12.2.2025

Kantaja

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry

Vastaajat

Autoliikenteen Työnantajaliitto ry
X Oy

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 3.9.2024

Pääkäsittely 12.11.2024

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n sekä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välillä solmitussa, aikavälillä 1.2.2021 — 31.1.2023 voimassa olleessa kuorma-autoalan työehtosopimuksessa on ollut muun ohella seuraavat määräykset:

22 § Sairausajan ja äitiys- ja isyysvapaan palkka

Työnantaja maksaa työntekijälle, joka on työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan estynyt tekemästä työtä sairauden tai tapaturman takia eikä hän ole tautia tai tapaturmaa aiheuttanut tahallisesti, rikollisella toiminnalla, kevytmielisellä elämällään tai törkeällä tuottamuksella, sairausajan palkkaa sen pituisen kalenteriajanjakson työpäiviltä kuin seuraavasta käy ilmi:

Työsuhde, joka on ennen Kalenteriajanjakso
työkyvyttömyyden alkua jatkunut
yhtäjaksoisesti

alle 3 vuotta 28 päivää
3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 päivää
5 vuotta mutta alle 10 vuotta 42 päivää
10 vuotta tai kauemmin 56 päivää

2. Työkyvyttömyys todetaan yrityksen työterveyslääkärin tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella. Työntekijän tulee käydä ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin vastaanotolla. Muun työnantajan hyväksymän lääkärin kuin työterveyslääkärin antama todistus työkyvyttömyydestä kelpaa perusteeksi sairausajan palkan maksamiselle tapauksissa, joissa hoidon kiireellisyyden, työterveyslääkärin kaukaisen sijainnin, vastaanottoajan soveltumattomuuden, erikoislääkärin tutkimuksen tarpeellisuuden, matkatyön tai muun perustellun syyn vuoksi työterveyslääkärin käyttö ei ole mahdollista.

3. Jos työnantaja ei hyväksy työntekijän esittämää lääkärintodistusta, hän voi osoittaa työntekijän nimeämänsä lääkärin tarkastettavaksi. Työnantaja maksaa uuden lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuvat kustannukset.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

A on työskennellyt X Oy:n palveluksessa kuorma-autonkuljettajana 20.6. ja 18.9.2022 välisen ajan.

Yrityksen kotipaikka on Hyvinkäällä, ja työsopimuksen mukaisesti myös A:n asemapaikaksi oli sovittu Hyvinkää. Työsuhteen aikaan A:n vakituinen asuinpaikka ja kotipaikka oli Jämsässä, josta käsin hän kävi töissä Etelä-Suomessa asuen arkiviikot asuntovaunussa.

A oli sairastumisen vuoksi hakeutunut 15.8.2022 lääkärin hoitoon Jämsän kaupungin terveysasemalle. A:n tutkinut terveyskeskuslääkäri oli todennut hänet työkyvyttömäksi 15. — 22.8.2022. Työnantaja oli hyväksynyt lääkärintodistuksen sairausajan palkanmaksun perusteeksi.

A oli hakeutunut uudelleen hoitoon Jämsän terveysasemalle 19.8.2022, jolloin toinen lääkäri oli tutkinut A:n ja todennut hänet työkyvyttömäksi 22. — 31.8.2022. Työnantaja ei ollut hyväksynyt enää tätä lääkärintodistusta, vaan oli vaatinut A:ta hakeutumaan työterveysasemalle.

Työnantaja oli järjestänyt työterveyshuollon Hyvinkäälle, mutta työntekijät olivat voineet käyttää työterveyspalveluja myös Vantaalla. Yhtiöllä ei ollut työterveyshoitoa Jämsässä. A oli ajanut työterveyshuoltoon Vantaalle 23.8.2022, jossa lääkäri oli todennut hänet työkyvyttömäksi ajanjakson 22.8. — 2.9.2022. Työnantaja oli hyväksynyt lääkärintodistuksen sairausajan palkanmaksun perusteeksi.

Seuraavan kerran A oli hakeutunut työterveyshuoltoon Hyvinkäälle 1.9.2022, jolloin lääkäri oli todennut hänet työkyvyttömäksi ajanjakson 3. — 16.9.2022. Työnantaja oli hyväksynyt lääkärintodistuksen sairausajan palkanmaksun perusteeksi.

Asiassa on riitaa siitä, tuleeko työnantajan korvata lääkärintodistuksen hankkimisesta aiheutuvina kustannuksina A:n vakituisen asuinpaikan ja työterveysaseman väliset matkakustannukset 23.8.2022 ja 1.9.2022.

KANNE

Vaatimukset

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. vahvistaa, että

- kuorma-autoalan työehtosopimuksen 22 §:n 3 kohdan lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuviin kustannuksiin voi sisältyä myös työterveyshuollon toimipaikkaan matkustamisesta työntekijälle aiheutuvien matkakulujen korvaaminen ja

- kuorma-autoalan työehtosopimuksen 22 §:n 3 kohdan perusteella X Oy on ollut velvollinen korvaamaan A:lle lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuvina kustannuksina A:n edestakaiset matkakustannukset kotipaikkakunnalta Jämsästä työterveyshuoltoon Vantaalle 23.8.2022 ja Hyvinkäälle 1.9.2022

2. velvoittaa X Oy:n suorittamaan A:lle kilometrikorvauksina matkoilta 23.8.2022 ja 1.9.2022 yhteensä 379,04 euroa

3. tuomitsee

- X Oy:n maksamaan kantajalle työehtosopimuslain mukaista hyvityssakkoa työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta,

- Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n maksamaan kantajalle työehtosopimuslain mukaista hyvityssakkoa valvontavelvollisuutensa laiminlyönnistä, sekä

4. velvoittaa Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja X Oy:n korvaamaan yhteisvastuullisesti kantajan oikeudenkäyntikulut 15.594,69 eurolla korkoineen.

Perusteet

Ensimmäinen vahvistusvaatimus

Työehtosopimuksen sanamuodosta ei nimenomaisesti ilmene, mitä termillä ”kustannukset” tarkoitetaan, eli tarkoittaako se ainoastaan lääkärintodistuksen välittömiä kustannuksia kuten lääkärin palkkiota ja toimistomaksua, vai käsittääkö se myös todistuksen hankkimiseen liittyvät matkakustannukset. Määräyksestä ei ole tältä osin myöskään yhteistä tulkintaa tai soveltamiskäytäntöä. Myöskään riidanalaista työehtosopimusmääräystä edeltäneen määräyksen osalta ei ole ollut yhteistä tulkintaa tai soveltamiskäytäntöä kyseisenlaisen tilanteen osalta. AKT:n tiedossa ei ylipäätään ole, että tämän tyyppistä erimielisyyttä olisi aiemmin noussut esiin tai sitä olisi käsitelty liittojen välillä.

Työehtosopimuksen teksti on kyseisessä muodossaan tullut työehtosopimukseen ensimmäistä kertaa sopimuskaudelle 1.2.2014 — 31.1.2017. Aloite ja esitys määräyksen muuttamiseksi oli tullut työnantajaliitolta. Työnantajaliitto ei tällöin ollut erikseen selventänyt, mitä se tarkoitti ”kustannuksilla”. Työnantajaliitto oli näin menettelemällä laiminlyönyt selontekovelvollisuutensa ja kantaa tällöin sopimustekstin laatijana riskin siitä, että AKT oli voinut perustellusti käsittää termin ”kustannukset” käsittävän kaiken laatuiset lääkärintodistuksen hankkimiseen liittyvät kustannukset (ks. esim. TT 2024:2).

