12.3.2025

Helsingin käräjäoikeuden päätös 13.4.2022 nro 22/16079

X vaati ulosottovalituksessaan Ulosottolaitoksen päätöksen kumoamista.

Käräjäoikeus totesi, että asiassa esitettyjen verkkolähteiden tiedot viittasivat yhdenmukaisesti yleisellä tasolla siihen, että eräs yhtiö oli myynyt Y:tä koskevan omistusosuutensa A:lle, jonka omistusosuus Y:stä oli tämän jälkeen merkittävä. Kyseisestä omistuksesta esitetty selvitys oli uutisluonteista materiaalia, ja artikkeleissa oli lähteinä viitattu tutkimuksiin tai muihin lähteisiin.

Kysymys oli ollut osittain sanomalehtien omasta uutishankinnasta ja joiltakin osin artikkeleissa oli viitattu edelleen muihin tarkemmin yksilöimättömiin lähteisiin. Esitetystä selvityksestä ei ilmennyt sivustojen käyttämiä alkuperäislähteitä, tai viittaukset olivat olleet epäselviä. Viitatuista verkkoartikkeleista ei kaikilta osin ilmennyt artikkelin kirjoittajaa tai päiväystä. Niin ikään Viron taloustiedusteluyksikön vuosikertomuksen viittaus A:n omistuksen liityntöihin perustui julkisiin artikkeleihin, eikä sen siten voitu katsoa olevan yksikön omaa tiedonhankintaa.

Käräjäoikeus piti varsin todennäköisenä, että pakotelistattu A pyrkii saattamaan varojaan sellaisten yhteisöjen saataville, jotka eivät ole pakoteluetteloon merkittyjen tahojen omistuksessa tai määräysvallassa, ja peittämään omaisuutensa alkuperää järjestelemällä sitä esimerkiksi veroparatiiseissa sijaitseviin offshore-yhtiöihin.

Käräjäoikeus piti mahdollisena, että A oli hankkinut Y:n osakkeita. Esitetyn selvityksen perusteella ei voitu kuitenkaan riittävällä luotettavuudella arvioida A:n omistuksen osuutta Y:ssä. Asiassa ei siten ollut osoitettu, että A omistaisi Y:n tai käyttäisi siihen määräysvaltaa siten, että pakoteasetuksessa säädetyt edellytykset täyttyisivät.

X oli toimittanut omistajistaan selvitystä, jonka mukaan A ei omistanut X:ää. Esitetty selvitys ei riittänyt osoittamaan, että X toimisi Y:n peiteyhtiönä ja olisi siten A:n määräysvallassa. Osoittamatta oli jäänyt, että A käyttäisi X:ää kohtaan määräysvaltaa Y:n kautta tai muilla tavoin.

Asiassa ei ollut osoitettu, että X tai Y oli A:n omistuksessa tai määräysvallassa, joten takavarikon kohteena olevassa maksussa ei ollut kysymys pakoteasetuksen 2 artiklan mukaisesta varojen asettamisesta A:n saataville tai hyödynnettäväksi. Käräjäoikeus kumosi Ulosottolaitoksen päätöksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Tiina Virtanen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 17.5.2023 nro 746

Ulkoministeriö valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja takavarikkoa koskeva päätös pidetään voimassa.

Hovioikeus otti vastaan pääosin saman näytön kuin käräjäoikeus. Lisäksi hovioikeus käsittelyratkaisullaan salli asianosaisten vedota uuteen kirjalliseen todisteluun.

Pääasiaratkaisussaan hovioikeus totesi asiassa tulevan sovellettaviksi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun todistustaakkaa ja näyttöä koskevat säännökset. Vaikka varojen jäädyttäminen pannaan täytäntöön soveltaen ulosottokaaren säännöksiä turvaamistoimen täytäntöönpanosta, pakotelaissa ei ole säädetty, että pakoteasioissa sovellettaisiin turvaamistoimiasioita koskevaa oikeudenkäymiskaaren 7 lukua ja siten matalampaa näyttökynnystä. Omaisuudensuojan näkökulmasta tällainen tulkinta olisi myös vastoin perus- ja ihmisoikeusmyönteisen laintulkinnan periaatetta.

