8.4.2015

Asian tausta ja ulosottovalitus

A oli Turun käräjäoikeuden 4.9.2003 antamalla yksipuolisella tuomiolla velvoitettu suorittamaan velkojalleen vuokrasaatavia. Varsinais-Suomen ulosottovirastoon saapui 26.8.2011 Lindorff Oy:n hakemus edellä mainittuun yksipuolisen tuomioon perustuvan saatavan perimiseksi A:lta.

A katsoi, että velka oli vanhentunut, koska sen vanhentuminen oli edellisen kerran katkaistu 22.3.2005.

Johtava kihlakunnanvouti antoi A:n väitteen johdosta kirjallisen päätöksen, jossa hän totesi, että 22.3.2005 tapahtuneen vanhentumisen katkaisemisen jälkeen asia oli seuraavan kerran tullut vireille ulosotossa 24.9.2008. A:lle ei tuolloin ollut lähetetty vireilletuloilmoitusta, koska hän oli oleskellut Virossa. Velan vanhentumisesta annetun lain 11 §:n mukaan vanhentuminen katkeaa, jos velkoja panee vireille ulosottoasian. Merkitystä ei ole sillä, onko velallista tavattu tai onko esimerkiksi vireilletuloilmoitus annettu. Pelkkä ulosottoon lähettäminen riittää vanhentumisen katkaisemiseksi. Näin ollen vanhentuminen oli tuomion antamisen jälkeen katkaistu vähintään viiden vuoden välein eikä velka ollut vanhentunut. Johtava kihlakunnanvouti hylkäsi vanhentumista koskevan väitteen.

A valitti johtavan kihlakunnanvoudin päätöksestä käräjäoikeuteen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätös 22.3.2012

Käräjäoikeus totesi, että pelkkä velan ulosottoon perittäväksi lähettäminen riitti katkaisemaan velan vanhentumisen. Velan vanhentumisesta annetun lain 11 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan vanhentuminen keskeytyy siksi ajaksi kun asia on ulosotossa perittävänä. Lindorff Oy:n saatava oli edellisen kerran ollut vireillä ulosotossa 24.9.2008 ja 18.12.2008 välisen ajan. Käräjäoikeus katsoi, että kun ulosottohakemus oli tullut vireille 26.8.2011 ja siten aikaisemmin kuin viisi vuotta oli kulunut edellisen ulosottomenettelyn päättymisestä 18.12.2008, vanhentuminen oli katkaistu viiden vuoden määräajassa.

Käräjäoikeus hylkäsi valituksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Simo Partanen.

Turun hovioikeuden päätös 17.10.2012

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi, että ulosottomiehen ei ollut 24.9.2008 vireille tulleen hakemuksen johdosta tarvinnut lähettää A:lle vireilletuloilmoitusta, koska A:n olinpaikasta oli ollut epäselvyyttä. Näin ollen velan vanhentuminen oli katkennut 18.12.2008 eikä velka siten ollut vanhentunut asian tullessa uudelleen vireille 26.8.2011.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tapio Kilpi, Jukka Uusitupa ja Hanna Väliaho (eri mieltä).

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Väliaho katsoi, että ulosottomiehen olisi tullut lähettää A:lle vireilletuloilmoitus, koska tämän ulkomailla oleva osoite oli saatavissa väestötietojärjestelmästä eikä hakemuksen vireilletulon aikaan ollut epäselvyyttä siitä, oleskeliko A ulkomaisessa osoitteessa.

Asian käsittely oli päättynyt 18.12.2008 ilman, että ulosottokaaren edellyttämä ilmoitus velkojan vaatimuksesta oli toimitettu velalliselle. Edellisen ulosmittauksen päättymisestä 22.3.2005 alkanut viiden vuoden vanhentumisaika ei ollut velan vanhentumisesta annetun lain 11 §:n 3 momentin nojalla katkennut.

Koska nyt puheena oleva ulosottoasia oli tullut vireille sen jälkeen, kun viisi vuotta oli kulunut ensimmäisen ulosottoasian vireilläolosta ja kun lisäksi jälkimmäisen ulosottoasian vireilletulosta oli myös kulunut vuotta pidempi aika, velka oli vanhentunut.

Hovioikeudenneuvos Väliaho kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja johtavan kihlakunnanvoudin päätöksen sekä vahvisti, että Lindorff Oy:llä perittävänä ollut velka oli vanhentunut eikä se siten ollut enää täytäntöönpanokelpoinen.

