainvälisen yleissopimuksen muotoon, hyväksyy tänä 8 päivänä heinäkuuta 1964 seuraavan yleissopimuksen, jonka nimenä on "Työvammatapauksissa myönnettävä etuja koskeva yleissopimus, 1964":

1 artikla

Tässä yleissopimuksessa

a) käsitteeseen "lainsäädäntö" kuuluvat kaikki sosiaaliturvaa koskevat lait ja asetukset samoin kuin hallinnolliset määräykset;

b) käsite "määrätty" tarkoittaa kansallisessa lainsäädännössä tai tällaisen lainsäädännön nojalla määrättyä;

c) käsite "teollisuusyritys" käsittää kaikki seuraavien elinkeinoelämän alojen yritykset: kaivannaisteollisuus, tehdasteollisuus, rakennustoiminta, sähkö-, kaasu-, vesi- ja puhtaanapitolaitokset sekä kuljetustoiminta, varastointi ja liikenne;

d) käsite "huollettava" viittaa huollontarpeeseen, jonka oletetaan olevan olemassa määrätyissä tapauksissa;

e) käsite "huollettava lapsi" tarkoittaa lasta,

i) joka ei ole ylittänyt oppivelvollisuuden ylintä ikärajaa tai joka on 15 vuotta nuorempi, jolloin korkeampi ikä on määräävä, tai

ii) maan lainsäädännössä määrätyin edellytyksin lasta, joka ei ole täyttänyt määrättyä alakohdassa i) mainittua ikää korkeampaa ikää ja joka on ammattiopissa tai jatkaa opintojaan tai on kroonisen sairauden tai fyysisen vajavuuden vuoksi kyvytön tekemään mitään ansiotyötä. Tätä sovelletaan vain mikäli kansallisessa lainsäädännössä ei määritellä käsitettä "huollettava lapsi" siten, että se käsittää kaikki määrättyä ikää nuoremmat lapset, mikä ikä on huomattavasti korkeampi kuin alakohdassa i) mainittu.

2 artikla

1. Jäsenvaltio, jonka taloudelliset ja lääkintähuollon mahdollisuudet eivät ole riittävästi kehittyneet, voi ratifiointiinsa liitetyllä selityksellä käyttää hyväkseen seuraavissa artikloissa mainittua tilapäisen poikkeuksen mahdollisuutta: 5 artikla, 9 artiklan 3 momentin b) kohta, 12 artikla, 15 artiklan 2 momentti ja 18 artiklan 3 momentti. Selityksessä on esitettävä poikkeuksen syy.

2. Jäsenvaltion, Joka on antanut tämän artiklan 1 momentin mukaisen selityksen, on Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 22 artiklan nojalla annettavissa tämän yleissopimuksen soveltamista koskevissa raporteissaan ilmoitettava jokaisen hyväkseen käyttämänsä poikkeuksen osalta,

a) että poikkeuksen syy jatkuvasti on olemassa; tai

b) että se määrätystä ajankohdasta alkaen luopuu oikeudestaan käyttää hyväkseen kysymyksessä olevaa poikkeusta.

3 artikla

1. Tämän yleissopimuksen ratifioiva jäsenvaltio voi ratifiointiinsa liittämällään selityksellä jättää yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle:

a) merenkulkijat, merikalastajat heihin luettuina; ja

b) julkisten yhdyskuntien palveluksessa olevat virkamiehet, mikäli näiden turva perustuu erityisjärjestelmiin, joiden nojalla he yhteensä saavat vähintään yhtä hyvät edut kuin tässä yleissopimuksessa on määrätty.

2. Tämän artiklan 1 momentin nojalla annetun selityksen voimassa, ollessa voi jäsenvaltio olla lukematta tällä tavoin sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle jätettyjä henkilöitä työntekijöiden määrään laskettaessa 4 artiklan 2 momentin d) kohdan ja 5 artiklan mukaista prosenttilukua työntekijöistä.

3. Jäsenvaltio, joka on antanut tämän artiklan 1 momentin mukaisen selityksen, voi myöhemmin Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle ilmoittaa hyväksyvänsä tämän yleissopimuksen velvoitukset sen ryhmän tai niiden ryhmien osalta, jotka yleissopimusta ratifioitaessa oli jätetty sen soveltamisalan ulkopuolelle.

4 artikla

1. Työvammatapauksissa myönnettäviä etuja, koskevan kansallisen lainsäädännön tulee antaa turva kaikille julkisten ja yksityisten alojen, myös osuustoiminnallisten yritysten työntekijöille, ammattioppilaat mukaan luettuina ja, milloin on kysymys perheenhuoltajan kuolemasta, määrätyille edunsaajaryhmille.

2. Jäsenvaltio voi tehdä tarpeelliseksi katsomansa poikkeukset:

a) henkilöihin nähden, joiden työsuhde on tilapäisluonteinen ja joita ei ole otettu palvelukseen työnantajan liikettä tai yritystä varten;

h) kotonaan työskenteleviin henkilöihin nähden;

c) työnantajan perheen jäseniin nähden, jotka elävät hänen taloudessaan, hänen lukuunsa suoritetun työn osalta;

d) muihin työntekijäryhmiin nähden, joiden määrä ei saa ylittää 10 prosenttia kaikkien työntekijöiden määrästä, kun jätetään huomioonottamatta ne työntekijät, joihin a) ---c) kohtien nojalla suoritusta ei sovelleta.