Aiempi työehtosopimusmääräys oli ollut sisällöltään olennaisesti erilainen kuin 1.2.2014 voimaan tullut määräys. Muun muassa aiemman määräyksen ilmaisu sairauden todentamisesta ”vaadittaessa työnantajan määräämän ja kustantaman lääkärin todistuksella tai työnantajan hyväksymän muun selvityksen mukaisesti” oli muutettu nykyiseen muotoon ”…todetaan yrityksen työterveyslääkärin tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella”, samalla kun oli korostettu työterveyslääkärin käytön ensisijaisuutta. Uuteen työehtosopimukseen oli myös otettu menettelysäännökset sen varalta, että työnantaja ei hyväksy muualta hankittua todistusta. Kyse oli siten ollut täysin uudesta määräyksestä.

Työnantajapuolen keskeiset tavoitteet työehtosopimusneuvotteluissa olivat olleet sairausloman todentaminen aina lääkärintodistuksella sekä työterveyslääkärin käytön ensisijaisuus. AKT:llä oli ollut työehtosopimusneuvotteluissa yksi muutosesitys sairausajan palkkamääräyksiin ja se oli koskenut poikkeustilanteita, joissa työkyvyttömyys voitaisiin osoittaa lääkärintodistuksen sijasta terveyden- tai sairaanhoitajan todistuksella. Riidanalaisilta osin määräyksen oli laatinut työnantajapuoli.

Määräystä on näin ollen tulkittava lähtökohtaisesti sen sanamuodon mukaan. Yleiskielisessä merkityksessä termi ”kustannukset” viittaa kaiken tyyppisiin kustannuksiin, eikä matkakustannusten korvaamista voida tällöin sulkea pois. Määräyksen tarkoituksena on katsottava olleen se, että työntekijälle ei aiheudu kustannuksia, jos työnantaja velvoittaa työntekijän käymään osoittamallaan lääkärillä.

Näin ollen kantajan ensimmäinen vahvistusvaatimus on hyväksyttävä.

Toinen vahvistusvaatimus

Työehtosopimusmääräyksen mukaan työkyvyttömyys todetaan yrityksen työterveyslääkärin tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella. Työntekijän tulee ensisijaisesti käyttää yrityksen työterveyslääkäriä.

Määräys työterveyshuollon ensisijaisuudesta ei kuitenkaan ole ehdoton. Työntekijällä voi olla perusteltu syy ja oikeus käyttää muuta lääkäriä esimerkiksi silloin, kun työterveyslääkärin kaukaisen sijainnin tai muun perustellun syyn vuoksi työterveyslääkärin käyttö ei ole mahdollista.

A oli sairastunut vapaa-ajallaan ja ollessaan kotipaikkakunnallaan Jämsässä, josta oli matkaa lähimmälle työterveysasemalle yli 200 kilometriä. Työehtosopimuksessa ei ole tarkemmin määritelty, mitä ”kaukaisella” tarkoitetaan, eikä tällaisen määritelmän osalta ole myöskään yhteistä tulkintaa tai soveltamiskäytäntöä.

Työtuomioistuin on asiassa TT 2021:49 katsonut, että noin 30 kilometrin matkaa työterveysasemalle ei voitu pitää tuossa asiassa käsitellyn työehtosopimuksen soveltamisohjeen tarkoittamana ”kaukaisena” sijaintina. Selvää kuitenkin on, että yli 200 kilometrin yhdensuuntaista matkaa voidaan pitää kaukaisena, ottaen huomioon matkustamiseen käytettävä aika ja matkustamisen kustannukset.

Työehtosopimuksen 22 §:n 3 kohdan mukaan jos työnantaja ei hyväksy työntekijän esittämää lääkärintodistusta, hän voi osoittaa työntekijän nimeämänsä lääkärin tarkastettavaksi. Työnantaja maksaa uuden lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuvat kustannukset.

Asiassa on riidatonta, että A oli työnantajan vaatimuksesta käyttänyt 23.8.2022 ja 1.9.2022 työterveyshuollon lääkäriä Vantaalla ja Hyvinkäällä kotipaikkakuntansa Jämsän terveysaseman sijaan.

Tässä asiassa A oli työterveyshuollon kaukaisen sijainnin vuoksi hakeutunut lääkäriin aluksi kotipaikkakunnallaan ja oli osoittanut poissaolonsa perusteen asianmukaisilla todistuksilla, joiden oikeellisuutta ei ole ollut syytä epäillä. Työnantajan nimenomaisesta vaatimuksesta johtuen A oli käynyt kaksi kertaa työterveysasemalla, ja työterveyslääkäri oli vahvistanut sairauspoissaolon jatkumisen 23.8.2022 käynnillä sekä edelleen 1.9.2022 käynnillä (vrt. TT 2021:49, ks. myös TT 2003:23 ja TT 2009:19).

Viitaten siihen mitä edellä on määräyksen tulkinnasta ensimmäisen vahvistusvaatimuksen osalta lausuttu, työnantajan on katsottava näissä olosuhteissa olevan velvollinen korvaamaan lääkärintodistuksen hankkimiskuluina lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuvat matkakustannukset A:lle.

Kantajan toinen vahvistusvaatimus on näin ollen hyväksyttävä.

Suoritusvaatimus matkakustannuksista

Edellä kerrotusti työnantaja on velvollinen korvaamaan matkakustannukset oman auton käytön mukaan. Vaadittu määrä muodostuu kilometrikorvauksista A:n vakituiselta asunnolta Aava Lääkärikeskuksen Vantaan (23.8.2022) ja Hyvinkään (1.9.2022) toimipisteisiin, yhteensä 824 kilometriä á 46 senttiä/km.

Työnantaja ja työnantajaliitto tulee tuomita hyvityssakkoon

Työnantajan on täytynyt mieltää menettelevänsä työehtosopimuksen vastaisesti. Työehtosopimuksen tekstin sanamuodosta ei ole voitu perustellusti johtaa sellaista tulkintaa, että matkakustannukset jäisivät korvaamatta silloin, kun työntekijä joutuu matkustamaan huomattavan kaukaa työnantajan määräämälle lääkärille. Työehtosopimuksen sanamuoto on varsin yksiselitteinen, eikä siinä ole poissuljettu myös matkakustannusten korvaamista.

Joka tapauksessa Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n olisi tullut välittömästi korjata jäsenyrityksensä virheellinen ja työehtosopimuksen vastainen menettely. Koska näin ei ollut toimittu, on työnantajaliiton katsottava laiminlyöneen työehtosopimuslain mukaisen valvontavelvollisuutensa.

VASTAUS

Vaatimukset

Autoliikenteen Työnantajaliitto ry ja X Oy ovat vaatineet, että kanne hylätään ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry velvoitetaan korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut 9.250 eurolla korkoineen.

Perusteet

Ensimmäinen vahvistusvaatimus

Työehtosopimuksen 22 §:n 3 kohdan mukaisiin lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuviin kustannuksiin ei sisälly työterveyshuollon toimipaikkaan matkustamisesta työntekijälle aiheutuvien matkakulujen korvaaminen.

Lääkärintodistuksen hankkiminen on työntekijän velvollisuus, jolla hän osoittaa työkyvyttömyytensä ja jonka perusteella työnantaja arvioi sairausajan palkanmaksuvelvollisuuden. Työnantajalla on työterveyshuoltolain 4 §:n mukaan velvollisuus kustannuksellaan järjestää työterveyshuolto työstä ja työolosuhteista johtuvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä työntekijöiden turvallisuuden, työkyvyn ja terveyden suojelemiseksi ja edistämiseksi. Tämän lisäksi työnantaja voi lain 14 §:n mukaan järjestää työntekijöille sairaanhoito- ja muita terveydenhuoltopalveluja, mutta tähän työnantajalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta. Työnantajalla ei siis ole velvollisuutta korvata mitään työntekijän muita kuin työterveyshuoltolain 4 §:n mukaisia terveydenhuollon käynteihin liittyviä kustannuksia. Työehtosopimuksella on kuitenkin sovittu tähän nimenomaisesti joitakin poikkeuksia.