Käsittelyratkaisu

1. Asiassa on kysymys siitä, onko A:n vuokravelka ollut vielä perimiskelpoinen 26.8.2011 vireille tulleessa kolmannessa ulosotossa vai onko se ollut vanhentunut. Velasta on annettu 4.9.2003 yksipuolinen tuomio, jolla velkoja on perinyt saatavaansa ulosottoteitse. Velan ensimmäinen ulosotto on päättynyt 22.3.2005 A:n varattomaksi toteamiseen. Asianosaiset ovat yhtä mieltä siitä, että velan vanhentuminen on tuossa menettelyssä katkaistu ja että 22.3.2005 on alkanut uusi viiden vuoden vanhentumisaika. Näin ollen velka on vanhentunut, jos vanhentumista ei ole asianmukaisesti katkaistu viimeistään 22.3.2010.

2. Lindorff Oy on ulosotossa ja alemmissa oikeuksissa vedonnut siihen, että 22.3.2005 alkanut vanhentuminen on katkennut 24.9.2008 vireille tulleessa toisessa ulosotossa, joka on päättynyt 18.12.2008 ilman, että tiedoksianto tai ilmoitus asiasta olisi toimitettu A:lle, koska A oli oleskellut Virossa. A on väittänyt, että tällainen ulosottomenettely ei ole katkaissut vanhentumista. Ulosotossa ja alemmissa oikeuksissa on katsottu, että vanhentuminen on katkennut toistamiseen 18.12.2008, josta on alkanut uusi viiden vuoden vanhentumisaika.

3. Lindorff Oy on vastauksessaan A:n muutoksenhakemukseen Korkeimmassa oikeudessa vedonnut uutena seikkana vapaamuotoiseen katkaisutoimeen: Lindorff Oy oli 20.12.2009 lähettänyt A:lle saatavaa koskevan maksuvaatimuksen A:n väestötietojärjestelmän mukaiseen osoitteeseen. Tästä syystä velan vanhentuminen oli joka tapauksessa katkennut ennen kuin 22.3.2005 alkaneen viiden vuoden määräaika oli kulunut umpeen. Todisteena tästä maksuvaatimuksesta Lindorff Oy on esittänyt kolme tulostetta perintäjärjestelmästään.

4. Lindorff Oy on perustellut uuteen seikkaan vetoamista seuraavasti. Lindorff Oy on lähtenyt siitä, että vanhentumisen katkaisemiseen on riittänyt, että se on 24.9.2008 toimittanut yksipuolisen tuomion ulosottoon perittäväksi velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 11 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti, kuten alemmat oikeudet ovat asian ratkaisseet. Tästä syystä Lindorff Oy:n itsensä toimittamaan katkaisutoimeen vetoaminen ei ole ollut tarpeen. Hovioikeuden päätöksen 17.10.2012 jälkeen Korkein oikeus on kuitenkin 21.12.2012 antamassaan ratkaisussa KKO 2012:107 tulkinnut lakia siten, että sellainen ulosotto, johon Lindorff Oy on vedonnut, ei olisikaan katkaissut vanhentumista. Tämän vuoksi Lindorff Oy on vedonnut omaan katkaisutoimeensa vasta nyt Korkeimmassa oikeudessa.

5. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhakija ei saa Korkeimmassa oikeudessa vedota muihin seikkoihin ja todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa tai hovioikeudessa, paitsi milloin hakija saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen alemmassa tuomioistuimessa tai että hänellä muuten on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Saman luvun 12 §:n mukaan vastauksen antajaan sovelletaan, mitä 7 §:ssä on säädetty.

6. Selvää on, että Lindorff Oy olisi voinut vedota maksukehotuksen lähettämiseen eli vapaamuotoiseen velan vanhentumisen katkaisemiseen jo käräjäoikeudessa. Käsittelyratkaisussa on siten kysymys siitä, onko Lindorff Oy:llä kuitenkin ollut oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu pätevä aihe vedota maksukehotuksen lähettämiseen ja siihen liittyviin todisteisiin vasta Korkeimmassa oikeudessa.

7. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentin sääntelyssä on kysymys niin sanotusta prekluusiosta, jolla tarkoitetaan asianosaisen velvollisuutta vedota tuomion perusteeksi otettaviin seikkoihin ja todisteisiin viimeistään menettelyn määrävaiheessa sillä uhalla, että vetoamisoikeus on menetetty. Prekluusion tarkoituksena on edistää oikeudenkäynnin keskittämistä, varmuutta ja joutuisuutta estämällä oikeudenkäynnin kohteen ja oikeudenkäyntiaineiston asiaton myöhäisessä vaiheessa tapahtuva laajentaminen. Muutoksenhakua koskevalla prekluusiolla voidaan katsoa pyrittävän siihen, että muutoksenhaku pysyy muutoksenhakuna eikä se muutu uudeksi tai toisia asioita koskevaksi oikeudenkäynniksi ylemmässä asteessa. Prekluusion haittana on, että sen estämiseksi asianosaiset voivat varmuuden vuoksi tarpeettomasti laajentaa oikeudenkäyntiaineistoa. Lisäksi prekluusio voi aiheuttaa oikeudenmenetyksiä, jos merkityksellisiin seikkoihin ja todisteisiin ei enää saada vedota. Korkein oikeus toteaa, että pätevää aihetta arvioitaessa on otettava huomioon nämä prekluusion ristiriitaiset tavoitteet.

8. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1996:135 katsonut, että kun Korkein oikeus oli ratkaisullaan KKO 1995:215 muuttanut aikaisempaa vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön perustuvaa oikeusohjetta, asianosaisella katsottiin olevan oikeus toisessa oikeudenkäynnissä vedota uuden oikeusohjeen mukaiseen seikkaan vasta Korkeimmassa oikeudessa. Nyt ei ole kysymys siitä, että Korkein oikeus olisi ratkaisullaan KKO 2012:107 muuttanut omaan käytäntöönsä perustuvaa oikeusohjetta vaan siitä, että Korkein oikeus on ratkaisullaan ottanut kantaa tulkinnanvaraisena pitämäänsä lainsäännökseen.

9. Korkein oikeus toteaa, että asian arvioinnissa on otettava huomioon, missä määrin kysymys on ollut tulkinnanvarainen ja missä määrin Lindorff Oy:n on ollut perusteltua ajaa asiaansa vain sillä perusteella, jolla se on alemmissa asteissa asiaa ajanut, eli vetoamalla pelkästään ulosoton vireilletuloon.

10. Ratkaisussa KKO 2012:107 on otettu kantaa siihen, mikä merkitys oli annettava vanhentumisen katkaisuvaikutuksen kannalta sille seikalle, että ulosottoviranomaiset ovat ulosottoa koskevien säännösten mukaan voineet jättää tiedoksiannon tekemättä velkojan ulosottoon asianmukaisesti saattamassa asiassa. Vanhentumislain 11 §:n 1 momentin 3 kohdassa olevan pääsäännön mukaan velan vanhentuminen katkeaa, kun velkoja panee vireille ulosottoasian. Lain esitöiden mukaan vanhentuminen katkeaa silloinkin, kun velallisen olinpaikka jää tuntemattomaksi eikä edes tietoa ulosoton vireilletulosta voida toimittaa (HE 187/2002 vp s. 22 - 23 ja 61). Vanhentumislain 11 §:n 3 momentin poikkeussäännön mukaan, jos velkoja peruuttaa hakemuksensa tai asian käsittely päättyy muusta syystä ilman, että tiedoksianto tai muu lain edellyttämä ilmoitus velkojan vaatimuksesta on toimitettu velalliselle, vanhentuminen ei katkea.

11. Korkein oikeus toteaa, että velkoja Lindorff Oy:n kannalle - hakemuksen toimittaminen ulosottoon on lähtökohtaisesti velkojan kannalta riittävä - on saatavissa edellä 10 kohdassa mainituin tavoin selvää tukea vanhentumislain 11 §:n 1 momentin 3 kohdan esitöistä. Lisäksi vanhentumislain 11 §:n 3 momentissa tarkoitetun poikkeussäännön soveltamisala voidaan lain esitöiden perusteella ymmärtää siten suppeaksi, ettei se koskisi sellaisia melko tavanomaisia tapauksia, joissa tiedoksianto tai ilmoitus jää toimittamatta, koska velallinen on tietymättömissä. Sen lisäksi oikeuskirjallisuudessa kysymykseen on otettu selvästi kantaa samalla tavalla kuin edellä 10 kohdassa mainituissa lain esitöissä (ks. Tuula Linna ja Tatu Leppänen, Ulosottomenettely, 2003, s. 258 ja Ari Saarnilehto, Vanhentumislaki, 2004, s. 146 - 147).

12. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Lindorff Oy on voinut perustellusti ajaa asiaansa pelkästään ulosoton vireillepanoon vedoten. Yksityiseen katkaisutoimeen vetoamatta jättäminen ei ole ollut huolimatonta asian ajamista. Siihen vetoaminen on tullut tarpeelliseksi vasta, kun Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2012:107 on annettu tässä asiassa annetun hovioikeuden päätöksen jälkeen.

13. Lisäksi Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäynti Korkeimmassa oikeudessa ei sanottavasti laajene sen johdosta, että Lindorff Oy:n sallitaan vedota uuteen seikkaan ja sen edellyttämiin todisteisiin.

14. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että Lindorff Oy:llä on ollut oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu pätevä aihe vedota uuteen seikkaan ja sen mukaisiin todisteisiin vasta Korkeimmassa oikeudessa.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

15. Turun käräjäoikeus on 4.9.2003 antamallaan yksipuolisella tuomiolla velvoittanut A:n suorittamaan velkojalle vuokrasaatavia. Velkoja on perinyt saatavaansa ulosottoteitse, mutta ulosottoperinnän vireilläolo on 22.3.2005 päättynyt varattomuusesteen vuoksi. Uudeksi velkojaksi tullut Lindorff Oy on 24.9.2008 ulosottovirastoon vireille tulleella hakemuksellaan pyytänyt saatavansa ulosmittausta. Tämän ulosottoasian vireilläolo on päättynyt 18.12.2008 esteilmoituksen antamiseen. Lindorff Oy on 26.8.2011 ulosottovirastoon vireille tulleella hakemuksella pyytänyt uudelleen A:lta olevan saatavansa ulosmittausta. A on katsonut, että Lindorff Oy:n saatava on vanhentunut, koska ulosottoviranomainen ei ollut antanut hänelle 24.9.2008 vireille tulleesta ulosottohakemuksesta vireilletuloilmoitusta, minkä vuoksi velan vanhentuminen ei ollut katkennut 18.12.2008.

16. Asiassa on ensin kysymys siitä, onko Lindorff Oy:n A:lta olevan saatavan vanhentuminen katkennut oikeudellisella katkaisutoimella eli 24.9.2008 vireille tulleen ja 18.12.2008 päättyneen ulosoton johdosta. Jos vastaus on kieltävä, sen jälkeen on kysymys siitä, onko vanhentuminen kuitenkin katkennut vapaamuotoisella katkaisutoimella eli käsittelyratkaisussa mainitulla maksuvaatimuksella.

Oikeudellinen katkaisutoimi

17. Oikeudellisia katkaisutoimia koskevan vanhentumislain 11 §:n 1 momentin 3 kohdan pääsäännön mukaan velan vanhentuminen katkeaa niin kuin 2 momentissa säädetään, jos velkoja panee vireille ulosottoasian. Pykälän 2 momentin mukaan vanhentuminen keskeytyy ulosottoasiaa koskevan menettelyn ajaksi ja vanhentuminen katsotaan katkenneeksi sinä päivänä, jona asian käsittely on päättynyt. Saman pykälän 3 momentin poikkeussäännön mukaan, jos velkoja peruuttaa hakemuksensa tai asian käsittely päättyy muusta syystä ilman, että tiedoksianto tai muu lain edellyttämä ilmoitus velkojan vaatimuksesta on toimitettu velalliselle, vanhentumisajan ei katsota katkenneen.

18. Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2012:107 ilmenevän oikeusohjeen mukaan poikkeussääntöä sovelletaan eikä velan vanhentuminen katkea silloin, kun ulosottomenettelyssä ei anneta velalliselle vireilletuloilmoitusta tai muuta asiaan kuuluvaa käsittelyilmoitusta. Sillä seikalla, onko ulosottoviranomainen voinut ulosottolainsäädännön mukaan jättää jonkin ilmoituksen toimittamatta velalliselle tiedoksi, ei ole asiassa merkitystä.

Korkeimman oikeuden kannanotto oikeudelliseen katkaisutoimeen

19. Asiassa on riidatonta, että A:lle ei ole annettu vireilletuloilmoitusta 24.9.2008 vireille tulleen ulosottohakemuksen johdosta. Näin ollen edellisen ulosottomenettelyn päättymisestä 22.3.2005 alkanut viiden vuoden vanhentumisaika ei ole katkennut ulosottomenettelyn päättyessä 18.12.2008. Lindorff Oy on seuraavan kerran ryhtynyt velan oikeudellisiin katkaisutoimiin vasta 26.8.2011. Tuolloin velka on kuitenkin ollut jo vanhentunut, jollei velkoja ole muulla tavalla katkaissut sen vanhentumista ennen 22.3.2010.