Hovioikeus katsoi, että pakoteasioissa todistustaakan jakoa arvioitaessa huomioon on otettava oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 4 momentin mukainen asian laatu, asianosaisten näyttömahdollisuudet sekä pakoteasioita koskevan kansainvälisen sääntelyn tavoitteet ja niiden tehokas toimivuus. Pakoteasioissa sääntelyn ei voida katsoa toimivan tehokkaasti, mikäli näyttövelvollisuus useisiin valtioihin sijoittuvien kansainvälisten yritysten omistajista ja edunsaajista olisi kokonaan kansallisella viranomaisella. Tällöin pakotelistalla olevat henkilöt voisivat kiertää pakotteita eri valtioihin rekisteröityjen yhtiöiden kautta. Lisäksi yrityksellä itsellään voidaan katsoa olevan parhaat edellytykset toimittaa selvitystä asiakkaistaan, omistajistaan ja edunsaajistaan. Yrityksillä voidaan myös katsoa olevan kansallisia ja kansainvälisiä velvoitteita tunnistaa asiakkaansa sekä edunsaajansa. Edelleen yhtiöiltä edellytetään omistajiensa ja edunsaajiensa tuntemista myös rahanpesua ja terrorismia koskevien velvoitteiden nojalla. Nämä seikat puolsivat sitä, että yhtiöllä itsellään voidaan katsoa olevan ainakin jossain määrin mahdollisuus ja velvollisuus esittää näyttöä omistajistaan, edunsaajistaan ja jopa asiakkaistaan, mikä on otettava huomioon todistustaakan jakoa arvioitaessa.

Hovioikeuden mukaan ulkoministeriön oli lähtökohtaisesti oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla esitettävä uskottava näyttö väitteensä perusteeksi. Huomioon oli kuitenkin otettava ulkoministeriön näyttömahdollisuudet, sääntelyn tehokkuuteen liittyvät näkökohdat sekä varojen vastaanottajayhtiön omat mahdollisuudet esittää näyttöä siitä, etteivät varat ole päätymässä pakotelistatulle henkilölle.

Hovioikeus katsoi, että ulkoministeriön esitettyä väitteensä perusteeksi tapauksen olosuhteisiin nähden riittävän näytön X:ltä voidaan tämän jälkeen edellyttää mahdollisuuksiensa mukaan vastanäytön esittämistä siitä, etteivät varat ole menossa A:n saataville tai hyödynnettäväksi. Mikäli tällaista kohtuudella edellytettävää vastanäyttöä ei esitetä, voidaan katsoa, että ulkoministeriön väitteestä on esitetty uskottava näyttö ja se voidaan asettaa ratkaisun perustaksi.

Hovioikeus totesi yleisesti näytön arvioinnista, että erityisesti julkisista lähteistä saatavat artikkelit, joissa viitataan muihin artikkeleihin, ovat epäsuoraa näyttöä. Kuten muidenkin todisteiden kohdalla, myös verkkojulkaisuihin perustuvia todisteita pitää tapauskohtaisesti arvioida sekä erikseen että kokonaisuutena. Esimerkiksi pelkästään se, että kysymys on verkkojulkaisusta tai artikkelista, ei tarkoita, etteikö todisteella voisi olla näyttöarvoa.

Arvioidessaan tässä asiassa esitettyä näyttöä hovioikeus katsoi, että eri aikoina ja eri verkkolähteissä julkaistut tiedot tukivat sisällöllisesti toisiaan. Vaikka lähteet sisälsivät paljon ristiviittauksia keskenään, useammassa julkaisussa oli kuitenkin eri lähteisiin viitaten raportoitu yhdenmukaisesti A:sta Y:n enemmistöomistajana sekä sanotun yhtiön ja X:n välisestä kaupankäynnistä. Hovioikeus katsoi todisteita erikseen ja kokonaisuutena arvioituaan, että ulkoministeriö oli esittänyt lähtökohtaisesti riittävän näytön siitä, että A oli ostanut enemmistöosakkeet Y:stä sekä siitä, että Y:n lannoitteita oli myyty X:n kautta. Näin ollen X:ltä voitiin kohtuudella edellyttää selvitystä siitä, että suomalaisen osakeyhtiön tilaamat lannoitteet eivät olleet tulleet Y:ltä. X oli ilmoittanut, ettei se ollut kaupallisessa tai muussa sopimussuhteessa Y:n kanssa eivätkä lannoitteet olleet peräisin Y:ltä. Hovioikeus ei pitänyt X:n selvitystä riittävänä.

Hovioikeus katsoi, että asiassa oli esitetty uskottava näyttö siitä, että takavarikoidut varat olivat olleet päätymässä lannoitekaupan kautta A:n omistamalle Y:lle. Varat oli siten tosiasiassa ollut tarkoitus asettaa pakoteasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla välillisesti A:n saataville tai hyödynnettäväksi. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja piti Ulosottolaitoksen päätöksen voimassa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Jaakko Hirsto ja Juha Hartikainen sekä asessori Sini Majlander. Esittelijä Noora Suokas.