Kuorma-autoalan työehtosopimus ei aseta työnantajalle lähtökohtaisesti velvollisuutta maksaa lääkärikuluja todistuksesta, jolla työntekijä osoittaa työkyvyttömyytensä. Työehtosopimuksen 22 §:n 3 kohta muodostaa tähän ainoan poikkeuksen. Määräys lähtee siitä, että mikäli työntekijä osoittaa työkyvyttömyytensä sellaisella todistuksella, jota työnantaja ei hyväksy esimerkiksi väärinkäytösepäilyn vuoksi, ja osoittaa hänet nimeämänsä lääkärin tarkastettavaksi, tulee työnantajan maksaa uuden todistuksen hankkimisesta johtuvat kustannukset.

Määräys on nykyisessä muodossaan otettu työehtosopimukseen ensimmäisen kerran sopimuskaudelle 1.2.2014 — 31.1.2017. Muutos on kuitenkin ollut ainoastaan tekninen. Vastaava määräys on ollut ainakin jo vuodesta 1960 nykyistä työehtosopimusta vastaavassa Autoliikenteen Työnantajayhdistys ry:n ja Suomen Autoalantyöntekijäin Liitto (SAL) ry:n välisessä automiesten työehtosopimuksessa:

”20 § Sairausajan palkka ja lääkärintarkastukset

1. Milloin työntekijä estyy työtä suorittamasta sairauden tai tapaturman takia eikä hän ole tautia tai tapaturmaa aikaansaanut tahallisesti tai aiheuttanut sitä rikollisella toiminnalla tai kevytmielisellä elämällään taikka törkeällä tuottamuksella, maksetaan hänelle palkkaa sairausajalta, joka on vaadittaessa työnantajan määräämän ja kustantaman lääkärin todistuksella tai työnantajan hyväksymän muun selvityksen mukaisesti varmennettava...”

Aloite ja esitys määräyksen tekniseen muuttamiseen tuli työnantajaliitolta, ja 1.2.2014 — 31.1.2017 työehtosopimuksen neuvotteluissa todettiin useaan otteeseen, ettei tarkoitus ollut muuttaa tältä osin määräyksen sisältöä, vaan ainoastaan selkeyttää rakennetta. Työnantajaliittoa ei voida näin ollen katsoa sopimustekstin laatijaksi, kuten kantaja esittää, eikä työnantajaliitolla ole ollut erityistä selontekovelvollisuutta. Sopimustekstiä on noudatettu osapuolten välillä jo vuosikymmeniä ennen tätä.

Riidatonta on, että ALT:n tarkoituksena on ollut korostaa työterveyslääkärin ensisijaisuutta. Määräyksen sisällöllinen muutos on kuitenkin koskenut vain työehtosopimuksen 22 §:n nykyistä 2 kohtaa. Kanteen vahvistusvaatimus taas koskee työehtosopimuksen 22 §:n 3 kohtaa.

Koko määräys ei siis ole ollut täysin uusi, vaan nykyisen määräyksen 1 ja 3 kohtien muutokset ovat olleet ainoastaan teknisiä ja tekstiä selkeyttäviä. Aiemmin voimassa olleen työehtosopimuksen 22 §:n 1 — 4 kohdat olivat seuraavat:

”1. Milloin työntekijä estyy työtä tekemästä sairauden tai tapaturman takia eikä hän ole tautia tai tapaturmaa aiheuttanut tahallisesti, rikollisella toiminnalla, kevytmielisellä elämällään tai törkeällä tuottamuksella, maksetaan hänelle palkka sairausajalta, joka on vaadittaessa työnantajan määräämän ja kustantaman lääkärin todistuksella tai työnantajan hyväksymän muun selvityksen mukaisesti varmennettava, enintään 28 päivän pituiselta ajanjaksolta.

2. Jos työsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 3 vuotta, mutta alle 5 vuotta, on edellä 1. kappaleessa tarkoitettu ajanjakso vastaavasti 35 päivää.

3. Jos työsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 5 vuotta, mutta alle 10 vuotta, on edellä 1. kappaleessa tarkoitettu ajanjakso 42 päivää.

4. Jos työsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti 10 vuotta tai sitä kauemmin on edellä 1. kappaleessa tarkoitettu ajanjakso 56 päivää.”

Tämä vanha teksti on siis siirretty uuteen määräykseen kohtiin 1 ja 3.

Neuvotteluissa on useasti todettu, ettei määräys tältä osin muutu sisällöltään eikä työnantajan maksuvelvoite muutu. Koska määräys ei ole tältä osin muuttunut sisällöltään, ei neuvotteluissa sen vuoksi ole käyty keskustelua siitä, mitä kustannuksilla tarkoitetaan.

Soveltamiskäytäntö ja tulkinta vuosien aikana kustannusten osalta on ollut se, että kustannuksina on korvattu ainoastaan välittömät kustannukset eli lääkärin palkkio ja siihen liittyvät toimistokulut. Asiasta ei ole ollut liittojen välillä erimielisyyttä. Tätä tukee myös määräyksen sanamuodon mukainen tulkinta.

Mikäli työnantajalle olisi asetettu velvollisuus korvata matkakustannukset, olisi siitä nimenomainen kirjaus työehtosopimuksessa. Näin onkin työehtosopimuksen 23 §:n 1 kohdan tiettyjä lääkärintarkastuksia koskevassa kohdassa. Työehtosopimuksen mukaan:

”23 § Lääkärintarkastukset

1. Työnantaja korvaa työntekijälle ansion menetyksen hänen terveystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä annetun valtioneuvoston asetuksen (1485/2001) 4 §:ssä tarkoitetussa terveystarkastuksessa menettämiään säännöllisiä työtunteja vastaavalta ajalta.

Mikäli työntekijä lähetetään edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettua tutkimusta varten toiselle paikkakunnalle tai määrätään tällaisessa tarkastuksessa muulla paikkakunnalla suoritettavaan jälkitarkastukseen, maksaa työnantaja myös korvauksen matkakustannuksista sekä päivärahan.”

Työehtosopimuksen 23 §:n 1 kohdan toisen kappaleen mukainen määräys on otettu ensimmäisen kerran vuoden 1976 automiesten työehtosopimukseen. Määräys on näin ollen otettu työehtosopimukseen alkuperäistä sairausajan palkkaa koskevaa määräystä myöhemmin ja toisaalta nykyistä sairausajan palkkaa koskevaa määräystä ennen. Sopijaosapuolet ovat siis alkuperäisestä sairausajan palkkaa koskevasta määräyksestä poiketen sopineet lääkärissäkäynnin osalta korvattavista matkakustannuksista ja toisaalta tästä määräyksestä tietoisina jättäneet 22 §:n 3 kohdassa sopimatta matkakustannuksista.

Kustannusten korvaaminen on poikkeus pääsääntöön ja milloin tämä velvollisuus on työnantajalle asetettu, on siitä nimenomaisesti sovittu. Edelleen kustannusten osalta on pääsääntöisesti korvattu välittömästi lääkärin todistukseen liittyvät kustannukset. Mikäli työnantajalle on asetettu tämän lisäksi velvollisuus maksaa jotain muuta, kuten matkakustannukset, on siitä nimenomaisesti osapuolten välillä sovittu ja se on kirjattu työehtosopimukseen.

Näillä perusteilla kantajan ensimmäinen vahvistusvaatimus on hylättävä.