5 artikla

Milloin 2 artiklassa tarkoitettu selitys on voimassa, voidaan työvammatapauksissa myönnettäviä etuja koskevan kansallisen lainsäädännön soveltaminen rajoittaa koskemaan määrättyjä työntekijäryhmiä, joiden tulee käsittää yhteensä vähintään 75 prosenttia kaikista teollisuusyritysten työntekijöistä ja, milloin on kysymys perheenhuoltajan kuolemasta, määrättyjä edunsaajien ryhmiä.

6 artikla

Työvammatapauksiin tulee sisältyä

a) kaikki sairaustilat;

b) sairaustilasta johtuva ja ansion lakkaamisen aiheuttava kansallisessa lainsäädännössä määritelty työkyvyttömyys;

e) todennäköisesti pysyväksi jäävä ansiokyvyn täydellinen tai määrätyn asteen ylittävä osittainen menetys tai vastaava ruumiillisen suorituskyvyn aleneminen; ja

d) määrättyjen edunsaajaryhmien perheenhuoltajan kuoleman johdosta menettämä huolto.

7 artikla

1. Kunkin jäsenvaltion on määriteltävä käsite "työtapaturma" ja ilmoitettava määritelmässä myös ne olosuhteet, joissa työmatkalla sattunut tapaturma katsotaan työtapaturmaksi, sekä ilmoitettava määritelmän sanamuoto tämän yleissopimuksen soveltamista koskevissa Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 22 artiklan nojalla antamissaan raporteissa.

2. Milloin työmatkalla sattuvat tapaturmat kuuluvat muun sosiaaliturvajärjestelmän piiriin kuin sen, jota sovelletaan työvammatapauksissa, ja tämä järjestelmä edellyttää työmatkatapaturmien osalta etujen suorittamista, jotka kokonaisuudessaan ovat vähintään yhtä edulliset kuin tässä yleissopimuksessa määrätyt, ei "työtapaturman" määritelmässä tarvitse määritellä työmatkatapaturmia.

8 artikla

Kunkin jäsenvaltion tulee

a) säätää luettelo taudeista, joita määrätyissä olosuhteissa on pidettävä ammattitauteina; tällaisen luettelon tulee sisältää ainakin tähän yleissopimukseen liittyvässä taulukossa I luetellut taudit; tai

b) sisällyttää lainsäädäntöönsä ammattitaudin yleismääritelmä, joka on niin väljä, että se käsittää ainakin tähän yleissopimukseen liittyvässä taulukossa I luetellut taudit; tahi

c) säätää a) kohdan mukainen luettelo, jota on täydennetty ammattitautien yleismääritelmällä tai muilla määräyksillä, joiden avulla voidaan osoittaa luettelossa mainitsemattomien tautien tai tautien, jotka ilmenevät määrätyistä olosuhteista poikkeavissa olosuhteissa, johtuvan ammatista.

9 artikla

1. Kunkin jäsenvaltion on taattava turvaa saaville henkilöille määrättyjen olosuhteiden vallitessa seuraavat edut:

a) lääkintähuolto ja siihen liittyvät edut sairaustilan ollessa kysymyksessä;

b) rahasuoritukset 6 artiklan b), c) ja d) kohdissa tarkoitettujen tapahtumien sattuessa.

2. Oikeutta etujen saantiin ei saada tehdä riippuvaksi työsuhteen kestoajasta, ajasta, jonka asianomainen on kuulunut vakuutuksen piiriin, tai maksujen suorittamisesta. Ammattitautien osalta voidaan kuitenkin määrätä tietty kausi, jonka aikana asianomaisen on ollut oltava alttiina taudin vaaralle.

3. Edut on myönnettävä kysymyksessä olevan vakuutustapahtuman koko kestoajaksi. Työkyvyttömyyden ollessa kysymyksessä voidaan rahasuoritus kuitenkin jättää maksamatta kolmelta ensimmäiseltä päivältä,

a) mikäli tämän yleissopimuksen voimaantullessa odotuskausi on määrätty jäsenvaltion lainsäädännössä, kuitenkin edellyttäen, että jäsenvaltio ilmoittaa Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 22 artiklan mukaan annettavissa, tämän yleissopimuksen soveltamista koskevissa raporteissaan, että syyt tällaisen poikkeuksen hyväksi käyttämiseen ovat yhä olemassa; tai

b) mikäli 2 artiklan nojalla annettu selitys on voimassa.

10 artikla

1. Sairaustilan johdosta annettavaan lääkintähuoltoon ja siihen liittyviin etuihin tulee kuulua:

a) yleislääkärin ja erikoislääkärin sairaalassa ja sen ulkopuolella antama hoito, kotikäynnit mukaan luettuina;

b) hampaiden hoito;

c) sairaanhoitajan joko kotona tai sairaalassa tahi muussa sairaanhoitolaitoksessa antama hoito;

d) hoito sairaalassa, toipilaskodissa, parantolassa tahi muussa sairaanhoitolaitoksessa;

e) hammashoidon tarvikkeet samoin kuin apteekki- ja muut sairaanhoito- tai kirurgiset tarvikkeet, niihin luettuina proteesit, niiden kunnossapito ja tarpeenmukainen uusiminen sekä silmälasit;

f) sellaisten toisiin ammattikuntiin kuuluvien henkilöiden lääkärin tai hammaslääkärin valvonnassa antama hoito, joiden ammatin tunnustetaan laillisesti kuuluvan lääkintähuollon piiriin; ja

g) työpaikalla mahdollisuuksien mukaan annettava seuraava hoito:

i) ensiapu vaikeissa tapaturmissa loukkaantuneille;

ii) sellaisten lievästi loukkaantuneiden jatkohoito, joiden ei tarvitse keskeyttää työtään.