Perustelut

Asian tausta

1. Euroopan unionin neuvosto on 17.3.2014 antanut asetuksen N:o 269/2014 Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä (pakoteasetus). Asetuksessa edellytetään muun ohella, että asetuksen liitteenä olevaan luetteloon merkittyjen tahojen varat jäädytetään. Asetuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaan mitään varoja tai taloudellisia resursseja ei saa suoraan tai välillisesti asettaa asetuksen liitteessä I lueteltujen luonnollisten henkilöiden, tai heihin yhteydessä olevien luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten saataville tai hyödynnettäviksi.

2. Neuvosto on 30.7.2014 antamallaan täytäntöönpanoasetuksella N:o 826/2014 lisännyt A:n pakoteasetuksen liitteenä olevaan luetteloon.

3. Ulkoministeriö on 10.6.2015 toimittanut Ulosottolaitokselle eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien ja Euroopan unionin jäsenenä kuuluvien velvoitusten täyttämisestä annetun lain (pakotelaki) 2 b §:n mukaisen hakemuksen, jolla se on pyytänyt Euroopan unionin edellä mainitun pakoteasetuksen ja siihen liittyvien täytäntöönpanoasetusten täytäntöönpanoa asetuksen liitteessä olevien henkilöiden ja yhteisöjen osalta.

4. Suomalainen yhtiö oli tehnyt lannoitekauppaan liittyvän 323 709,75 euron maksusuorituksen X-nimiselle Dubaihin rekisteröidylle yhtiölle. Pankki oli ilmoittanut Ulosottolaitokselle jäädyttäneensä asiakkaansa maksun. Ulosottolaitos oli 5.11.2021 pannut täytäntöön ulkoministeriön hakemuksen pakoteasetuksen täytäntöönpanosta asettamalla takavarikkoon kysymyksessä olevat varat, koska Ulosottolaitoksen selvityksen perusteella A:lla oli suoraan tai välillisesti mahdollisuus saada varat käyttöönsä X:n tai Y-nimisen yhtiön kautta.

5. Käräjäoikeus on hyväksynyt Ulosottolaitoksen päätöstä koskevan X:n ulosottovalituksen ja kumonnut Ulosottolaitoksen päätöksen katsoen, ettei ollut osoitettu, että maksussa olisi ollut kysymys varojen asettamisesta A:n saataville tai hyödynnettäväksi.

6. Hovioikeus on sallinut asianosaisten vedota uuteen kirjalliseen todisteluun ja katsonut näytetyksi, että A omisti pakoteasetuksessa tarkoitetulla tavalla Y:n, jolle takavarikoidut varat olivat olleet päätymässä. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden päätöksen ja pysyttänyt Ulosottolaitoksen päätöksen voimassa.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

7. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, millaisia näyttövaatimuksia on sovellettava pantaessa täytäntöön pakoteasetusta ja sen täytäntöönpanoasetusta. Arvioitavana on tältä pohjalta se, oliko X:lle tehty maksusuoritus voitu takavarikoida asetuksen nojalla. Ennen näiden kysymysten ratkaisemista on arvioitava, oliko hovioikeus voinut sallia ulkoministeriön vedota uuteen todisteluun.

Uusi todistelu hovioikeudessa

8. Pakotelain 2 b §:n 1 momentista sekä ulosottokaaren 8 luvun 12 §:stä ja 11 luvun 19 §:stä ilmenee, että oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:ssä säädetty prekluusio soveltuu myös ulosottovalituksena käsiteltävään pakoteasetuksen täytäntöönpanoa koskevaan asiaan.

9. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Lain 26 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan sama koskee myös vastausta ja sen antajaa.

10. Ensin mainittua säännöstä koskevissa perusteluissa on katsottu, että asianosaisella olisi pätevä aihe vedota seikkaan tai todisteeseen vasta hovioikeudessa esimerkiksi silloin, jos hän ei vielä alioikeuskäsittelyn aikana ole ymmärtänyt seikan tai todisteen merkitystä eikä sen voida katsoa johtuneen hänen huolimattomuudestaan (HE 15/1990 vp s. 125-126 ja HE 33/1997 vp s. 56). Pätevä syy uuden selvityksen esittämiselle voi olla olemassa myös silloin, kun todiste, johon vedotaan, aivan oleellisesti vaikuttaisi jutun lopputulokseen, ja jota asianosainen ei ole voinut tai huomannut aikaisemmin esittää (HE 15/1990 vp s. 126).

11. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2022:14 (kohta 8 ja siinä viitatut ratkaisut) katsonut, että oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentissa säädetyn prekluusion tarkoituksena on yhtäältä edistää oikeudenkäynnin varmuutta, keskittämistä ja joutuisuutta sekä toisaalta turvata asianosaisten prosessuaalinen tasavertaisuus ja vastapuolen puolustautumismahdollisuudet. Muutoksenhakuvaihetta koskevalla prekluusiolla pyritään lisäksi säilyttämään oikeudenkäynnin painopiste käräjäoikeudessa ja ylläpidetään oikeusastejärjestystä.