Toinen vahvistusvaatimus

Työehtosopimuksen 22 §:n 2 kohta määrittää sen, millä lääkärintodistuksella työntekijän tulee osoittaa työkyvyttömyytensä, jotta on oikeutettu sairausajan palkkaan. Määräyksen tarkoituksena on ollut mahdollistaa muun kuin työterveyslääkärin vastaanotolla käyminen ainoastaan tilanteissa, joissa työterveyslääkärin vastaanotolla käyminen on mahdotonta määräyksessä mainituilla perusteilla. A:n asemapaikka on ollut Hyvinkää, jonne myös työterveyspalvelut on järjestetty. A on itse valinnut ottaa vastaan työn yli 200 kilometrin päästä kotoaan. A:lla on ollut mahdollisuus käydä työterveyslääkärin vastaanotolla, kuten hän on käynytkin, itse ajaen noin 200 kilometrin päähän kotoa. Muun lääkärin vastaanotolla käymiselle ei ole ollut työehtosopimuksen mukaista erityistä perustetta.

Työehtosopimuksen määräykseen on nimenomaisesti kirjattu, että muun kuin työterveyslääkärin todistus kelpaa perusteeksi sairausajan palkan maksamiselle erikseen määritellyissä tilanteissa. Tämä viittaa siihen, että sairauden pitkittyessä, kun kyse ei ole ainoastaan palkanmaksusta, on tärkeää hakeutua työterveyshuollon piiriin, jotta työterveyshuolto pääsee toteuttamaan tehtäväänsä työntekijän työ- ja toimintakyvyn selvittämisessä ja työkyvyn palautumisen tukemisessa. Työnantaja ei ole hyväksynyt A:n lääkärintodistusta 19.8.2022 sairausajan palkanmaksun perusteeksi, sillä työnantaja on katsonut, että työkyvyttömyyden pitkittyessä on tärkeää, että työkyky arvioidaan työterveyslääkärin toimesta.

A:lla ei ole ollut työehtosopimuksen mukaista erityistä perustetta osoittaa työkyvyttömyyttään muulla kuin työterveyslääkärin todistuksella. Näin ollen työehtosopimuksen 22 §:n 3 kohta ei tule sovellettavaksi ensimmäisen työterveyslääkärin käynnin osalta. Huomioitavaa on lisäksi, että ennen viimeistä lääkärikäyntiään 1.9.2022 A:lla ei ole ollut osoittaa mitään muuta todistusta, jota työnantaja ei olisi hyväksynyt, vaan hän on suoraan mennyt työterveyslääkärin vastaanotolle. Näin ollen jälkimmäisen käynnin osalta työehtosopimuksen 22 §:n 3 kohta ei voi tällä perusteella tulla sovellettavaksi, sillä edellytyksenä on, ettei työnantaja ole hyväksynyt työntekijän esittämää todistusta.

Koska matkakustannukset eivät tule työehtosopimusmääräyksen perusteella korvattaviksi, ei X Oy:llä ole velvollisuutta korvata niitä A:lle. Kantajan toinen vahvistusvaatimus on hylättävä.

Matkakustannusten määrä

Matkakustannusten määrä on sinänsä riidaton. Huomioitavaa on kuitenkin, että A ei ole esittänyt työnantajalle mitään lääkärintodistusta ennen 1.9.2022 tehtyä käyntiä työterveyslääkärin luona. Tämän osalta ei ole siis tietoa, mikä osuus kilometreistä kohdistuu jälkimmäiseen käyntiin.

Hyvityssakot

Hyvityssakkovaatimus tulee hylätä. X Oy on toiminut asiassa ALT:n ohjeistuksen mukaisesti. ALT on tulkinnut työehtosopimusta sen tarkoituksen ja vakiintuneen käytännön mukaisesti.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n muutosesitykset kuorma-autoalan työehtosopimukseen, päivätty ja annettu ALT:lle 11.9.2013

Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT:n esitys kuorma-autoalan työehtosopimuksen sairausajan ja äitiys- ja isyysvapaan palkan määräysten uudistamiseksi, annettu AKT:lle 15.10.2013

Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT:n tarkennettu kuorma-autoalan työehtosopimuksen sairausajan ja äitiys- ja isyysvapaan palkan määräysten uudistamiseksi, annettu AKT:lle 22.10.2013

Koulutusaineisto 5.9.2009

Vastaajien kirjalliset todisteet

Ote vuoden 1960 työehtosopimuksesta (20 §)

Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n muutosesitys 11.9.2013

Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n muutosesitys 15.10.2013

Ote vuoden 1976 työehtosopimuksesta (20 §)

Kantajan henkilötodistelu

B, AKT:n edunvalvontapäällikkö

C, AKT:n sopimustoimitsija

D, AKT:n entinen sopimustoimitsija

Vastaajien henkilötodistelu

E, ALT:n entinen johtava asiantuntija

F, ALT:n entinen toimitusjohtaja

G, ALT:n toimitusjohtaja

H, ALT:n johtava asiantuntija

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, voiko kuorma-autoalan työehtosopimuksen 22 §:n 3 kohdassa tarkoitettuihin lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuviin kustannuksiin sisältyä myös työterveyshuollon toimipaikkaan matkustamisesta työntekijälle aiheutuvien matkakulujen korvaaminen, ja onko vastaajayhtiön korvattava lääkärintodistuksen hankkimisesta aiheutuvina kustannuksina A:n vakituisen asuinpaikan ja työterveysaseman väliset matkakustannukset 23.8.2022 ja 1.9.2022.

Henkilötodistelu

Kantajan nimeäminä todistajina on kuultu AKT:n edunvalvontapäällikköä A:tä, sopimustoimitsija C:tä ja entistä sopimustoimitsijaa D:tä. Vastaajien puolelta on kuultu ALT:n entistä johtavaa asiantuntijaa E:tä, entistä toimitusjohtajaa F:ää, toimitusjohtaja G:tä ja johtavaa asiantuntijaa H:ta.

B on kertonut työskennelleensä AKT:n palveluksessa vuodesta 2006 toimitsijana ja osallistuneensa sopimusneuvotteluihin vuodesta 2011 lukien. B:n mukaan AKT oli tehnyt sairausajan palkkaa koskevan määräyksen muutosesityksen (K1) syyskuussa 2013, koska ongelmaksi oli muodostunut se, että lievissä sairaustapauksissa terveyskeskukseen oli ollut vaikea päästä eikä pääosa työnantajista ollut hyväksynyt omaa ilmoitusta tai terveyden- tai sairaanhoitajan todistusta muutoin kuin epidemiatilanteissa. Tämän vuoksi AKT oli ehdottanut, että terveyden- tai sairaanhoitajan todistus kelpaisi tilanteessa, jossa pääsy lääkärille oli vaikeutunut. Muita esityksiä AKT:llä ei tuolloin ollut ollut. ALT oli sen sijaan ehdottanut, että sairaustapauksissa tulisi ensisijaisesti käyttää yrityksen työterveyslääkäriä (K2). Työnantajapuoli oli keskusteluissa tuonut esille, että työterveyshuollon ensisijaisuudella yritykset saataisiin enenevässä määrin tekemään työterveyssuunnitelmia ja ottamaan käyttöön laajempi työterveyshuolto. Työterveyslääkärin käyttämisestä oli ALT:n esityksen mukaan kuitenkin mahdollista tietyillä perusteilla poiketa. AKT oli halunnut tarkennusta siihen, mitkä nämä perusteet olisivat. Esiin olivat nousseet esimerkiksi tilanteet, joissa työntekijä asui kaukana työterveyshuollosta. Säiliöautoalan sopimuksessa oli ollut jo hyvän aikaa tällaisia poikkeuksia koskeva luettelo, ja tämä luettelo oli päätetty ottaa myös kuorma-autoalan sopimukseen. Työnantajapuoli oli vastannut työterveyshuollon ensisijaisuuden, siihen liittyvän poikkeusluettelon sekä kustannusten korvauksia koskevien kirjausten muotoilusta. Tarkentavaa keskustelua kustannusten korvauksista ei ollut käyty. Keskustelua oli ylipäätään tuolla kierroksella ollut vain vähän, ja esitykset olivat edenneet lähinnä papereita vaihtamalla.