2. Tämän artiklan 1 momentin mukaisesti myönnetyillä eduilla on pyrittävä kaikin asianmukaisin keinoin säilyttämään tai palauttamaan loukkaantuneen henkilön terveys tai, milloin se ei ole mahdollista, parantamaan hänen terveyttään samoin kuin lisäämään hänen kykyään tehdä työtä ja huolehtia henkilökohtaisista tarpeistaan.

11 artikla

1. Jäsenvaltio, joka antaa lääkintähuollon ja siihen liittyvät edut yleisen terveydenhoitojärjestelmän tai kaikki työntekijät käsittävän lääkintähuoltojärjestelmän puitteissa, voi lainsäädännössään määrätä, että tällainen huolto on myönnettävä työvamman uhriksi joutuneille henkilöille samoilla ehdoilla kuin muille siihen oikeutetuille edellyttäen, että asiaa koskevat säännökset laaditaan sellaisiksi, etteivät asianomaiset joudu vaikeuksiin.

2. Jäsenvaltio, joka antaa lääkintähuollon ja siihen liittyvät edut korvaamalla siitä aiheutuneet kustannukset, voi lainsäädäntöönsä sisällyttää erityissäännöksiä niitä tapauksia varten, joissa tällaisen huollon laajuus, kestoaika tai kustannukset ylittävät kohtuulliset rajat edellyttäen, etteivät asiaa koskevat säännökset ole ristiriidassa 10 artiklan 2 momentissa määriteltyjen tavoitteiden kanssa ja että he laaditaan sellaisiksi, etteivät asianomaiset joudu vaikeuksiin.

12 artikla

Milloin 2 artiklan nojalla annettu selitys on voimassa, tulee lääkintähuoltoon ja siihen liittyviin etuihin sisältyä ainakin:

a) yleislääkärin antama hoito, kotikäynnit siihen luettuina;

b) erikoislääkärin sairaalassa siellä hoidettavana oleville potilaille samoin kuin ulkopuolisille potilaille antama hoito ja sellainen erikoislääkärin antama hoito, joka on saatavissa sairaalan ulkopuolella;

c) lääkärin tai muun pätevän ammattihenkilön määräämät välttämättömät apteekkitavarat;

d) tarpeenmukainen sairaalahoito; ja

e) mahdollisuuksien mukaan työpaikalla annettava ensiapu työtapaturmissa loukkaantuneille.

13 artikla

Tilapäisen tai alkavan työkyvyttömyyden johdosta rahana maksettavan edun tulee olla joko 19 tai 20 artiklan määräysten mukaisesti laskettu toistuvaissuoritus.

14 artikla

1. Ansiokyvyn todennäköisesti pysyväksi jäävän menetyksen tai ruumiillisen suorituskyvyn vastaavan alenemisen johdosta rahana maksettavat edut on suoritettava kaikissa tapauksissa, joissa menetys tai aleneminen ylittää määrätyn asteen ja on yhä jäljellä sen kauden päätyttyä, jolta edut on maksettava 13 artiklan mukaisesti.

2. Ansiokyvyn todennäköisesti pysyväksi jäävän täydellisen menetyksen tai ruumiillisen suorituskyvyn vastaavan alenemisen sattuessa etuna tulee olla joko 19 tai 20 artiklan määräysten mukaisesti laskettu toistuvaissuoritus.

3. Ansiokyvyn todennäköisesti pysyväksi jäävän osittaisen ja huomattavan, määrätyn asteen ylittävän menetyksen tai ruumiillisen suorituskyvyn vastaavan alenemisen sattuessa etuna tulee olla toistuvaissuoritus, joka määrältään on sopivassa suhteessa tämän artiklan 2 momentissa määrättyyn suoritukseen.

4. Ansiokyvyn todennäköisesti pysyväksi jäävän osittaisen menetyksen, joka ei ole huomattava, mutta ylittää tämän artiklan 1 momentissa tarkoitetun määrätyn asteen, tai ruumiillisen suorituskyvyn vastaavan alenemisen sattuessa rahana maksettava etu voi olla kertasuoritus.

5. Tämän artiklan 1 ja 3 momentissa tarkoitetut ansiokyvyn menetyksen tai ruumiillisen suorituskyvyn vastaavan alenemisen asteet on määrättävä siten, etteivät asianomaiset joudu vaikeuksiin.

15 artikla

1. Poikkeuksellisissa olosuhteissa voidaan vammautuneen henkilön suostumuksella 14 artiklan 2 ja 3 momentissa määrätty toistuvaissuoritus kokonaan tai osaksi vaihtaa sen vakuutusmatemaattista arvoa vastaavaksi kertakaikkiseksi suoritukseksi, kun asianomaisella viranomaisella on syytä uskoa, että tällainen suoritus tulee käytetyksi vammautuneelle henkilölle erityisen edullisella tavalla.