Vapaamuotoinen katkaisutoimi

20. Vanhentumislain 10 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa, kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta.

21. Vapaamuotoista vanhentumisen katkaisemista koskevissa vanhentumislain esitöissä todetaan, että vanhentumisen katkaisemisessa on kysymys velkasuhteen osapuolten välisistä toimenpiteistä. Tästä johtuu, että katkaisuvaikutus syntyy vastapuolen saadessa tiedon katkaisutoimesta. Koska ratkaiseva hetki on juuri tiedonsaanti, sen on tapahduttava ennen vanhentumisajan umpeutumista riippumatta esimerkiksi muistutuksen sisältävän asiakirjan tai muun tallenteen päiväyksestä tai lähettämishetkestä. Riski esimerkiksi muistutuskirjeen perillemenosta on siten lähettäjällä (HE 187/2002 vp s. 58).

22. Vapaamuotoisen katkaisutoimen tapahtumista koskevasta todistelusta todetaan vanhentumislain 10 §:n esitöissä, että vaikka lain säännökset katkaisutavasta ja katkaisun sisällöstäkin ovat varsin väljät, tulisi katkaisu tehdä niin, että se voidaan tarvittaessa jälkikäteen todentaa. Riitatilanteessa velkojan on kyettävä näyttämään, milloin vanhentuminen on katkaistu (HE 187/2002 vp s. 54). Vielä esitöissä todetaan, että säännöksessä ei mainita erikseen katkaisutoimelta vaadittavaa todistettavuutta, koska katkaisun toteennäyttäminen on velkojan oman edun mukaista. Todistustaakka vanhentumisen katkaisemisesta on yleisten prosessuaalisten periaatteiden mukaan velkojalla (HE 187/2002 vp s. 56).

23. Korkein oikeus toteaa, että vapaamuotoinen velan vanhentumisen katkaiseminen voidaan toimittaa monilla tavoilla. Kun velkoja käyttää postilähetyksenä toimitettavaa kirjettä, velkojan tulee näyttää ensiksikin, että hän on lähettänyt kirjeen ja toiseksi, että kirje on tullut velallisen saataville siten, että hän voi ottaa siitä selon. Kirjelähetystä käyttäessään velkojan valittavana ovat postilain mukaan muun muassa saantitodistusta vastaan luovutettava kirjelähetys, kirjattu kirjelähetys tai tavallinen kirjelähetys. Varmimmin sekä kirjeen lähettäminen että sen vastaanottaminen voidaan yleensä todistaa, kun on käytetty saantitodistuskirjettä, ja eniten epävarmuutta lähettämisestä ja vastaanottamista voi syntyä, kun on käytetty tavallista kirjettä. Toisaalta saantitodistuskirjettä käytettäessä voidaan tehdä virheitä, joiden takia voi käydä epävarmaksi, onko lähetys tullut velallisen saataville. Olosuhteista riippuen taas on mahdollista, että tavallisen kirjeen lähettäminen ja saapuminen velallisen saataville voidaan näyttää toteen.

24. Vaikka todistustaakka velan vanhentumisen katkaisemisesta on velkojalla, yleisin säännöin ei voida määritellä, millä edellytyksillä velkojan voidaan katsoa täyttäneen todistamisvelvollisuutensa yhtäältä siitä, onko hän lähettänyt kirjeen, ja toisaalta siitä, onko kirje tullut velallisen saataville.

Korkeimman oikeuden kannanotto vapaamuotoiseen katkaisutoimeen

Onko Lindorff Oy lähettänyt maksuvaatimuskirjeen?

25. Lindorff Oy on vedonnut perintäjärjestelmänsä tulosteisiin, josta sen mukaan ilmenee, että A:lle oli 20.12.2009 lähetetty Turun käräjäoikeuden 4.9.2003 antamaa yksipuolista tuomiota koskeva maksukehotus tämän väestötietojärjestelmän mukaiseen osoitteeseen tavallisella kirjelähetyksellä.

26. Korkein oikeus katsoo, että Lindorff Oy:n esittämän selvityksen perusteella ei sinänsä ole syytä epäillä sitä, etteikö Lindorff Oy olisi lähettänyt A:lle kuvaamansa sisältöisen perintäkirjeen mainittuna ajankohtana.

Onko kirjelähetys tullut A:n saataville?