B:n käsitys oli vuodesta 2006 lukien ollut se, että työnantajan osoittaman lääkärin kustannukset kattoivat myös matkakustannukset, ja näin B oli asian kouluttanutkin sekä ennen että jälkeen vuoden 2014 muutoksen (K4). Tämän tulkinnan hän itse oli omaksunut käymänsä koulutuksen kautta. Tältä osin määräyksen tulkinta ei ollut vuonna 2014 muuttunut. Tarkempaa keskustelua ei ollut käyty työpaikan ja työterveyshuollon etäisyydestä tai siitä, mitä tarkoitetaan työterveyshuollon kaukaisella sijainnilla. Asiaa tuli B:n mukaan arvioida tapauskohtaisesti, ja esimerkiksi siitä oli ollut puhetta, että vatsataudissa ei voinut lähteä kovin kauas, vaan tuolloin 50 kilometriäkin voi olla pitkä etäisyys. B:n käsityksen mukaan työnantajan kanssa tuli sopia etukäteen kulkemisesta ja matkakustannusten korvaamisesta. Työnantajapuolen kanssa ei ollut aiemmin syntynyt riitaa kustannusten korvauksista. Sopimuksen 23 §:ssä oli erikseen mainittu matkakustannusten korvattavuus, mutta tästäkään ei ollut keskusteltu.

C on kertonut työskennelleensä AKT:n palveluksessa joulukuusta 2007 ja osallistuneensa sopimusneuvotteluihin vuodesta 2010 lukien. Vuoden 2013 neuvotteluissa molemmilla osapuolilla oli ollut esityksiä sairausajan palkkaa koskeviin määräyksiin. AKT oli esittänyt, että terveyden- tai sairaanhoitajan todistus kelpaisi myös muissa kuin epidemiatilanteissa. Työnantajapuoli oli esittänyt työterveyshuollon ensisijaisuutta, millä oli tarkoitus ohjata työnantajia ottamaan käyttöön työterveyshuolto. Muutoksia ei voinut luonnehtia vain teknisluonteisiksi. Työterveyshuollon käytön ensisijaisuus oli ollut uutta. Lisäksi AKT oli vastaesityksenä ehdottanut vaihtoehtoja työterveyslääkärin käytölle, ja tältä osin oli puhuttu ns. ”öljyn rimpsusta” eli siitä, millaisissa poikkeustilanteissa oli mahdollista käyttää muuta kuin työterveyshuoltoa. Keskustelua oli käyty siitä, ettei työntekijän tarvitsisi matkustaa pitkiä matkoja työterveyteen. Kaukaisen sijainnin kriteereistä ei ollut käyty yksityiskohtaista keskustelua, vaan yleisluontoisesti lähinnä eri sairauksien luonteesta. Esimerkiksi vatsataudissa lyhytkin matka saattoi olla kohtuuttoman pitkä, tai jos työterveydellä oli vain yksi toimipiste, ei työntekijää voitu velvoittaa matkustamaan hyvin pitkiä etäisyyksiä työterveyshuoltoon.

Riidanalaisesta määräyksen kolmannesta kohdasta C on todennut, että aiemmin sama asia oli ilmaistu sopimuksessa hieman eri sanoin. Työnantaja oli voinut määrätä työntekijän toiselle lääkärille, jos se ei ollut hyväksynyt tämän esittämää lääkärintodistusta, ja maksanut tällöin siihen liittyvät kustannukset. Nyt pääsäännöksi oli muuttunut työterveyslääkärin ensisijaisuus. Kustannuksista ei ollut käyty minkäänlaista keskustelua. Osapuolet olivat keskittyneet vain työterveyshuollon ensisijaisuuteen ja poikkeuksiin. Kustannusten korvausten osalta määräyksen tulkinta ei AKT:ssa ollut muuttunut vuonna 2014. Jo tätä ennen ATK oli kouluttanut siten, että korvattaviin kustannuksiin kuuluivat myös matkakustannukset, eli kulut tuli korvata laajasti. Vastaavia riitaisuuksia ei ollut aiemmin ollut. Sopimuksen 23 §:n määräys liittyi erityistä vaaraa aiheuttavien töiden lääkärintarkastuksiin ja laista tuli ohjeistus kustannuksista sopimisesta.

D on kertonut työskennelleensä AKT:n palveluksessa vuodesta 2002 lukien ja olleensa sopimusneuvotteluissa mukana vuodet 2013 — 2020. Vuonna 2013 AKT:n muutosesitys oli liittynyt terveyden- ja sairaanhoitajan poissaolotodistukseen ja siihen, että todistus hyväksyttäisiin muulloinkin kuin vain epidemia-aikoina, koska lääkärille oli vaikeampi saada aikoja. Työnantaja oli tämän jälkeen tuonut tekstin, jonka ajatuksena oli ollut se, että sairaustapauksissa tuli käyttää ensisijaisesti työterveyshuoltoa ja -lääkäriä. Tähän oli tehty AKT:n esityksestä poikkeuksia, koska tietyissä tilanteissa piti olla mahdollisuus käydä muuallakin, sillä työterveys ei ollut aina lähellä eikä sinne välttämättä päässyt. Määräyksen kolmannessa kohdassa mainituista työnantajan korvattavista kustannuksista ei ollut tarkemmin keskusteltu. AKT:ssa vallinneen käsityksen mukaan kustannuksiin sisältyivät kaikki lääkärikäynnistä aiheutuvat kustannukset. Keskustelut esimerkiksi työpaikan ja työterveyshuollon välisestä etäisyydestä olivat olleet vähäisiä, eikä mitään ollut keskusteltu siitä, mitä sopimuksessa tarkoitettiin kaukaisella sijainnilla. Vastaavaa erimielisyyttä ei aiemmin ollut ollut.

Ennen vuoden 2014 muutosta muukin selvitys oli kelvannut sairausajan palkanmaksun perusteeksi kuin lääkärintodistus, jos työnantaja selvityksen hyväksyi. Tulkinta muuttui D:n käsityksen mukaan tuolloin siten, että aiemmin työnantajan tuli maksaa vain vaatimansa lääkärin todistuksen kulut, kun taas muutoksen myötä piti korvata kaikki todistuksen hankkimiseen liittyvät kustannukset.

E on kertonut työskennelleensä ALT:n palveluksessa vuosina 1986 — 2019. Aiemmin voimassa olleen riidanalaisen määräyksen perusteella työntekijän sairastuessa hänen velvollisuutensa oli ollut toimittaa työnantajalle lääkärintodistus ilman erillistä pyyntöäkin. Jos työnantaja ei hyväksynyt todistusta esimerkiksi väärinkäytösepäilyn takia, hän osoitti työntekijän toiselle lääkärille. Määräys ei ollut tältä osin muuttunut vuonna 2014. Työntekijä hankki todistuksen itse omalla kustannuksellaan ja vain silloin, kun työntekijä määrättiin toiselle lääkärille, työnantaja maksoi lääkärinpalkkion. Sopimuksessa oli myös pykälä, jonka mukaan erityistä sairastumista aiheuttaviin tehtäviin liittyvissä lääkärintarkastuksissa työnantaja maksoi tarkastuksen sekä siihen liittyvät matkakustannukset ja päivärahan.