2. Milloin 2 artiklassa tarkoitettu selitys on voimassa ja jäsenvaltio katsoo, ettei sillä ole tarvittavia hallinnollisia mahdollisuuksia toistuvaissuoritusten maksamiseksi, voidaan 14 artiklan 2 ja 3 momentissa määrätyt toistuvaissuoritukset vaihtaa niiden vakuutusmatemaattista arvoa vastaaviksi kertakaikkisiksi suorituksiksi, jotka lasketaan käytettävissä olevien tietojen perusteella.

16 artikla

Työkyvyttömille henkilöille, jotka pysyvästi ovat toisen henkilön avun tai huolenpidon tarpeessa, on myönnettävä korotuksia toistuvaissuorituksiin tahi muita lisä- tai erikoisetuja sen mukaan kuin tällaisista eduista on määrätty.

17 artikla

Kansallisessa lainsäädännössä on määrättävä ehdot, joiden vallitessa ansiokyvyn menetyksen tai ruumiillisen suorituskyvyn vastaavan alenemisen sattuessa maksettavat toistuvaissuoritukset on tarkistettava, keskeytettävä tai peruutettava tällaisen menetyksen tai alenemisen asteen muuttuessa.

18 artikla

1. Perheenhuoltajan kuollessa rahana myönnettävän etuuden tulee olla leskeksi jääneelle vaimolle, niin kuin tämä käsite on kansallisessa lainsäädännössä määritelty, leskeksi jääneelle työkyvyttömälle ja huollettavalle aviomiehelle, huollettaville lapsille ja muille lainsäädännössä mahdollisesti määrätyille henkilöille myönnettävä, 19 artiklan tai 20 artiklan määräysten mukaan laskettu toistuvaissuoritus. Leskeksi jääneelle työkyvyttömälle ja huollettavalle aviomiehelle ei kuitenkaan tarvitse myöntää tätä etua, mikäli muille jälkeenjääneille rahana maksettavat edut huomattavasti ylittävät tässä yleissopimuksessa määrätyt edut ja kun tällaiselle leskelle muun sosiaaliturvajärjestelmän kuin työvammajärjestelmän mukaan annetaan huomattavasti suuremmat edut kuin työkyvyttömyystapauksissa on määrätty maksettavaksi sosiaaliturvan minimitasoa koskevassa sopimuksessa vuodelta 1952.

2. Lisäksi on annettava vahvistetun määrän mukainen hautausavustus, joka ei saa olla tavallisia hautauskustannuksia pienempi; hautausavustuksen saamiselle voidaan kuitenkin asettaa määrättyjä ehtoja, mikäli jälkeenjääneille maksettavat toistuvaissuoritukset ovat huomattavasti tässä yleissopimuksessa määrättyjä suuremmat.

3. Milloin 2 artiklassa tarkoitettu selitys on voimassa ja asianomainen jäsenvaltio katsoo, että sillä ei ole käytettävissä toistuvaissuoritusten suorittamiseen tarvittavia hallinnollisia mahdollisuuksia, voidaan tämän artiklan 1 momentissa tarkoitetut toistuvaissuoritukset vaihtaa niiden vakuutusmatemaattista arvoa vastaaviksi kertakaikkisiksi suorituksiksi, jotka lasketaan käytettävissä olevien tietojen perusteella.

19 artikla

1. Toistuvaissuorituksessa, johon tätä artiklaa sovelletaan, tulee edun määrän lisättynä tapahtuman aikana maksettavien perheavustusten määrällä olla sellainen, että se kysymyksessä olevassa tapahtumassa on tähän yleissopimukseen liittyvässä taulukossa II mainitun edunsaajatyypin kohdalla ainakin yhtä suuri kuin taulukkoon merkitty prosentti edunsaajan tai hänen huoltajansa aikaisemmasta kokonaisansiosta sekä sellaisen turvaa saavan henkilön perheavustusten määrästä, jolla on samanlaiset perheenhuoltovelvollisuudet kuin edunsaajatyypillä.

2. Edunsaajan tai hänen perheenhuoltajansa aikaisemmat ansiot on laskettava määrättyjen sääntöjen mukaisesti ja, milloin turvaa saavat henkilöt tai heidän perheenhuoltajansa on ansion perusteella jaettu luokkiin voidaan heidän aikaisemmat ansionsa laskea niiden luokkien perusansioiden mukaan, joihin he ovat kuuluneet.

3. Edun määrälle tai edun määrää laskettaessa huomioon otettavalle ansiolle voidaan määrätä yläraja edellyttäen, että yläraja määrätään siten, että tämän artiklan 1 momentin määräykset tulevat täytetyiksi, milloin edunsaajan tai hänen huoltajansa aikaisempi ansio on sama tai alempi kuin ammattitaitoisen miespuolisen ruumiillisen työn tekijän palkka.

4. Edunsaajan tai hänen perheenhuoltajansa aikaisempi ansio, ammattitaitoisen miespuolisen ruumiillisen työn tekijän palkka, edun määrä ja perheavustukset on laskettava samaa aikaperustetta käyttäen.

