1.4.2015

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 17.9.2013

Käräjäoikeus tuomitsi A:n avunannosta huumausainerikokseen 40 päiväsakon sakkorangaistukseen.

Käräjäoikeuden tuomion perustelut on selostettu Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Anne Heimola.

Vaasan hovioikeuden päätös 9.12.2013

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa ja jätti käräjäoikeuden ratkaisun pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Raija Liljenfeldt, Ulla Maija Hakomäki ja Samuli Nyblom.

Perustelut

Alempien oikeuksien ratkaisut ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on tuominnut A:n avunannosta huumausainerikokseen sakkorangaistukseen. Käräjäoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli sallinut hänen ja B:n yhdessä omistaman ja asuman kiinteistön käyttämisen huumausaineen kasvattamiseen ja siten edistänyt huumausainerikoksen tekemistä. B oli kylvänyt kiinteistöllä sijaitsevan asuinrakennuksen pihamaalle 12 - 13 hampun siementä, joista kymmenen oli lähtenyt itämään. B:n hallusta oli takavarikoitu hampun kukintoja ja lehtiä yhteensä 331,30 grammaa.

2. Käräjäoikeus on tuomionsa perusteluissa todennut todisteina esitetyistä valokuvista ilmenevän, että kannabisviljelmiä oli ollut A:n ja B:n yhteisen asunnon pihamaalla ja asunnon sisällä ikkunalaudoilla. Asunnon saunassa oli ollut kannabiksen lehtiä kuivumassa. Lisäksi asunnon eteisen ja keittiön kaapeissa ja keittiön pöydällä oli ollut kannabiksen kasvattamiseen liittyviä tarvikkeita. Näillä perusteilla käräjäoikeus on katsonut A:n menettelyn täyttäneen avunannon tunnusmerkistön.

3. A on valittanut hovioikeuteen ja pyytänyt, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa muutos- ja ennakkoratkaisuperusteella. A on vaatinut, että syyte avunannosta huumausainerikokseen hylätään tai että hänelle tuomittua rangaistusta ainakin alennetaan. A on katsonut, että käräjäoikeuden tuomio oli virheellinen, koska hänellä ei ollut ollut velvollisuutta puuttua B:n harjoittamaan kannabiksen viljelyyn. A oli yhdessä B:n kanssa omistanut teon tapahtumapaikkana olleen kiinteistön, jolla he olivat myös asuneet. A:lta ei voitu edellyttää rangaistusvastuusta vapautumiseksi avopuolisonsa ja lapsensa isän ilmiantamista eikä hänen passiivisuuttaan voitu rinnastaa aktiiviseen myötävaikuttamiseen, mitä avunannon syyksilukeminen edellyttäisi.

4. Hovioikeus on katsonut, että A tarvitsi asiassa jatkokäsittelyluvan. Tutkittuaan luvan myöntämisen edellytykset hovioikeus ei ole myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

5. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa.

Jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytykset

6. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste). Säännöstä koskevissa esitöissä on todettu, että jatkokäsittelylupa tulisi sanotulla perusteella myöntää aina silloin, kun syntyy epäily ratkaisun oikeellisuutta kohtaan. Kun harkinta kohdistuu oikeuskysymykseen, jonka osalta ei ole olemassa vakiintunutta soveltamiskäytäntöäkään, tulisi lupa pääsääntöisesti myöntää. Luvan myöntämiselle asetettu kynnys on tarkoitettu matalaksi (HE 105/2009 vp s. 60).

7. Edellä mainitun säännöksen 3 kohdan mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste). Hallituksen esityksen mukaan jatkokäsittelylupa tulisi mainitulla perusteella myöntää tilanteessa, jossa hovioikeus katsoo, että asian periaatteellisen merkityksen vuoksi olisi tärkeää, että hovioikeus antaisi laintulkintaa ohjaavan asiaratkaisun, vaikkakaan ei olisi suoranaista aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta. Kysymys olisi tällöin yleensä siitä, ettei laki anna selvää vastausta käsiteltävässä asiassa ilmenevään ongelmaan. Hovioikeuden ratkaisulla annettaisiin oikeusohje vastaavanlaisten oikeusriitojen varalle. Hovioikeuden tehtävänä on myös osaltaan valvoa lainkäytön yhtenäisyyttä ja ohjata laintulkintaa (HE 105/2009 vp s. 33 ja 61).