12. Korkein oikeus on kyseisessä ratkaisussa (kohdat 9-10 ja niissä viitatut ratkaisut) korostanut, että prekluusion edellytyksiä koskeva arviointi on punnintaa, jossa on otettava yhtäältä huomioon tarve välttää oikeudenmenetyksiä ja toisaalta tarve välttää seikkoihin ja todisteisiin vetoamista varmuuden vuoksi. Muutoksenhakua koskevalla prekluusiolla ei saa aiheettomasti estää aineelliseen totuuteen pääsemistä. Pätevän aiheen arvioinnissa keskeisenä lähtökohtana on lisäksi otettava huomioon asianosaisen kulloistenkin oikeudenkäyntitoimien moitteettomuus ja huolellisuus.

13. Pakoteasetuksen täytäntöönpanoa koskevien asioiden osalta ei Suomessa ole vielä muodostunut vakiintunutta oikeuskäytäntöä näyttövaatimuksista. Asiassa on ollut epäselvää se, mikä katsotaan kyseisissä asioissa riittäväksi näytöksi ja miten todistustaakka jakautuu asianosaisten välillä. Tämä voidaan ottaa huomioon arvioitaessa asianosaisten oikeudenkäyntitoimien moitteettomuutta ja huolellisuutta käräjäoikeudessa. Lisäksi merkitystä voidaan jossain määrin antaa sille, että näyttökynnyksen taso ja todistustaakan jakautuminen ovat nousseet riidan kohteeksi erityisesti vasta hovioikeudessa. Ulkoministeriöltä voidaan viranomaisena lähtökohtaisesti edellyttää erityistä huolellisuutta sen hoitaessa toimialaansa koskevia asioita, mutta edellä todetuilla perusteilla ulkoministeriön toimintaan ei tässä asiassa voida katsoa liittyneen sellaista huolimattomuutta, jolle olisi annettava merkitystä pätevän aiheen edellytyksiä arvioitaessa.

14. Korkein oikeus toteaa edelleen, että hovioikeudelle esitetyissä uusissa kirjallisissa todisteissa ei ole ollut kyse uusista oikeustosiseikoista tai todistusteemoista, vaan ne ovat koskeneet jo aiemmin esillä ollutta teemaa ja niillä on pyritty vahvistamaan aiemmin esitetyn näytön luotettavuutta. Vastapuolen puolustautumismahdollisuuksien ei voida siten katsoa vaarantuneen, kun oikeudenkäynti ei ollut laajentunut uusiin kysymyksiin. Myös tämä puoltaa uuden todistelun sallimista.

15. Hovioikeuden tuomiosta käy ilmi, että hovioikeudessa uusina kirjallisina todisteina esitetyllä todistelulla on ollut keskeinen merkitys näytön arvioinnissa. Merkitystä on siten annettava myös sille, että prekluusiolla ei tule aiheettomasti estää aineelliseen totuuteen pääsemistä. Kun otetaan huomioon prekluusion eri suuntiin vaikuttavat tavoitteet, Korkein oikeus katsoo ulkoministeriön saattaneen todennäköiseksi, että sillä on ollut pätevä aihe olla vetoamatta käräjäoikeudessa niihin todisteisiin, joihin se on vedonnut vasta hovioikeudessa.

16. Korkein oikeus katsoo edellä todetuilla perusteilla, että hovioikeus on voinut sallia ulkoministeriön vedota uusiin todisteisiin, eikä tältä osin ole aihetta muuttaa hovioikeuden ratkaisua.

Näytön arviointi pakoteasetuksen täytäntöönpanoa koskevassa asiassa

Arvioinnin lähtökohdat

17. EU:n pakotelainsäädännössä ei ole määräyksiä pakotteiden täytäntöönpanossa noudatettavasta näytön arvioinnista, vaan tämä arviointi on jätetty kansallisen lainsäädännön varaan. Pakotelain 2 b §:n 1 momentin, ulosottokaaren 8 luvun 12 §:n ja 11 luvun 15 §:n 1 momentin sekä oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 13 §:n nojalla näytön arviointiin pakoteasetuksen täytäntöönpanoa koskevissa asioissa soveltuu, mitä todistelusta riita-asioissa on säädetty. Tuomioistuimen on siten käsiteltävänään olevassa pakoteasetuksen täytäntöönpanoa koskevassa asiassa arvioitava oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti perusteellisesti ja tasapuolisesti todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla.