5. Muiden edunsaajien osalta edun tulee olla kohtuullisessa suhteessa edunsaajatyypin etuun.

6. Tässä artiklassa tarkoitetaan ammattitaitoisella miespuolisella ruumiillisen työn tekijällä:

a) muussa kuin sähkökoneita valmistavassa koneenrakennusteollisuudessa työskentelevää asentajaa tai sorvaria; tai

b) tyypilliseksi ammattitaitoiseksi työntekijäksi katsottavaa henkilöä, joka on valittu seuraavan momentin määräysten mukaisesti; tai

e) henkilöä, jolla on yhtä suuri tai suurempi ansio kuin 75 prosentilla kaikista turvaa saavista henkilöistä, jolloin nämä ansiot on laskettava vuotta tai lyhempää aikaa kohti sen mukaan kuin siitä määrätään; tai

d) henkilöä, jonka ansio on 125 prosenttia kaikkien turvaa saavien henkilöiden keskimääräisestä ansiosta.

7. Edellisen momentin b, kohdan mukaisena tyypillisenä ammattitaitoisena työntekijänä on pidettävä henkilöä, joka huomioon ottaen kulloinkin kysymyksessä olevan tapahtuman sattuessa turvaa saavien henkilöiden tai turvaa saavien henkilöiden perheenhuoltajien lukumäärän on suurimpana ryhmänä siinä pääryhmässä, joka käsittää suurimman lukumäärän sellaisia ansiotyössä olevia henkilöitä tai perheenhuoltajia; tätä varten on käytettävä Yhdistyneiden Kansakuntien Talous- ja sosiaalineuvoston seitsemännellä istuntokaudellaan 27 päivänä elokuuta 1948 hyväksymää kaikista elinkeinoelämän aloista toiminnanaloittain laadittua kansainvälistä tyyppiluokittelua, joka on esitetty muutetussa muodossaan tämän yleissopimuksen liitteessä tähän luokitteluun myöhemmin tehdyin muutoksin.

8. Milloin edun määrä vaihtelee eri alueilla, voidaan kutakin aluetta varten määritellä ammattitaitoinen miespuolinen ruumiillisen työn tekijä tämän artiklan 6 ja 7 momentin mukaisesti.

9. Ammattitaitoisen miespuolisen ruumiillisen työn tekijän palkka on määrättävä säännöllisestä työajasta maksettavan palkan perusteella, joka on määrätty työehtosopimuksella tai soveltuvissa tapauksissa kansallisella lainsäädännöllä tai sen nojalla tahi vallitsevan tavan perusteella ja johon sisältyvät elinkustannusten kalleuden vuoksi mahdollisesti maksettavat lisät; milloin näin määrätyt palkat vaihtelevat eri alueilla eikä tämän artiklan 8 momenttia sovelleta, on käytettävä keskimääräistä palkkaa.

10. Mikään toistuvaissuoritus ei saa olla määrättyä vähimmäismäärää pienempi.

20 artikla

1. Toistuvaissuorituksessa, johon tätä artiklaa sovelletaan, tulee edun määrän lisättynä tapahtuman aikana maksettavien perheavustuksien määrällä olla sellainen, että se tähän yleissopimukseen liittyvässä taulukossa II mainitulle edunsaajatyypille kysymyksessä olevan tapahtuman sattuessa on vähintään taulukkoon merkitty prosentti tavallisen aikuisen miespuolisen sekatyöntekijän palkan ja sellaiselle turvaa saavalle henkilölle maksettavien perheavustusten yhteismäärästä, jolla on samanlaiset perheenhuoltovelvollisuudet kuin edunsaajatyypillä.

2. Tavallisen aikuisen miespuolisen sekatyöntekijän palkka, edun määrä ja perheavustukset on laskettava samaa aikaperustetta käyttäen.

3. Toisten edunsaajien osalta edun tulee olla kohtuullisessa suhteessa edunsaajatyypin etuun.

4. Tässä artiklassa tarkoitetaan tavallisella aikuisella miespuolisella sekatyöntekijällä:

a) henkilöä, jonka katsotaan tyypillisesti edustavan muita kuin sähkökoneita valmistavassa koneenrakennusteollisuudessa työskentelevää ammattitaidotonta työntekijää; tai

b) henkilöä, jonka katsotaan tyypillisesti edustavan seuraavan momentin määräysten mukaisesti valittua ammattitaidotonta työntekijää.

5. Edellisen momentin b) kohdan mukaisena tyypillisenä ammattitaidottomana työntekijänä on pidettävä henkilöä, joka ottaen huomioon kulloinkin kysymyksessä olevan tapahtuman sattuessa turvaa saavien miespuolisten ansiotyössä olevien henkilöiden tai turvaa saavien henkilöiden perheenhuoltajien lukumäärän on suurimpana ryhmänä siinä pääryhmässä, joka käsittää suurimman lukumäärän tällaisia ansiotyössä olevia henkilöitä tai perheenhuoltajia; tätä varten on käytettävä Yhdistyneiden Kansakuntien Talous- ja sosiaalineuvoston seitsemännellä istuntokaudellaan 27 päivänä elokuuta 1948 hyväksymää kaikista elinkeinoelämän aloista toiminnanaloittain laadittua kansainvälistä tyyppiluokittelua, joka muutetussa muodossaan on esitetty tämän yleissopimuksen liitteessä, tähän luokitteluun myöhemmin tehdyin muutoksin.

