20/1923

1 artikla.

Suomalaisia aluksia ja niiden lasteja on kohdeltava Ruotsissa ja ruotsalaisia aluksia ja niiden lasteja Suomessa, ellei tässä sopimuksessa toisin määrätä, täydellisesti samalla tavalla kuin maan omia aluksia ja niiden lasteja, huolimatta siitä, mistä alukset ovat lähteneet tai minne ne ovat matkalla, ja huolimatta siitä, mistä lasti on peräisin tai minne se on määrätty. Näin ollen eivät toisen sopimuspuolen alukset eivätkä niiden lastit saa toisen sopimuspuolen alueella muun muassa olla muiden tai korkeampien maksujen tai suoritusten alaiset, olkoot ne minkälaatuisia ja minkänimisiä tahansa, kuin mitä oman maan alukset ja niiden lastit ovat.

Jokainen etuoikeus ja vapautus, jonka toinen sopimuspuoli saattaa edellämainituissa suhteissa myöntää kolmannelle vallalle, on samalla ja ehdottomasti myönnettävä myös toiselle sopimuspuolelle.

Tämän artiklan määräyksistä tehdään kuitenkin poikkeuksia kun kysymyksessä ovat

1) sellaiset erikoisedut, jotka jompikumpi maa on myöntänyt tai vastedes saattaa myöntää kotimaiselle kalastuselinkeinolle tai sen tuotteille;

2) rannikkolaivaliikenne (cabotage);

3) kulku luonnollisilla ja keinotekoisilla sisävesiteillä, jolloin suomalaisista aluksista ja niiden lasteista on Ruotsissa ja ruotsalaisista aluksista ja niiden lasteista Suomessa voimassa samanlaiset ehdot kuin suosituimman maan aluksista ja lasteista, kuitenkin siten, ettei aluksista eikä lasteista kanneta maksuja korkeampina kuin kotimaisista aluksista ja kotimaisesta lastista.

Tämän ja seuraavien artiklain määräysten perusteella ei kuitenkaan voida vaatia niitä erikoisetuja, jotka Suomi on myöntänyt taikka vastedes saattaa myöntää Norjan kuningaskunnalle kauppa- ja merenkulkuoloihin nähden Pohjoisella Jäämerellä tahi jotka Ruotsi on myöntänyt Tanskan kuningaskunnalle kauppa- ja merenkulkuoloja Juutinraumassa koskevalla julistuksella 22 päivältä syyskuuta 1871 ja kalastajaalusten tulo- ja lähtösuorintaa koskevalla julistuksella 29 päivältä joulukuuta 1913 sekä ensiksimainittuun julistukseen liittyvillä sopimuksilla, taikka jotka on myönnetty taikka vastedes voidaan myöntää Norjan kuningaskunnalle Idevuonon ja Svinesundin kauppa- ja merenkulkuoloihin taikka yhteisten sisävesiteitten käyttämiseen nähden, niin kauan kuin samoja etuja ei myönnetä muulle valtiolle.

Tämän artiklan määräysten kautta ei syrjäytetä Suomen ja Viron välillä 29 päivänä lokakuuta 1921 tehdyn kauppa- ja merenkulkusopimuksen XVIII artiklaa.

2 artikla.

Aluksen kansallisuus on molemminpuolisesti tunnustettava niiden asiakirjain ja todistusten nojalla, jotka asianomaiset viranomaiset ovat kummassakin maassa voimassaolevien lainmääräysten mukaisesti tätä tarkoitusta varten antaneet.

Toisen sopimuspuolen antama mittakirja tai muu mittausasiakirja on toisen sopimuspuolen hyväksyttävä niiden erikoissopimusten mukaisesti, jotka molempien sopimusmaiden kesken on tehty tai vastedes tehdään.

3 artikla.

Suomalaiset alukset, jotka saapuvat Ruotsin satamiin, ja ruotsalaiset alukset, jotka saapuvat Suomen satamiin, ainoastaan täydentääkseen siellä lastiaan tai purkaakseen osan siitä, saavat, edellyttäen että ne noudattavat asianomaisessa valtiossa voimassa olevia lakeja ja määräyksiä, pitää aluksessa sen osan lastia, joka on määrätty toiseen satamaan tai toiseen maahan, ja jälleenviedä sen tarvitsematta suoritta tästä osasta lastia mitään muuta maksua kuin vartioimismaksut, ja nämä maksut saa kantaa ainoastaan kotimaista tai suosituimman maan merenkulkua varten määrätyn alimman taksan mukaan.

4 artikla.

Laivamaksuista ovat asianomaisten maiden satamissa kokonaan vapautetut:

1) alukset, jotka saapuvat pohjalastissa jostakin paikasta, olkoon se mikä tahansa, ja jotka jälleen pohjalastissa lähtevät;

2) alukset, jotka tulevat jommankumman maan satamasta yhteen tai useampaan saman maan satamaan ja jotka voivat toteennäyttää, että samalla matkalla jo ovat muussa saman maan satamassa maksaneet kysymyksessäolevat maksut;

3) alukset, jotka vapaaehtoisesti tai pakkosyistä ovat saapuneet lastissa johonkin satamaan ja lähtevät sieltä suorittamatta minkäänlaista kauppatointa.

Tämä vapautus ei koske luotsausmaksuja, alusten satamamaksuja, hinaus-, karanteeni- eikä muita alusta rasittavia maksuja, joita kotimaisten ja suosituimman maan alusten on samassa määrin suoritettava korvauksena liikennettä palvelevasta avusta ja laitoksista.

Jos alus pakkosyistä laskee satamaan, ei kauppatoimina pidetä: aluksen korjausta varten suoritettua tavarain purkamista ja uudelleenlastaamista; lastin siirtämistä toiseen alukseen, jos edellinen alus ei ole merikelpoisessa kunnossa; välttämätöntä muonatavarain ostoa miehistöä varten; eikä sellaista merivahingoittuneiden tavarain myyntiä, johon asianomainen tullihallinto on antanut luvan.

5 artikla.

Jos toiselle sopimuspuolelle kuuluva alus on joutunut karille tai kärsinyt haaksirikon toisen sopimusmaan alueella, on aluksen ja lastin nautittava samoja etuja ja vapautuksia, mitkä sen maan lainsäädäntö samanlaisten olosuhteiden vallitessa myöntää oman tai suosituimman maan aluksille. Apua ja tukea on annettava päällikölle ja miehistölle sekä henkilökohtaisesti että alukseen ja lastiin nähden samassa määrin kuin oman maan kansalaisille.

Pelastuspalkkion suhteen on voimassa sen maan lainsäädäntö, missä pelastus on suoritettu.

Karillejoutuneesta tai haaksirikkoutuneesta aluksesta pelastetut tavarat eivät ole tullin alaisia, elleivät ne jää käyttöä varten maahan.

6 artikla.

Tämä sopimus on laadittu suomen, ruotsin ja ranskan kielillä, ja ranskalainen teksti on sopimuksen tulkintaan nähden oleva todistusvoimainen.

7 artikla.

Tämä sopimus on ratifioitava. Se tulee voimaan heti ratifioimisasiakirjain vaihdon tapahduttua ja on voimassa, kunnes kolme kuukautta on kulunut siitä, kun jompikumpi sopimuspuoli on sen irtisanonut.

Vakuudeksi ovat molempien puolten valtuutetut allekirjoittaneet tämän sopimuksen ja varustaneet sen sineteillään; mikä tapahtui Tukholmassa, kahtena kappaleena, 26 päivänä toukokuuta 1923.