Laiminlyönnin tai passiivisuuden rangaistavuudesta avunantona

8. Rikoslain 5 luvun 6 §:n mukaan avunannosta rikokseen tuomitaan se, joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä. Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä todetaan, että avunantaminen on mahdollista myös laiminlyönnillä, milloin laiminlyönti merkitsee täytäntöönpanon edistämistä tavalla, joka voidaan rinnastaa positiivisella toimella tapahtuvaan täytäntöönpanon edistämiseen (HE 44/2002 vp s. 157).

9. Rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan laiminlyönti on rangaistava, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi perustua 1) virkaan, toimeen tai asemaan, 2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen, 3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen, 4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimintaan tai 5) muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn. Korkein oikeus toteaa, ettei huumausainerikoksen tunnusmerkistössä edellytetä jonkin seurauksen aiheuttamista. Mainittua lainkohtaa ei sen vuoksi voida suoraan soveltaa arvioitaessa, minkälaisissa tilanteissa laiminlyönti voi mahdollisesti olla rangaistava huumausainerikoksena tai sen avunantona.

10. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisussa KKO 2003:17 on ollut kysymys tilanteesta, jossa törkeästä kavalluksesta tuomittu oli siirtänyt työnantajansa varoja puolisonsa tilille. Korkein oikeus katsoi, ettei pelkkää varojen siirtämisen sallimista tilille tai suhtautumista siihen muutoin passiivisesti voitu pitää rikokseen myötävaikuttavana toimena, minkä vuoksi puolisoa vastaan ajettu syyte avunannosta törkeään kavallukseen hylättiin.

11. Korkein oikeus on hovioikeuden tässä asiassa antaman päätöksen jälkeen antanut avunantoa koskevat ennakkoratkaisut KKO 2014:22 ja 2015:10. Ensiksi mainitussa ratkaisussa hovioikeus oli katsonut vastaajan luovuttaneen asuntonsa pitkäkestoisen pahoinpitelyn tekijöiden käytettäväksi. Korkein oikeus katsoi, ettei vastaajan menettely ollut sisältänyt muuta tekoa edistävää menettelyä kuin sen, ettei hän ollut puuttunut tapahtumiin asunnossa, ja ettei vastaaja siten ollut syyllistynyt avunantoon pahoinpitelyyn. Ratkaisussa KKO 2015:10 Korkein oikeus katsoi B:n ja C:n edistäneen A:n syyksi luettua törkeää velallisen epärehellisyyttä luovuttamalla tälle tiliensä käyttöoikeuden ja syyllistyneen siten avunantoon sanottuun rikokseen. Korkein oikeus perusteli ratkaisuaan muun muassa sillä, ettei B:n ja C:n menettely ratkaisussa kuvatuissa olosuhteissa ollut ollut ainoastaan passiivista A:n toiminnan sallimista, vaan se oli sisältänyt myös aktiivisia toimia (kohta 13).

Korkeimman oikeuden arviointi

12. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi avunannon huumausainerikokseen sillä perusteella, että hän oli sallinut avopuolisonsa B:n viljellä kannabista heidän puoliosuuksin omistamallaan kiinteistöllä. Tuomion perustelujen valossa A:n menettely ei ole käsittänyt muuta B:n tekoa edistävää menettelyä kuin sen, ettei hän ollut puuttunut huumausaineen kasvatukseen. Käräjäoikeuden tuomion perusteluissa on lähinnä selostettu riidattomia seikkoja huumausaineen ja sen kasvattamiseen liittyvien tarvikkeiden sijainnista kiinteistöllä. Perusteluista ei sitä vastoin ilmene lainkaan, mihin oikeudelliseen päättelyyn avunantovastuun täyttymisen on katsottu perustuneen. Voidaan kuitenkin olettaa, että merkitystä harkinnassa on annettu sille, että A oli omistanut puolet tekopaikkana olleesta kiinteistöstä.