6. Milloin edun määrä vaihtelee eri alueilla, voidaan kutakin aluetta varten määritellä tavallinen aikuinen miespuolinen sekatyöntekijä tämän artiklan 4 ja 5 momentin mukaisesti.

7. Tavallisen aikuisen miespuolisen sekatyöntekijäin palkka on määrättävä säännöllisestä työajasta maksettavan palkan perusteella, joka on määrätty työehtosopimuksella tai soveltuvissa tapauksissa kansallisella lainsäädännöllä tai sen nojalla tahi vallitsevan tavan perusteella ja johon sisältyvät elinkustannusten kalleuden vuoksi mahdollisesti maksettavat lisät; milloin näin määrätyt palkat vaihtelevat eri alueilla eikä tämän artiklan 6 momenttia sovelleta, on käytettävä keskimääräistä palkkaa.

8. Mikään toistuvaissuoritus ei saa olla määrättyä vähimmäismäärää pienempi.

21 artikla

1. 14 artiklan 2 ja 3 momentin ja 18 artiklan 1 momentin nojalla rahana toistuvasti maksettavien etujen määriä on tarkistettava yleisessä ansiotasossa tapahtuneiden huomattavien muutosten johdosta, mikäli nämä aiheutuvat elinkustannusten huomattavista muutoksista.

2. Kunkin jäsenvaltion on sisällytettävä tällaisten tarkistusten tulokset Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 22 artiklan mukaisesti annettaviin, tämän yleissopimuksen soveltamista koskeviin raportteihin ja ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin on ryhdytty niiden johdosta.

22 artikla

1. Etu, johon turvaa saavalla henkilöllä muutoin olisi oikeus tämän yleissopimuksen mukaan, voidaan pidättää siinä laajuudessa kuin määrätään:

a) siksi ajaksi, jona asianomainen henkilö ei oleskele jäsenvaltion alueella;

b) siksi ajaksi, jona asianomaiselle henkilölle annetaan elatus julkisista varoista tai jonkin sosiaaliturvalaitoksen tai -elimen kustannuksella;

c) kun asianomainen henkilö on yrittänyt saada edun vilpillisesti;

d) kun työvamma on aiheutunut asianomaisen henkilön rikollisesta teosta tai laiminlyönnistä;

e) kun työvamma on aiheutunut asianomaisen henkilön itsensä aiheuttamasta päihtymystilasta tai ollut seurauksena hänen vakavanlaatuisesta ja tahallisesta rikkomuksestaan;

f) kun asianomainen henkilö ilman pätevää syytä jättää käyttämättä hänelle tarjolla olevaa lääkintähuoltoa ja siihen liittyviä etuja tai hänen käytettävissään olevia kuntouttamismahdollisuuksia tahi ei noudata tapahtuman sattumista tai sen jatkumisen toteamista tai edunsaajan käyttäytymistä koskevia määräyksiä;

g) siksi ajaksi, jona jälkeenjäänyt puoliso elää toisen henkilön kanssa tämän puolisona.

2. Määrätyissä tapauksissa ja rajoissa on osa rahana maksettavasta edusta, joka muutoin olisi tuleva asianomaiselle, maksettava hänen huollettavanaan oleville henkilöille.

23 artikla

1. Jokaisella edunhakijalla tulee olla oikeus valittaa edun epäämisestä tai sen laadusta tahi määrästä.

2. Milloin tätä yleissopimusta sovellettaessa lääkintähuollon hallinto on uskottu lakia säätävälle elimelle vastuussa olevalle hallituksen virastolle, voidaan tämän artiklan 1 momentissa määrätty muutoksenhakuoikeus korvata oikeudella saada lääkintähuollon epäämistä tai annetun huollon laatua koskeva valitus asianomaisen viranomaisen tutkittavaksi.

3. Kun hakemuksen ratkaisee erityistuomioistuin, joka on asetettu käsittelemään työvammatapauksissa myönnettäviä etuja koskevia kysymyksiä tai yleensä sosiaaliturva-asioita ja jossa turvaa saavat henkilöt ovat edustettuina, ei muutoksenhakuoikeutta tarvitse myöntää.

24 artikla

1. Milloin hallintoa ei ole uskottu julkisten viranomaisten määräysten mukaan toimivalle laitokselle tai lakiasäätävälle elimelle vastuussa olevalle hallituksen virastolle, tulee turvaan oikeutettujen henkilöiden edustajien osallistua hallintoon tai määrätyin ehdoin olla siinä mukana neuvoa-antavina jäseninä; kansallisessa lainsäädännössä voidaan myös määrätä työnantajien ja julkisten viranomaisten osallistumisesta hallintoon.

2. jäsenvaltion tulee ottaa yleinen vastuu asianomaisten laitosten tai elinten asianmukaisesta hallinnosta tätä yleissopimusta sovellettaessa.

25 artikla

Kunkin jäsenvaltion tulee ottaa yleinen vastuu tämän yleissopimuksen mukaisesti myönnettävien etujen asianmukaisesta suorittamisesta ja ryhtyä siinä tarkoituksessa kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin.