18. Näyttötaakkaa ja -kynnystä koskevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan riita-asiassa asianosaisen on näytettävä ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa tai vastustamisensa perustuu, ja 2 momentin mukaan seikan asettaminen tuomion perustaksi edellyttää, että asianosainen on esittänyt siitä uskottavan näytön. Pykälän 4 momentin mukaan mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, noudatetaan, jollei todistustaakasta tai näytöltä vaadittavasta vahvuudesta laissa toisin säädetä tai asian laadusta muuta johdu.

19. Korkein oikeus toteaa, että myöskään kansallisessa laissa ei ole säädetty siitä, millaista näyttökynnystä ja taakkaa on noudatettava arvioitaessa pakoteasetuksen täytäntöönpanoa koskevassa asiassa esitettyä näyttöä. Näin ollen lähtökohtana näyttökynnyksen ylittymistä arvioitaessa on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 2 momentin mukainen uskottavaa näyttöä koskeva vaatimus. Tästä pääsäännöstä voidaan kuitenkin poiketa, jos asian laadusta muuta johtuu. Lain perusteluissa tuodaan tältä osin esille arviointikriteereinä esimerkiksi kokemusperäinen todennäköisyys, asianosaisten näyttömahdollisuudet ja asianomaisen lainsäädännön toimivuus (HE 46/2014 vp s. 48).

Turvaamistoimiasioita vastaavan näyttökynnyksen soveltuminen

20. Suomessa pakoteasetuksen mukaiset pakotteet pannaan täytäntöön pakotelain 2 b §:n mukaisesti. Pykälän 1 momentin mukaan pakotelistalla mainitun luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön varojen jäädyttämisen panee täytäntöön ulkoministeriön hakemuksesta ulosottomies noudattaen turvaamistoimipäätöksen täytäntöönpanoa koskevan ulosottokaaren 8 luvun 5-10 ja 12-15 §:ää. Turvaamistoimia oikeudenkäymiskaaren 7 luvun nojalla määrättäessä puolestaan edellytetään hakijan saattavan vaatimuksensa perusteet todennäköiseksi. Pakoteasetuksen täytäntöönpanoon koskeviin asioihin ei sovelleta oikeudenkäymiskaaren 7 luvun säännöksiä. Asiassa on kuitenkin arvioitava, onko pakoteasioissa niiden laadun vuoksi perusteltua soveltaa turvaamistoimiasioissa omaksuttua, todennäköisyysnäytön tasoista vaatimusta.

21. Varojen jäädyttämistä on pakotelain perusteluissa luonnehdittu turvaamistoimen kaltaiseksi toimenpiteeksi (HE 288/2014 vp s. 30). Pakoteasetuksen täytäntöönpanon vuoksi takavarikon kohteena olevia varoja ei voida realisoida toisen osapuolen hyväksi tai tuomita menetettäväksi esinekonfiskaation kaltaisesti valtiolle. Varallisuus säilyy pakoteasetuksen liitteessä luetellun henkilön tai yhteisön omistuksessa ja palaa hänen yksinomaiseen vallintaansa, kun asetus hänen osaltaan kumotaan (HE 288/2014 vp s. 30).

22. Korkein oikeus toteaa, että turvaamistoimelle on keskeistä, että sen tarkoituksena on turvata saaminen tai muu oikeus, jonka olemassaolo ratkaistaan myöhemmin pääasian oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun mukaisessa riita-asiaa koskevassa turvaamistoimiasiassa hakijan on lyhyessä määräajassa eli kuukauden kuluessa pantava pääasiaa koskeva kanne vireille tuomioistuimessa tai saatettava pääasia käsiteltäväksi muussa vastaavassa menettelyssä (oikeudenkäymiskaari 7 luku 6 §). Lisäksi sanotun luvun 11 ja 12 §:ssä on erityissäännökset tarpeettoman turvaamistoimen hankkimisesta aiheutuneiden vahingon ja kulujen korvaamisesta. Nämä turvaamistoimiasian vastaajan oikeuksia turvaavat säännökset selittävät osaltaan sen, että turvaamistoimiasiassa voidaan soveltaa riita-asiassa sovellettavaa matalampaa näyttökynnystä turvaamistoimen edellytyksiä arvioitaessa.