27. Lindorff Oy on vedonnut asiassa hallintolain 59 §:ään, jonka mukaan tavallinen tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeen vastaanottajalle ja tämän katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Korkein oikeus toteaa tämän johdosta, että mainitussa säännöksessä säädetään hallintoasiassa noudatettavasta menettelystä, eikä säännös sovellu puheena olevan yksityisoikeudellisen vanhentumisen katkaisutoimen oikeellisuuden arvioimiseen. Hallintolain 60 §:ssä säädetään lisäksi todisteellisesta tiedoksiannosta.

28. Lindorff Oy on ilmoittanut, että kirje oli lähetetty A:n väestötietojärjestelmän mukaiseen osoitteeseen. Asiassa ei ole selvitetty, että kirje olisi palautunut lähettäjälleen. Nämä seikat puoltavat sitä, että kirjelähetys olisi tullut A:n saataville.

29. On kuitenkin mahdollista, että asianmukaisesti lähetetty kirje ei saavu perille. Vaikka tätä mahdollisuutta voidaankin pitää melko vähäisenä, Korkein oikeus katsoo, että tämän tapauksen olosuhteissa, kun A on kiistänyt saaneensa kirjeen, Lindorff Oy:n esittämä selvitys yhden perintäkirjeen lähettämisestä tavallisena kirjelähetyksenä ei riitä näytöksi siitä, että perintäkirjelähetys olisi tullut A:n saataville. Näin ollen Lindorff Oy ei ole näyttänyt, että se on katkaissut velan vanhentumisen määräajassa.

30. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Lindorff Oy:n A:lta perimä, Turun käräjäoikeuden yksipuolisessa tuomiossa 4.9.2003 nro 03/6472 tarkoitettu velka on vanhentunut.

Päätöslauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset sekä johtavan kihlakunnanvoudin päätös 26.10.2011 nro 5087/6780/11P kumotaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen (eri mieltä), Pertti Välimäki (eri mieltä), Soile Poutiainen, Pekka Koponen ja Mika Huovila (eri mieltä). Esittelijä Kristina Oinonen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Huovila: Erimielisyyteni koskee käsittelyratkaisua. Katson, ettei Lindorff Oy:llä ole oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettua pätevää aihetta vedota maksukehotuksen lähettämiseen ja siihen liittyviin todisteisiin vasta Korkeimmassa oikeudessa. Perustelen kantaani Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdan 6 jälkeen seuraavasti:

Prekluusion tarkoituksena on edistää oikeudenkäynnin varmuutta, keskittämistä ja joutuisuutta. Prekluusiolla pyritään myös turvaamaan asianosaisten prosessuaalinen tasavertaisuus ja vastapuolen puolustautumismahdollisuudet. Ajan kuluminen ja pääkäsittelyn aikarajat voivat nimittäin merkittävästikin heikentää vastapuolen mahdollisuuksia hankkia vastatodistelua pääkäsittelyssä tai ylemmissä oikeusasteissa esitetyn uuden aineiston johdosta. Prekluusio ylemmissä oikeuksissa turvaa lisäksi muutoksenhaun asianmukaisuutta, oikeusastejärjestyksen ylläpitämistä ja oikeudenkäyntimenettelyn painopisteen säilymistä käräjäoikeuksissa. Harkittaessa pätevän aiheen olemassaoloa tapauskohtaisesti voidaan huomiota kiinnittää näihin prekluusion tavoitteisiin arvioimalla, miten eri ratkaisuvaihtoehdot vaikuttavat niiden toteutumiseen asiassa.

Lain esitöissä pätevänä aiheena on pidetty muun muassa sitä, että asianosainen ei ole hyväksyttävästä syystä voinut käsittää jonkin seikan tai selvityksen merkitystä (HE 15/1990 vp s. 82 - 83). Pätevää aihetta arvioitaessa merkitystä on annettu myös sille, minkälaista huolellisuutta asianosaisen asemassa olevalta voidaan edellyttää (KKO 2012:93 kohdat 9 ja 10).

Lindorff Oy on katsonut, että se oli ennen Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun KKO 2012:107 antamista voinut lähteä siitä, että vanhentumisen katkaisemiseksi oli riittänyt yksipuolisen tuomion toimittaminen 24.9.2008 ulosottoon, ja ettei vetoaminen vapaamuotoiseen katkaisutoimeen ollut siten tarpeellista. Asiassa on arvioitava, voidaanko Lindorff Oy:n esittämää perustetta pitää pätevänä aiheena sille, ettei se ole katsonut tarpeelliseksi aikaisemmin vedota ilmoittamaansa vapaamuotoiseen katkaisutoimeen.

Tulkittaessa ja sovellettaessa lain säännöstä lähtökohtana on sen sanamuoto. Nyt sovellettavana olevan velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 11 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa niin kuin 2 momentissa säädetään, jos velkoja panee vireille ulosottoasian. Viitatun 2 momentin mukaan vanhentuminen keskeytyy menettelyn ajaksi, kun ulosottoasia tulee vireille, ja vanhentuminen katsotaan katkenneeksi sinä päivänä, jona asian käsittely on päättynyt. Pykälän 3 momentin poikkeussäännöksen mukaan vanhentumisajan ei kuitenkaan katsota katkenneen, jos velkoja peruuttaa hakemuksensa tai asian käsittely päättyy muusta syystä ilman, että lain edellyttämä ilmoitus velkojan vaatimuksesta on toimitettu velalliselle.

Ulosottokaaren 3 luvun 33 §:n mukaan vastaajalle on viipymättä annettava vireilletuloilmoitus, kun hakemus on saapunut vastaavalle ulosottomiehelle. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos vastaajan olinpaikkaa ei ole saatu selville tai on aihetta olettaa, että ilmoitus tuntuvasti vaikeuttaa täytäntöönpanoa.

Asiassa esitetyn kihlakunnanulosottomiehen 10.11.2011 antaman selvityksen mukaan 24.9.2008 vireille tulleen ulosottoasian käsittely on päättynyt estetodistuksen antamiseen 18.12.2008 ilman, että A:lle oli toimitettu tiedoksi ulosottokaaren 3 luvun 33 §:ssä tarkoitettu vireilletuloilmoitus. Ilmoitusta ei ollut toimitettu tiedoksi, koska väestötietojärjestelmästä ilmennyt A:n vakinainen osoite oli ollut Virossa. Selvityksessä on kuitenkin katsottu jääneen epäselväksi, missä A tosiasiallisesti oli ollut vuonna 2008, koska tämä oli vuonna 2010 toimitetussa ulosottoselvityksessä vastannut kysymykseen "Oletko Mittarinkadun osoitteessa?" seuraavasti: "Olen minä tässä ollut jo aika kauankin, oliko kuusi vuotta."

Totean kihlakunnanulosottomiehen selvityksestä käyvän ilmi, että ulosottoasian ollessa vireillä vuonna 2008 käsillä ei ole ollut sellaisia seikkoja, joiden perusteella vireilletuloilmoitus olisi voitu jättää toimittamatta A:lle tiedoksi ulosottokaaren 3 luvun 33 §:n nojalla. Ulosottoasian käsittely on siten päättynyt ilman, että lainkohdassa edellytetty ilmoitus velkojan vaatimuksesta on toimitettu velalliselle.

Lindorff Oy on perintäalan ammattilainen, jolta voidaan edellyttää paitsi oikeudellista osaamista toimialallaan myös korostetun huolellista menettelyä vanhentumiskysymystä koskeneiden olennaisten seikkojen selvittelyssä (KKO 2012:93 kohta 9). Vanhentumislain 11 §:n 3 momentin poikkeussäännös jo itsessään osoittaa, ettei vanhentumista katsota katkenneeksi kaikissa tapauksissa, joissa ulosottohakemus tulee vireille. Vertaamalla yhtäältä sanotun lainkohdan sanamuotoa ja toisaalta vuoden 2008 ulosmittausyritystä koskevia riidattomia tosiseikkoja Lindorff Oy olisi voinut havaita, että on olemassa varteenotettava mahdollisuus, ettei vanhentumisen voida katsoa katkenneen pelkästään ulosottohakemuksen vireillepanon seurauksena vuonna 2008. Tähän arvioon ei vaikuta se, että Korkein oikeus on sittemmin ennakkoratkaisussaan KKO 2012:107 tulkinnut vanhentumislain 11 §:n 3 momenttia siten, ettei velan vanhentumista katsota katkenneeksi silloinkaan, kun ulosottoviranomainen on voinut jättää vireilletulo- tai muun asiaan kuuluvan ilmoituksen antamatta ulosottolainsäädännön nojalla.

Lindorff Oy:llä ei siten ole ollut pätevää aihetta arviolleen, ettei vetoaminen vapaamuotoiseen katkaisutoimeen ole ollut ennen Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun KKO 2012:107 antamista tarpeellista.

Äänestyksen lopputulokseen nähden olen velvollinen lausumaan pääasiasta myös vapaaehtoisen katkaisutoimen osalta. Olen pääasian osalta Korkeimman oikeuden päätöksestä ilmenevällä kannalla.