26 artikla

1. Kunkin jäsenvaltion tulee määrätyin edellytyksin

a) ryhtyä toimenpiteisiin työtapaturmien ja ammattitautien torjumiseksi;

b) perustaa kuntouttamiselimiä, joiden tehtävänä oli mikäli mahdollista valmentaa vammautunut henkilö aikaisempaan työhönsä tai, mikäli se ei ole mahdollista, muuhun hänen taipumuksiinsa ja kykyihinsä parhaiten soveltuvaan ansiotyöhön; ja

c) ryhdyttävä toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on helpottaa vammautuneiden henkilöiden sijoittamista sopivaan työhön.

2. Kunkin jäsenvaltion tulee Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 22 artiklan mukaisissa, tämän yleissopimuksen soveltamista koskevissa raporteissaan mikäli mahdollista antaa tietoja työtapaturmien tiheydestä ja vaikeudesta.

27 artikla

Kunkin jäsenvaltion tulee alueellaan taata ulkomaalaisille työvammatapauksissa samanlaiset edut kuin maan omille kansalaisille.

28 artikla

1. Tämä yleissopimus muuttaa korvauksen suorittamista maataloustyössä sattuneiden tapaturmien johdosta koskevan sopimuksen vuodelta 1921, työssä sattuneiden tapaturmien korvaamista koskevan sopimuksen vuodelta 1925, ammattitautien johdosta annettavia korvauksia koskevan sopimuksen vuodelta 1925 ja muutetun, korvausta ammattitaudeista koskevan sopimuksen vuodelta 1934.

2. Milloin jäsenvaltio, joka on liittynyt korvausta ammattitaudeista koskevaan sopimukseen vuodelta 1934, ratifioi tämän yleissopimuksen, aiheutuu siitä välittömästi ipso jure ensiksi mainitun sopimuksen 8 artiklan nojalla mainitun sopimuksen irtisanominen, kun tämä yleissopimus tulee voimaan, mutta tämän yleissopimuksen voimaantulo ei estä sen jälkeen ratifioimasta mainittua sopimusta.

29 artikla

Sosiaaliturvan vähimmäistasoa koskevan, vuoden 1952 sopimuksen 75 artiklan mukaisesti lakkaavat mainitun sopimuksen VI osa ja sen muiden osien vastaavat määräykset koskemasta jokaista tämän yleissopimuksen ratifioinutta jäsenvaltiota siitä päivästä lähtien, jolloin tämä yleissopimus tulee voimaan tuon jäsenvaltion osalta, mutta tämän yleissopimuksen velvoitusten hyväksymisen katsotaan merkitsevän vuoden 1952 sosiaaliturvan vähimmäistasoa koskevan sopimuksen VI osan ja sen muiden vastaavien osien velvoitusten hyväksymistä mainitun sopimuksen 2 artiklan tarkoittamassa mielessä.

30 artikla

Mikäli konferenssin myöhemmin yhtä tai useampia tässä yleissopimuksessa käsiteltyjä asioita koskevassa yleissopimuksessa niin määrätään, lakkaavat ne tämän yleissopimuksen määräykset, jotka erityisesti mainitaan uudessa yleissopimuksessa, koskemasta uuden yleissopimuksen ratifioinutta jäsenvaltiota siitä päivästä lähtien, jolloin uusi yleissopimus tulee voimaan tuon jäsenvaltion osalta.

31 artikla

1. Kansainvälinen työkonferenssi voi jokaisella istuntokaudellaan, jonka päiväjärjestykseen asia on otettu, hyväksyä kahdenkolmanneksen enemmistöllä muutoksia tämän yleissopimuksen I taulukkoon.

2. Tällaiset muutokset tulevat voimaan jokaiseen jäsenvaltioon nähden, joka jo on liittynyt yleissopimukseen, niin pian kuin tämä jäsenvaltio on ilmoittanut Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle muutosten hyväksymisestä.

3. Mikäli konferenssi muutoksen hyväksyessään ei toisin päätä, tulee muutos, konferenssin sen hyväksyttyä, voimaan jokaiseen jäsenvaltioon nähden, joka sen jälkeen ratifioi yleissopimuksen.

32 artikla

Tämän yleissopimuksen viralliset ratifioinnit on lähetettävä Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle rekisteröitäviksi.

33 artikla

1. Tämä yleissopimus sitoo vain niitä Kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioita, joiden ratifioinnit pääjohtaja on rekisteröinyt.

2. Tämä yleissopimus tulee voimaan 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin pääjohtaja on rekisteröinyt kahden jäsenvaltion ratifioinnit.

3. Sen jälkeen tämä yleissopimus tulee voimaan kunkin jäsenvaltion osalta 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin sen ratifiointi on rekisteröity.

34 artikla

1. Tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio voi kymmenen vuoden kuluttua siitä päivästä, jolloin sopimus ensiksi tuli voimaan, sanoa sen irti kirjelmällä, joka lähetetään Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan rekisteröitäväksi. Irtisanominen ei tule voimaan ennen kuin vuoden kuluttua sen rekisteröimisestä.

2. Tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio, joka ei vuoden kuluessa edellisessä momentissa mainitun kymmenen vuoden määräajan päättymisestä käytä tässä artiklassa määrättyä irtisanomisoikeutta, on sidottu sopimukseen uudeksi kymmenvuotiskaudeksi ja voi sen jälkeen tässä artiklassa määrätyin ehdoin sanoa irti sopimuksen kunkin kymmenvuotiskauden päätyttyä.

35 artikla

1. Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava Kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioille tieto kaikista järjestön jäsenvaltioiden hänelle ilmoittamista ratifioinneista ja irtisanomisista.

2. Ilmoittaessaan järjestön jäsenvaltioille toisen hänelle ilmoitetun ratifioinnin rekisteröimisestä pääjohtajan on kiinnitettävä jäsenvaltioiden huomio yleissopimuksen voimaantulopäivään.

36 artikla

Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava kaikista edellisten artiklojen mukaisesti rekisteröimistään ratifioinneista ja irtisanomisista Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille täydelliset tiedot Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 102 artiklan mukaista rekisteröintiä varten.

37 artikla

Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston on, milloin se katsoo tarpeelliseksi, annettava yleiselle konferenssille tämän yleissopimuksen soveltamista koskeva selostus sekä tutkittava, onko aihetta ottaa konferenssin työjärjestykseen kysymys sopimuksen täydellisestä tai osittaisesta muuttamisesta.

38 artikla

1. Mikäli konferenssi hyväksyy uuden yleissopimuksen, joka kokonaan tai osittain muuttaa tämän yleissopimuksen, eikä uusi yleissopimus määrää toisin, niin

a) kun jäsenvaltio ratifioi uuden muutetun yleissopimuksen, aiheutuu tästä välittömästi ipso jure tämän yleissopimuksen irtisanominen 34 artiklan määräyksistä riippumatta, kun uusi muutettu yleissopimus tulee voimaan;

b) sen jälkeen kun uusi muutettu yleissopimus on tullut voimaan, eivät jäsenvaltiot enää voi ratifioida tätä yleissopimusta.

2. Tämä yleissopimus jää kuitenkin nykyisen muotoisena ja sisältöisenä voimaan niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat sen ratifioineet, mutta eivät ole ratifioineet muutettua yleissopimusta.

39 artikla

Tämän yleissopimuksen englannin- ja ranskankieliset tekstit ovat kumpikin yhtä todistusvoimaiset.

I TAULUKKO Ammattitautien luettelo

(Taulukko painettuna)

II TAULUKKO Edunsaajatyypeille maksettavat toistuvaissuoritukset

(Taulukko painettuna)

LIITE Kaikkien elinkeinoelämän alojen toiminnanaloittain laadittu kansainvälinen tyyppiluokitus.

(Muutettu v. 1958)

Pää- ja alaryhmät

Alaryhmä                     Pääryhmä
Pääryhmä O. Maatalous, metsätalous, metsästys ja kalastus:
01. Maatilatalous.
02. Metsätalous.
03. Metsästys ja riistanhoito.
04. Kalastus.
Pääryhmä 1. Kaivannaisteollisuus:
11. Kivihiilikaivokset.
12. Malmikaivokset.
13. Raakaöljyt ja luonnonkaasu.
14. Kivilouhokset, savi- ja hiekkakuopat.
19. Muut ei-metalliset mineraalikaivokset ja -louhokset.
Pääryhmä 2-3. Tehdasteollisuus:
20. Elintarviketeollisuus, paitsi juomia valmistava teollisuus.
21. Juomia valmistava teollisuus.
22. Tupakkateollisuus.
23. Kutomateollisuus.
24. Jalkine-, vaatetus- ja asusteteollisuus.
25. Puu- ja korkkiteollisuus, paitsi huonekaluteollisuus.
26. Huonekalu- ja sisusteteollisuus.
27. Paperi- ja paperituoteteollisuus.
28. Graafinen yms. teollisuus.
29. Nahka, nahkateos- ja turkisteollisuus, paitsi jalkine- ja muu vaatetusteollisuus.
30. Kumiteollisuus.
31. Kemian teollisuus.
32. Kiviöljy- ja kivihiiliteollisuus.
33. Kivennäisteollisuus, paitsi kiviöljy- ja kivihiilituotteet.
34. Metallien perusteollisuus.
35. Metallituoteteollisuus, paitsi koneiden ja kuljetusvälineiden.
36. Koneteollisuus, paitsi sähkökoneteollisuus.
37. Sähköteknillinen teollisuus.
38. Kulkuneuvoteollisuus.
39. Muu tehdasteollisuus.
Pääryhmä 4. Rakennustoiminta:
40. Rakennustoiminta.
Pääryhmä 5. Sähkö, kaasu, vesijohto yms.:
51. Sähkö-, kaasu- ja höyrylaitokset.
52. Vesi- ja puhtaanapitolaitokset.
Pääryhmä 6. Kauppa:
61. Tukku- ja vähittäiskauppa.
62. Pankit sekä muut rahalaitokset.
63. Vakuutuslaitokset.
64. Kiinteistöt.
Pääryhmä 7. Kuljetus, varastointi ja yhdysliikenne:
71. Kuljetus.
72. Varastointi ja varastot.
73. Yhdysliikenne.
Pääryhmä 8. Palvelukset:
81. Valtion palvelukset.
82. Yhdyskuntien palvelukset.
83. Liike-elämän palvelukset.
84. Virkistyspalvelukset.
85. Henkilökohtaiset palvelukset.
Pääryhmä 9. Tarkemmin määrittelemättömät alat:
90. Tarkemmin määrittelemättömät toimialat.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.