23. Sitä vastoin pakoteasetuksen täytäntöönpanossa ei ole kyse mahdollisesti myöhemmin tuomiolla vahvistettavan velvoitteen turvaamisesta vaan lopulliseen täytäntöönpanoperusteeseen verrattavasta täytäntöönpanosta (HE 288/2014 vp s. 30). Varojen jäädyttämisen perusteen oikeellisuutta ei arvioida enää myöhemmässä menettelyssä, vaan jäädytyspäätös jää sellaisenaan pysyväksi siihen asti, kunnes henkilö poistetaan pakoteluettelosta. Sille ajalle, jonka henkilö voi olla merkittynä pakoteluetteloon, ei ole asetettu takarajaa. Pakoteasetuksen täytäntöönpanoa koskevaan menettelyyn ei siten liity sellaisia turvaamistoimiasioissa tarpeellisiksi katsottuja vastaajan oikeusturvatakeita, jotka perustelisivat riita-asioissa sovellettavaa vähäisempiä näyttövaatimuksia.

24. Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että pakoteasetuksen täytäntöönpanoa koskeva asia ei ole oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 4 momentin asian laatua koskevan kriteerin kannalta rinnastettavissa turvaamistoimeen, eikä pakoteasetuksen täytäntöönpanoa koskevissa asioissa ole siten perusteltua soveltaa turvaamistoimiasioissa omaksuttua todennäköisen näytön vaatimusta.

Näyttömahdollisuuksien merkitys ja näyttötaakan siirtyminen

25. Korkein oikeus toteaa, että näytön arvioinnissa on otettava huomioon myös asianosaisten näyttömahdollisuudet. Pakotelistalle asetettu henkilö voi pyrkiä piilottamaan omaisuuttaan ja hoitamaan liiketoimintaa erilaisten välikäsien kautta. Välikäsiä saattaa olla useita ja ne voivat olla hajautettuna eri valtioihin, joilta tietojen saaminen voi olla vaikeaa. Saatavilla oleva selvitys varojen jäädyttämisen perustaksi saattaa siten olla niukkaa.

26. Varojen omistajalle ei voida asettaa velvollisuutta näyttää toteen sitä, että jäädytettyjen varojen ja pakotelistatun henkilön välillä ei ole olemassa yhteyttä, koska tällaisen negatiivisen seikan osoittaminen voi olla vaikeaa tai mahdotonta. Sen sijaan varojen jäädyttämisen kohteeksi joutuneen osapuolen on yleensä vaivatonta esittää selvitystä muun muassa omistusrakenteestaan, hallinnostaan, sopimuskumppaneistaan ja toimittamansa tilauksen alkuperästä sekä siten esimerkiksi siitä, että varoilla on yhteys johonkin muuhun tahoon kuin pakotelistattuun henkilöön.

27. Näyttökynnyksen ylittyminen ja vastapuolelle syntyvä velvollisuus esittää vastatodistelua edellyttää tapauskohtaista arviointia. Näyttötaakka voi riita-asioissa käytännössä siirtyä väitteen esittäjän vastapuolelle suhteellisen varhaisessa vaiheessa, jos väitteen tueksi on esitetty varteenotettavaa näyttöä ja vastapuolella on selvästi paremmat mahdollisuudet esittää näyttöä riitaisesta kysymyksestä. Mikäli vastapuoli ei tällöin täytä omaa todistustaakkaansa, voidaan uskottavan näytön kynnyksen yleensä katsoa ylittyneen. Tällaista näyttötaakan jakautumista pakoteasetuksen täytäntöönpanoa koskevissa asioissa puoltaa myös pakotesääntelyn tehokas täytäntöönpano.

Johtopäätökset sovellettavasta näyttökynnyksestä

28. Korkein oikeus katsoo, että pakoteasetuksen täytäntöönpanoa koskevassa näytön arvioinnissa on perusteltua soveltaa riita-asioissa pääsääntöisesti noudatettavaa näyttökynnystä. Ulkoministeriön on siten esitettävä tässä asiassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu uskottava näyttö osoittaakseen, että varojen jäädyttämiselle ja takavarikoimiselle on ollut perusteet. Tässä arvioinnissa on kuitenkin otettava huomioon, mitä edellä on lausuttu näyttömahdollisuuksista ja todistustaakan siirtymisestä.

Näytön arviointi tässä asiassa

29. Arvioinnin kohteena on se, onko X:lle tulossa ollut maksusuoritus ollut tarkoitus asettaa suoraan tai välillisesti A:n saataville tai hyödynnettäväksi ja voitu siten pakoteasetuksen nojalla takavarikoida.

30. Euroopan unionin neuvosto on antanut pakotesäännösten tulkintaa koskevia suosituksia (Euroopan unionin parhaat käytänteet rajoittavien toimenpiteiden tehokasta täytäntöönpanoa varten). Korkein oikeus toteaa, että nämä tulkintaohjeet eivät sido tuomioistuinta, mutta ne voidaan ottaa huomioon arvioitaessa pakoteasetuksen täytäntöönpanoa koskevassa asiassa sitä, onko varat asetettu suoraan tai välillisesti pakotelistatun henkilön saataville tai hyödynnettäväksi.