13. Kun kaksi tai useammat omistavat yhteisesti kiinteistön, sovellettavaksi tulevat eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain säännökset. Lain 3 §:n mukaan yhteisomistajalla on oikeus toisia yhteisomistajia kuulematta luovuttaa osuutensa ja muutenkin siitä määrätä, samoin kuin myös käyttää yhteistä esinettä hyväkseen sellaisella tavalla, että hänen toimenpiteensä eivät loukkaa muiden yhteisomistajien vastaavia etuja ja oikeuksia. Lainkohdasta ilmenee, että kiinteistön yhteisomistajalla on lakiin perustuvia oikeuksia, joita hän voi käyttää ilman toisen yhteisomistajan suostumusta tai muuta myötävaikutusta. Siitä ei kuitenkaan ole johdettavissa sellaista oikeudellista velvollisuutta, jonka laiminlyömiseen A:n rikosoikeudellinen vastuu tässä asiassa voisi perustua.

14. Laista tai sen esitöistä ei ilmene, millainen laiminlyönti tai passiivinen suhtautuminen voi mahdollisesti olla rangaistavaa avunantoa huumausainerikokseen. Käräjäoikeuden ratkaisua tukevaa Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua tai muutoin vakiintunutta oikeuskäytäntöä ei myöskään ole ollut. Ennen hovioikeuden päätöstä annettu ennakkoratkaisu KKO 2003:17 on pikemminkin viitannut siihen, ettei pelkästään passiivinen suhtautuminen voi olla perusteena avunantovastuun syntymiselle, joskin ratkaisu on koskenut toisenlaista tilannetta kuin mistä nyt on kysymys. Näillä perusteilla on selvää, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa muutosperusteella. Myöskään hovioikeuden ratkaisun jälkeen annetut edellä kohdassa 11 kuvatut ennakkoratkaisut eivät anna aihetta toisenlaiseen arvioon.

15. Kuten edeltä ilmenee, laki ja sen esityöt eivät ole antaneet selvää vastausta A:n jatkokäsittelylupahakemuksen perusteena olleeseen kysymykseen avunantovastuusta. Rikosoikeudellisen avunantovastuun perustumisesta laiminlyöntiin tai passiiviseen sallimiseen ei myöskään ole ollut juurikaan Korkeimman oikeuden tuoreita ennakkoratkaisuja hovioikeuden hylätessä jatkokäsittelylupapyynnön. Kysymys kiinteistön tai muun tilan käytön sallimisesta rikosoikeudellisen avunantovastuun perusteena voi tulla kysymykseen muissakin yhteyksissä kuin millaisesta nyt on kysymys ja omata siten tapauskohtaista laajempaa merkitystä, kuten hovioikeuden päätöksen jälkeen annettu ratkaisu KKO 2014:22 osaltaan osoittaa. Kysymys on siten ollut tyypillisesti sellaisesta laissa tarkoitetusta tilanteesta, jossa hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa ennakkoratkaisuperusteella.

Asian jatkokäsittely

16. A on pyytänyt, että Korkein oikeus ottaisi asian lopullisesti ratkaistavakseen. Korkein oikeus katsoo, että oikeusastejärjestyksestä johtuen rikoksen syyksilukemista koskevan asian jatkokäsittely tapahtuu soveliaimmin hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja A:lle myönnetään asiassa jatkokäsittelylupa.

Asia palautetaan Vaasan hovioikeuteen, jonka tulee ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja jatkaa asian käsittelyä.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo, oikeusneuvokset Hannu Rajalahti, Ari Kantor, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Teemu Vanhanen.