Neuvotteluissa vuonna 2013 ALT oli esittänyt, että työntekijä kävisi ensisijaisesti aina työterveyslääkärillä. Taustalla oli ollut ajatus siitä, että pienet yritykset järjestäisivät kattavamman työterveyshuollon ja lääkäri olisi keskitetty yhteen paikkaan, jossa olisi työpaikan ja työolosuhteiden tuntemus sekä osaamista. Muilta osin määräystä tai sen tulkintoja ei ollut tarkoitus muuttaa, mikä oli neuvottelujen aikana tuotu useasti esiin. Uutta oli ollut määräyksen 2 kohta, kun taas 1 ja 3 kohdat olivat pysyneet ennallaan, kuten neuvotteluissa oli painotettu. ALT oli ensin esittänyt, että muullakin kuin työterveyslääkärillä voisi käydä, jos siihen oli hyväksyttävä syy. AKT:n ehdotuksesta säiliöautoliikenteen työehtosopimuksesta oli otettu luettelo poikkeustilanteista. Lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuvista kustannuksista ei ollut keskusteltu, koska sitä kohtaa ei ollut muutettu. Ennen vuotta 2014 työntekijä oli voinut esittää minkä tahansa lääkärin todistuksen, ja nyt ensisijaiseksi tuli työterveyslääkärin todistus. Kustannusten osalta mikään ei ollut muuttunut tilanteessa, jossa työnantaja ei hyväksynyt ensimmäistä todistusta. Tähän liittyen matkakustannuksia ei ollut koskaan korvattu eikä asiasta ollut AKT:n kanssa keskusteltu. Korvattavien kustannusten osalta jäsenyrityksiä oli koulutettu niin, että työehtosopimuksen mukaan lääkärinpalkkio korvattiin, ellei kyse ollut 23 §:n soveltamisesta, jolloin korvattiin myös matkakustannukset. Muilta osin matkakustannuksia ei ollut E:n tiedon mukaan koskaan maksettu tai vaadittu.

F on kertonut olleensa ALT:n palveluksessa vuosina 1982 — 2012. Sairausajan palkan maksamista koskeva määräys oli jo sisältynyt työehtosopimukseen, kun F oli aloittanut liitossa, eikä hän tuntenut sen taustaa. Määräys oli ollut perusperiaatteiltaan samanlainen kaikissa Suomen työehtosopimuksissa. Sairausloman palkanmaksun edellytyksenä oli aina ollut se, että työntekijä esitti lääkärintodistuksen. Väärinkäytösepäilytilanteissa työnantaja oli saattanut vaatia uutta, määräämänsä lääkärin todistusta. Kustannuksilla oli määräyksessä tarkoitettu lääkärinpalkkiota, mikä selkeästi ilmeni myös pykälän sanamuodosta. Työnantajalla ei ollut ollut velvoitetta korvata muuta. Tästä ei ollut käyty neuvotteluja AKT:n kanssa eikä F:llä ollut tietoa siitä, että kukaan olisi vaatinut matkakustannuksia korvattavaksi tai että niitä olisi koskaan maksettu.

G on kertonut työskennelleensä ALT:n palveluksessa vuodesta 1999 ja olleensa syksyllä 2013 sopimusneuvottelujen pääneuvottelijana. AKT oli antanut omat muutosesityksensä, ja sairausajan palkanmaksua koskevan määräyksen osalta se oli esittänyt, että tietyissä tilanteissa palkanmaksun perusteeksi kelpaisi myös terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan todistus. Tuolloin niiden käyttö oli rajoitettu vain epidemiatilanteisiin, ja AKT halusi tämän epidemiarajoituksen poistettavaksi. ALT:n tavoitteena oli ollut, että sairausajan palkanmaksun perusteena olevan lääkärintodistuksen antaisi ensisijaisesti työterveyshuollon lääkäri. Syynä ALT:n esitykseen oli ollut se, että sairauspoissaolojen seuranta ja sairauslomatodistusten antaminen keskitettäisiin yhteen paikkaan eli työterveyshuoltoon, jossa oli tietämys yrityksen tapahtumista, työkyvyttömyyksistä ja työpaikan oloista. Lisäksi muistutettaisiin yrityksiä työnantajan velvoitteesta järjestää työterveyshuolto.

ALT oli 15.10.2013 antanut tekstiesityksen (K2, V3), jonka mukaan määräys jaettaisiin kolmeen kohtaan. G oli useaan otteeseen painottanut sitä, etteivät 1 ja 3 kohta muuttuisi silloisesta sopimuksesta. Kolmas kohta oli koskenut työnantajan mahdollisuutta olla hyväksymättä työntekijän toimittamaa lääkärintodistusta. Aiemmin tämä kohta oli ollut keskellä lausetta 1 kohdassa, ja siirrolle oli ollut määräyksen selkeyttämiseksi tarve, minkä G oli neuvotteluissa tuonut esiin. Ainoa muutos, joka esitykseen oli sisältynyt, oli 2 kohdassa, jonka mukaan sairausajan palkanmaksun perusteena oli ensisijaisesti työterveyshuollon lääkärin todistus ja toissijaisesti hyväksyttävän syyn perusteella muun lääkärin todistus. Samansisältöinen määräys oli ollut säiliöauto- ja öljytuotealaa koskevassa työehtosopimuksessa. AKT:n puolelta oli ehdotettu, että mainitusta sopimuksesta otettaisiin myös hyväksyttäviä syitä koskeva ”rimpsu” toissijaiselle, muulle kuin työterveyslääkärin käytölle.

Seuraavassa määräystä koskevassa neuvottelussa 17.10.2013 AKT:n puolelta oli todettu, ettei ALT:n esitys sellaisenaan sille käynyt, mutta jos määräykseen otettaisiin mainittu hyväksyttävien syiden ”rimpsu” ja epidemiarajoitus poistettaisiin, esitys voisi sille sopia. Tämän pohjalta ALT oli 22.10.2013 tehnyt esityksen (K3), ja sen sisältö oli otettu 25.10.2013 allekirjoitettuun neuvottelutulokseen ja nykyiseen sopimukseen. G oli 22.10.2013 useaan otteeseen tekstiä läpi käytäessä painottanut sitä, ettei 1 ja 3 kohtiin ollut tulossa sisällöllistä muutosta, vaan esimerkiksi maksuvelvoite pysyi samana. Lääkärintodistuksen hankkimiskustannuksia koskevaa asiaa ei ollut käyty tarkemmin läpi, sen sijaan G oli korostanut sitä, että tältäkään osin mikään ei muuttuisi.

Kun ALT oli antanut 22.10.2013 toisen ja lopullisen tekstiesityksensä, AKT:n puolelta oli nostettu esiin, olisiko hyväksyttävien syiden osalta mahdollista sopia kaukaiselle sijainnille jokin tietty kilometriraja. Näin ei G:n mukaan voitu tehdä, koska arviointi sen suhteen, milloin työterveyslääkärille oli mahdollista tai mahdotonta mennä, edellytti tapauskohtaista kokonaisharkintaa. Neuvotteluissa oli keskusteltu myös työterveyshuollon järjestämisvelvollisuuden laajuudesta, jolloin G oli todennut, ettei muutosta työehtosopimukseen tältä osin tullut, vaan työnantajilla oli edelleen velvollisuus järjestää vain lakisääteinen ennaltaehkäisevä työterveyshuolto.

Lähtökohtana oli G:n mukaan aina ollut, että työntekijä oli sairastuessaan velvollinen hankkimaan omalla kustannuksellaan lääkärintodistuksen ja toimittamaan sen työnantajalle, jos hän halusi sairausajalta palkkaa. Jos työnantaja hylkäsi työntekijän toimittaman todistuksen, työnantaja oli velvollinen maksamaan lääkärinpalkkiokulut. Monissa aiemmissa neuvotteluissa asia oli ollut keskustelujen kohteena. Esimerkiksi neuvottelukierroksilla 2009 ja 2011 AKT oli esittänyt, että 1 — 3 päivän sairauspoissaoloihin riittäisi oma ilmoitus ja 4 — 5 päivän osalta terveyden- ja sairaanhoitajan todistus ilman muita kriteerejä, ja vasta tämän jälkeen tarvittaisiin lääkärintodistus. F oli tuolloin ilmoittanut, ettei työntekijän velvoitetta toimittaa lääkärintodistus haluttu muuttaa. Lisäksi oli keskusteltu siitä, että työntekijällä oli velvollisuus maksaa lääkärintodistus tilanteissa, joissa todistusta ei ”torpata”. Työnantajan kustannusvastuu oli koskenut aina vain lääkärinpalkkioita. Vanhastaan sopimuksen eräässä toisessa pykälässä oli tiettyjen lakisääteisten tarkastusten osalta mainittu muidenkin kustannusten korvaaminen.