31. Suositusten 63 kohdan mukaan arvioitaessa sitä, onko oikeushenkilö tai yhteisö toisen henkilön tai yhteisön omistuksessa, keskeinen peruste on vähintään 50 prosentin omistus yhteisön omistusoikeuksista tai sen osake-enemmistö.

32. Ulkoministeriö on tässä asiassa väittänyt, että X:lle tehty maksusuoritus on ollut päätymässä A:lle joko suoraan tai välillisesti hänen väitetysti omistamansa Y:n kautta. X on kiistänyt yhteyden A:han ja Y:hyn.

33. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että A omistaisi X:n tai käyttäisi yhtiössä määräysvaltaa. Tätä koskevat väitteet ovat siten jääneet näyttämättä. Näin ollen on ensin arvioitava sitä, onko A:n ja Y:n välillä näytetty olevan pakoteasetuksessa tarkoitetulla tavalla riittävä yhteys. Jos A:n katsotaan omistavan Y:tä riittävällä tavalla tai käyttävän siinä määräysvaltaa, seuraavaksi on arvioitava sitä, onko X:lle tehdyn maksusuorituksen näytetty olleen päätymässä Y:lle ja siten A:n saataville tai hyödynnettäväksi.

34. Asiassa esitetty todistelu koostuu olennaisilta osin eri verkkosivustoilla olleista uutisista ja artikkeleista. Näissä verkkojulkaisuissa viitataan edelleen muihin lähteisiin. Korkein oikeus toteaa, että myös yksittäisille verkkojulkaisuille voidaan antaa näyttöarvoa, mutta niiden painavuuteen todisteina vaikuttaa se, miten lähteiden luotettavuutta voidaan kontrolloida. Mitä enemmän eri julkaisuissa toistuu sama sisältö, joka perustuu toisistaan riippumattomiin yksilöityihin lähteisiin, sitä enemmän julkaisuille voidaan antaa näyttöarvoa. Sen sijaan julkaisun näyttöarvo on heikompi silloin, kun siinä vain toistetaan muista julkaisuista peräisin olevia tietoja.

35. Useista asiassa todisteina esitetyistä verkkojulkaisuista ilmenee, että A oli hankkinut yritystensä kautta osake-enemmistön (yli 80 prosenttia) lannoitteita valmistavasta Y:stä. Julkaisujen tiedot tukevat yhtäältä sisällöllisesti toisiaan. Toisaalta julkaisut viittaavat pääasiallisesti vain yhteen lähteeseen eli Liettuan yleisradion tutkivan journalismin julkaisuun. Tämä vähentää kunkin yksittäisen verkkojulkaisun näyttöarvoa.

36. Useiden muiden julkaisujen pääasiallisena lähteenä olevan Liettuan yleisradion tutkivan journalismin julkaisussa on selvitetty liettualaisen yrityksen lannoitehankintoja Y:ltä välikäden kautta. Julkaisussa tuodaan esille, että A oli hankkinut määräävän aseman Y:stä vuonna 2011 kahden Kyprokselle rekisteröidyn yrityksensä kautta. Osakkeet oli ostettu eräältä norjalaiselta yhtiöltä.

37. Erään asiassa esitetyn verkkouutisen mukaan A:n edustaja oli kommentoinut kauppaa ja kertonut A:n tarjonneen parhaimmat ehdot Y:n ostolle. Lisäksi asiassa on esitetty Y:n osakkeet myyneen norjalaisen yhtiön lehdistötiedote, jonka mukaan yhtiö oli myynyt osakkeensa A:n hallinnoimalle yhtiölle. Mikään ei viittaa siihen, että norjalainen yhtiö julkaisisi osakkeiden myynnistään tietoja, jotka eivät pitäisi paikkaansa.

38. Edellä selostetut kirjalliset todisteet osoittavat yhdensuuntaisesti, että A omistaa Y:stä vähintään 80 prosentin osake-enemmistön. Osakekaupasta on uutisoitu verkkojulkaisuissa varsin yksityiskohtaisesti ja konkreettisesti. Asiassa ei ole tullut esille sellaisia seikkoja, jotka antaisivat aiheen epäillä todistelun luotettavuutta. Korkein oikeus katsoo siten asiassa esitettyä näyttöä erikseen ja kokonaisuutena arvioituaan, että A:n omistuksesta Y:stä on esitetty uskottava näyttö.

39. Seuraavaksi on arvioitava, onko jäädytettyjen varojen ollut määrä päätyä X:ltä Y:lle. Korkein oikeus toteaa, että suomalaisen osakeyhtiön tekemässä maksussa X:lle on ollut kysymys lannoitekaupasta. Lisäksi asiassa on selvitetty, että Y valmistaa lannoitteita Venäjällä.

40. Ulkoministeriö on vedonnut edellä kohdassa 35 mainittuun Liettuan yleisradion tutkivan journalismin julkaisuun sekä eräisiin muihin verkkojulkaisuihin, joiden tiedot on pääasiallisesti saatu muista lähteistä. Liettuan yleisradion tutkivan journalismin selvityksissä oli tullut esille, että liettualainen yritys oli ostanut lannoitteita Y:ltä Dubaihin rekisteröidyn X:n kautta. Kyseisen liettualaisen yrityksen edustaja on toimittajalle antamassaan lausunnossa vahvistanut tämän tiedon ja todennut yhtiön tarjonneen heille parhaimman hinnan. Julkaisun mukaan lannoitteet oli toimitettu Venäjältä. Edelleen julkaisussa on todettu, että tiedot X:stä ovat vähäisiä. Julkaisun mukaan yhtiö oli rekisteröity vuonna 2016 eli juuri sen jälkeen, kun pakotteet oli pantu täytäntöön. Lisäksi yhtiön lannoitekauppa oli kasvanut kolminkertaiseksi vuosien 2016 ja 2017 välillä.

41. Tutkivan journalismin julkaisussa esitettyjen tietojen todenperäisyyttä tukee Viron taloustiedusteluyksikön vuosikertomus vuodelta 2019. Vuosikertomuksessa on tiedotettu luottolaitoksia ja X:n potentiaalisia asiakkaita tarpeesta määrätä pakotteita, koska virolaiset maanviljelijät olivat ostaneet X:n välityksellä lannoitteita Venäjällä sijaitsevalta lannoitetehtaalta, joka kuuluu A:n yritystensä kautta omistamalle Y:lle. Vuosikertomuksen näyttöarvoa vähentää se, että siinä on ilmoitettu tietojen perustuvan julkisiin lehtiartikkeleihin, joista ei ole kuitenkaan selvitystä.

42. Lisäksi asiassa on esitetty kirjallinen todiste, johon on koottu Y:n lannoitevientejä X:n tilauksesta. Koonnin lukumäärätietoja ei ole luotettavasti pystytty vahvistamaan, mutta se osoittaa joka tapauksessa osaltaan sitä, että yhtiöiden välillä on ollut liiketoimintaa.

43. Korkein oikeus katsoo edellä arvioitujen todisteiden viittaavan vahvasti siihen, että lannoitekauppaan liittyneiden jäädytettyjen varojen on ollut määrä päätyä X:ltä Y:lle.

44. X on väittänyt, että varat kuuluvat sille eikä Y:lle. Lisäksi yhtiön mukaan se ei ole ollut kaupallisessa tai muussakaan sopimussuhteessa Y:n kanssa, eivätkä lannoitteet olleet peräisin Y:ltä. Ulkoministeriön esittämä selvitys huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että pelkkää X:n kiistämistä ei voida pitää riittävänä takavarikkovaateen torjumiseksi, vaan tässä näyttötilanteessa todistustaakan on perusteltua katsoa siirtyneen sille. Vaikka X:n ei lähtökohtaisesti voida edellyttää esittävän näyttöä siitä, että yhtiöiden välillä ei ole olemassa yhteyttä, sillä on kuitenkin ollut mahdollisuudet esittää vastatodistelua esimerkiksi laskuttamiensa lannoitteiden alkuperästä osoittaakseen, etteivät lannoitteet ole tässä tapauksessa olleet peräisin Y:ltä. Tällaista selvitystä yhtiö ei ole esittänyt, vaikka sitä on voitu siltä perustellusti edellyttää.

45. Korkein oikeus katsoo asiassa esitettyjä todisteita erikseen ja kokonaisuutena arvioituaan, että ulkoministeriö on esittänyt uskottavan näytön siitä, että suomalaisen osakeyhtiön X:lle maksamien varojen on ollut määrä päätyä Y:lle.

Johtopäätökset

46. Korkein oikeus on edellä katsonut näytetyksi, että A omistaa yritystensä kautta Y:n osakkeista enemmän kuin 50 prosenttia. Edelleen Korkein oikeus on katsonut näytetyksi, että X:lle maksettujen varojen on ollut määrä päätyä Y:lle. Jäädytetyt varat on siten ollut tarkoitettu asettaa välillisesti pakotetoimien kohteena olevan A:n saataville tai hyödynnettäväksi pakoteasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Aihetta muuttaa hovioikeuden ratkaisun lopputulosta ei siten ole.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo, Jussi Tapani ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Matti Pyöriä.