Oikeusneuvos Välimäki: Olen eri mieltä pääasiaratkaisun perustelujen kohdista 17 - 19, joissa on kysymys velan vanhentumisen katkaisemisesta viralliskatkaisuin. Kohtien 17 - 19 sijasta lausun seuraavan.

Oikeudellista katkaisutointa koskevan vanhentumislain 11 §:n 1 momentin 3 kohdan pääsäännön mukaan velan vanhentuminen katkeaa, jos velkoja panee vireille ulosottoasian. Lain sanamuodon mukaan katkaisuvaikutus syntyy siis pelkästään ulosoton vireillepanolla. Lain esitöistä ilmenee, että tällaisen pääsäännön säätämisellä oli tarkoitus muuttaa vallinnutta oikeustilaa, jonka mukaan yleensä vanhentumisen katkaiseminen edellytti, että velallinen sai tiedon haastehakemuksesta tai muusta vaatimuksesta. Koska vanha järjestelmä oli ongelmallinen etenkin silloin, kun velallinen piileskeli tai oli vaikeasti tavoitettavissa esimerkiksi ulkomailla oleskelun vuoksi, ehdotettiin, että vanhentumisen katkaiseminen tapahtuisi jo asian vireilletulolla (HE 187/2002 vp s. 22 - 23, 61 ja 64). Näin ollen sillä seikalla, voidaanko vireilletulleesta ulosotosta toimittaa velalliselle tiedoksi jokin ilmoitus, ei ole katkaisuvaikutuksen kannalta merkitystä.

Ulosottoa koskevan ilmoituksen toimittamisella on merkitystä ainoastaan vanhentumislain 11 §:n 3 momentin poikkeussäännön mukaisissa tilanteissa. Lainkohdan mukaan jos velkoja peruuttaa hakemuksensa tai asian käsittely päättyy muusta syystä ilman, että tiedoksianto tai muu lain edellyttämä ilmoitus velkojan vaatimuksesta on toimitettu velalliselle, vanhentumisajan ei katsota katkenneen. Lain sanamuodosta ilmenee, että poikkeussääntö koskee kaikkia viralliskatkaisutapoja kuten kanteen vireillepanoa ja erilaisia maksukyvyttömyysmenettelyjä. Lain esitöissä mainitaan lainkohdan soveltamisalaan kuuluvina esimerkkeinä tapaukset, joissa velkoja on pannut asian vireille väärässä oikeuspaikassa tai kun tiedoksianto on toimitettu muulle kuin velallisyhteisön toimivaltaiselle edustajalle (HE 187/2002 vp s. 62).

Näin ollen vanhentumislain 11 §:n 3 momentin sanamuodosta ja esitöistä ilmenee, että poikkeussäännön soveltamisalaan kuuluvat vain sellaiset tilanteet, joissa velkojan aloitteesta tai jonkin virheen vuoksi menettely keskeytyy tai päättyy ennenaikaisesti ja ilman, että se on edennyt normaaliin tiedoksiantovaiheeseen. Sen sijaan edellä mainittujen lain esitöiden mukaan (HE 187/2002 vp s. 22 - 23 ja 62) on selvää, etteivät poikkeussäännön soveltamisalaan kuulu ne melko tavanomaiset tilanteet, joissa ulosotto päättyy, koska tiedoksiantoa ei ole voitu toimittaa velallisen piileskelyn tai ulkomailla oleskelun takia. Nämä tilanteet kuuluvat pääsäännön mukaan ratkaistaviksi.

Tässä tapauksessa Lindorff Oy:n 26.8.2008 vireillepanema ulosotto on päättynyt 18.12.2008 esteilmoitukseen, koska A on oleskellut Virossa. Tämän ulosottohakemuksen vireillepano on vanhentumislain 11 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla katkaissut velan 22.3.2005 alkaneen viiden vuoden vanhentumisajan, ja ulosoton 18.12.2008 tapahtuneesta päättymisestä on alkanut uusi viiden vuoden vanhentumisaika. Kun Lindorff Oy on pannut nyt kyseessä olevan ulosoton vireille 26.8.2011 ja siis ennen vanhentumisajan umpeenkulumista, velka ei ole vanhentunut.

Asiassa ei ole syytä muuttaa hovioikeuden päätöstä. Hylkään valituksen. Äänestyksen lopputulos huomioon ottaen ilmoitan muuten olevani samalla kannalla kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.

Oikeusneuvos Kitunen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Huovila.