G oli vuodesta 1999 lukien kouluttanut ja ohjeistanut asiaa kerrotulla tavalla, ja hän oli kustannusten osalta ohjeistanut, että ainoa tilanne, jossa työnantaja oli velvollinen maksamaan lääkärinpalkkioita, oli se, kun työntekijän toimittamaa lääkärintodistusta ei hyväksytty, ja että korvausvelvollisuus koski nimenomaan vain lääkärinpalkkioita. G:n tiedossa ei ollut tapauksia, joissa yritys olisi maksanut matkakustannuksia tai niitä olisi vaadittu tilanteissa, joissa työnantaja ei ollut hyväksynyt työntekijän toimittamaa lääkärintodistusta vaan oli ohjannut työntekijän toiselle lääkärille.

H on kertonut olleensa ALT:n palveluksessa vuodesta 2014 lukien. Hän on kertonut selvittäneensä alan käytäntöjä 15:stä suurimmasta kuorma-autoalan jäsenyrityksestä, joiden palveluksessa oli yhteensä noin 5.400 kuljettajaa. Alalla kuljettajia oli noin 10.400. H oli selvittänyt asiaa yritysten palkanlaskennasta ja henkilöstöhallinnosta. Tilanteissa, joissa työnantaja oli osoittanut työntekijän nimeämänsä lääkärin tarkastettavaksi, ei ollut selvityksen perusteella koskaan korvattu matkakustannuksia. H:lle ei ollut itselleenkään tullut vastaan tällaista tapausta eikä asia ollut riitautunut aiemmin. Vastaavalla tavalla asia oli esitetty myös koulutustilaisuuksissa.

Arvio ja johtopäätökset

Ensimmäinen vahvistusvaatimus

Kuorma-autoalan työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevan 22 §:n 2 kohdan mukaan työkyvyttömyys todetaan yrityksen työterveyslääkärin tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella. Työntekijän tulee käydä ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin vastaanotolla. Muun työnantajan hyväksymän lääkärin kuin työterveyslääkärin antama todistus työkyvyttömyydestä kelpaa perusteeksi sairausajan palkan maksamiselle tapauksissa, joissa hoidon kiireellisyyden, työterveyslääkärin kaukaisen sijainnin, vastaanottoajan soveltumattomuuden, erikoislääkärin tutkimuksen tarpeellisuuden, matkatyön tai muun perustellun syyn vuoksi työterveyslääkärin käyttö ei ole mahdollista.

Määräyksen 3 kohdan mukaan jos työnantaja ei hyväksy työntekijän esittämää lääkärintodistusta, hän voi osoittaa työntekijän nimeämänsä lääkärin tarkastettavaksi. Työnantaja maksaa uuden lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuvat kustannukset.

Erimielisyys vallitsee siitä, voiko edellä mainitussa 3 kohdassa tarkoitettuihin lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuviin kustannuksiin sisältyä myös työterveyshuollon toimipaikkaan matkustamisesta työntekijälle aiheutuvien matkakulujen korvaaminen.

Työtuomioistuin katsoo, että määräyksen sanamuoto puhuu kantajan omaksuman tulkinnan puolesta, sillä määräyksessä käytetty termi ”kustannukset” voi yleiskielisessä merkityksessään tarkoittaa kaiken tyyppisiä kustannuksia, myös matkakustannuksia. Työnantajapuoli on kuitenkin vedonnut siihen, että määräystä on vuosikymmenet sovellettu ja tulkittu siten, että kustannuksina on korvattu ainoastaan välittömät kustannukset eli lääkärin palkkio ja siihen liittyvät toimistokulut.

Asiassa on selvitetty, että jo vuoden 1960 automiesten työehtosopimuksessa on ollut määräys, jonka mukaan työntekijälle maksetaan tiettyjen edellytysten täyttyessä ”palkkaa sairausajalta, joka on vaadittaessa työnantajan määräämän ja kustantaman lääkärin todistuksella tai työnantajan hyväksymän muun selvityksen mukaisesti varmennettava” (V1). Määräys on säilynyt riidanalaisessa työehtosopimuksessa sanamuodoltaan samanlaisena vuoteen 2014 asti. Määräys edellytti, että työntekijän tuli sairausajan palkkaa saadakseen käydä työnantajan niin vaatiessa työnantajan määräämällä lääkärillä, jos työnantaja ei hyväksynyt työntekijän toimittamaa lääkärintodistusta tai muuta selvitystä. AKT:n puolelta B ja C ovat kertoneet, että AKT:n tulkinnan mukaan työnantajan tuli tällaisessa tapauksessa maksaa kaikki työnantajan osoittaman lääkärin vastaanotolla käyntiin liittyvät kustannukset, myös matkakustannukset. Heidän mukaansa ja todisteesta K4 ilmenevästi AKT on näin jäsenistöään myös kouluttanut. Työnantajapuoli on puolestaan tulkinnut määräystä ja myös kouluttanut jäsenyrityksiään siten, että työnantaja oli velvollinen korvaamaan työntekijälle vain lääkärinpalkkion, jos se määräsi työntekijän toiselle lääkärille. AKT:n puolelta myös D on kertomuksensa perusteella ollut tässä käsityksessä.

Edellä selostetun perusteella osapuolilla ei ole ennen vuoden 2014 sopimusmuutosta ollut yhteistä tulkintaa siitä, mitä sairausajan palkkaa koskevan määräyksen mukaisilla kustannuksilla tarkoitetaan. Kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei voida tehdä siitä, että työehtosopimuksessa on jo 1970-luvulta lukien ollut määräys, jonka mukaan erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä työnantaja korvaa terveystarkastuksista työntekijälle aiheutuneet matkakustannukset toiselle paikkakunnalle (V4). Jossain määrin tämä sinänsä tukee sitä vastaajien väitettä, että matkakustannukset olisi mainittu myös riidanalaisessa määräyksessä, jos ne olisi ollut tarkoitus ottaa korvauksen piiriin.

Koska osapuolten yhteisestä tarkoituksesta ennen vuotta 2014 ei ole esitetty tarkempaa selvitystä, lähtökohtana tulkinnalle on pidettävä sopimuksen sanamuotoa. Määräyksen mukaan ”sairausaika on vaadittaessa varmennettava työnantajan määräämän ja kustantaman lääkärin todistuksella”. Sanamuoto on työtuomioistuimen näkemyksen mukaan siltä osin selvä, että määräys on velvoittanut työnantajan korvaamaan vain lääkärin todistukseen liittyvät välittömät kustannukset, toisin sanoen lääkärinpalkkion ja siihen liittyvät toimistokulut. Näin määräystä on myös työnantajapuolella pitkään tulkittu ilman että asia olisi koskaan riitautunut. Työntekijäpuolellakaan tulkinta ei ole ollut täysin yhteneväinen, kuten AKT:n todistajien kertomuksista voi päätellä.

Riidanalaista määräystä on muutettu vuonna 2014. Muutosesityksessään (K1) AKT esitti, että lääkärintodistuksen sijasta myös terveyden- tai sairaanhoitaja voisi tietyissä tilanteissa antaa sairauslomatodistuksen. ALT puolestaan esitti määräyksen jakamista kolmeen kohtaan siten, että kohdan 2 mukaisesti työntekijän tulisi ensisijaisesti käydä yrityksen työterveyslääkärin vastaanotolla tai hyväksyttävästä syystä muulla lääkärillä (K2, V3). Kohtaan 3 ALT esitti nykyisen sopimuskohdan mukaista kirjausta uuden lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuvien kustannusten maksamisesta. AKT:n puolelta taas ehdotettiin, että 2 kohdan mukaisia hyväksyttäviä syitä käyttää muuta kuin työterveyslääkäriä täsmennettäisiin säiliöauto- ja öljytuotealaa koskevaan työehtosopimukseen sisältyneellä luettelolla. AKT:n esittämät muutokset otettiin ALT:n viimeiseksi jääneeseen esitykseen (K3), josta myös tuli lopullinen sopimusmääräys.

Henkilötodistelun perusteella riidanalaisen määräyksen 3 kohdan mukaisista kustannuksista ei neuvottelujen kuluessa käyty lainkaan tarkempaa keskustelua. Sen sijaan G on kertonut tuoneensa neuvotteluissa esiin, että tuo määräyksen kohta siirrettäisiin selkeyden vuoksi keskeltä lausetta omaksi kohdakseen, mutta sisällöllistä muutosta ei määräykseen tältä osin tulisi, vaan maksuvelvoite pysyisi samana. Asiassa esitetty muukin henkilötodistelu tukee sitä, että tarkoituksena ei ole ollut muuttaa vallitsevaa tulkintaa kustannusten korvauksista. Ainoastaan D on kertonut käsityksensä olleen, että työnantajan korvausvelvollisuus laajeni muutoksen myötä. Muilta osin AKT:n puolella määräyksen tulkinta oli edellä selostetuin tavoin ollut jo pitkään toisenlainen kuin työnantajapuolella. Tämän ei kuitenkaan ole selvitetty olleen kummankaan osapuolen tiedossa määräyksen muutoksesta vuonna 2013 neuvoteltaessa.

Kantaja on katsonut, että työnantajaliitto on laiminlyönyt asiassa selontekovelvollisuutensa, kun se ei ole erikseen selventänyt, mitä se tarkoitti sopimuskohdassa mainituilla ”kustannuksilla”. Kantajan mukaan se on voinut perustellusti käsittää termin kattavan kaiken laatuiset lääkärintodistuksen hankkimiseen liittyvät kustannukset.

Työtuomioistuin toteaa, että riidanlaisen määräyksen 3 kohta onkin sanamuodoltaan epäselvä ja tukee edellä todetuin tavoin pikemminkin työntekijä- kuin työnantajapuolen asiassa omaksumaa tulkintaa. Asiassa on kuitenkin edellä selostetuin tavoin selvitetty, että määräyksen sanamuoto on ennen vuoden 2014 muutosta vastannut työnantajapuolen omaksumaa tulkintaa ja että vuoden 2013 neuvotteluissa riidanalaisen sopimuskohdan tulkintaa ei ole ollut tarkoitus muuttaa. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei voida myöskään katsoa, että työnantajapuolen olisi perustellusti pitänyt tietää työntekijäpuolen tulkinnan poikenneen vuosikymmenten ajan sen omasta tulkinnasta. Näiden seikkojen perusteella työnantajaliiton ei voida katsoa laiminlyöneen selontekovelvollisuuttaan, vaikka riidanalaisen määräyksen 3 kohdan uusi sanamuoto sinänsä onkin sen muotoilema. Edellä selostetusti tarkoitus on ollut siirtää mainittu sopimuskohta selkeämmin omaksi kohdakseen sen sisältöä ja tulkintaa muuttamatta. Määräyksen soveltamiskäytännöstä esitetty selvitys tukee niin ikään työnantajapuolen kantaa asiassa (H). Näytetyksi ei ole tullut, että määräyksen tarkoituksen mukaisesti työntekijälle ei tulisi aiheutua mitään kustannuksia, jos työnantaja velvoittaa käymään osoittamallaan lääkärillä.

Edellä selostetuin perustein asiassa on tullut selvitetyksi, että sopimuksen 22 §:n 3 kohdassa tarkoitettuihin lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuviin kustannuksiin ei sisälly matkakulujen korvaaminen. Ensimmäinen vahvistusvaatimus on siten hylättävä.

Toinen vahvistusvaatimus

Tässä asiassa A on asian taustasta ilmenevin tavoin hakeutunut sairastumisen vuoksi 15.8.2022 lääkärin hoitoon Jämsän kaupungin terveysasemalle. A:n tutkinut terveyskeskuslääkäri on todennut hänet työkyvyttömäksi 15. — 22.8.2022. Työnantaja on hyväksynyt lääkärintodistuksen sairausajan palkanmaksun perusteeksi. A on hakeutunut uudelleen hoitoon Jämsän terveysasemalle 19.8.2022, jolloin toinen lääkäri on tutkinut A:n ja todennut hänet työkyvyttömäksi 22. — 31.8.2022. Työnantaja ei ole hyväksynyt enää tätä lääkärintodistusta, vaan vaatinut A:ta hakeutumaan työterveysasemalle yli 200 kilometrin päähän A:n asuinpaikasta. Työnantaja on vastauksen mukaan katsonut, että työkyvyttömyyden pitkittyessä on ollut tärkeää, että työterveyslääkäri arvioi A:n työkyvyn. Työterveyshuollossa lääkäri on 23.8.2022 ja 1.9.2022 todennut A:n työkyvyttömäksi 22.8. — 2.9.2022 ja 3. — 16.9.2022.

Kantaja on vaatinut vahvistettavaksi, että vastaajayhtiö on ollut velvollinen korvaamaan A:lle tämän edestakaiset matkakustannukset kotipaikkakunnalta työterveyshuoltoon. Kantaja on vedonnut asiassa muun ohella työterveyshuollon kaukaiseen sijaintiin ja siihen, että A:n lääkärintodistusten aiheellisuutta ei ole ollut syytä epäillä. Selvyyden vuoksi työtuomioistuin toteaa, että asiassa ei ole ollut kyse siitä, onko työnantaja rikkonut asiassa työehtosopimuksen 22 §:n 2 kohtaa, kun se ei ole hyväksynyt A:n sairausajan palkanmaksun perusteena muun kuin työterveyslääkärin antamaa lääkärintodistusta. Kanteessa on sen sijaan vaadittu edellä todetuin tavoin vahvistettavaksi, että työehtosopimuksen 22 §:n 3 kohdan perusteella yhtiö on ollut velvollinen korvaamaan A:lle lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuvina kustannuksina A:n matkakustannukset. Työtuomioistuin on edellä katsonut, että matkakustannukset eivät tule korvattavaksi mainitun sopimuskohdan perusteella. Tällaisesta seuraamuksesta ei ole työehtosopimuksella sovittu myöskään määräyksen rikkomista koskevien tilanteiden varalle.

Toinen vahvistusvaatimus on näillä perusteilla hylättävä.

Muut kannevaatimukset

Vahvistusvaatimusten tultua hylätyksi on niihin liittyvä suoritusvaatimus ja hyvityssakkovaatimuksetkin hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on asian hävinneenä velvollinen korvaamaan Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja X Oy:n yhteiset oikeudenkäyntikulut asiassa kuluille vaadittuine korkoineen. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on hyväksynyt vastaajien oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen määrältään.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry velvoitetaan korvaamaan Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja X Oy:n oikeudenkäyntikulut 9.250 eurolla, mille määrälle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lukien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Riitta Kiiski, Tuomas Aarto, Anna Lavikkala, Sanna Rantala ja Arja Pohjola jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen.